Hölmöjä pohdintojani avioseksistä ja sen puutteesta

Hölmöjä pohdintojani avioseksistä ja sen puutteesta

Käyttäjä minni-hiiri aloittanut aikaan 19.09.2014 klo 23:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä minni-hiiri kirjoittanut 19.09.2014 klo 23:41

Tunteeni ovat solmussa. Päätinkin kirjoitella tätä yhtä asiaa auki tänne. Itse olen 28-vuotias, mieheni on 34-vuotias ja yhteistä taivalta kolmisen vuotta takana, josta kaksi vuotta aviossa.

Naimisiin mentyämme on seksimme vakiintunut mieheni haluttomuudesta johtuen kerran kuukaudessa harrastettavaksi asiaksi. Tästä en enää ota stressiä. Suhteemme alkuvaiheessa olin hyvin rikki asian kanssa ja silloin seksiä oli useammin, joskus jopa kerran viikossa. Tämä tietenkin kuulostaa useimpien korviin hyvin vähältä. Edellisen parisuhteeni, kaverieni puheiden ja lehtien seksihehkutuksen ansiosta olin itsekin hyvin hämmentynyt, että missä nyt mättää. Miehethän ovat kyltymättömiä seksinharrastajia. Olin varma, että miehelläni on sivusuhde, missä tarpeitaan tyydyttää. Pelkäsin myös, että en viehätä häntä seksuaalisesti. Mieheni on kuitenkin alusta asti vedonnut haluttomuuteensa, josta kärsi jo ennen meidän suhdettamme. Mieheni entinen parisuhde kariutui, kun mieheni entinen tyttöystävä petti häntä ja syyllisti kovasti miestäni siitä, ettei saanut tarvitsemaansa häneltä vaan joutui muihin miehiin halunsa tyydyttämään.

Vaikeaksi minun tilanteeni teki, että miehelläni on kaveriporukassaan varsinainen panomiehenmaine. Hänellä on nuoruudessaan ollut aivan liian useita naissäätöjä. Hän on elämänsä aikana ollut vain yhdessä parisuhteessa uskollinen ja se oli juuri tuo minua edeltänyt, jossa nainen taas petti häntä. Mieheni kaverit puhuivat hyvin avoimesti mieheni puutteista ja hölmöilyistä kuulleni, koska olettivat minun olevan vain yksi aivoton naissäätö muiden jatkona. Mieheni kuitenkin kohteli minua hyvin ja rakastavasti. Hän kertoi jo tapailumme alussa menneisyytensä typeryyksistä ja siitä, kuinka katui niitä eikä aikonut toistaa niitä meidän suhteessamme. Hän oli aikuistunut ja viisastunut eikä enää ollut sama pojankoltiainen, joka hänen kaverinsa hänen olettivat olevan.

Olimme molemmat suhteemme alusta asti täysin rehellisiä. Miehelleni tämä osui vähän omaan nilkkaan, sillä entisessä suhteessani olin tullut petetyksi ja nyt pelkäsin niin käyvän tässäkin. Epäluuloisuuttani lisäsi se, että vaikka seksimme oli hyvin laadukasta, sitä oli harvoin. Mieheni kuitenkin vannoi, ettei edes ajattele muita naisia siinä mielessä ja vika ei todellakaan ole minussa vaan hänessä itsessään. Keskustelimme avoimesti seksiasioista ja harrastimme sitä hänen halukkuutensa mukaan. Yritin tehdä usein aloitteita ja joka kerta, kun tulin torjutuksi, se tuntui hyvin pahalta.

Aikaa kului ja suhteemme kehittyi. Kait minäkin kehityin henkisesti ja viimeistään naimisiinmenopäätöksen jälkeen tajusin, etten tarvitse seksillä kyllästettyä suhdetta. Meillä kuitenkin on läheisyyttä ja hellyyttä oikein hyvissä määrin. Enää en murehdi seksiasioilla, itse asiassa harvoin mietin edes moista.

Nyt kuitenkin tänään mieheni teki aloitteen seksin suhteen ja panemiseksihan se meni. Mieheni on hurjan seksikäs ja osaa saada minut syttymään hetkessä. Nyt toivuttuani hieman tuosta seksikokemuksesta aloin miettimään (aikaisemminkin olen pohtinut), että miksi mieheni aloitteet ja seksimme aina ajoittuu neljän viikon välein. Tämä on ollut selvä jatkumo jo vuoden. Ja ei, en ole kalenteriin merkinnyt seksikertojamme vaan e-pillereitä syödessäni olen huomioinut, että aina samassa kohtaa laattaa harrastamme seksiä. Onko niin, että miehellänikin on jonkinlainen kuukaudenkierto ja jossain kohtaa vaan seksi on top? Vai onko niin, että itse hormonihirviönä eritän jotain hajua, jota emme tietoisesti haista, mutta joka saa miehen seksituulelle? Tai kenties tietämättäni kuukautiskiertoni tässä kohtaa olen jotenkin käytökseltäni viehättävämpi? Tai sitten mieheni huomaa kalenterista, että ai saakeli nyt ollaan taas yli kuun puolivälissä ja pitää pakottautua seksiin. Mieheni kieltää tuon viimeisimmän. Noista muista teorioistani en ole hänelle edes avautunut. Mieheni sanoo, että ajattele kyllä usein seksi kanssani ja haluaa minua, mutta jokin ärsyke aivoissa ei vaan toimi. Hän myös sanoo, että kun se ärsyke ilmoittaa itsestään, hän haluaa heti toimia.

Olen kait aina ollut hieman epäseksuaalinen olento (paitsi teininä, kun asia oli uusi, kiehtova ja kielletty), joten vähäinen seksi ei ole ongelma nyt, kun siihen osaan jo järkevästi suhtautua. Aluksi etsin netit ja kirjat läpi konsteja, miten korjata seksielämämme. Pitäähän nyt kahden nuoren aikuisen tuoreessa suhteessa olla runsain määrin seksiä. Lopulta havahduin siihen, että minun ja mieheni suhteen kuuluu olla just meidänlainen eikä mitään pakollista seksihurjastelua. Me rakastamme hyvin syvästi toisiamme ja tunnemme maailmoja mullistavaa yhteenkuuluvuutta. Avioliittohan on toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on. Toki minun on helppoa hyväksyä mieheni haluttomuus, kun itsekään en seksiä rehellisesti sanoen kaipaa.

Kun sanon, etten kaipaa niin tarkoitan sitä. Mieheni ollessa halukas ja seksitilaisuuden tullessa en kyllä kertaakaan ole kieltäytynyt. Miettikää; kolme vuotta yhteiseloa eikä naispuolinen ole kertaakaan kieltäytynyt miehensä seksiyrityksistä. En tee sitä miestäni ajatellen vaan omista itsekkäistä tarkoitusperistäni. Kun mieheni on halukas, hän on todella taitava kiihottamaan minutkin haluamaan. Ja se seksi, se on upeaa.

Ööö… Kiitos, että sain tuoda nämä sekavat pohdintani esille…

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 22.09.2014 klo 00:38

🙂👍
pyrit ymmärtämään kumppaniasi monella tasolla, oletko tullut omien tarpeidesi kanssa näkyväksi hänelle?

Käyttäjä purppuraenkeli kirjoittanut 22.09.2014 klo 09:13

Jaa, mietin mitä tapahtuisi jos miehesi tulisi torjutuksi jonkun muun syyn kuin haluttomuutesi vuoksi. Onko sinulla pelko siitä mitä tapahtuisi jos näin käy että kieltäytyisit.
Itse olen näissäkin asioissa utelias ja kokeilisin nyt kun on kokemus petetyksi tulemisesta juurikin suhteessa jossa mies "määräsi" ja tilanne oli paljolti kertomasi elämäntilanteen mukainen. Kieltäytyminen on yhtä luvallista naisella kuin miehelläkin eikä se todellakaan saisi olla syy pettämiseen ja syyllistämiseen.
Muistan vielä yksin ollessani - tapasin miellyttävän mukavan varteenotettavan miehen. Keskustelimme ja meillä oli määrä tavata ja viettää aikaa yhdessä. Odotin mutta mitään ei kuulunut. Itselläni oli määrä matkustaa muutamaksi päiväksi pois paikkakunnalta ja lähdin koska mitä turhaa jäisin märehtimään tyhjään kotiini - jossittelemaan.
Puhelin soitto tulikin ja kysymys missä olin - palattuani matkalta ystävättäreni luota maalta (jossa ei mitään huvituksia vain kotona oleilua).
Tapasimme, kuvioihin oli tullut toinen. Ymmärsin, mikäli olisin halunnut odottaa ja viettää aikaa hänen kanssaan minun olisi tullut jäädä kotiini odottamaan JOS hän mahdollisesti tulisi. En jäänyt ja näin sain vakuuden siitä miten vahvoja tunteet minua kohtaan olivat ja että oliko hän oikeasti kiinnostunutkaan minusta.
Myöhemmin hän kertoi luulleensa että minulla olisi toinen ja siksi haki toisen. huonoja selityksiä ja suhde jäi siihen onnekseni. En ottanut syitä niskoilleni tai jäänyt harmittelemaan miksi toimin niin kuin toimin.
En tiedä mitä suhteesta olisi tullut mutta tieto uskottomuudesta oli merkki siitä etten halua tutustua kaveruutta pidemmälle. Koin tiedon saatuani myös hyvin voimakasta katumusta siitä että olin tuhlannut edes kaveruus aikaani häneen, jutellut joistain henkilökohtaisista asioistani hänelle ja päästänyt hänet lähelleni vaikka fyysistä kontaktia ei ollutkaan.
Avioliitto on kahden välinen asia ja se miten se toimii hyvin on teidän kahden välinen asia.
- kell`onni on☺️❤️☺️

