Seurustelen kuudetta vuotta mieheni kanssa, avoliitossa olemme elelleet jo parisen vuotta tuosta ajasta. Meillä on omat ongelmamme, mutta yksi niistä suurimmista tuntuu olevan minulle miehen perhesuhteet. Olen tottunut omaan perheeseeni ja sukuun, kaikki osaavat ottaa toisensa huomioon, puhuvat jos on sanottavaa, terveitä ihmisiä joita näen usein. Perhettäni käyn katsomassa kotopuolessa…

Maaliskuun lopulla vaimoni ilmoitti hakevansa eroa 13 vuoden yhdessä olon jälkeen. Syitä on varmasti monia ja pelistä löydän niistä useimmat. Ja kun ei niihin menneisiin voi enää vaikuttaa, niin haluaisinkin löytää ajatuksia ja ehkä kokemuksenkin kautta hyväksi havaittuja neuvoja miten tästä voi päästä eteenpäin. Itsestäni tuntuu siltä ettei mitenkään. Kuluneen…

Niin tuossahan se aihe tulikin. Minulla on sellaiset vanhemmat jotka ovat vieläkin kiinni minussa kuin kärpäset tarrapaperissa vaikka jo melkein 10 vuotta olen asunut oman perheeni kanssa. Ikää minulla on 28v. Lisäksi heille jos vähänkin sanon jotain epäkohtia perhe-elämästäni, heille se aiheuttaa jotenkin ylimitoitetun huolen ja sitten he ovat todella…

Hei! Haluaisin kertoa jotain joka rassaa, ja toivon niin paljon että löytäisin kaltaiseni ihmisen täältä, ettei tarvi olla yksin ihmeajatuksien kanssa.. Eli olen liian kiltti, teen kaiken, en sano vastaan kenellekkään, mielistelen ja samalla sisimmässänii tunnen että räjähdän. Saan ihme raivopuuskia, mua turhauttaa kaikki ja ahdistaa. Välillä osaan kyllä iloita…

Miten voit, onko olosi yhtään helpottunut. Mitä olet tehnyt! Aina joskus kun käyn näillä sivuilla olen kurkannut kuuluuko sinusta mitään. Viestisi oli koskettava, ja monella meistä on ajoittain samanlainen tilanne/tunne. Toivon että olet jaksanut ja löytänyt jotain joka merkitsee sinulle ja antaa voimia huomiseen. Laita jokin merkki että olet olemassa.

Menossa elämän pituinen matka tulla siksi ihmiseksi joka oikeasti olen. Luettuani tämän palstan viestejä havaitsin etten ole yksin matkaa taittamassa ja että voin ehkä jollain tavoin lohduttaa toisia oman historiikkini kautta.Se on itsestäni huikea selviytymistarina joskin oma perussairauteni ei väisty mukanaolosta kaiketi koskaan. Olen mokaillut rankasti jokaisella elämään kuuluvalla alueella…

Itse läheltä masentuneita seuranneena huomaan että masentunut jää yleensä liian yksin asioidensa kanssa. Suku/ystävät kaikkoavat läheltä, monikaan ei tahdo tulla tueksi ja avuksi kun tarve olisi suurin, osittain varmaan siksi ettei masennusta ymmärretä vielä niin vakavaksi sairaudeksi kuin se on (siinähän mieli on rikki, mutta se ei näy fyysisesti ulospäin).…

Tämä taitaa olla okea ryhmä tälle viestille. Yritän kertoa nyt lyhyesti. Olen aloittanut seurustelun 8 vuotta sitten. Olemme olleet kihloissa jo 7 vuotta. Oeln koulukiusattu ja muuten vähän ujo, enkä kauheasti yksin tykkää liikkua. Minulla on jonkin verran ystäviä. Nykyyn osa heistä asuu jo kauempana. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että…

Pelkään palaavani loppuun, välillä tunne helpottaa, mutta sitten se tulee takaisin. Minulla on perhe, haluan saavani elämäni kunnolla raiteilleen, ettei tarvitsisi pelätä. Onko jotain tiettyjä merkkejä joista kannattaisi huolestua?

Tuolla otsikolla tarkoitan avata keskustelua siitä kuinka jollain ihmisellä menee pieleen osapuilleen kaikki mikä voi mennä pieleen. Tunnen olevani sellainen maanantaikappale ihmisenä, josta ei ole mihinkään. En sano, että elämässäni kaikki olisi mennyt niin huonosti kuin voi mennä mutta mikään ei ole mennyt just nappiin tai en ainakaan koe niin.…