Hei!

Ensimmäista kertaa tälle palstalle kirjoittelen, mutta mitä tässä lähiaikoina olen sivuun tutustunut, niin vertaistukea sivustolta löytyy hyvin.

Eli hieman taustatietoa. Olen 29-vuotias mies ja ex-kihlattuni on 28-vuotias nainen. Tasan viikko sitten sain varmistuksen epäilyilleni siitä, että kihlattuni on pettänyt minua. Ei yhden, ei kahden, vaan kolmen eri miehen kanssa. Muut tapaukset olivat yksittäisiä, mutta viimeisimmän kanssa satunnaisia tapaamisia on jatkunut puolen vuoden.

Epäilys oli jo vuosia varjostanut mieltä ja tivaamalla sainkin totuuden selville. Kihlattuni ei hoitanut asiaa mitenkään mallikkaasti, vaan tunnustuksen jälkeen lähti samantien neljäksi päiväksi juomaan tämän viimeisimmän suhteen kanssa. Viime lauantaina ”hain” hänet takaisin ja siitä lähtien olemme keskustelleet.

Keskustelut kävimme hyvässä sävyssä ja tuntui, että kaiken tämän pahan jälkeen olisin ollut jopa valmis jatkamaan suhdettamme, niin paljon häntä rakastin. Sitouduimme hankkimaan ulkopuolista apua. Ensi viikolla olisi ollut tarkoitus käydä keskustelemassa niin perhekeskuksen pariterapeutin kanssa, kuin myös SOS-kriisikeskuksen pariterapeutin kanssa. Vaikka olemme kumpikin ateistijä, niin kävimme maanantaina jopa päivystävän papin juttusilla, jotta asiaan tulisi ulkopuolisen näkökantaa.

Uskoin vakaasti, että voimme selvittää asiat. Pystyisimme unohtamaan vanhat huonot minämme ja aloittaa suhteen uudelta pohjalta. Tuntui siltä, että me kumpikin sitoudumme rakentamaan tätä uutta vahvempaa suhdetta.

Tämä aamu oli kuin mikä tahansa muu aamu tällä viikolla. Hieman puhuimme asiasta ja sovimme illan suunnitelmista. Jopa hieman suutelimme, kun parina päivänä oli jo tapahtunut. Hänen täytyi kuitenkin aamusta lähteä muihin hommiin, joissa tiesin vierähtävän iltaan. Kuudelta sain kumminkin tekstiviestin, jossa hän yksiselitteisesti jätti minut. Tekstiviestillä kolmen vuoden kihlojen jälkeen ja me kun jopa sitouduimme menemään pariterapiaan. Yritin soittaa hänelle ja laittaa viestejä, mutta ei vastausta.

Tämä taisi olla nyt viimeinen tikki. Olen niin paljon hänelle antanut ja anteeksiannosta toisiamme kohtaan puhuneet, mutta en tajua kuinka näin kävi. Muutamassa tunnissa mieli muuttui täysin.

Tämä ylläoleva on hieman tiivistetty versio alempaa löytyvästä tekstiä, koska oikeastaan halusin päästä kysymykseen, joka mieltäni on vaivannut tänään, kun olen tätä asiaa pohtinut. Onko mahdollista, että kaiken tämän pettämisen ja valehtelun taustalla on jotain suurempia ongelmia, kuten bibolaarista mielialahäiriötä eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Tietyllä tavalla kaikki merkit ovat olleet ilmassa. Hän on usein ollut masentunut, mutta aina masennus on ohi mennyt. Toisaalta hänen silmänsä ovat olleet rehellisen loistavat, kun hän on aiemmin kiistänyt pettämisen. Joita oli siis jo tapahtunut.

Aika ajoin hän ollut hyvin ärtyisä ja jos jotain on tapahtunut meidän välillämme tai hänen muussa elämässään, niin syy ei ole ikinä ollut hänessä, vaan aina muissa. Tietynlaista korostunutta itseluottamusta siis. Tuntuu, että usein hän on ottanut vastaan projekteja, joista ei sitten suoriudukkaan.

Useimmiten olemme viettäneet rauhallista elämää, mutta yhdessä myös seikkailleet paljon. Mutta eniten silloin, kun se hänelle on sopinut. Masennuskausina hän on vain ollut omissa oloissaan. Joskus tämä sosiaalielämä on jo aiheuttanut ongelmia, sillä aina en itse jaksa lähteä ja hänen on pakko lähteä. Jos olen sanonut mielipiteeni asiasta, niin siitä on seurannut riita, jossa minä olen ollut se pahis.

Hän myös tietyllä tavalla on toiminut usein täysin vastuuttomasti, ei pelkästään pettämisen suhteen. Hän saattaa tuhlata juurikin juomiseen ja juhlimiseen huomattavasti rahaa, jolloin minä olen joutunut elättämään häntä. Ja kuukaudesta toiseen tämä on toistunut. Ja minä olen aina kaiken sinisilmäisesti antanut anteeksi.

Mitä enemmän tätä asiaa käsittelen, niin sen todennäköisemmältä jokin maanis-depressiivisyyden kaltainen häiriö tuntuu olevan taustalla. Muistan, kun viime kesänä itse asiassa keskustelimmekin asiasta, että kaikki ei välttämättä ole kunnossa hänen aivoissaan. Jostain syystä kotitohtoroimme lievää autismia ja asian jätimme siihen. Mutta miten te muut näette, voisiko parisuhteen katkeamisen syynä juurikin jokin tällainen häiriö.

Alla on vielä pidempi versio vuodatuksestani, siinä on hieman lisätietoa yllä kirjoitettuun. Tämä on todellakin ajatuksenvirralla kirjoitettua tekstiä, mutta toivon, että siitä selvää saitte edes hieman.

—

Olkoon tämä avoin kirje niin minulle itselleni, kuin entiselle kihlatulleni. Sovitaan, että nimiä ei mainita, jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä. Kutsutaan tässä tarinassa minua edelleen Hannuksi, vastapuolta neiti X:ksi. Tämä on kertomus siitä, kuinka luottamus petetään täysin. Tämä on myös kertomus siitä, kuinka kerran valheiden suohon astuttuaan sieltä ei ole enää poispääsyä. Tämä on kertomus siitä, kuinka myös ystävät voivat pettää luottamuksen. En enää viitsi tätä kaikkea pitää sisälläni, mutta kun kerran kaiken yrittämisen jälkeen jätät tekstiviestillä etkä suostu enempiä selittämään, niin olkoot tämä kertomus julkinen. En minä pysty kaikkea pitämään sisälläni.

Polkumme kohtasivat ensimmäisen kerran keväällä 2011. Ihastuin sinuun saman tien, mutta yhteistä taivaltamme emme vielä aloittaneet. Kun kesällä 2011 sitten viimeinkin päädyimme yhteen, olin saman tien rakastanut sinuun. Olit edellisen suhteesi jäljiltä heikkona, mutta toisiimme tukien sinusta alkoi jälleen kasvaa vahva nainen. Rakastin sinua enemmän kuin elämää itseään.

Rakastin sinua niin paljon, että lokakuisena iltana menimme kihloihin. Tiedän, nopeaa tahti, mutta se tuntui meistä kummastakin oikealta. Yksi elämäni onnellisimpia hetki oli se, kun sormukset toistemme sormiin laitoimme. Rakastimme toisiamme.
Suhteemme yllä oli kuitenkin aina varjoja, ihan alusta lähtien. Äitini sairaus varjosti aina mieltäni. Minun oli kauheaa seurata vierestä, kuinka toinen ihminen kuihtuu kuihtumistaan. En ollut oma itseni, koska mieleni harhaili jossain muualla. Muutuin totta puhuen äkkipikaisemmaksi, koska en osannut käsitellä tunteitani. Koskaan aiemmin minulla ei sellaista elämäntilannetta ollut.

Jälkikäteen ajateltuna, olisin sinultakin toivonut enemmän tukea tässä vaiheessa. Olen aina ollut puhelias, mutta kun yritin tunteistani puhua, niin sinä et niin halukas ollut keskustelemaan aiheesta. Tunteet alkoivat patoutua entistä enemmän sisälläni.
Nämä sisälläni pidetyt tunteet menivät samaan mieleen, jossa oli jo runsaasti aiempia ahdistuksia. Vuosituhannen vaihteessa alkanut siskoni sairastelu (sori Heli, pakko mainita), vuosien saatossa tapahtuneet kuolemantapaukset lähipiirissä, koulukiusaaminen yläasteella ja tietyt minuun kohdistuneet väkivaltatapaukset olivat kaikki sisälläni. Minulla ei ollut ketään kelle puhua, kun sinäkään et halunnut niitä kuunnella. Ja eihän minun kaltainen maalaistollo osaa ammattilaisille puhua ajoissa.

