Petetty vaimo

Petetty vaimo

Käyttäjä chandalusia aloittanut aikaan 19.10.2014 klo 23:45 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä chandalusia kirjoittanut 19.10.2014 klo 23:45

Niin siinä sitten kävi minullekin. Ihmiselle jolle sellaista ei pitänyt käydä. Minua petettiin. Olen itkenyt, huutanut, raivonnut, vaipunut pohjamutiin, muuttunut maan tomuksi ja taas itkenyt. Miten toinen ihminen voi tehdä toiselle näin? Ja vielä sille elämän tärkeimmälle ihmiselle?

Olen 38-vuotias nainen, vaimo. Naimisissa olemme olleet kohta 5 vuotta. Lapset 4- ja 2-vuotiaita. Pettämisestä sain tietää viikko sitten. Pettäminen on tapahtunut reilu puoli vuotta sitten, kuulemma. Ja miehen parhaan kaverin vaimon kanssa. Kuulemma vain kerran ja naisen aloitteesta. Tiedon pettämisestä sain tämän naisen mieheltä. Lähestyi minua viesteillä. Jo silloin puoli vuotta sitten miehen kaveri katkaisi välit täysin mieheeni ja tämä nainen yritti mulle soittaa. Silloin en vastannut, kun ajattelin että se miehen kaveri vaan sekoili jotain kun höpötti naisen ja minun mieheni suhteesta. On tyypillistä hänelle. Ja oma mies vannoi että mitään sellaista ei ole tapahtunut… 😭 Kyllä sitä on niin sinisilmäinen ja nähtävästi viimeiseen asti yrittää uskoa ihmisiin.

Oma mies vannoo että on tapahtunut vain kerran ja ilman tunteita. Tämä nainen oli tullut meidän kotiimme ja ehdottanut suoraa tomintaa. Kun oli saanut tavoitteensa toteutetuksi, poistui paikalta. Vaikuttaa omaan mieleen jonkinlaiselta kostoretkeltä, koska tiedän että heidän suhteessa on ollut miehen taholta myös pettämistä. Mutta olkoon miten on, niin hemmetin pahalta se silti tuntuu. Niin pahalta että tunnun hajoavani sirpaleiksi… ☹️ Ja asiassa hajottaa tämän lisäksi myös tuo oman miehen valehtelu puolen vuoden takaisesta kyselyistäni. Suoraan silmiin katsoen vannoi että ei ole mitään….

Luottamus omaan mieheen on mennyt siis ihan täysin. Olemme jo viime viikolla käyneet ensimmäisen kerran pariterapiassa. Ja mies yrittää kyllä nyt ihan täysillä hyvittää tekonsa. On läsnä. Juttelee asiasta aina kun mulle vaan tulee mieleen jotain kysyä. Ottaa kaiken syyn. Ei syyllistä mua mistään. Itkee mun kanssa tapahtumaa. Yllättäen olemme olleet viime viikon todella läheisiä. Jopa jonkin aikaa kadoksissa ollutta seksiä on ollut suhteessa. Olemme kosketelleet, pussailleet ja halineet. Enemmän kuin koskaan sitten suhteen alkuaikojen.

Mistään suhteesta tähän naiseen ei siis ole mieheni mukaan kysymys. Ja naiselle en edes halua soittaa. Tempasin heti alkuun varsin tunteikkaan tekstiviestin, joten voin kuvitella että keskustelun taso ei ehkä olisi sitä mitä toivoisin. Ja muutenkin tämä asia on mielestäni vain minun ja mieheni välinen.

Tällä hetkellä omat ajatukset on ihan solmussa ja menevät melkoista vuoristorataa. Rakastan miestäni paljon, enkä haluaisi häntä menettää. Myös mies vannoo rakkauttaan minuun. Ehkä meillä on siis vielä toivoa… Vaikka olo onkin täysin toivoton tällä hetkellä. Mielessä pyörii kysymys että miten toiselle jota rakastaa muka niin paljon, voi tehdä näin julmasti? Ja että eikö mikään siinä hetkessä sanonut että ei, älä tee sitä, sulla on liian paljon menetettävää.

Täältä syvän kaivon pohjalta yritän huudella siis vertaistukea. Olo on kuin heinänkorrella, joka pienen tuulenhenkäyksen tullessa aina kaatuu ja ylösnouseminen on tuskaista ja hidasta. Tuntuu kun sydän riistettäisiin pois rinnasta. Olen itkenyt niin paljon, että kyyneleitä ei enää meinaa edes tulla. Ja tiedon saamisesta on vain viikko… Tiedän että toipuminen kestää vielä kauan. Niin kauan että en tiedä että onko minulla siihen voimia.

Käyttäjä Kallan tuoksu1 kirjoittanut 20.10.2014 klo 15:44

Olen suunnattoman pahoillani puolestasi, että sinäkin joudut tähän maanpäälliseen helvettiin ☹️ Ja ihan ilman omaa syytäsi. Minä niin toivoisin, että kaikki pettäjät palaisivat helvetin tulessa, jotta saisivat sitä mitä ansaitsevat. En tunne pienintäkään sääliä tai myötätuntoa pettäjiä kohtaan. Miksi kenenkään pitäisi antaa anteeksi se, että tuhoaa toisen ihmisen elämän, siis koko elämän?

Kyllä meilläkin mies sanoo katuvansa, anelee anteeksi, ylihyvittelee. Mutta kun sillä ei ole enää mitään merkitystä. Yli vuoden se on jo ruikuttanut ja väittänyt rakastavansa, mutta tyhjille seinille se saa puhua, ei mua kiinnosta mitä se vikisee.

Oma tarinani löytyy täältä tukinetistä, voit lukea sen täältä. https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?pager_current=1;grp=58;mid=53584

Olet shokissa ja se vaihe tulee kestämään useita kuukausia. Sen jälkeen voit OIKEASTI ja selkeästi alkaa ajattelemaan mitä haluat elämältäsi, lasten elämältä ja haluatko olla enää miehesi kanssa.

Mielenkiinnosta kysyn mitä miehesi kertoi syyksi pettämiseen? Siis kun tuo toinen nainen oli ehdottanut panemista, niin oliko miehesi vaan sanonut 'Joo, mikä ettei' ja alkanut hommiin? Eikö hänellä yhtään järki pyörinyt päässä, että onkohan tämä nyt fiksua? Tuhota kaksi perhettä? Onko hän yleensäkin heikkoälyinen? Onko hän muissakin asioissa helposti muiden ohjattavissa ja vietävissä? Oma mieheni on mielestäni aina ollut helposti ympäri puhuttavissa, vähän joka asiassa siviilielämän puolella. Mutta silti en uskonut häntä heikkoälyiseksi, koska on yritysjohtaja.

Mitäkö voin sanoa nyt yli vuoden kokemuksella tätä helvettiä. Ei sitä anteeksi voi antaa, se on joka päivä mielessä. Joka aamu kun herään ja näen mieheni kasvot se oksettaa. Mutta lasten vuoksi yritän jaksaa. Emme riitele, en haasta riitaa enkä muistuta asiasta.

Meillä on tyyntä. Tekohymyilen. Ja kun mies kysyy millainen päiväni oli vastaan aina 'hyvä' vaikka se olisi ollut helvetillinen. Minusta on tullut haamu hänen edessään. Mies luultavasti luulee, että voin hyvin. En voi, näytän tyynen ulkokuoren. En enää kerro kuulumisiani, en tekemisiäni. En haaveile, enkä sunnittele. En ole MINÄ hänen edessään.

Olen luopunut jo toivosta meidän suhteen ja siksi en edes yritä. Lapset tuovat voimaa ja ilman lapsia olisin lähtenyt, sen tiedän nyt. Ainoa mitä voin neuvoa on, että pakko ei ole sinunkaan rakastaa, pakko ei ole antaa anteeksi, siitä sinun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

Kunhan alat pääsemää järkiisi, niin suosittelen valmistelemaan lähtöä lasten kanssa vaikka päätyisittekin nyt jäämään yhteen. Se ero voi tulla vaikka 5 vuoden päästä, kun kerran tälle raiteelle on lähdetty. Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Kun itse puhuin viimeksi erosta, mies alkoi todella uhkaavaksi, korotti ääntään tavalla mitä ei ole koskaan tehnyt ja pelkäsin jopa, että käy minuun käsiksi. Hän on uhannut ottaa lapset ja rahat, jättäväsä minut rahoitta koska siirtää kaiken käteisen piiloon. En tunne häntä samaksi ihmiseksi! Onko hän epätoivoinen ja pelkää menettävänsä minut? Vaiko vain lopullisesti seonnut?

Jos teillä on yhteisiä pankkitilejä niin suojaa omaa osuuttasi. Älä oleta vaaleanpunaiset lasit silmilläsi, että mahdollinen ero on sopuisa ja omaisuus jaetaan nätisti. En olisi itsekään koskaan uskonut joutuvani tähän tilanteeseen, mutta nyt mies on näyttänyt takkinsa nurjan puolen. Eli jos teillä on yhteiset rahat niin perusta vaikka salaa oma pankkitili johonkin täysin teille vieraaseen pankkiin, kaiken varalta. Siirtelet sinne salaa rahaa, pikku summina, käteisenä tietysti. Sinun täytyy pystyä elättämään lapsia, jos tilanne menee helvetilliseksi ja mies siirtääkin yhteiset rahanne omissa nimissään oleville pankkitileille mihin sinulla ei ole käyttöoikeutta. Varaudu pahimpaan, ihan kaiken varalta. Ethän saa edes vuokra-asuntoa sinulle ja lapsille, jos olet rahaton.

Voin toivoa vain voimaa sinulle. Lapset auttavat sinua jaksamaan arjen perustoiminnoissa.

Itse en edes haaveile uudesta parisuhteesta. En voisi enää luottaa yhteenkään mieheen, minun silmissäni kaikki ovat samanlaisia munan johdattamia vajakkeja. Kyllä maailmassa on varmasti kunnollisiakin miehiä, mutta en ottaisi enää sitä riskiä, että lähtisin uuteen parisuhteeseen ja joutuisin kokemaan tämän saman. En siis usko, että minun kohdalleni voisi osua enää uutta kunnollista miestä. Elän mieluummin sinkkuna vanhuuspäiväni. On todella kamalaa, että pettäjä tekee tällaista puolisolleen. Tietyllä tavalla uskon 'paha saa palkkansa' sanontaan, joten jospa yläkerran herra keksii sopivan rangaistuksen pettäjille.

Käyttäjä Limestiina2 kirjoittanut 20.10.2014 klo 20:38

Hei rakas ihminen ja tervetuloa pitkälle matkalle! Meitä on tällä matkalla monta. Osa meistä kulkee yksin, osa pettäneen puolison kanssa - välillä käsi kädessä, välillä toinen edellä, toinen vastaan haraten. Muista se, että vaikka syystä tai toisesta irrottaisit otteesi matkakumppanistasi, niin meitä kanssamatkustajia on ... aivan kamalan paljon. Kuluneina kuukausina koin ensiksi suunnatonta vihaa ketä tahansa naista kohtaan. Kuka tahansa vastaantulija oli potentiaalinen mieheni nettiseksipartneri. Ihan oikeita akteja on tehty maailmalla maksullisissa, joten en voinut (onneksi) kohdistaa silmitöntä raivoani kehenkään naiseen. Mutta kiitos tämän Tukinetin tajusin että niistä vastaantulevista, ihan tavallisista suomalaisista naisista hyvin moni heistä käy läpi tätä samaa eloonjäämistaistelua päivästä toiseen. Me kaikki vaan yritämme näyttää ulospäin niin onnellisilta, kunniallisilta perheiltä. Kenties kohtaamme joskus elävässä elämässä ja voimme antaa toisillemme muutakin kuin virtuaalihalauksen. Nyt meidän on jaksettava sillä, pelkästään jo lapsiemmekin takia. Terveisin 38-vuotias, 7- ja 3-vuotiaiden lasten äiti, matkakumppaninaan yhä se sama aviomies, joka järkytti maailmani.

Käyttäjä lämminverinen+ kirjoittanut 22.10.2014 klo 19:53

Hei Chandalusia!
Olen niin pahoillani puolestasi. Sinulla alkaa uusi matka elämässäsi mutta toivon että se tuo sinusta uuden voimakkaamman ihmisen esille. Matkasi on vaikea, sitä en kiellä mutta jos rakastat miestäsi ja jos miehesi rakastaa sinua ja jos haluatte jatkaa yhdessä, se saattaa onnistuakin mutta se on ihan hurjan vaikeaa!

Minä sain tietää pettämisestä viime joulukuussa. Olemme jatkaneet yhdessä koska mieheni niin halusi ehdottomasti ja jätti tämän toisen naisen heti. Tämä toinen on ollut hänelle kuulemma kuin "ilotalossa käyntiä" ?? No ihan miten vaan, mutta mitään muuta syytä hän ei ole kertonut kuin sen että vaihtelu tuntui mukavalta!!!

Minä putosin syvimpään ja pimeimpään rotkoon sinä hetkenä kun asia selvisi, meillä oli takana siinä vaiheessa 43 vuotta naimisissa, kaksi aikuista lasta ja paljon paljon kokemuksia.

Minulta vietiin itsetunto, luottamus itseeni, naisena olemisen nautinto, valo ja aurinko, toivo, usko huomiseen ja luottamus kaikkiin ihmisiin. Tätä shokkitilaa kesti noin 6 kk, sen jälkeen aloin pikkuhiljaa kerätä palasia ja koota itseäni uudestaan.

Oudointa tässä monien mielestä ja itsenikin mielestä on se, että asumme edelleen yhdessä ja elämämme on parasta mitä se on koskaan ollut, lukuun ottamatta tuota kauheaa mustaa pilveä mikä seuraa minua päivin öin, joka ikinen tunti.

JOs olisin ollut taloudellisesti hyvin toimeen tuleva, olisin lähtenyt, luulen!! Mutta en ole, meillä on omaisuutta mikä olisi pitänyt jakaa, minun olisi ollut selvittävä yksin, järki käski jäämään ja jäin. Meillä onneksi on kaksi kotia ja pystymme asumaan välillä erikseen.

Nyt on kulunut 10 kk ilmitulosta ja joka ikinen tunti ajattelen asiaa ainakin 4 kertaa, itken välillä edelleenkin, mutta nautin mieheni läsnäolosta, huomiosta, rakkaudesta. En tiedä kuinka kauan tätä kestää, en tiedä myöskään jaksanko tätä loppuun asti, jaksaako mieheni, sillä yksikään päivä ei kulu etteikö asia olisi meillä puheena.

Välillä ajattelen että olisiko pitänyt lähteä, mutta jos olisin lähtenyt, en olisi koskaan saanut tuntea tätä nykyistä miestäni, sillä ärtyisästä, itsekkäästä minä tiedän kaiken - ihmisestä on paljastunut nöyrempi, avoimempi, ystävällisempi, rakastavampi, ymmärtävämpi kuuntelija ja rakastaja josta en ole tiennyt ensimmäiseen 43 vuoteen.

Tuo saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta selitys voi olla se, että olen aina halunut uskoa ihmisistä hyvää. Monta kertaa epäilin ja kysyin onko sinulla toinen nainen ja sain saman vastauksen kuin sinäkin, "ei tietenkään, oletko kaheli, olet vainoharhainen, olet minulle ainoa ja rakastan sinua". Mitä tähän sitten olisin voinut vastata?? Hänellä oli 15 vuotta sama nainen, hänellä siis oli toinen elämä. Hän väittää että tapasi tätä vain 5 kertaa vuodessa (kiihkeämmän alun jälkeen), mutta vaikka se olisi ollut 5 kertaa vuodessa, on se yhteensä 75 kertaa, uskon kuitenkin että 150 kertaa. Mitä tästä ajattelen, en tiedä . . . vielä, en varmaan vieläkään tajua!! Toivottavasti jossain vaiheessa tiedän ja tajuan. Nyt vielä kasaan itseäni, ehkä puolet on koossa, puolikastani etsin vielä jokaisesta kolosesta ja piilosta. Kun olen kasassa, uskon että tiedän mitä teen!
Jaksamista sinulle, ymmärrän sinua, voit olla siitä varma!

Käyttäjä chandalusia kirjoittanut 22.10.2014 klo 22:45

Kiitos kaikille vastauksista 🙂🌻

Minun täytyy myöntää että meillä menee nyt ihan hyvin. Yllättävän hyvin. Suorastaan hämmästyttävän hyvin. Olemme käyneet kerran pariterapiassa ja kerran olen käynyt yksin. Seuraavan kerran on miehen vuoro ja sitten mennään taas yhdessä. Toki välillä vaivun maan alle, syytän itseäni, tunnen vihaa, katkeruutta, pelkoa, surua... Mitä kaikkea ihminen vaan tuntea voi ☹️

Ennen pettämistä meillä ei mennyt oikein hyvin. Meidän elämässä tapahtui niin paljon yhtäkkiä; lapsien syntymät, talonrakennus, uuden talon remontointi, hankalat työkuviot ja niin paljon kaikkea sellaista että me ajauduimme erilleen. Vaikka suhde olikin kunnossa silleen että juttelimme paljon kaikesta, niin läheisyys puuttui meiltä täysin. Toisen lapsen syntymän jälkeen läheisiä hetkiä oli ihan todella vähän. Ihan liian vähän.

Tämä ei tietenkään oikeuta mieheni tekoon, mutta koska olemme puhuneet ja puhuneet ja puhuneet asiasta niin kokonaisuus alkaa pikkuhiljaa hahmottua minulle ja meille. Mieheni ei olisi lähtenyt hakemaan seksiseuraa muualta, sen uskon hänestä. Hän vaan ajautui uhriksi kun tilaisuus tarjoutui.

