Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Minulla on aika kinkkinen tilanne. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa viisi vuotta. Meillä ei ole lapsia. Aloitimme parisuhdeneuvonnassa käymisen noin kolme vuotta sitten, kun epäilin miestäni uskottomuudesta. Mieheni työskentelee ravintola-alalla, ja hänen on helppo pettää työnsä puolesta. Parisuhdeneuvonnassa minut saatiin kuitenkin kerta toisensa jälkeen vakuuttuneeksi, että kyse on minun ylimustasukkaisuudesta.…
Kaikki oli hyvin 9 vuotta sitten.aloin odottaa esikoistani,hän syntyi 8 vuotta ja 2kk sitten.lapsen isä menetti korttinsa ja työt loppui 2kk joka aihetti alkoholin käytön lisääntymisen ja rahan tiukoilla olemisen..Jaksoin ja sinnittelin vaikka raskauden puoli välissä ajauduin masennukseen.Pääsin ylös ja synnytyksen lähestyessä kärsin synnytyspelosta.tehtiin sektio.kävin töissä koko raskaus ajan liikuin…
Tästä taitaa tulla pitkä teksti, mutta johonki haluan ajatukseni purkaa ja ehkä saada muidenkin näkökulmia asiaan. Olen jo kolmen vuoden ajan kipuillut itsekseni avioliittoni tilaa. Mieheni on viime kuukausien aikan herännyt tilanteeseen, kun en ole pystynyt läheisyteen enkä sänkytouhuihin. Nyt asioita on alettu selvittelemään keskenään ja tuntuukin, että onko kaikki…
Viikolopulla karahti todellisuus avoimeksi, olen petetty, mieheni haki seksiä toisen luota. Tunteet vellovat jatkuvalla pahalla ololla. Puhuttu on ja halua jatkaa on…. mutta luottamus poissa, odotan vain seuraavaa kertaa? Olen pyytänyt miestäni kertomaan kaiken ,missä ja miten tapahtui, oliko suunniteltua,mitä hän tunsi silloin ja sen jälkeen. Keskustelu sujui rauhallisesti enkä…
Mieheni on kuin ruutitynnyri. Paukkuu ennalta arvaamattomasti aiheesta kuin aiheesta ja jos aihetta ei keksitä tästä hetkestä niin sitten kaivellaan vanhoja. Ja tämä paukkuminen tarkoitta ongelmien kehittämistä, minun solvaamista, epäkunnioittavaa puhetta, loukkaamisia jne. Hän kun saa kimmokkeen aloittaa riidan se jatkuu kuin lumipalloefekti, ongelma minun katseesta voi johtaa ostoslistan unohtamiseen…
Niin siinä sitten kävi minullekin. Ihmiselle jolle sellaista ei pitänyt käydä. Minua petettiin. Olen itkenyt, huutanut, raivonnut, vaipunut pohjamutiin, muuttunut maan tomuksi ja taas itkenyt. Miten toinen ihminen voi tehdä toiselle näin? Ja vielä sille elämän tärkeimmälle ihmiselle? Olen 38-vuotias nainen, vaimo. Naimisissa olemme olleet kohta 5 vuotta. Lapset 4-…
Kirjoitin joskus viime vuonna tälle palstalle siitä, kun mies ei halua seksiä. Silloin tilanne oli se, että miehellä oli diagnosoitu vuoden alussa masennus, ja hän oli päässyt jaloilleen lääkkeiden avulla. Seksin suhteen tilanne ei ole juuri parantunut, vaikka muuten asiat ovatkin jo aika hyvällä mallilla. Suhteellisen turhauttavaa, kun seksi (enkä…
Hei! Ensimmäista kertaa tälle palstalle kirjoittelen, mutta mitä tässä lähiaikoina olen sivuun tutustunut, niin vertaistukea sivustolta löytyy hyvin. Eli hieman taustatietoa. Olen 29-vuotias mies ja ex-kihlattuni on 28-vuotias nainen. Tasan viikko sitten sain varmistuksen epäilyilleni siitä, että kihlattuni on pettänyt minua. Ei yhden, ei kahden, vaan kolmen eri miehen kanssa.…
Hei, haluaisin kertoa oman surullisen tarinani petetyksi tulemisesta. Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa kohta 20 vuotta. Mielestäni meillä on ollut onnellinen, tasapainoinen ka toista kunnioittava parisuhde. 2 lastakin olemme yhdessä melkein jo aikuisiksi saakka kasvattaneet. Olen nyt saanut selville että hänellä on ollut toukokuusta lähtien suhde työkaverinsa kanssa. Epäilin tuota…
Mitä oikein tapahtui? Ensin mies haluaa lasta kanssani ja suunnittelee tulevaisuutta ja vannoo rakkauttaan ja onneaan ja kun olen kolmannella kuulla raskaana päättää jättää mut eikä halua edes antaa mahdollisuutta selvittää miksi näin kävi. Sitten ei vastaa puhelimeen tai viesteihin eikä ole kiinnostunut millään tavoin miten voin vaan syyttää käytökseni…