Käyttäjä minni-hiiri kirjoittanut 23.09.2014 klo 20:35

pöllöhuuhkaja: Voi kyllä, tein omat seksitarpeeni hyvinkin näkyväksi suhteemme alussa. Tai ainakin luulin niitä omiksi haluikseni, mutta nyt jälkikäteen tajuan, että otin liiaksi kavereiden ja median antamasta kuvasta paineita. Suhteemme alussa olin myös hyvin yllättynyt, että mieheni sytytti minut niin täysvaltaisesti. Seksi ei enää ollutkaan jotain pakollista suoritettavaa. Entisessä suhteessani välttelin seksiä kumppanini kanssa, koska se oli minulle epämieluisaa. Ehkäpä siihen vaikutti suurilta osin entisen kumppanini niljakas luonne, väkivaltaisuus ja vastuunkarttelu. Tämä onkin nyt loistava tilanne, kun "pakko harrastaa seksiä" -asenteeni on laantunut. Nykyiset tarpeeni koskevat hellyyden sekä huomion saamista ja niihin mieheni valtaosin vastaa ensiluokkaisesti.

purppuraenkeli: En ole tähän asti halunnut kieltäytyä seksistä mieheni kanssa eikä se johdu siitä, että pelkäisin sen seurauksia. Tunnen olevani vapaa kieltäytymään, jos seksi ei mieheni haluamalla hetkellä minulle maita.

Kun lueskelen täältä sekä muilta palstoilta ihmisten parisuhdeongelmista pettämisineen ym., tunnen itseni jotenkin omassa suhteessani etuoikeutetuksi. Miksi niin monet joutuvat painimaan ongelmiensa kanssa, kun minä saan nauttia näin upeasta suhteesta? Sitten tajuan sen tosiasian, että itsekin roikuin vuosia toivottomassa ja väkivaltaisessa parisuhteessa uskoen sen olevan parasta, mitä maailmalla on minulle tarjota. Lopulta se paskansietoraja ylittyi ja pistin vastaan luuseri-exälleni lopettaen suhteemme. Ehkäpä elämä palkitsi minut noista kamalista vuosista antamalla loppuelämäkseni jopa paremman miehen, mitä ansaitsen.

Eihän tämä elämä mitään ruusuilla tanssimista ole. Kaikilla varmasti on omat huolensa ja ongelmansa niin meilläkin. On vaan niin paljon helpompi selvitä arjen ja elämän vastaiskuista, kun on vierellä ihminen, joka rakastaa ja jota itsekin rakastaa.

Käyttäjä Kurrnau kirjoittanut 24.09.2014 klo 07:51

Eihän tämä elämä mitään ruusuilla tanssimista ole. Kaikilla varmasti on omat huolensa ja ongelmansa niin meilläkin. On vaan niin paljon helpompi selvitä arjen ja elämän vastaiskuista, kun on vierellä ihminen, joka rakastaa ja jota itsekin rakastaa.

Näin minäkin olisin sanonut vielä puoli vuotta sitten. Yhdessä vietettyjen yli kymmenen vuoden aikana sanoinkin monta kertaa.

😋