Parisuhde, koti ja perhe

8 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3479
Käyttäjä Mariana aloittanut aikaan 18.03.2005 klo 09:28 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen seurustellut nykyisen kanssa parisen vuotta, ja oikeastaan koko ajan on ollut luottamuspulaa, eli juttu rassannut minua alusta alkaen. Mies oli vielä aivan kiinni entisessään kun aloimme seurustelemaan, vaikkakin kielsi tämän minulta. Piti salassa yhteyttä ja tapaili tätä joskus, sanoi minulle tekevänsä ihan muuta. Heillä ei ole lapsia tms. suhdekaan…

Käyttäjä 2003 aloittanut aikaan 30.10.2004 klo 12:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Vastaisikohan kukaan näin henkilökohtaiseen aiheeseen. En tiedä mistä muualta voisin saada mielipiteitä. Terapeuttini sivuutti asian sanomalla että seksuaalisuushan on turvallisuutta ja läheisyyttä, kun kysyin häneltä sexpon seks.neuvojan kehotuksesta, olisiko hänellä valmiuksia antaa seksuaaliterapiaa. Olen naisena tuntenut – myös 25 v avioliitossa – että kelpaan kyllä miehelle fyysisen tyydytyksen saamiseen, mutta…

Käyttäjä Milluska aloittanut aikaan 15.03.2005 klo 16:44 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Minun edellinen poikaystäväni hyväksikäytti minua!jos en ollut hänen kanssaan joka päivä yhdynnässä niin olin pettänyt häntä.(hän pakotti minut yhdyntään) En saanut käydä yksin kaupungilla,kioskilla,kaupassa ja hän vei ja haki aina minut töistä eli en saanut käydä missään yksin. Kerran olin kampaajalla en tietysti saanut mennä sinnekkään yksin minulle laitettiin permanenntia…

Käyttäjä transparent aloittanut aikaan 29.01.2005 klo 07:24 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Tästä asiasta on ääri vaikea kirjoittaa mutta…jospa löytyisi joku joka osaisi edes tukea. Lapsia on 2 toinen täytti juuri 2v ja toien täytti vuoden eli peräkkäin tehdyt, toivotut mutta.. Molemmat lapset syntyivät sekstiolla joista eka hätäsektiolla, jo sairaalassa huomasin että vauva ei ollutkaan se unelmien nappisilmä vaan se huutavampi versi,…

Käyttäjä aww aloittanut aikaan 25.01.2005 klo 13:43 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Niin niin, ongelmia ongelmia.. Minulla on minittäin suhde varatun miehen kanssa, eikä sekään vielä mitään.. Entäs kun tämä mies on serkkuni aviomies?! En tunne minkäänlaista syyllisyyttä, ja mieskin sanoo, että näin on hyvä ja että pitää minusta paljon ym. Ei voi vaan jättää vaimoaan lasten takia, sen ymmärrän täysin. Mutta…

Käyttäjä miracle aloittanut aikaan 14.03.2005 klo 13:26 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Elämä koettelee meitä varsin monin tavoin, Aina ei edes tiedä mitä pitäisi ajatella. Sain vajaa puolivuotta sitten maailman ihanimman yllätys-vauvan. Nyt kun arjen uupumus ja hormoonimyrskyt on yllättäneet, ovat voimani kaikonneet savuna ilmaan. En jaksa kuunnella isompien lasten kitinää ja riitelyä. Arjen pyörittäminen yksin ahdistaa ja syö voimia. Lopulta ei…

Käyttäjä tahtoo toivoa aloittanut aikaan 21.01.2005 klo 09:07 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Minulla on ihana perhe, kolme kasvavaa poikaa ja mies, mutta elämääni varjostaa pelko siitä, että miehelleni on toinen nainen tärkeämpi. Hänellä oli suhde kollegaansa, kun me tapasimme ja menimme nopeasti kihloihin. Luonnollisesti se suhde loppui silloin. Tämä toinen nainen oli jo silloin naimisissa, mutta itki mieheni perään. Puolitoista vuotta sitten…

Käyttäjä eppuliina aloittanut aikaan 12.01.2005 klo 14:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, Olen nelikymppinen neljän lapsen äiti ja yrittäjän vaimo/työntekijä. Jo useita vuosia olen ollut väsyksissä – lastenhoidosta, kodinhoidosta, vastuusta… nyt viimeisimmäksi työ- ja taloudelliset paineet kävivät sietämättömiksi. (Olen töissä mieheni yrityksessä). En oikein edes muista, mistä saakka olen ollut väsynyt, huonolla tuulella, kärsimätön jne…😑❓ Ehkä lasten syntymästä (syntyivät kaikki neljä…

Käyttäjä mariza aloittanut aikaan 13.03.2005 klo 10:54 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Onko kellään kokemusta palkattomasta työkokeilusta? Minä olen kuukauden palkattomassa työkokeilussa työkkärin kautta ja arvostus työpaikalla on sen mukaista.Ei kukaan arvosta työpaikalla jos tekee palkatona työtä. Se näkyy juoruiluna, pilkkaamisena, torjumisena ja se näytetään vielä aika avoimesti. Tämä uskomaton käytös saa mielen masentumaan.Työkokeilu on ainoa turvallinen vaihtoehto kokeilla mikä ala olisi…

Käyttäjä Silent rage aloittanut aikaan 08.03.2005 klo 11:12 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Puolisoni jätti minut masennukseni takia muutama kuukausi sitten, josta tietysti masennus paheni entisestään. Syön masennukseen cipramilia, mutta se auttaa ainoastaan sen verran, että en ajattele itsemurhaa joka päivä, enkä ole ärtynyt tai vihainen, kuten tapasin. Iloa en juurikaan koe edelleenkään, enkä oikein pysty tarttumaan mihinkään asioiden tekemiseen. En ole ollut…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: