minulla on kans sama homma mies ei halua ja minä haluaisin ei halua puhua seksi ongelmasta sanoo vaan että ei sitä nyt kovin usein halua. meillä on seksiä kerran kuussa joskus ei sitäkään. minua huolettaa että onko miehelläni joku toinen kun en kerta kelpaa sille eikä halua minua. ☹️

Suosittelisin kysymään, että mistä se haluttomuus johtuu. Siihen voi olla moniakin syitä, ei välttämättä kyse ole uskottomuudesta.

Mulla on siinä mielessä hieman eri tilanne, kun haluttomuuden syyt on oikeastaan tiedossa, mutta se itse tilanteen korjaaminen tässä tökkii. Meidän tilanteessa yksi syy on se, että masennuksen takia kuiva kausi jäi jotenkin päälle miehellä. Mä taas pelkään tehdä aloitetta, kun mies on niin monesti kieltäytynyt (tulee olo, että jankkaa/vonkaa, vaikkei se ole tarkoitus + on jotenkin alkanut pelätä sitä kielteistä vastausta jo etukäteen). Lisäksi miehellä on historiassaan suhde, jossa nainen oli ollut kieroutunut seksin suhteen, eli oli mm. vaatinut seksiä ja sitten syyllistänyt jälkikäteen miestä siitä. Mieheni on herkkä stressille ja emotionaalisille jutuille, joten hänellä nekin vaikuttaa heti negatiivisesti petihommiin.

Eli sitten kun niputtaa kaikki eri asiat yhteen, niin lopputulos on tämänhetkinen tilanne. Kaikki on pikkuhiljaa ajatunut tämmöiseksi, kyse ei ole tosiaankaan mistään yhtäkkisestä muutoksesta.

Varasin nyt itselleni psykologiajan, ajattelin käydä purkamassa ajatuksia ulkopuoliselle, luulisi ainakin vähän helpottavan. Mutta tietysti jotain pitäisi aktiivisesti tehdäkin asialle, että tilanne muuttuisi parempaan - sen kun osaisi vielä tehdä niin, ettei aiheuta miehelle paineita (todella vaikeaa!), joten haastetta riittää.

Eipä ole viestini juuri vastauksia poikinut. Liekö tämä siis sellainen aihe, joka ei kiinnosta. Tai kertooko se siitä, että harvemmin on niin päin, ettei mies halua.

Joka tapauksessa asiassa on pieni edistyminen tapahtunut, kun miehen kaverilla on ollut ongelmia omien hormonitasojensa kanssa, niin hän sai miehelleni annettua vinkin, että kannattaa tutkituttaa testosteronin yms. tasot, eli vika voi olla niissäkin. Mies oli ihan avoin ehdotukselle. Hyvä niin, ja vaikka syy ei sieltä löytyisikään, niin olisipahan sekin pois suljettu.

Saimme keskusteltua pitkästä aikaa taas aiheesta miehen kanssa kahdestaankin, ja sellainen pään avaus tuli asiaan, kun kerroin varanneeni ajan psykologille, mies olikin ihan helpottunut. Hän sanoi, että on kokenut, että tilanteen selvittäminen on hänen vastuullaan. Oli siis tyytyväinen siitä, että minä olin ottanut askelen asian selvittämiseksi. No totta helkkarissa!

Sitten kysyin, että miksi hän ei sinne psykologille ollut menossa yksin, niin viittasi juuri tuohon aiempaan, eli on kokenut että vastuu on yksin hänellä. Ja itse asiassa en ollut koskaan häneltä edes kysynyt olisiko valmis menemään pariterapiaan tai vastaavaan. Olin omassa päässäni vetänyt johtopäätöksen, että ei ole halukas pariterapiaan, kun ei yksinkään suostu psykologille. Eli väärässä olin - onneksi. Mies nimittäin nyt asian tullessa ilmi, oli ihan suostuvainen siihen. Hienoa, ei kai tässä sitten mitään estettä ole asioiden selvittämiselle.

Taitaa siis näkyä valoa tunnelin päässä, niin kuin sanotaan.

Olipa kiva, että tilanteenne on nyt selkiytymään päin. Haluttomuushan on klassinen masennuksen oire. Jos perussairaus eli tässä tapauksessa masennus saadaan hoidettua, niin eiköhän sitten ala pikkuhiljaa tilanne parantua.

Tänään (27.6.) tulee muuten Teemalta ohjelma impotenssista. Sehän on varsinainen kansansairaus. Ajattelin katsoa. Itse olen tänne kirjoittanut vähän liikaakin, omasta suhteestani, joka kaatui juuri noihin ongelmiin. Muunmuassa. Mies pelkäsi seksiä ja otti toisen, jonka kanssa kuulemma sujuu ilman seksiäkin.

Ongelmasi ei siis ole niinkään harvinainen. Ilmeisesti me naiset aiheutamme vaatimuksillamme miehille sitä impotenssia. Hassu juttu. Naisten pitäisi aina suostua kaikkeen, mitä miehet haluavat tai eivät halua.

Eromme särki sydämeni ja olen nyt vasta paranemassa siitä. Ketään uutta ei ole näköpiirissä, kaikki kivat ovat varattuja. Joten seksitöntä elämää tässä vietetään. Olishan se hauskempaa, jos olisi kumppani, mutta eron jälkeinen tuska oli niin kaikennielevää, että tämä nykytilannekin tuntuu aivan siedettävältä. Onnea teille!

Omassa parisuhteessa haluttomuudesta kuuli mieheltä aina sopivan tilaisuuden tullen v****lua.
Minkäs teet, kun ei tee mieli. Saattoi mennä kuukausia, kun en edes ajatellut asiaa.
Jos jotain sutinaa satunnaisesti olikin, niin aina saman kaavan mukaan... Se oli enemmänkin suoritus, mies pääosassa, vailla hellyyttä...
Ihmekös tuo jos lakkasin haluamasta?
Hiljattain sain diagnoosiksi masennuksen, joten osaltaan sekin selittää haluttomuutta.
Kaikkihan lähtee loppujen lopuksi itsestä, millaisena minä pidän itseäni. Vaikeimpina hetkinä oma olo voi olla yhtä hehkeä, kuin tiskirätillä. Ärsytyskynnys on hyvin matala, kun toinen on kokoajan vonkaamassa ja jos ei anna, niin tulee kaikki laatusanat. Loputon kierre?

Oletteko kaikki viestiketjun kirjoittajat nuoria? Silloin ongelma on aika kurja, miestennehän pitäisi olla vielä viriilejä.
Itse olen lähellä 70. Samoin mies. Naimisissa on oltu vasta n. 12 vuotta. Hän "päätti" muutama vuosi sitten yhtäkkiä, että kun se seksi on korvien välissä, eikä kiinnosta enää, niin se on sitten loppu. Asiasta ei voi puhua. Tiedänhän minä, että se alkoi eturauhasvaivoista. Lääkkeet yms vievät halut ja kyvyt. Lääkäri antoi viagraa, mutta kun ei huvita, niin ei huvita. Sanoo hän ja piste. Itse olisin todella innostunut vielä ja nimenomaan hänen kanssaan. Monet vuodet oli suht kivaa seksiä ja jatkuvasti, monta kertaa viikossa. Nyt ei viiteen vuoteen mitään. Kuivun kasaan ja näivetyn haluineni.
On sanottava, että seksi oli se meidät yhdessä pitävä asia ja kun se loppui, mietin jatkuvasti vaihtoehtoja: ero? rakastaja? tilanteen hyväksyminen? Miehellä ei ole ollenkaan samoja intressejä kuin minulla, autot kiinnostavat, politiikka myös hieman. Itselläni on ajatukset ja harrastukset laidasta laitaan. Tieteet ja taiteet.
Jos hän olisi edes kiltti, mutta kun on aikamoinen despootti, kaikki asiat tapahtuvat hänen ehdoillaan (ja hyvä, että edes kehtaan sanoa: minun rahoillani= pienellä eläkkeelläni. Hänen eläkkeensä on 1/3 omastani. Raha ei ole tärkeää, mikä on minun, on myös sinun, mutta vastineeksi silti vaadin RAKKAUTTA!)). Mies komentelee, ei lähde kylään mutta jos tulee vieraita, on aivan loistava isäntä, seurueen keskipiste, naisten naurattaja, miesten viihdyttäjä. - Kun sitten aamu saapuu ja istutaan aamiaispöydässä, en katsettaan löydä...Suupielet alaspäin, silmät pälyilee sinne ja tänne, eivät koskaan omiini. Usein itken sisäisesti.
Olen todella onneton, enkä tiedä, mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Odotanko hautaa tai leskeyttä, istunko kutomaan sukkaa vai etsinkö netistä seuraa? 🤔

Minä, tämän ketjun aloittanut, olen itse 32-vuotias, ja mieheni pari vuotta minusta vanhempi. Eli tässä iässä monella seksielämä on juuri parhaimmillaan. Tänään käyn itse psykologilla juttelemassa, ja katsotaan mentäisiinkö sitten seuraavalla kerralla vaikka kahdestaan, kun kerran mies näytti sille vihreää valoa.

Ja liekö nyt tämän asioista puhumisen seurausta, vai sitä, että miehellä oli pari päivää sitten pikku krapula (eikös krapulassa testosteronitasot nouse väliaikaisesti), niin piiiiitkästä aikaa harrastettiin seksiä! Tuntuu ihan hullulta, kuinka luonnostaan se tapahtui nyt yht'äkkiä, kun asia on jo monta kuukautta hiertänyt välejä huonompaan suuntaan, eikä puhumisesta saati aloitteiden tekemisestä ole tullut puolin ja toisin mitään!

Toivon todella, että asiat järjestyvät, sekä itselläni, että muilla jotka asian kanssa taistelevat. Mahtavaa olisi jos itsekin voisi nauttia seksistä vielä 70-kymppisenäkin.

Muistan nähneeni jossain sellaisen tutkimuksen, jossa todettiin, että onnellisimpia eivät ole ne pariskunnat, jotka puhuvat paljon, vaan ne, joissa harrastetaan paljon seksiä.

Näinhän se on, että maailmaan mahtuu paljon puhetta, erityisesti politiikassa. Mutta muutenkin: maailma on täynnä sanoja ja selityksiä, ja helliä tunteita saa usein etsiä suurennuslasilla ja pinseteillä kuin punkkia ikään. Mutta myös niiden ihmisten tulee jaksaa elää, joiden elämässä ei ole ketään kumppania. Kuulun itse tähän luokkaan. Kyllä seksitönkin elämä voi olla ihan mukiinmenevää, vaikka seksiä ja rakkautta kaipaakin loppupelissä lähes jokainen. Voi myös tuntua siltä, ettei enää kannata edes yrittää. Mutta okei, minusta tuntui jo kolmekymppisenä siltä. Kaikki suhteeni ovat menneet pieleen, joten mikäpä minä olen antamaan toisille hyviä neuvoja... 😋

Kokemus on kuitenkin osoittanut, että seksitön suhde johtaa yleensä lopulta eroon yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Ehkä kannattaa lähteä ennen kuin on liian myöhäistä...mutta jokaisen täytyy tehdä päätös itse. Muut antavat hyviä neuvoja. Sinä itse päätät, mitä teet.

Tutkimuksia nyt on moneen junaan. Mutta itse olen sitä mieltä, että jos suhteessa ei puhuta (=ratkota) ongelmia, niin kyllä siitä aiheutuu isoja hankaluuksia. Tuossa seksin määrässä varmaan tärkeintä on, että suhteessa on kumpaakin osapuolta tyydyttävän verran seksiä (ja se ei välttämättä ole "paljon"). Ja mikä on "paljon"? Tuokin on niin suhteellista, miten sen itse kukin käsittää.

Eihän se puhuminen tietysti mikään itse tarkoitus voi olla, enkä olekaan sitä mieltä että koko ajan pitäisi olla jostain puhumassa ja asioita ruotimassa. Vain silloin jos on tarve, eli joku suhdetta vaivaava ongelma. Silloin se kissa pitää nostaa pöydälle. Jos ei puhuta, niin tulee helposti väärinkäsityksiä, oletuksia ja ne ei asioita yleensä auta eteenpäin.

On ikävää, jos ei ole löytänyt kumppania itselleen, mutta silloin voi ainakin elää elämää itsenäisesti, ja täysin omien näkemysten mukaan. Parisuhteessa ei tosiaan aina niin mukavaa ole, kun pitää ottaa ne ongelmat ja vastoinkäymiset vastaan mitä tulee. Toivon sinulle, edellinen kirjoittaja, onnea kumppanin etsintään, kyllä se voi löytyä jonkun yllättävänkin puun takaa, kun ei väkipakolla etsi koko ajan. Minusta parisuhteen idea juuri on se, että yhteen hiileen puhalletaan ja ratkotaan vastoinkäymisiä, eikä lähdetä lätkimään heti kun joku juttu ei toimi. Nykyään se on kuitenkin niin yleistä, ja ns. helppo ratkaisu erota, kun ei jakseta yhdessä panostaa ongelmien ratkomiseen.

Minä en tästä nykyisestä suhteesta ole mihinkään lähdössä, sen verran kumpikin ollaan tähän sitoutuneita, ja rakastamme toisiamme paljon. Siksi haluankin, että tämä homma katsotaan loppuun asti, ja vasta sitten jos oikeasti kaikki kivet on käännetty ympäri, eikä ratkaisua löydy, sitten vasta voisin alkaa harkita eroa. Kaikista omista suhteistani tällä nykyisellä on parhaimmat edellytykset siihen, että tästäkin päästän yli. Aiemmissa oli muita, paljon pahempia perustavanlaatuisia juttuja pielessä (esim. just se puhuminen puuttui).

Darjaana muuten puhuu asiaa. Meillä elettiin pari vuotta sellaista 6 rakastelua per vuosi eikä puhuttu kunnolla. Minä yritin, mutta vaimo ei halunnut. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että hän ilmoitti muutama päivä sitten rakastuneensa toiseen.
Olisi pitänyt puhua ajoissa ongelmista, niin ei pitäisi tässä tilanteessa. Ainakin luulen niin.

Ekaa kertaa olen nyt liikkeellä täällä internetissä oman ongelmani kanssa...jospa joku/jotkut jossakin antavat vinkkejä tai jo luinkin niin aika paljon näistä seksi ongelmista ihmiset kärsivät
javascript:void(0);
Joo mutta aloitetaan taustoista hieman...olen 35-v nainen ja avomieheni 51-v. Muutimme yhteen 4 vuoden on-off seurustelun jälkeen 2 vuotta sitten. Jonkun kuukauden päästä muutosta olin raskaana (todella odetetusti) vuoden yrittämisen jälkeen. Olimme onnemme kukkuloilla - minun eka lapseni ja miehelleni kolmas 🙂

Raskaaksitulemisesta tuli minulle jonkinlainen pakkomielle - ja kun tuota ikääkin jo oli niin se "painostus" luultavasti vaikutti tuleviin ongelmiimme...Olen itse hyvinkin seksuaalinen ja intohimoinen rakastaja (aina pitänyt seksistä) ja raskausaikana olisin kovasti halunnut harrastaa sitä mieheni kanssa mutta hän ei. Samoihin aikoihin kun olin raskaana niin mieheni firmalla oli henkisesti kovia juttua meneillään ja kun ne selkisivät niin hänen lähisukulaisensa sairastui vakavasti kuolemaan myöh johtaneeseen tautiin.

