Aikuisen elämää

15 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4599
Käyttäjä mamma83 aloittanut aikaan 18.02.2008 klo 11:43 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 24-vuotias yhden lapsen äiti, asun avoliitossa. Masennusta ja paniikkikohtauksia minulla on ollut n. 3 vuotta. Olen luonteeltani yli herkkä, jonka vuoksi masennus minulla on vaikea. Käyn psykologilla kerran viikossa, nyt hän on 2 viikon lomalla, harmi sillä olen romahtamis pisteessä. Asiaa vaikeuttaa myös se että minulla aloitettiin uusi lääkitys,…

Käyttäjä valttikortit aloittanut aikaan 26.05.2008 klo 13:32 kohteessa Aikuisen elämää

ahdistaa välillä niin kamalasti. olen miettinyt eroa jo kauan.miehelleni olen puhunut asiasta,mutta ei minua tosissaan oteta. päätin vuosi sitten etten jaksa elää tälläistä vuoristorata elämää. ongelmia on ollut kauan ja samoin hyviä hetkiä. vuosi sitten aloin yllättäen odottamaan neljättä lastamme. kun en suostunut aborttiin niin paha olo purettiin minuun. kännipäissään…

Käyttäjä merjulinen aloittanut aikaan 31.05.2008 klo 16:50 kohteessa Aikuisen elämää

hei!mieheni yritti itsemurhaa toissapäivänä.joutui ambulanssilla sairaalaan,karkasi sieltä jo 5 tunnin kuluttua.tuli kotii.,meni nukkumaan,heräsi ja ensimmäisenä sanoi että pettyi kun ei onnistunut….sain sitten toimitettua hänet terveyskeskuksen päivystykseen jota kautta m1-tarkkailulähetteellä ns,b-sairaalaan.olen käynyt katsomassa.mennyt ihan ok.tänään soitin ja kysyin kuulumisia,niin vastaan tuli yhtäkkiä että haluan hänen olevan siellä,että pääsen toisten miesten luokse…

Käyttäjä peloissaan aloittanut aikaan 28.05.2008 klo 15:58 kohteessa Aikuisen elämää

Kärsin usein turvattomasta olosta ja syyllisyyden tunteesta vaikka ei olisi syytä.Olen tullut siihen tulokseen että se johtuu varmasti turvattomasta lapsuudestani ja kun minua lapsuudessa vanhemmat piti minua syntipukkina. Onko muilla tällaisia tuntemuksia kuin minulla,vai olenko ainoa?Tunnen tosiaankin aina välillä olni turvattomaksi ja se ahdistaa minua,lisäksi on huoli että mitenkähän sitä…

Käyttäjä hannu_ aloittanut aikaan 15.02.2008 klo 15:46 kohteessa Aikuisen elämää

Hei, Olen seurustellut nykyisen avovaimoni kanssa parisen vuotta. Olemme molemmat reilu parikymppisiä. Meillä on ollut aiemmin kolme erotilannetta, joista viimeinen kärjistyi avovaimoni itsemurhayritykseen minun jätettyäni hänet. Avovaimollani on hyvin traumaattinen menneisyys. Nyt puolen vuoden ajan olemme asuneet omassa asunnossamme pääkaupunkiseudulla. Suhteemme ei edelleenkään toimi. Haluan laittaa suhteemme poikki, mutta minua…

Käyttäjä Tarina aloittanut aikaan 24.05.2008 klo 09:11 kohteessa Aikuisen elämää

Outo diagnoosi tuokin, itse sen sain vuonna 2004 ja en mitään hoitoa! Eli tavallaan tehtiin niin, että annettiin mulle ”syy” olla kipeä, mutta ei mitään tukea tai hoitoa, ei edes kontrolleja mihinkään. Nyt olen kamppaillut nelisen vuotta väsymyksen, kipujen ja masennuksen kanssa ja tuo diagnoosi on leimaava siksi, että kun…

Käyttäjä unhappy-75 aloittanut aikaan 24.05.2008 klo 20:58 kohteessa Aikuisen elämää

Mä oon 33-vuotias nainen, 2 pienen lapsen äiti. Jo pidemmän aikaa olen kärsinyt ahdistuksesta ja viime aikoina myös paniikkikohtauksista. Saan niitä, kun mies on pahalla päällä, eli käytännössän aina kun se on kotona. Meillä on mennyt jo kauan huonosti, ollaan niinkuin kämppäkaverit. Eikä mistään voida puhua, oon kyllä yrittänyt mutta…

Käyttäjä juoppo aloittanut aikaan 22.05.2008 klo 20:34 kohteessa Aikuisen elämää

hei. minua ahdistaa juomiseni ja sen kautta pelaamiseni joka lähtee sillon kuin mopo käsistä. tai kyllähän minä pelaan selvin päinkin mutta silloin huomattavasti vähemmän kuin humalassa. nyt minun ongelmani alkaa jo heijastua hyvään parisuhteeseeni niin paljon että meillä on jo ollut vakavia riitoja jolloin tyttöystäväni itkee välillä aika paljon. se…

Käyttäjä kipeäsusa aloittanut aikaan 12.05.2008 klo 10:57 kohteessa Aikuisen elämää

Olen kevään aikana saanut lukuisia fyysisiä oireita joiden takia olen kärsinyt sairauden sekä kuoleman pelosta ja ahdistuksesta. Vihdoin olen saanut oireilleni diagnoosin: Paniikkihäiriö. Olen jatkuvassa ahdistus/stressitilassa ja pelkään jäädä/olla yksin, joka päiväiset asiat vaativat yhä enemmän ponnisteluja ja en kykene tekemään kaikkea mitä haluaisin. tuntuu että stressaan pienemmistäkin asioita ihan…

Käyttäjä heli-täti aloittanut aikaan 07.04.2008 klo 23:08 kohteessa Aikuisen elämää

Mulla on samanlainen tilanne kuin teillä.Olen ollut useamman vuoden erittäin sairas ja oikeaa diagnoosia ei ole vielä saatu. Mulla etsitään jotain autoimmuunisairautta. Vuoteen en ole pystynyt enää opiskelemaan. Kävellä jaksan hyvinä päivinä vajaan kilometrin. Keuhkot, kilpirauhanen ja lisämunuainen sekä nivelet ovat jo osittain lakanneet toimimasta. Täsmälääkitystä ei pystytä antamaan, kun…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: