Voiko ihminen rakastaa jos pettää?

Heippa!

Olen nyt niin hukassa elämässäni. Juuri kun elämässä alko olla kaikki täydellistä, juuri sellaista josta olin aina vaan haaveillut. (Elämässäni ollut useampi vastoinkäyminen josta ajankanssa selvitty.) Takana on viiden vuoden parisuhde, talo, pari lasta (kolmas tulossa) ja naimisiin menimme noin kolmekuukautta sitten, kun viikko häiden jälkeen sain tietää mieheni sukulaisilta, että mieheni on pettänyt minua exsänsä kanssa noin kolme vuotta (exä oli kertonut ja näyttänyt viestejä mieheni sukulaiselle). Seksiä (noin viisi kertaa) ja pervoja viestejä. Ja yksi kerta on tapahtunut jopa meillä ja meidän sängyssä! Siis mieheni jätti juuri tämän naisen minun takiani. Ja naimisiin menokin lähti miehen aloitteesta (toki olimme siitä puhuneet yhdessä monet kerrat). Ja kun tämä pettäminen on alkanut, meillä ei ole ollut vielä lapsia eikä taloa.. ja kaikki oli mielestäni hyvin.

Mies ei ensin myöntänyt mitään ja väitti exän olevan vaan niin kateellinen meidän elämälle, että keksii ja levittää tämmöstä (kuulin exälle eron olleen kova paikka), mutta lopulta myönsi tekonsa, kun oli pakko. Kun soitin tälle mieheni exälle. Exä sanoi, että ei halua puuttua koko asiaan!! (niinkö ei olis puuttunut jo!) No sitten kertoi, että mieheni oli koko päivän töistä laittanut viestiä tälle, että on pilannut hänen elämänsä ja ei halua kuulla tästä enään koskaan ja sitten sanoi ettei halua kuulla miehestänikään enään koskaan! Kuulosti, ettei tarvitse pelätä ainakaan, että pettäminen jatkuisi. Mutta lupasi sitten kuitenkin näyttää viestit joita mieheni on lähetellyt jos jätän hänet sitten rauhaan. Mies itki ja sai sanottua, ettei tiedä mikä häntä vaivaa. Hän haki ammattilaiselta keskustelu apua selvittämään myös itselleen miksi on toiminut niin. Hän kävikin psykologilla ensin yksin ja sitten kävimme yhdessä. Psykologi meinasi, että mieheni toimi niin koska pelkäsi menettävänsä minut ja jäävänsä yksin, koska näkee minussa ja hänen äitissään niin paljon samaa?! (Mieheni äiti on siis jättänyt perheensä kun mieheni oli teini-ikäinen. Ja mieheni joutui tukemaan monta vuotta nuorempia sisaruksiaan ja jopa isäänsä. Ja mieheni ei ole koskaan kunnolla käsitellyt asiaa.) Voiko siis ihminen toimia käsittelemättömän trauman takia noin?! En tiedä voiko tuollaiseen selitykseen uskoa.. tuntuu, että menettämisen pelossa toimisi juurikin päin vastoin!? Ja mieheni oli kuulemma kertonut psykologillekkin (saman kuin minulle) että ei ikimaailmassa palaisi exänsä kanssa yhteen vaikka me eroaisimmekin eikä häntä rakasta ja ole koskaan rakastanut samalla tavalla kuin minua. Se oli ollut vaan niin helppo ja joka kerran jälkeen on tehnyt todella pahaa (miksi sitä on sitten pitänyt tehdä!!?).

Nyt mieheni huomioi ja järjestää yllätyksia päivittäin ja on sanonut, että tekee mitä vain että en jätä häntä. Huomaa, jos minulla on paha mieli ja yrittää piristää ja saada ajatukset muualle ja on valmis puhumaan mistä vain. Koskaan ei ole tarvinnut epäillä häntä mistään vaan olen luottanut 100%:sti. Hän on ollut aina todella mustasukkainen minusta ja sanonut aikojemme alussa, ettei voisi koskaan antaa anteeksi jos pettäisin häntä (nyt kuitenkin eri ääni kellossa ja olen myös vähän huijannut ja testannut pitääkö tuo paikkaansa ja paikkaansa piti. Hän oli valmis kasvattamaan jopa tulevan lapsemme vaikka se ei olisikaan välttämättä hänen jos en jätä häntä. No kerroin valehdelleeni, kun kuulin mieheni suusta sen mitä halusin. Väärin tuo valehtelu, en ole koskaan aikaisemmin valehdellut miehelleni, mutta halusin, että hänkin hetken tietäisi miltä minusta tuntuu.) Ja hän on paras mahdollinen isä lapsillemme. Itse rakastan miestäni yli kaiken, mutta en tiedä voiko tuollaista tekoa antaa anteeksi tai unohtaa koskaan? Hän on myös itse sanonut, ettei voi antaa ehkä koskaan itelleen tekoa anteeksi. Välillä elämä jo helpottaa, ja päätän unohtaa kaiken ikävän, mutta sitten iskee taas ahdistus ja paha olo, etten tiedä mitä enään elämälläni teen. Mietityttää, että onko lähes koko meidän historia ollut vaan valhetta.