Kaiken tämän lopputuloksena ei kertaakaan raskauden aikana harrastettu seksiä eikä mitään siihen liittyvääkään. Olisin halunnut mieheni edes hyväilevän minua mutta hän kieltäytyi. No siinä se meni välillä itkin (hormonien jylläessä) ja välillä yritin unohtaa koko seksin puuttumisen ja keskityin vauvaani masussa. javascript:void(0);

Lapsemme on nyt vuoden ja ei vieläkään seksiä...eli kohta 2 vuotta ilman. Olen katkeroitunut miestäni kohtaan, inhottaa katsella onnellisia pareja ja ajatella kuinka vilkasta toisten seksielämä on ja minä kärsin kärsin ja kärsin...noin kerran kuukaudessa puhun miehelleni kuinka paha olla minulla on ja hänelläkin sama juttu (hän ei vaan sano sitä ääneen) hän sanoo että antaa ajan tehdä tehtävänsä mutta en usko siihen enää...kävimme kerran pariterapiassa ja minusta se oli aivan turha (165€) 1,5 tuntinen.

Tällä viikolla taas otin puheeksi, että mentäisiin juttelemaan kunnalliselle terapeutille ja useammin. Sanoin myös, että en tiedä voinko antaa hänellle anteeksi sen miten hän on minua naisena loukannut mutta jos pienikin kipinäntoivo on niin kannattaa yrittää vieläkin. No mies sitten valvoi tod myöhään ja lähti aamulla aikaisin ja oli yön mökillä. Tällä hetkellä on poissa kotoa jonkun päivää. Eli mykkäkoulu alkoi ja hän otti itseensä. Sanoi sitten kun nähtiin pikaisesti, että kaiketi olin jo päätökseni tehnyt...mutta minulta se oli viimeinen hätähuuto suhteemme pelastamiseksi.

En usko ( koskaan tietenkään ei voi 100% varma olla), että hänellä on toista naista. Tunnepuolella tällä hetkellä molemmilla kauhea muuri...en lähesty häntä ja hän ei minua ( minä olen aina ollut suhteessamme aloitteentekijä). En tiedä, eikä hän tajua miten syvästi hän on minua loukannut ,joku voisi tästä käyttää nimitystä henkinen vallankäyttö.

Olen hoitovapaalla vielä hetken ja haluaisin olla onnellinen ja nauttia pienestä pojastamme täysin rinnoin mutta sisältä olen aivan romuna. Tulevaisuus pelottaa monellakin tapaa - mies elättää meitä, 1-vuotias tarvitsee molemmat vanhempansa ja kaikesta huolimatta edelleenkin rakastan miestäni, vaikkakin ylpeyteni muun muassa on saanut aivan tajuttoman tällin.

Tässä minun tarina ja toivottavasti joku jaksaa lukea ja vieläkin olisi lisää tekstiä tullut mutta näin ensi alkuun...😟

Hei!

Näitä viestejä lukiessani näe itseni tavalla tai toisella!
Minulla ja miehelläni on kyllä seksiä mutta ei ilmeisesti tarpeeksi ainakaan mieheni meilestä. Olen raskaan tällä hetkellä ja onnellinen siitä vaikkaki ei kaikki ole mennyt ihan niin kun olis pitänyt.
Mieheni sanoi minulle, että olen viimmekesän jälkeen muttunut ja jotain on tapahtunut kun olen menettänyt haluni seksiin. Suhteen alussa harratimme seksiä joka päivä ja joskus useammin kuin kerra päivässä. Nykyään ehkä kerran viikossa tai joka toinen viikko.
Tiedän ettei kyse ole siitä ettenkö halua vaan jokin vaan estää mua tekemästä niin kuin haluaisin. Sanokaa nyt hyvät ihmiset onko se vika MUN KORVIEN VÄLISSÄ VAI MISSÄ????

