Pitkän parisuhteen ensimmäinen myrsky
Tervehdys kaikille teille. Olen uusi täällä, eilen rekisteröitynyt. Kai jonkinlaisen vertaistuen tarpeessa olen. Kerronpa mistä kenkä puristaa.
Olen nelikymppinen mies, joka on ollut saman naisen kanssa jo hiukan yli 20 vuotta. Meillä on kaksi teini-ikää kolkuttelevaa lasta ja kaikki on ollut upeaa tähän saakka. Olemme antaneet aina toisillemme vapauden kulkea kavereiden kanssa jos on haluttanut ja luottamus on ollut 100-prosenttista. Itse en ole koskaan luottamusta pettänyt vaikka tilaisuuksiakin olisi ollut.
Aloin vasta pari kuukautta sitten haistaa palaneen käryä, kun vaimo alkoi olla melkein joka viikonloppu menossa kavereiden kanssa ja minä en tuntunut kiinnostavan missään mielessä. Otin sitten yhtenä iltana asian esille ja hän myönsi että hän elää jonkinlaista murroskautta, eikä tunne tällä hetkellä minua kohtaan enää rakkautta. Totta kai hämmästyin kauheasti, että mihin se rakkaus noin vain katoaa, mutta silloin juttu jäi pintapuoliseksi ja ajattelin että katsellaan, ehkäpä se siitä.
Sitten kolmisen viikkoa sitten pommi putosi. Vaimo oli ollut taas viikonloppureissulla kaverinsa kanssa Levillä ja kun hän tuli kotiin, kävin hänen lompakollaan etsimässä käteistä kun omani oli lopussa. Ihan normaali käytäntö meillä, kaikki rahat ovat aina olleet yhteisiä. Kauhukseni löysinkin sieltä e-pillerit. Minulta on piuhat katkaistu jo useampi vuosi sitten, joten minua varten niitä ei tarvita. Matto lähti alta ja palanen lattiaakin. Otin asian esiin illalla ja hän myönsi pettäneensä minua muutaman kerran yhden miehen kanssa, mutta että se suhde on ohi eikä hänellä nyt ketään ole eikä haluakaan. Se on vain kovin vaikea uskoa jos nainen syö pillereitä. On ilmeisesti syönyt jo vuoden päivät. Ja minä tollo en ole huomannut mitään!
Seuraavana yönä en kyennyt nukkumaan. Lähdin aamulla töihin, mutta en pystynyt olemaan ja lähdin sairaslomalle. Olin kotona kaksi päivää ja sitten palasin töihin. Asiasta olemme vaimoni kanssa pystyneet puhumaan hyvinkin avoimesti ja ilman riitelyä. Luulin ennen että jos tällaista paljastuisi, pistäisin vaimon heti ulos talosta, mutta rakkaudella näyttää olevan sellainen voima etten olisi uskonutkaan. En osaa olla hänelle juurikaan edes vihainen ja rakastan häntä edelleen suunnattomasti.
Lasten ja asuntolainan ynnä muiden käytännön seikkojen vuoksi olemme sopineet asuvamme edelleen yhdessä. Kavereina. On kamala asua ihmisen kanssa jota rakastaa, mutta ei saa vastarakkautta. Olosuhteisiin nähden meillä on mennyt hyvin. Joulukin meni kivasti, mutta välillä päänuppini ottaa oman elämänsä ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Olen väsynyt, itkuinen ja ruoka ei maistu. Alkoholi on nyt maistunut, sen avulla olen saanut unen, mutta eihän se mikään lääke ole. Olen käyttänyt sitä normaalistikin melkein joka viikonloppu, mutta en varsinaisesti kännäten vaan illalla muutaman paukun ottaen. Nyt ajattelin että lopetan kokonaan alkoholin käytön, ettei mopo karkaa käsistä.
Sain vaimoltani luvan käydä vieraissakin, kun hän ei nyt pysty kanssani rakastelemaan. Tässä on nyt mennyt ilman seksiä jo reilut pari kuukautta ainakin, mutta ei minua silti kiinnosta mennä peuhaamaan kenenkään muun kanssa, kun en tähänkään saakka ole halunnut. Sanoin vaimolle, että on minulla edelleen terveet kädet.