Petit minua ensimmäisen kerran keväällä 2012. Nyttemmin olet puhunut, että petit minua tuolloin, koska sinulla oli paha olo. Neiti X, niin minullakin oli paha olla, mutta en minä pettänyt kihlattuani silti. Olisin toivonut, että olisimme voineet toisillemme enemmän puhua, mutta sinulla oli aina suojamuurit yllä. Sanoit aina, että et ole koskaan osannut käsitellä tunteitasi ja mielummin lähdet vaikeaa tilannetta pakoon kuin kohtaat sen kuin aikuinen. Nyt sen todellakin näen. En tiedä onko se eskapismia vai mitä, mutta sinun on aina ollut vaikea kohdata todellisuutta, mielummin sitä pakenet kaljaan ja vieraisiin peteihin. Etsit hetken helpotusta arjen keskellä ja jätit minut aina yksin pyörittämään talouttamme.

Sinun olisi pitänyt myös kasvattaa vastuuntuntoasi. Ei ole reilua pettää ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vastuuntuntoa on niin henkistä kuin fyysistä.
Vuodet vierivät ja elämä meni omaa rataansa eteenpäin. Tietynlaisia hälytysmerkkejä alkoi olla jo ilmassa, kun ihan normaalit sanaharkkamme menivät ihan yli. Jos emme jostain syystä olleet jostain asiasta samaa mieltä, niin sen sijaan että asioista olisi keskustelu, sinä lähdit aina ovet paukkuen pois, usein useaksi yöksi. Tällöin et vielä tietääkseni pettänyt lisää, mutta miksemme jo tällöin voineet avautua toisillemme lisää. Sanoit, että ääneni kohosi. No, niin se varmaan tekikin. Se oli minun suojamuurini. Minulla oli jo tällöin aavistuksia, että olisit pettänyt minua herra A:n kanssa, kuten myöhemmin paljastuikin. Tämä tunne lisäsi vain epävarmuuttani ja paskaa oloani. Sen takia äänenikin kohosi.

Kun äitini kuoli keväällä 2013, sinä olit tukenani. Ilman sinua en olisi tilannetta kestänyt. Olit vierelläni hautajaisissa. Alle puolessa vuodessa tapahtui kuitenkin jälleen läheisen poismeno, kun mummuni nukkui pois. Jälleen olit tukenani, mutta silti tuntui, että en kaikesta pystynyt sinulle puhumaan. Kun yritin puhua, niin sinä näpersit mielummin tietokonetta ja chattailit, kuin olisimme keskustelleet. Jälleen kerran minun sisäiseen tunnepaskaläjääni alkoi kasaantua uusia asioita.

Talvella 2013-2014 (vai oliko jo 2012-2013) yritin tavoitella terveydenhuollon kautta apua. Olisin halunnut jutella psykiatrin/psykologin kanssa kaikesta sisäisestä ahdistuksestani, koska sinä et kanssani halunnut jutella. Apua en saanut. Kaippa sisäiset ongelmat ovat niin mitättömiä nykyisen terveydenhuoltojärjestelmän kannalta.
Minusta tuntuu, että sinä et koskaan antanut minulle suruaikaa. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu siltä, kuin sinun mielestä suruajan olisi pitänyt loppua hautajaisiin. Näin asia ei ole kuitenkaan. Jokainen käsittelee asioita niin pitkään ja kauan kuin on tarpeen. Itse käsittelen näitä asioita vieläkin.

Minulla oli aina epäilys siitä, että olet pettänyt minua. Joka kerta kirkkain silmin vannoit ja vakuutit, ettet ole pettänyt minua. Jostain syystä halusin luottaa sanaasi, mutta totuuden tiesin aina sisälläni. Tottahan toki tämä vitutti minua aina, mutta halusin uskoa siihen, että yhdessä pääsemme kaiken paskan yli ja voimme kokea paremman huomisen.
Näin ei kuitenkaan ollut, kun jälleen vappuna petit minua. Riitamme meni vappuna jälleen yli, kun kumpikaan ei aikuismaisesti päissään käyttäytynyt. Mutta sovimme riitamme. Illan mittaan rehellisesti sanottuna sammuin Heinäpäähän ja sinä olit lähtenyt baariin. Aamukuudelta kotiin palatessani, oletin että olet kotona nukkumassa. Et kuitenkaan ollut, mutta iltapäivällä viimeinkin tulit kotia.

Sanoit olleesi ihan toisessa kaupunginosassa ”jatkoilla” herra B:n luona. No, ajattelin että herra B:kin on sen verran luotettava ihminen, että ei siellä mitään ole tapahtunut. Luonnollisesti kysyin, että onko mitään tapahtunut, mutta jälleen kirkkain silmin vannoit ja vakuutit, että olit vain nukkunut sohvalla. Jälleen halusin luottaa sinuun. Mitä jälkeenpäin tiedän, myös herra B oli useille ihmisille sanonut, että mitään ei ollut tapahtunut.
Lähes saman tien herra B:n tapauksen jälkeen olit ryhtynyt salasuhteeseen herra C:n kanssa. Herra C:tä kaikki pitivät suoraselkäisenä ja rehtinä ihmisenä, joka ei varattuihin naisiin kajoa. No, näinhän ei ollut.

Pitkin kesää ja syksyä 2014 pettämistahtisi kiihtyi. Näin jälkeenpäin tunnen oloni todella tyhmäksi, kun en nähnyt kaikkia merkkejä ilmassa. Pystytit pienistä asioista riidan, jonka jälkeen lähdit taas ovet paukkuen pois. Otetaan esimerkkinä se eräs alkusyksyn ilta. Olimme sopineet koti-illasta, mutta yhtäkkiä halusitkin lähteä kylille pippaloimaan. Itse en enää siinä vaiheessa jaksanut. Kysyit, että haittaako minua jos sinä lähdet. Sanoin rehellisesti, että kyllähän tuo tuppaa haittaamaan. Minulla oli jo vahvahkot epäilykset asioiden todellisesta laidasta ja toisaalta olisin vain halunnut viettää koti-illan. Sinä kiihdyit nollasta sataan sekunnissa ja lähdit muistaakseni kolmeksi yöksi pois. En käsittänyt tilannetta, mutta nyt käsitän. Ja näitä reissuja minä kestin pitkin kesää, aina antaen anteeksi ja haluten luottaa sinuun.

Viikko sitten keskiviikon ja torstain välisenä yönä sitten tämä koko vyyhti ryhtyi purkautumaan. Tunnustit pettäneesi minua herra C:n kanssa. Asia oli vitunmoinen shokki, vaikka tietyllä tavalla olin aina tiennyt. Seuraavana päivänä sain muita kautta tietää herra B:stä.

Pudotit minun syliini uutisen pettämisestä ja sen jälkeen lähdit pois, herra C:n luokse. Yritin sinua tavoittaa jokaista keksimääni kanavaa kautta, mutta vastausta en saanut. Muita reittejä pitkin viimeinkin sain lauantaina tietää, että olit keilahallilla. Sinne siis suuntasin ja suunnattoman suostuttelun jälkeen sain sinut jälleen kotiimme puhumaan asioista. Sinulle olisi ollut silti silläkin hetkellä tärkeintä jatkaa jo neljä päivää kestänyttä juomista.

Nyt tuon lauantain jälkeen puhuimme viisi yötä ja päivää. Puhuit, ettet tiedä mitä mieltä olet tilanteesta. Olihan se kummallekin meistä silti shokki. Viimeinkin tunnustit myös pettämisen herra A:n kanssa.

Puhuimme ja puhuimme, tai itseasiassa minä puhuin ja sinä et niin paljoa. Yritin kannustaa avaamaan sydäntä, mutta sinä lukittauduit kuoreesi. Aina välillä pilkahti vanha kunnon neiti X ja pystyimme puhumaan. Pikkuhiljaa puhuit aina vaan enemmän.
Puhuit, että viime aikoina sinua oli ahdistanut se, että olin puhunut ulkomaan matkasta ja mahdollisesta uudesta kämpästä. En ole selvännäkijä, en voinut tietää että nämä asiat sinua ahdistivat. Useimmat ottaisivat ilmaisen lomamatkan mielellään vastaan ja asuntohommissakin sinäkin vaikutit olevan mukana. Puhuit siitä, kuinka olisi sitten mukava istutella pihalle kaikkia kukkia ja hoitaa niitä. Yleisesti ottaen sinä puhuit muutenkin usein yhteisestä tulevaisuudestamme. Siitä, kuinka minun on pakko tulla mukaan Tampereelle näkemään äitisiä. Siitä, kuinka minun on pakko tulla morjestamaan isovanhempasia. Yhteistä sitä, yhteistä tätä.

Olit pettänyt minua jo kolmen eri miehen kanssa en edes tiedä kuinka monta kertaa, mutta olin silti valmis antamaan anteeksi. Tiedostan omat heikkoutuni ja sen, että olin ollut paska. Puhuimme uudesta mahdollisuudesta. Siitä, kuinka tämä pettämisen paljastuminen oli hyvä asia. Näin sinun niskoillasi ei ollut valehtelemisen taakkaa, eikä minun niskoillani epäilyksen taakkaa.

Puhuimme siitä, kuin yhdessä pääsisimme tämän kaiken paskan yli. Toisiimme tukien tästä kaikesta pääsisi yli. Vaikka välillä olit hukassa, niin silmistäsi ja olemuksistasi välähti aina välillä se toivo, että sinäkin olet mukana tässä.

Maanantaina ryhdyimme etsimään apua. Sehän ei ihan niin helppoa ollut, mutta saimme ajan ensi viikoksi kriisikeskukseen pariterapiaan ja viimein eilen saimme myös ajan perheneuvonnan pariterapiaan. Minusta tuntui, että hei, tästähän vielä selvitään kun sinäkin olet mukana. Puhuimme siitä, kuinka tunteet ovat nyt myttyrällä syvällä sisällä, mutta yhdessä me ne voimme avata.

Lueskelit ahkerasti netistä artikkeleita pettämisestä. Puhuit siitä, kuinka tässä tarvitaan eikä tehdä hätiköityjä päätöksiä. Kyllä, sinä itse sanoit noin. Pyysit anteeksi pettämistä ja sitä, kuinka huonosti hoidit tilanteen kun asia paljastui. Ei ollut oikein pudottaa moista pommia syliini ja lähteä uudelleen pettämään. Yhdessä tuumin mielestämme oli oikein, että sinun oli aika katkaista ainakin tilanteen selviämisen ajaksi välit herra A:han, B:hen ja C:hen. Sinä itse lupasit.

Olin luottavainen tilanteen selviämiseen. Rakastin sinua yli kaiken. Olin valmis tekemään mitä tahansa, jotta voisimme yhdessä rakentaa uuden, vahvan suhteen. Suhteen, joka perustuu rehellisyydelle ja luottamukselle.

Heräsin aamulla 8:30, sinulla oli herätys klo 9:00 kun puhuit, että sinulla on kouluprojektin tekoa. Koneella käydessä huomasin, että olet kännykällä täällä Facebookissa. Olin siinä juuri aikeissa keittää kahvia, joten muutamaa minuuttia ennen yhdeksää tulin makkariin kysymään, haluatko sinäkin. Reaktiosi oli aluksi ”Miksi sää minut herätät”. Tosin kännykkä oli kädessäsi valot päällä. Selitit, että katselit vain siitä ryhmäkeskustelustasi, että onko mitään uutta filmiprokkiksen suhteen. No, hiemanhan tuo jälleen epäilytti, mutta kun edelliset päivät olivat jo niin hyvin menneet meillä ja meillä oli useammalta suunnalta pariterapiaa tulossa, niin halusin luottaa sinuun.

Aamu meni hyvissä merkeissä mielestäni. Minä oikeasti uskoin, että tästä tulee hyvä ilta ja tilanne selviää entistä enemmän. Yhdessä selviäisimme tämän yli. Puhelimme aamulla vielä asiasta ja suunnittelimme illan ohjelmaa hienovaraisesti. Lähtiessä suutelit yllättäen, tosin näin olimme jo hieman ujosti tehneet eilen ja toissapäivänä (herra C:lle tämä tiedoksi, kun neiti X nyt siellä on petiä lämmittämässä. Näköjään et voi olla pettämättä missään vaiheessa, nyttekinhän tavallaan petit pettämiskumppaniasi minun, kihlattusi kanssa. Tilanne on suorastaan koominen).

Sanoit, että sinulla menee pitkään leffaprokkiksen kanssa, joten pitkän päivän odotin sinua. Sovimme, että soitat kun olet tulossa takaisin kotia, jotta käymme yhdessä kaupassa. Viimeinkin hieman kuuden jälkeen lähetit viestiä, mutta se ei ollutkaan sitä mitä toivoit.

Jätit minut tekstiviestillä. TEKSTIVIESTILLÄ. Kolmen vuoden kihlauksen jälkeen jätit minut tekstiviestillä. Et enää vastannut puhelimeen etkä viesteihin. Uusi isku päin naamaa toista kertaa viikon sisään.