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Masennus- ja muut mielialalääkkeet aiheuttavat seksuaalista kyvyttömyyttä fyysisesti. Tästä ihmisten (varsinkin miesten) on usein vaikea puhua. Itse voin kertoa naisena, että olen menettänyt monta parisuhteen yritystä lääkkeiden takia. Lääkkeet tekivät suhteistani helvetin. Seksuaalinen kyvykkyys täysin normaali itselläni nyt, mutta henkisesti naiseuteni sai miesten katseista ja naiseuden vähättelystä sellaisen vaurion, että en harkitsekaan miestä vähään aikaan. Ole hienotunteinen siis. Tuo voi olla aikamoinen isku miehuudelle. Ainakin omalle naiseudelleni oli ja on sillä tavalla, että en harkitse parisuhdetta vähään aikaan. Kohdeltiin mm. anoreksia potilaana joka ei tiedä seksuaalisuudesta mitään, miehet katsoivat sillä tavalla että naiseuteni tosiaan vaurioitui yms. Jotkut heikot naisetkin haavoittivat. Tästä toipumassa tällä hetkellä.

Heippa! Painin ihan samojen asioiden parissa. Mieheni ei siis halua seksiä. Olen 21 vuotias ja hän 25. Mielessä viime aikoina pyörinyt kysymyksiä tätäkö se on nyt sitten loppuelämän. Nyt esim.menny se 2kk ilman seksiä. Tulen hulluksi sillä aiemmissa suhteissa on ollu melkeen 5 kertaa viikossa. Tuntuu että happi tässä loppuu pikkuhiljaa ku vituttaa ja masentaa ihan hulluna. Kauhiasti oon miettiny onko tämä ulkonäöstä kiinni vai mistä mutta urheilen monta kertaa viikossa ja olen normaalipainoinen jne. eli fyysisesti minä en ole muuttunut. Seksiä oli kyllä alkuaikoina, vähintään kerran viikossa mutta nyt tuntuu että hiipunut kokonaan. onko yksin parempi olla? Pitääkö vaan tyytyä tilanteeseen. Puhuttu on asiasta niin paljon jo ettei siitä viitsi enää edes puhua. Mies kyllä vetää handuun ku en oo kotona. Kaikenlaisia kikkaskonsteja ja roolijuttuja oon yrittäny mutta se sitten menee siihen ettei jaksa tai ei huvita tai muuta.. Mä oon aina se joka yrittää tehä alotetta. Nyt tuntuu ettei enää viitsi ku tullu nii monesti torjutuks. Meillä menee muuten ihan loistavasti! Rakkautta kumminkin on molemmin puolin. en vaan nyt ymmärrä mikä tässä seksssä tökkii. Kai se työt ja opiskelu sitte verottaa. Mutta on tää vaan raskasta.

Hei 🌻🙂🌻
Nämä ovat tosi vaikeita juttuja ja jokaisella yksilöllä lienee omat syynsä seksittömyyden taustalla.
Itse olen keski-ikäinen nainen, jonka mies petti n. vuosi sitten.
Tuon tapahtuman jälkeen en ole kokenut seksuaalista halukkuutta miestäni kohtaan. Olemme toki seksiä harrastaneet, sillä fysiikka minulla pelaa mutta tunteet puuttuvat😳
Ei ole mukava tilanne tämäkään.
Em.lisäksi en laukea...ei liene yllätys sekään.
Tuo uskottomuustarinani on luettavissa täällä eri ketjussa.
Kaikenlainen tunteettomuus on tämän hetkinen ongelmani. Päätimme yrittää pitkän liiton jatkamista jatkoajalla: lähinnä enemmän miehen toiveesta.
Toisaalta;muuten yhdessäolo sujuu, yritetään ja onnistutaan keskustelemaan mutta muutoin ollaan tässä tilanteessa.
Viitisen vuotta sitten sairastuin vakavasti, leikkauksia,kipuja mutta nyt olen jo paremmalla puolen sairauteni suhteen .
Miehelläni On halukkuutta, rakkautta ja huomiota saan, ehkä enemmän, kuin koskaan ennen tämän liiton aikana. Silti ei tunnepuoli pelaa...😭
Vaikea antaa toisille ohjeita tai neuvoja tässä tilanteessa.
Sanotaan, että aika parantaa haavat mutta kuinka pian; sitä ei varmasti kukaan osaa kertoa.
Tsemppiä teille näistä tämän puolen ongelmista kärsiville 🙂🌻