Parisuhde, koti ja perhe

8 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3750
Käyttäjä Nyyh aloittanut aikaan 23.01.2007 klo 13:28 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, olen ihan uusi kirjoittaja, toki aiemmin kirjoitin erään keskustelun alle. Minulla on 7 vuoden avoliitto nyt katkolla, mieheni halusta. Syitä hän ei minulle pysty kertomaan, toteaa vain kysymykseeni ”kyllä sinun olisi pitänyt huomata”. Miten voi huomata? Olenko jollain lailla tyhmä? Meidän suhteessa ei alkumyrskyjen jälkeen ole riidelty, muutamia lujia…

Käyttäjä madde aloittanut aikaan 04.10.2006 klo 22:39 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

En ole aiemmin tänne kirjoittanut. Olen kyllä lueskellut teidän muiden juttuja ja huomannut, että tässä hyvinvointivaltiossamme yllättävän monella on paha olla. Minulla ei tällä hetkellä ole parisuhdekriisiä eikä juuri mitään muutakaan kriisiä. Ei minulla ikinä ole kriisiä, ainakaan sellaista minkä uskaltaisin kriisiksi kenellekään myöntää. Kriisi on tabu! Mutta ongelmia on,…

Käyttäjä unituuli aloittanut aikaan 23.01.2007 klo 14:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei Olen todella hukassa oman tilanteeni kanssa ja toivoisin teiltä ulkopuolisia ja mahdollisesti omakohtaisiin kokemuksiin perustuvia mielipiteitä (asiallista keskustelua mieluiten, ei moraalisaarnoja). Minulla on joitain vuosia sitten ollut avioliiton ulkopuolinen salasuhde entisen työkaverini kanssa. Suhde ei koskaan tähdännyt yhteiseen tulevaisuuteen tai perustunut suureen rakastumiseen. Jos suhde pitäisi johonkin lokeroida niin…

Käyttäjä lis4 aloittanut aikaan 25.11.2006 klo 17:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Tietääkö joku, mistä saa tietoa järjestettävistä eroseminaareista tai erokursseista? Onko jollakin kokemusta? Auttoiko ja jos auttoi, niin millä tavalla?

Käyttäjä kalatar aloittanut aikaan 22.01.2007 klo 21:52 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen ns seurustellut vajaan vuoden miehen kanssa, joka on eronnut kaksi vuotta sitten. Omaisuuden jako on vielä kesken. Tapaamme vain kahden kuukauden välein silllä hän asuu eri paikkakunnalla. Tapaamistemme jälkeen hän ei vastaa tekstiviesteihini, puheluini ainakaan viikkoon. Avioerostaan hän ei halua puhua. Ainoastaa suhteen alkuvaiheessa puhuttiin jonkin verran. Minusta itsestäni…

Käyttäjä Minussako Vika? aloittanut aikaan 14.01.2007 klo 14:14 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kaipaisin miesten kommentteja oheiseen ongelmaan. Olen elänyt jonkin aikaa suhteessa miehen kanssa, jolle olen ensimmäinen vakavasti otettava nainen moneen, moneen vuoteen. Emme asu yhdessä, mutta mies viettää paljon aikaa luonani. Viimeisten kuukausien aikana hänen suhtautumisensa minuun on muuttunut. Aikaisemmin niin hellä ja huomaavainen mies on muuttunut etäiseksi. Enää en saa…

Käyttäjä ruuth aloittanut aikaan 03.01.2007 klo 10:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

En meinaa voida itkultani kirjoittaa…. En tiedä mitä tehdä… En tiedä olenko enää edes järjissäni. Mieheni on alkoholisti. Jo useamman vuoden ajan hänellä ollut eri mittaisia putkia, jotka ovat viime vuosina pahentuneet. Välillä hän on kadoksissa viikoista kuukausiin.Ryyppyputkien aikana mies majailee ystäviensä luona ja häntä ei voi tavoittaa. Selvinä kausina…

Käyttäjä Suden tytär aloittanut aikaan 12.01.2007 klo 10:22 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kertokaa, onko teillä kokemuksia siitä, että joko sinulla tai kumppanillasi on heikko itsetunto ja se vaikuttaa parisuhteeseenne? Millaisia ongelmia heikko itsetunto on aiheuttanut? Oletteko selvinneet ongelmista, miten? Tässä oma tarinani: Olen seurustellut jo monta vuotta nykyisen kumppanini kanssa. Rakastan häntä, hän on erittäin hyvä ja huomioonottava mies. Meillä on samankaltaiset…

Käyttäjä angergo aloittanut aikaan 11.01.2007 klo 08:21 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Onko ketään muita vanhempia jotka joutuvat pelkäämään aikuisia lapsiaan? Minulla on aikuinen poika, alkoholisti, vapautui juuri vankilasta. On nyt muutaman vuoden aikana ruvennut uhkailemaan ja piinaamaan minua. Aikaisemmin ei koskaan soittanut humalassa, mutta koko ajan menee pahempaan suuntaan. Jos en vastaa puhelimeen niin laitteleen haukkuma-tekstiviestejä, soittaa ja soittaa, ihan mihin…

Käyttäjä kiikko aloittanut aikaan 16.01.2007 klo 20:19 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei kaikille! Olen 50-vuotias ja tosi monenlaista kokenut. Minulla on takanani avioliitto, josta on 28-v ja 25-v. lapset ja olen jo kaksinkertainen mummo. Erosin kun lapset olivat pieniä ja he jäivät isälle, koska minä olin se joka halusin erota. Siihen aikaan 80-luvun alussa nainen sai tietyn merkin otsaansa jättäessään pienet…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: