Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
On ihana rakastua, löytää oma ihminen. On ihana jakaa arki ja juhla. Tehdä asioita yhdessä ja erikseen. Tuntea olevansa oikeasti vapaa sillä onhan vierellä se oikea ja valittu. On keskinäinen luottamus ja onnellisuus. Mutta mikä saa unohtamaan? Sekö että on niin ihanaa?
Hei 🙂🌻 Kipuilen edelleen parisuhteessani uskottomuuden jälkeisen luottamuksen palautumisen kanssa. Mies ei periaatteessa ole tehnyt mitäkin epäilyttävää ja hän pitää pettämistään kertahairahduksena, jota hän edelleen katuu. Lisäksi hän korostaa sitä, että mikäli hänen psyykkinen tilansa olisi ollut pettämisen aikoihin parempi, ei koko asiaa olisi päässyt tapahtumaan. Mitään tunteita hän ei…
Heippa! Olen nyt niin hukassa elämässäni. Juuri kun elämässä alko olla kaikki täydellistä, juuri sellaista josta olin aina vaan haaveillut. (Elämässäni ollut useampi vastoinkäyminen josta ajankanssa selvitty.) Takana on viiden vuoden parisuhde, talo, pari lasta (kolmas tulossa) ja naimisiin menimme noin kolmekuukautta sitten, kun viikko häiden jälkeen sain tietää mieheni…
Tunteeni ovat solmussa. Päätinkin kirjoitella tätä yhtä asiaa auki tänne. Itse olen 28-vuotias, mieheni on 34-vuotias ja yhteistä taivalta kolmisen vuotta takana, josta kaksi vuotta aviossa. Naimisiin mentyämme on seksimme vakiintunut mieheni haluttomuudesta johtuen kerran kuukaudessa harrastettavaksi asiaksi. Tästä en enää ota stressiä. Suhteemme alkuvaiheessa olin hyvin rikki asian kanssa…
Heipä hei, Ajattelin kyssyä onko täällää ketään, joka elää puolisonsa kanssa, kenellä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö? Arki on todella raskasta, ja olisi mukava saada jonkinlaista vertaistukea tähän jatkuvaan vuoristorata arkeen. Mieheni siis sairastui tuohon sairauteen ilmeisesti jo 8 vuotta sitten, ja diagnoosi todettiin 2012. Viime vuonna olin töissä pitkiä päiviä,…
mistähän aloittaisi.. parisuhteemme kestänyt 28 vuotta. Siihen aikaan mahtuu paljon, paljon surua. Olen monen jo aikuisen lapsen äiti, kotona asuu vielä yksi lapsistamme. Olen itse lihassairauden takia eläkkeellä,arkeni koostuu kotitöistä ja hiljaisuudesta, joka on läsnä myös kun mieheni tulee töistä. Riidan, vähättelyn, mitätöinnin ja välttelyn lisäksi. hän ei huomioi minua…
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä reilut viisi vuotta, joista naimisissa reilut kolme vuotta. Meillä on 3-vuotias poika. Suhteen alussa kaikki oli niin ihanaa, mies huomio minua, sain koruja, kukkia, käytiin matkoilla jne. Kunnes pikku hiljaa hänestä alkoi ilmetä narsistisia piirteitä. Olessamme lomamatkalla Tunisiassa, ilmoitin et jätän hänet kun palaamme Suomeen.…
Voih vihdoinkin uskkalan kirjoittaa asiasta tänne pitkään miettiny ja painanu mieltäni puhua jollekin kun ei ole ketään luotettavaa jolle avautua. Mies on ihana isä kun on kotona ja ihana aviomies mutta kun pääsee ulos ja kaverit soittavat muuttuu hän aivan toiseksi me ollaan keskusteltu niin monet kerrat tästä hänen kanssaan…
Asumusero
43Mies muuttaa omaan kotiin ja meillä on silloin asumusero. Hän tarvitsee kuulema tämän erillään asumisen, että saa ajatukset kuntoon. Hän toivoo, että voisimme vielä palata yhteen. Myös minä toivon sitä. Käymme parisuhdeterapeutilla pariajoilla juttelemassa. Olisiko tällä palstalla henkilöitä jotka ovat kokeneet asumuseron ja vielä jopa onnistuneet siinä. *kauanko ero kesti…
Hukassa
1Heippa! Ensimmäinen kerta kun kirjotan millekään palstalle, jännää. Tilanteeni on seuraavanlainen: Olen seurustellut naisen kanssa jolla on lapsi noin vuoden. Olemme nytten eronneet. Erosimme noin 2 kuukautta sitten, koska emme oikeen saaneet tilannetta rauhoittumaan, minä panikoin ja hain tilaa itselleni, minulla oli pitkään tunne,, useita kuukausia että en haluaisi nyt…