Vaimo kyllä sanoi, että hän ymmärtää jos en tätä tilannetta kestä ja että hän voi alkaa etsiä asuntoa, mutta en minä halua häntä pois päästää. Odotan kai lähinnä sitä, että hänen kadonnut rakkautensa minua kohtaan palaisi. Olemme nyt eläneet ihan kuin ennenkin, mutta ilman läheisyyttä. Juttelemme kuten ennenkin. Yöt ovat parhaita, koska nukumme kuitenkin edelleen saman peiton alla ja silloin pääsen pitämään häntä kainalossani.
Niin, lisäksi sain selville, että hänellä on joku miesystävä. Työkaveri. Minua neljä vuotta vanhempi eronnut mies. Vaimoni on häneen yhteydessä puhelimitse lähes päivittäin. Minulle hän vakuuttaa, että tuo mies on vain kaveri. Tahdon kyllä uskoa että näin on, koska en kestä ajatusta että hänellä edelleen olisi vakituinen, vaikka hän on sanonut ettei ketään ole eikä haluakaan. Kummastuttaa kun hän ei ole tuosta kaveristaan koskaan puhunut mitään, vaikka on tiiviisti yhteydessä.
Tulikohan tuossa nyt kaikki? Anteeksi jos teksti on hieman harhailevaa, pääni ei ole ollut oikein kuosissa viime aikoina. Olen välillä miettinyt ammattiauttajalle menoa. Vaimoni ei halua millekään parisudeterapeutille mennä. Miltä tämä tilanteemme kuulostaa? Onko meillä vielä toivoa ja onko nykyinen järjestelymme ollenkaan viisas? Kiitän etukäteen kaikista kommenteista, neuvoista ja kysymyksistä joita tämä ehkä teissä herättää. Olen eilen lukenut täältä muita viestejä ja todennut että fiksuja ihmisiä täällä näyttäisi olevan.
"Rakkaus on tunne ja parisuhde keskeneräinen työmaa".
Miksi ihmeessä ihmiset kiirehtivät työmaalta toiselle ?😐 Monet ovat sitä mieltä,että pätkätyöt pitäisi kieltää.
Joku viisas on sanonut,että rakastuminen kestää noin 1000 päivää. Suunnilleen näin se onkin.
Rakastaminen taas on tahtotila. Työmaa,joka tulee eteen jokaikisessä parisuhteessa. Meillä monella se on nyt käsittelyssä.
Toiset ovat siirtymässä seuraavaan suhteeseen ja työmaahan. Särkyykö jotain ihan turhaan kun kiirehditään "kuvitellun" perään ?
Onnea matkaan meille itse kullekin.
vaikee kirjoitti 18.02.2007 klo 20:12:
Ja taidanpa tännekin päivitysten postausten antaa olla siihen saakka, ellei jotain ihmeitä tapahdu.
No niin, täällä ollaan nyt kirjoittamassa yli kuukauden jälkeen taas. Emme odottaneetkaan erinäisten syiden vuoksi pääsiäiseen saakka. Päätös on nyt tehty. Tänään on tarkoitus käydä laittamassa käräjäoikeuteen avioerohakemus. Sovussa on asioita läpi käyty edelleen ja kavereina pysytty. Vaimo muuttaa huhtikuun lopulla vuokrakolmioon ja minä jään taloomme. Pankki katsoo että olen juuri ja juuri kyvykäs hoitamaan lainan yksin. Olen sitten veloissani ainakin korvia myöten, kun joudun vaimon ostamaan ulos tästä. Mutta jo lastenkin takia haluan yrittää pitää talomme, ettei kahteen uuteen kotiin tarvitse alkaa totuttautua.
Jotenkin on helpottunutkin olo kun asia on selvä, mutta kyllähän tulevaisuus jännittää ja moni mennyt asia mietityttää. Edelleen harmittaa ettei vaimo aikoinaan alkanut puhua asioista, silloin kun niille olisi vielä ehkä ehtinyt tehdä jotain. Ja se toinen mies ketuttaa rutosti. En näe kovin suoraselkäisenä enkä miehekkäänä sitä, että on jatkuvassa suhteessa naimisissa olevaan perheenäitiin. Vaikka nainen olisi siihen valmis, niin pitäisi jotain tajua olla. Mutta jos sitä ei ole niin sitten ei.
Tässä nyt tämän jatkokertomuksen loppu. Uusi elämä odottaa, yritän tehdä siitä parhaan mahdollisen itselleni. Ai niin, juomatta olen muuten ollut edelleen ja paino on jatkanut alasmenoaan. Reilusti yli kymmenen kiloa joulukuusta, alan kohta olla jo liiankin laiha. Että hyviäkin asioita siis. 😋
Kaikkea hyvää teille mukana eläneille. Aurinkoista kevättä!
Hei vaikee,
Ajattelin juuri eilen, että kyselempä mitä sinulle/teille kuuluu nyt. Olosi on varmaan huojentunut, minusta ainakin epävarmuus on kaikkein riuduttavinta ja siinä edelleenkin itse elän. Hienoa, että pystyt ottamaan asiat niin fiksusti ja kypsästi. Ymmärrän, että velkojen kanssa jääminen ei paljon mieltä lämmitä, mutta raha nyt kuitenkin on vain tätä elämää. Se tulee ja menee, kunhan vain on tarpeeksi syödä ja saadakseen katon päänsä päälle.
Toivotan puolestani sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää. Ja toivon sinulle henkilökohtaisesti paljon voimaa tehdä surutyötäsi. Kriisit kuitenkin ovat elämässä vain käänne, ei sen loppu. Ja ratkaisujen myötä voi lähteä elämänsä tasoa korjaamaan uusiin ulottuvuuksiin.
Vai siihen suuntaan se sitten kallistui, vaikee ... siinä tulee jonkin verran uudenlaisen elämän opettelua, vaikka vanhoihin nurkkiin jäätkin. Voimaa siihen.
Hienoa, että olette saaneet asioita selvitettyä, ja hyvä että et ole käyttänyt viinaa ongelmien liuottamiseen. Tsemppiä jatkossakin 🙂👍
Mitään yliyleistävää ohjetta en osaa sanoa, vain tuota voimien toivottelua... ja sitten se, että kun ne viralliset puolet selkeytyvät ja uusi arki on saanut muotonsa, niin silloin voi tulla yhden sortin tasannevaihe. Tai siis, ainakin itselleni tuli sitten tuossa suunnilleen puoli vuotta sen jälkeen kun fyysinen ero oli tapahtunut ja asiat oikeastaan selvitetty ja arkikin alkoi sujua jo omillaan: vasta sitten napsahti isompi ketutus päälle. Kyllä sekin helpottaa, ja saattaa olla jokin vaihe - ja niitä vaiheita, erilaisia vaiheita voi olla aika monta tulossa - mutta kannattaa ehkä varautua siihen, että erilaisia ja vaikeampiakin päiviä tulee sitten vielä jonkinmoisen ajan kuluttuakin. Anna itsellesi aikaa, käsittele asioita rauhassa... kirjoita tänne jos siltä tuntuu tai puhu muuten asiat selviksi.
Voimaa, kaikille
Yrmy
morojens, vaikee
Minun oma vaimoni rupesi käyttäytymään oman päätöksensä jälkeen erittäin kylmästi ja tunteettomasti, mikään ei missään voi vaikuttaa häneen. Kaikki päätökset mitä hän tekee, on oikein. Todellakaan ei mikään eikä kukaan voi vaikuttaa hänen päätöksiinsä. Tämä on minun elämä, minä teen itse päätökset, semmoinen on hänen asenne. Voihan se olla että ulkokuoren alla kuohuu, mutta ulospäin hän ei näytä mitään. Toisaalta olen edelleen "ihana" jne mutta ei vain rakasta minua. Muista vain että ketään ei voi väkisin pitää! ja viinaan ei todellakaan saa hukuttautua. No, elämä jatkuu vaikka se välillä kuinka murjoo, tsemppiä!