Voin kuvitella että tämä herättää ajatuksia siitä että mieheni on saanut minut ajattelemaan näin. Mutta ei se asia ole kuitenkaan niin yksiselitteinen. Meillä on molemmilla suuri halu jatkaa yhdessä ja tehdä elämästämme onnellisempi ja toimivampi kuin mitä se on ollut viime vuosina. Terapeuttimme sanoikin asiasta että jos halu jatkaa yhdessä löytyy, niin tapahtumasta pitää osata päästää irti. Sitä saa surra aikansa, ja siitä saa kysellä sinä aikana kaiken mikä mieltä kaihertaa. Ja meillä on mies pystynyt olemaan tosi avoin ja on kiltisti kertonut ihan kaiken mitä olen tilanteesta halunnut tietää. Mutta sen jälkeen kun tilanne on käyty läpi, niin siitä pitää osata päästää myös irti. Ja alkaa elämään sitä uutta elämää.

Tässä hetkessä ja tilanteessa uskon että voin antaa ehkä jonain päivänä anteeksi. Mutta unohtaa en voi. Epävarmuus ja tieto siitä että mies on kyennyt unohtamaan kaiken siinä hetkessä tulee varmasti vielä useasti mieleen elämän polun varrella. Mutta myös tieto tämän hetkisestä hyvän olon tunteesta kannattelee minua jatkamaan eteenpäin niin luottavaisin mielin kuin se vain voi olla mahdollista. Uskon ja aavistan että tie on pitkä ja luottamus on lopullisesti mennyt kokonaan, mutta meillä molemmin puolinen rakkaus on niin vahva että me on aiottu selvitä tästä voittajina. Voiko ihmisiin loppukädessä ikinä luottaa niin kuin itseensä...

Paljon on ajatuksia ja niitä tulee joka päivä erilaisia. Mutta olen päättänyt antaa miehelle mahdollisuuden. Olkoot se sitten heikkoutta tai vahvuutta, sitä en vielä tiedä, mutta uskon että rakkaus kannattelee minua ja meitä tämän kokemuksen yli.

Toivon teille kaikille petetyille ja pettäjillekin (kaikesta huolimatta) oikein ihanaa syksyä, kuulaita pakkaspäiviä ja rakkautta, paljon rakkautta... ☺️❤️

Käyttäjä lämminverinen+ kirjoittanut 23.10.2014 klo 11:07

Chandalusia,
luen kuin omia kirjoituksiani viime tammi - helmikuulta. Kirjoitin tänne ensimmäisen kerran 15.10.2013 "Kyllä sattuu". Olen onnellinen puolestasi että olette tuossa tilanteessa sillä uskon että teillä on kaikki mahdollisuudet onnistua kun teillä on rakkaus toisianne kohtaan.

MInä olen nyt siis noin 10 kk pidemmällä kuin sinä, vielä selviämme ja yhdessä on niin hyvä olla. Mutta ahdistuskohtaukset tulevat yllättäin ja huomaan että miehelläni on valtavan rankkaa katsella kun olen ahdistunut ja syyllisyys painaa häntä valtavasti. Minulla on edelleen asioita joita haluaisin tietää ja ne vaivaavat. Minun suurin ongelmani on se että en anna itselleni anteeksi sitä, että olen ollut niin tyhmä. Minun on käytävä läpi 15 vuoden ajan tapahtumia, mietin että silloin kun olin sillä matkalla, he ovat tietysti olleet yhdessä ja niin edespäin. Katselen vanhoja valokuvia ja vihaan jokaista kuvaa joissa olemme molemmat ja jotka ovat vanhempia kuin 15.12.13 otettuja. Käyn läpi 15 vuoden asioita ja se on helvettiä.

Mekin kävimme terapiassa yksin ja erikseen, siellä selvisi paljon varsinkin miehelleni.

Katsotaan mitä tapahtuu kun saan itseni kokonaiseksi, en tiedä, en ole suunnitellut mitään, mutta sen tiedän että ajattelen itseäni ja aion olla itselleni ykkönen eikä minua koskaan enää tulla käyttämään hyväksi.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnellisia hetkiä ja koita kestää nekin hetket jotka tulevat olemaan vaikeita. Jaksamista sinulle ja miehellesi!!

Käyttäjä Beren kirjoittanut 23.10.2014 klo 14:07

Hei,

Chandalusia, yhdessä jatkamiseen tarvitaan, kuten toteat, sekä tahtoa että järkeä. Kun tenteet heittelehtivät laidasta laitaan, ne eivät oikein tarjoa tukea ja turvaa. Tässä tunnekuohujen keskellä pettämistä on hyvä käsitellä mahdollisuuksien mukaan, jotta nämä nämä musertavat tuntemukset alkaisivat vähitellen saada käsitettävän muodon. Meillekin terapeutti on kertonut kantanaan, että tietyn ajan päästä on pystyttävä myös aktiivisesti jättämään tapahtunut taakse ja osattava katsoa eteenpäin, rakennettava uusi parisuhde jossa hyväksytään menneet.

Tämä on raskasta petetylle joka ei voi unohtaa. Pettämisen kanssa pitäisi päästä jonkinlaiseen rauhaan, saatava sille jonkinlainen selitys jonka voi hyväksyä, jonka kanssa voi elää ja johon voi tukeutua kun tulee paha ja katkera olo. Jonkinlainen kokonaiskuva joka sisältää ne hyvät puolet, kasvun, elämän moninaisuuden, molempien heikkouden jne. Oman elämän tarina jossa koettu pettäminen asettuu omalle paikalleen ja oikeisiin mittasuhteisiin, jotta se ei hallitse kaikkea ja pääse myrkyttämään sitä mikä on hyvää.

Jos jumittuu katkeruuteen ja petetyksi tulemisen tunteeseen, joutuu nujertamaan osan itsestään tai lopettamaan parisuhteen jossa ei voi elää itseään rakastaen.

Lämminverinen+, mukava kuulla, että ainakin osin elämäsi on hyvää. Voin vain yrittää kuvitella miltä tuntuu käydä läpi 15 vuotta elämästään uudessa valossa. Meillä pettäminen kesti yhden kesän ja jo siihen kesään ja vuoteen liittyvät muistot ovat ahdistavia. Jo tähän lyhyeen pettämiseen liittyy uskomaton määrä yksityiskohtia jotka aikeuttavat ikäviä mielikuvia. Miehesi on sekä särkenyt sydämesi että hän voi paikata sydäntäsi tarjoamalla tukea ja ymmärrystä. Olet edelleen tätä kautta riippuvuussuhteessa mieheesi ja miehesi on toistaiseksi jaksanut hyvin olla tukena. Toivottavasti pääsette tästä tasapainoiseen parisuhteeseen jossa katsotte enemmän tulevaisuuteen.

Todennäköisesti suojellakseen sinua miehesi ei halua yrittää eritellä kaikkia syitä miksi hän piti rinnakkaissuhdetta. Varmasti on kaikkiaan ollut monenlaisia syitä, toiset vähäpätöisempiä, toiset olennaisempia. Osa syistä kuulostaisi varmasti kovin banaaleilta ja petetty tarttuisi siihen matalamielisimpään syyhyn, eikä kukaan pettäjä halua näyttäytyä niin matalamielisenä, että sellaisen takia tuhoaa ja vaarantaa niin paljon. Olisi kovin raadollista alkaa perata kaikkia syitä yksityiskohtaisesti petetyn kanssa. Pettäjä pyrkii näkemään, että pettäminen ei ollut merkityksellistä tai siihen liittyi suuria tunteita joita piti kunnioittaa tai että toimi lähinnä uhrina. Uskoisin, että on parempi yrittää tiivistää syyt sellaiseen olennaiseen jota voi korjata kun suhdetta puolisoon rakentaa uudestaan.

Kun itse aikanaan halusin tietää mahdollisimman yksityiskohtaisesti, halusin varmistaa, ettei enää tule yllätyksiä ja toisaalta ilmeisesti halusin voida tuntea reilusti inhoa tapahtunutta kohtaan. Ettei tarvinnut yrittää väkisin hyväksyä jotain siloteltua versiota ja sitten kuitenkin miettiä, että mitenköhän asiat oikeasti olivat. Repiä koko mörkö kaikessa kauheudessaan keskelle lattiaa ja tarkastella sitä kunnolla niin, että se tulee todella tutuksi.

Tässä on niin hyvät kuin pahatkin puolensa. Koko karmeus on tiedossa, voin sitä käännellä ja väännellä ja todeta, että tässä se on, ei ole mitään muuta. Kaiken hyvän ja kauniin keskellä nököttää tuollainen ruma mörkö jonka kanssa olen tuttu, voin sen jättää omaan nurkkaansa ja joskus käydä sitä tarkastelemassa ja kiroamassa. Toisaalta tuskin voin koskaan unohtaa kuinka ruma se on.

Toivotan kaikille voimia keskittyä siihen mikä on hyvää ja mikä tekee itselle hyvää.

Käyttäjä PikkuMyy14 kirjoittanut 23.10.2014 klo 14:41

Beren, toi on niin totta, koko karmeus on tiedossa, (itse en luultavasti tiedä aivan kaikkia yksityiskohtia) ja ei tosiaan voi kuin todeta että tässä se on ja tämän kanssa on opeteltava elämään. Toisena päivänä se mörkö on aivan julmetun suuri, toisena poljen sen lattianrakoon.

chandalusia, kun vaan voisin jotenkin helpottaa tuskaasi... kovin samanlaisia tuntemuksia tunnen itsekin. Tosin minulla ei ole varmuutta onko mennyt seksiin asti, mutta miehelläni taas oli lähes vuoden kestävä suhde lahjoineen, kylpyläreissuineen yms. Seksin kiistää hyvin jyrkästi, joten mene ja tiedä. Me olemme painineet asian kanssa nyt kohta 3kk ja tähän on liittynyt hyvin paljon ulkopuolisia ihmisiä (tämä toinen nainen kun oli lähes teini, joten hänen puolelta on ollut aikamoista kieroilua asian tullessa julki) nyt taas kerran kun ollaan päätetty jatkaa, oloni on helpompi, hetken ainakin. Se vie kauan, niin kauan. Itse en jaksa enään edes itkeä, en kysellä tapahtuneesta. Tiedän syyt ja tiedän miten voimme rakentaa uutta suhdetta ja mitä molempien pitää tehdä toisin. Toivon että se riittää. Omat tunteeni on kadoksissa, en tiedä onko niitä vielä vai kuolivatko ne tässä pikkuhiljaa tän 3kk aikana. Uskon että aika näyttää senkin asian. Mieheni tietää myös että en tiedä jatkuuko tämä vuosia vai kuukausia.

Se tuska on jotain aivan tajutonta, itselläni lapset 6v ja 6kk. Ja kun lasten kanssa on jaksettava päivittäin. Anna itsellesi aikaa, tiedän helpompi sanoa, koita keskittyä lapsiin... ja hienoa että teilläkin on löytynyt läheisyys ja seksi, se tuntuu hurjalta että kaiken tapahtuneen jälkeen hellyyttä ja seksiä on enemmän kuin vuosiin vaikka toisaalta sitä omaa miestään inhoaa ja hänen läsnäolo kuvottaa.

Pitää vain ajatella että sinä, petetty, olet vahva kun jaksat ja haluat jäädä selvittämään koko sopan ja pystyt kaiken pahan jälkeen jatkamaan pettäjän kanssa. Pettäjä on se heikko, itsekäs paska joka on syystä tai toisesta ajautunut tähän äärettömän rumaan tekoon. Kyllä me ihan jokainen selvitään, joko yksin tai niiden pettäjien kanssa! Minä olen ajatellut että näytän tälle toiselle naiselle että ei, hän ei saanut eikä saa miestäni, sitähän hän koko ajan yritti, mokomakin luuska! 😠

Koitetaan kaikesta huolimatta nauttia pikkupakkasista ja jaksaa tämän pimeyden ja harmauden keskellä ja etsiä niitä pieni ilonmurusia joka päiväisestä arjesta🙂🌻

Käyttäjä Beren kirjoittanut 23.10.2014 klo 15:45

Lisään vielä edelliseen viestiini liittyen tuohon pettämisen syiden käsittelyyn. Erityisesti puolison ja kolmanen osapuolen vertailu ei ole kovin hedelmällistä. Molemmat ovat omanlaisiaan ihmisiä ja kun petetty on muutenkin kovin vereslihalla, ei auta, että mietitään ominaisuuksia joissa oli huonompi.

Ne syyt joihin sen sijaan kannattaa keskittyä ja joita kannattaa tarkastella syvällisemminkin, ovat parisuhteen toimivuuteen, keskinäiseen kommunikointiin ja toisen kunnioittamiseen liittyvät asiat. Ne asiat joita voidan korjata ja joita voidaan yhdessä parantaa. Jos päätetään jatkaa yhdessä, on toinen omana yksilöllisenä ihmisenä hyväksyttävä. Pettäjä on usein halunnut ullan ja pullan, tavallaan parhaat puolet molemmista. Pettäjän on hyvä todeta, että hän ymmärtää tämän, että hän sitoutuu rakentamaan yhden hyvän parisuhteen.

Käyttäjä Limestiina2 kirjoittanut 23.10.2014 klo 17:04

Oi armoitetut sielunsisaret, ihanaa että olette olemassa! Eritysesti sinä lämminverinen, kamalaa sanoa "ihanaa", mutta silti. On siis joku toinenkin, joka kokee koko elämän perustuneen petokselle. Minä kokoan elämää nyt vuoden 2003 lokakuun lopusta uudelleen ... Kappas vaan, on muuten näemmä miehen ensimmäisen hairahduksen vuosipäivä! Toistan itselleni muutamia mantroja. MINUN elämäni ei ole ollut petosta, ei. Olen elänyt erittäin aidosti, joka hetken rehellisesti ja täysillä mukana. Yhteiselomme mieheni kanssa sinä aikana on ollut oikeasti mukavaa, ei minulla ole mitään syytä haluta sitä aikaa unohtaa. Ei halua miehenikään, sen takia hänkin haluaa ehdottomasti jatkaa yhdessä, nyt rehellisin kortein. Elämästäni on karkeasti arvioiden puolet jäljellä, voin elää sen joko tähän vastoinkäymiseen ja katkeruuteen upoten, tai sitten osata katsoa eteenpäin. Olen moniin muihin verrattuna siitä onnellisessa asemassa, että mieheni ei ole hakenut kuin seksiä, ei minkäänlaista suhdetta toiseen ihmiseen, edes nettiseksi ei ole ollut toistuvaa saman kontaktin kanssa. Eli ei yhteisiä haaveita, ei lomia, ei salaisia suunnitelmia ja yhteydenottoja. En todellakaan osaa kuin kuvitella, miten pahalta kaikki se tuntuu. Eikö olisikin kamalaa, jos elämä olisi vain seksiä! Välillä iskee se ahdistus, jolloin mielikuvat miehestä porttolassa (joka kuulemma ei ole millään lailla itsetuntoa kohottava kokemus) nousee silmiin. Kiitos kun kerrotte terapeuttien ohjeesta kysellä ensin tietty aika ja sitten katsoa jo eteenpäin. Itse oivalsin, että kun alkuaikoina kyselin noitten huorien ominaisuuksista hyvinkin tarkkaan, oli perimmäinen tarkoitusperäni itse asiassa satuttaa miestäni. Oli sen kuulkaa vaikeata kuvailla, mutta pakko oli, kun niin lupasi. Luulin ensin, että mieheni ei tunne tekemisistään tuskaa ja kun näin miten faktojen kertominen sattuu, kysyin lisää ja lisää. No, nyt jo ymmärrän, että kyllä hänkin tätä kaksoiselämäänsä suree. Erinäisistä taloudellisista katastrofeista johtuen olemme nyt siinä tilanteessa, että tässä vaiheessa vasta mies aukoo aivojensa solmuja ammattiavun piirissä. Siksi pyydän, että kertokaa ihmeessä lisää noita pariterapian suuria oivalluksia yleisellä tasolla. Hyödynnän niitä sitten omissa toimissani. Emme missään tapauksessa sulje yhteisterapiaa pois, mutta tilanne on tällä hetkellä se, että välttääksemme tuplakonkurssin, mies on pakotettu tekemään rutosti töitä. Fiksuimmat osasi jo varmaan yhdistää edellisen lauseen yhdeksi kaksoiselämän syyksi...

Käyttäjä chandalusia kirjoittanut 23.10.2014 klo 23:20

Kiitos kaikille sanoista ja ajatuksista.

Itseäni yhtään tuntien tiedän, että kykenen tämän asian kanssa elämään. Pakkohan se on. Sitä on elettävä asian kanssa joko tässä parisuhteessa tai yksin. Aina se kulkee mukana.

Beren, sun kirjoitukset tuovat lohdullista voimaa. Osaat kirjoittaa niin osuvasti ja puet asiat sanoiksi niin että ne tuntuvat juuri oikeilta ja hyviltä. Meillä on asiaa pystytty käsittelemään tosi paljon ja erittäin yksityiskohtaisesti. Olen kysellyt ja mies on kiltisti vastannut kaikkiin. Kuvio alkaa olla selvillä jo askel askeleelta, mutta vieläkin tulee mieleen kysymyksiä joihin vain on saatava vastaus. Vaikka tieto on raadollista ja se satuttaa ja lopulta aina päällimmäiseksi nousee aina kysymys, että miksi et sanonut ei. Miksi teit sen? Sulla oli mahdollisuus kieltäytyä, niin miksi et kieltäytynyt?

Tänään on ollut taas heikompi päivä. Tämä meno on todellakin juuri sitä että olisi kuin vuoristoradalla. Toisinaan tuntuu että kaikki menee loppujen lopuksi ihan jees ja toisinaan taas että ei tästä vaan tuu yhtään mitään. Loppukädessä kuitenkin tiedän että me tullaan onnistumaan. Mutta tiedän myös sen että tulen vielä monesti, monesti, monesti tähän asiaan palaamaan. Huominen pelottaa ihan älyttömän paljon. Paljon enemmän kuin tämä päivä..

Meillä asiaa auttaa se että mitään suhdetta ei ollut. Oli vain yksi kerta. Kuulemma ilman tunteita. Ja sen jälkeen ei ole miehen mukaan mitään yhteyksiä ollut lukuunottamatta yhtä kertaa jolloin olivat nähneet tienposkessa ja mies oli sanonut hänelle että kaduttaa ja haluaisi kertoa asian minulle. Tokihan kokoajan pyörii mielessä että kertooko mies kaiken. Jättääkö jotain kertomatta sen takia että oon jo tästäkin näin rikki... Tätä en välttämättä saa koskaan tietää.

Toivon, että elämä jatkuu vielä tästä. Ja että se jonain päivänä jopa hymyilee minulle. Lapset tuovat iloa, mutta niistäkin huomaa kyllä että käyttäytyminen on ollut hankalaa lähipäivinä. Tottakait hekin vaistoavat että jotain tapahtuu ympärillä.

Elämänhalu on koetuksella välillä. Miksi minulla olisi syy enää elää. Ihminen, johon luotin eniten maailmassa, petti minut ja vielä valehteli. Mistä löydän taas sen elämänilon ja ehkä joskus myös ajatuksen siitä että voisin luottaa häneen. Edes ajatuksen. Hankalalta tuntuu tässä hetkessä.

Silti haluan vaalia tätä hetkeä jossa tunnen että kaikki on loppujen lopuksi ihan hyvin. On vain paha virhe, jonka mies on tehnyt. Hän katuu ja loppujen lopuksi hänkin joutuu elämään asian kanssa sinne loppuun asti. Ja myös sen asian kanssa että näkee ja tuntee minun tuskani. Sekavaa.

Ja sitten välillä taas unta. Onneksi saan nukuttua ja uni onkin ihana pelastus tästä tuskasta. Sitten voikin aamulla taas herätä ja kokea kuinka asia taas hiipii tajuntaan repien ja raastaen..

Lämpimiä ajatuksia teille kaikille.. ☺️❤️

Käyttäjä Limestiina2 kirjoittanut 24.10.2014 klo 12:28

Hei taas! Tämä on nyt ihan ironiaa, mutta mullakin on nyt salasuhde...teihin tämän ketjun naisiin! Eikä tämä ole edes salasuhde, mieheni on täysin tietoinen Tukinetin voimasta pääni kasassa pysymiseen. Chandalucia, mietit miksi miehesi ei kyennyt sanomaan "ei". Me olemme päässeet niin pitkälle, että mies kokee joutuneensa kuin toiseen tilaan näillä pettämishetkillä. Teot eivät ole olleet millään lailla suunniteltuja, ulkomaanmatkoille lähtiessä huorat eivät ole olleet ensimmäisenä mielessä, eikä edes illalla ulos hotellista lähtiessä ole ollut mitään aikomusta asiaa toteuttaa. Yks kaks hän on vain löytänyt itsensä kuin toisena henkilönä samasta synnistä. Se on tapahtunut jopa yhteisellä lomamatkalla, kun nukuin pois matkapahoinvointia, hän lähti täysin minun luvalla vielä kävelemään rantakadulle ja lasilliselle siistiin baari, jossa maksullinen tyttö oli ilmaantunut heti tarjolle. En ole ennen ymmärtänyt, että prostituutio on maailmalla päivänselvää bisnestä, niin varmaan Suomessakin. Mieheni on altis kaikenlaiselle nopean mielihyvän kokemiselle. Oli se sitten suklaalevyllinen parissa minuutissa, hetkessä tehty päätös lomamatkasta, valtava kasa tavaraa kaupasta sen kummempia miettimättä. Eroon parista tupakka-askillisesta päivässä hän pääsi samoihin aikoihin kun yhteiselämämme alkoi, viina oli vienyt miestä aikaisempina vuosina kunnes maha ei enää kestänyt, meidän aikana iskenyt pelihimo on tuonut velat, joita edelleen maksetaan, nettiriippuvuus on sitten se tämän hetken vaaniva piru ja perkele. Eli tämmöisiä muutamia syitä (erittäin kamalan lapsuuskodin ohella) siihen, miksi ainakaan yksi mies ei ole osannut sanoa "EI!", vaikka hän on aina halveksinut pettäjiä - nyt siis aika ankarasti itseään. Järki puhui, mutta tunne ja mielihyvä vei.

Siihen aaltoina palaavan ahdistukseen olen muuten ottanut kalenterin avuksi. Merkkaan ylös päivät jolloin aallonpohja iskee. Prosessini alkoi kesäkuun lopussa ja ilokseni olen huomannut, että alkuun kuolemapäiviä oli vähintään kolme viikossa, sitten kerta viikossa, seuraavaksi parin viikon välein ja viimeisin hyvä jakso kesti melkein kuukauden, hurraa!

Mieheni muistutus jokaisen aallonpohjan aikana on: luulenko, että hän olisi paljastanut tekemänsä teot, jos olisi halunnut sitä elämää vielä jatkaa. Ei varmasti olisi, sellaiseen prässiin hän on totuudella laittanut sekä minut, että itsensä. Hän olisi myös päässyt "helpommalla", kun olisi vain lähtenyt tästä elämästä, ei siis tappanut itseään, vaan jonnekin toiseen maahan, se olisi hänen vanhalta luonteeltaan taatusti onnistunut. Mutta hän jäi, hän haluaa jatkaa, olla me. Olen hyvin iloinen, että sinä Chandalucia kerrot valinnan olevan sama teillä. Viime aikojen paljastukset Elisabeth Rehnin elämäntarinasta kulkekoon viittana edessämme. Kyllä me selviämme, koska on ME. Niin kotona, kuin täällä Tukinetissä!

Käyttäjä Säpäle2 kirjoittanut 26.10.2014 klo 15:31

Et ole ainoa todellakaan ja niin ihanaa kuin kohtalotovereiden löytyminen onkin,olen aivan murtunut tästä määrästä. Miten paljon meitä petettyjä onkaan ja miten rakkaimmat ihmiset voivatkaan tuhota elämän.
Meillä pettämisestä on reilusti yli puoli vuotta. JOKA päivä ajattelen asiaa. Ainoat,joille asiasta olen puhunut olette te täällä. En ystävilleni,en terapeutille. Välillä tuntuu etten jaksa enää kantaa tätä taakkaa mutta...Mies petti kerran ja on vannonut ettei toista kertaa tule. Rakastan liikaa luovuttaakseni vielä,mutta silti mietin, teenkö oikein jatkaessani. Pystynkö koskaan luottamaan?
Meillä tilanne oli siinä mielessä onnellinen/onneton,ettei ollut mitään ongelmia. Seksiä riitti monta kertaa viikossa ja se oli hyvää. Siksi pettämisen ymmärtäminen on todella vaikeaa, miksi? !?! Ei tunteita, vain pano, siksi että nainen tarjosi itsensä ja minä olin poissa. Niin vähänkö rakkaus ja sitoutuminen siinä hetkessä merkitsee????
Aaltoilen mielialojeni kanssa. Koitan takoa itselleni että kiukuttelu ja asian vatvominen ei ainakaan saa miestäni rakastamaan mua enemmän ja toisaalta taas suututtaa; mulla on oikeus olla järkyttynyt . Tuntuu että mies teki mitä teki ja nyt minä olen ainoa joka kärsii. Epäreilua.
Jaksamista kaikille teille.

Käyttäjä chandalusia kirjoittanut 27.10.2014 klo 15:10

Oi te ihanat kanssasisaret ja -veljet ☺️❤️

Meille kuuluu nyt sitä että yhdessä on päätetty onnistua. Tuli hyviä tai huonoja päiviä niin yhdessä mennään. Käsi kädessä. Luottavaisin mielin tulevasta.

Ollaan käyty tapahtuma nyt läpi niin yksityiskohtaisesti kuin vain olen pystynyt siitä kyselemään. Ja nyt pikkuhiljaa tuntuu siltä, että vihdoin tiedän siitä kaiken. Tiedän että mikä tilanne johti mihinkin. Omaa oloani helpottaa se että mitään koskettelua, suukottelua tai hyväilyä ei ollut. Eikä siis suhdetta. Eikä miehen taholta yhteydenottoa missään vaiheessa, ei ennen, eikä jälkeenkään päin. Eikä kyllä tämän naisenkaan taholta. Ja olen päättänyt uskoa tähän mieheni kertomukseen. Loppujen lopuksi uskon, että hän ei enää haluaisi satuttaa minua enempää. Siis sillä että että jättäisi jotain kertomatta. Oli vain tilanne jota mies ei jostain syystä voinut jättää käyttämättä, eikä siis osannut siitä kieltäytyä. Se, että miksi näin kävi ei ole miehelle itsellekään selvä, mutta haluaisi siihen löytää syyn. Ja hänen sanojen mukaan me käydään terapiassa yhdessä ja erikseen niin kauan kun jommalla kummalla siihen on tarvetta.

Olen käynyt pohjalla. Niin syvällä kuin vain käydä voi. Elämänhalun menettäneenä. Itkenyt, raivonnut ja kysynyt maailmankaikkeudelta vastausta tähän elämäni pahimpaan kriisiin. Ja kysynyt sitä itseltäni. Ja mieheltäni. Olen myös tyytynyt siihen, että vastausta yksiselitteisenä tuskin tarjoillaan meille koskaan.

Olen lukenut ja kaivanut tarinoita pettämisestä ja siitä selviämisestä. Olen aktiivisesti käsitellyt asiaa ja työstänyt sitä. Ja nyt kun ihan oikeasti tiedän siitä kaiken, meinaan sen rutistella niin pieneksi palloksi tuohon meidän olohuoneen nurkkaan kuin vain voi. Koskaan se ei sieltä kokonaan lähde mihinkään, mutta aikomukseni on että se ei maailmaani hajota. En anna sen naisen tehdä meidän perheelle sitä mitä se ehkä halusi. En tosin usko että hänkään on ihan täysin tiedostanut mitä on ollut tekemässä kun on myös itse ollut petetty. Mutta se v*tuttaa että oman kostoretken kohteeksi piti ottaa MINUN mieheni. voi miksi.... ☹️

Rakastan miestäni kaikesta huolimatta tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen. Olemme löytäneet toisemme myös seksuaalisesti uudestaan. Lasten jälkeen tämäkin asia on ollut meiltä hyvin kadoksissa. Ja me ollaan päätetty muuttaa tapojamme (asioita on parisuhteessamme ollut paljon vinksallaan) ja kun kerran molemmilla on halu muutokseen, niin uskon että me tullaan siinä onnistumaan. Alan pikkuhiljaa uskomaan siihen, että meillä tämä tapahtuma oli sysäys muutokseen. Ja että joskus pitää tapahtua jotain tosi pahaa, ettei tapahtuisi pahempaa. Se on karu ja raastava asia ja näyttäisi olevan myös totuus meidän suhteessa. Tokihan mies on tehnyt väärin ja tulemme molemmat ajoittain kärsimään tästä asiasta, mutta valitettavasti asioita ei saa tekemättömäksi.

Tiedän että tulen vajoamaan vielä monesti pohjamutiin, mutta oon onnellinen siitä että mulla on rakastava mies rinnalla joka on ihan oikeasti mun apuna ja antaa mun tuntea juuri niitä tunteita mitä tunnen. Ja on sanonut mulle että aina kun haluan puhua asiasta niin hän on siitä valmis puhumaan. Hän on tämän kivun minulle aiheuttanut, joten se on hänen velvollisuutensa olla paikalla ja läsnä silloin kun minun tuskani asiasta on taas herkimmillään. Nämä siis ovat siis hänen sanojaan. Uskon että vierelläni mennä taapertaa melkoinen kultakimpale, enkä häntä halua enää koskaan menettää.. ☺️❤️☺️

Jaksamisia teille ja meille kaikille. Muistakaa tuntea, mutta myös päästää irti niistä pahimmista tunteista jossain vaiheessa. Omaa pahaa oloa kun ei voi sille toiselle suoraan siirtää, niin eniten taaksepäin katsomisessa tekee pahaa itselleen. Kelloa ei voi menneeseen siirtää, eikä eteenkään päin vaan on elettävä tässä hetkessä. Antakaa tunteiden tulla ja mennä. Hengittäkää. Olette rakkaita ☺️❤️