Halusin uskoa, että lähdit isällesi selvittämään päätäsi kaiken tämän jälkeen ja tuo viesti oli vain sekalaisessa mielentilassa kirjoitettu. Jostain syystä kuitenkin vilkaisin päällä olevaa läppäriäsi. Minulle tuli tunne, että se on vain pakko nyt tuo kansi avata. Siellähän oli Facebook auki ja päällä oli keskustelu herra C:n kanssa, johon sinä lupasit katkaista välisi.

Pitihän se nyt tämän pommin jälkeen katsoa, vaikkei olisi pitänyt. Mitäpä olit auki jättänyt Facebookin ja ko. keskustelun auki. Minun tarvitsi vain kansi avata. Olit jo yöllä suunnitellut herra C:n kanssa, että menet tänään sinne. Minulle sanoit, että lähdet koulun kautta intiöön tekemään leffaa about klo 11, mutta tuon auki olleen keskustelun mukaan ”Mää sitä, että aamusta oisin jo tulossa kaupungilla, nähäänkö? Katon sitten siinä jaksanko mennä kuvauksiin”.

Jättämisviestisi jälkeen olin paniikissa, mutta kun tuo keskustelu silmiini osui, olin enemmänkin pettynyt. Kahden ja puolen vuoden ajan olit pettänyt minua ja valehdellut minulle, joten näköjään sinun täytyi vielä jälleen yksi, viimein valhe tehdä.
Miksi me edes varasimme aikaa pariterapioihin, kun et selvästi ollut valmis enää jatkamaan tätä suhdetta. Miksi annoit vääriä signaaleja? Miksi suutelit? Miksi jätit lopullisesti tekstiviestillä? Aamulla vielä puhuit, että näet tilanteessa kolme ratkaisua. A) Jatkaa suhdetta uudella pohjalla B) Jatkaa suhdetta herra C:n kanssa ja C) Jatkaa omillaan. Kohtaan B sanoit tosin kovan kiivaasti ”EI TOSIAANKAAN”.

Toivottavasti tämä kokemus kasvattaa minua ihmisenä. Toisaalta nyt tulevaisuus tuntuu epätoivoiselta. Joka kerta kun luotan ihmiseen 110%:sti, niin joudun pettymään. Sinun kanssasi vietin monta hyvää vuotta kaikesta huolimatta, joten miksi tällainen päätös koko hommalle. Ei pelkästään se, että petit minua, vaan se että petit minua yhteisten tuttaviemme kanssa. Ja myös se, että sinun piti vielä kerran valehdella. Ja miksi jättää tekstiviestillä eikä kasvokkain. Eikö kolmen vuoden kihlauksen jälkeen odottaisi hieman aikuismaisempaa kohtaamista.

Olkoon tämä varoitus myös muille. Vaikka kuinka haluaisitte luottaa ihmiseen, josta välitätte eniten, luottamus voidaan romuttaa. Tällä hetkellä minua surettaa sinun menetyksesi lisäksi se, että petit minua ystäväni kanssa. Tuntuu, että keihin tässä maailmassa enää voi luottaa.

Luottakaa ihmiset omaan järkeenne tunteiden sijaan. Järki ja aavistus olivat oikeassa olleet koko tämän pettämisepisodin ajan. Minua loukkaa myös se, että ihmiset olivat aina sitä mieltä, että älä Hannu ole noin varhainen, neiti X ei sinua petä, vaan rakastaa sinua. Totuuden olin alitajuisesti tiennyt.

Mutta miksi oikeasti lopetit suhteemme näin ala-arvoisella tavalla. Ei pelkästään se tosiasia, että petit minua useaan otteeseen, vaan valehtelit kerta toisensa jälkeen. Mutta et sinä pelkästään minulle valehdellut, vaan kaikille yhteisille tutuillemme.
Olisin toivonut, että sinäkin olisit käsitellyt sisäiset asiasi yhteisessä terapiassamme. Nyt sinun sisälläsi on vain uusia pahoja tekoja, kun suin päin ryntäät uuteen suhteeseen jättäen kihlattusi yksin pimeään syysiltaan. En halua haukkua enkä mitään, olen kyllästynyt siihen. Tietyllä tavalla en voi vain ymmärtää, kuinka pystyt jatkamaan elämää kuin yhteiset vuotemme eivät olisi merkinneet mitään.