under_a_soil_and_black_stone kirjoitti 6.3.2008 11:41

Hei vaan kaikki,

Olen kolmekymppinen mies ja kärsin ajoittain ihan massiivisesta masennuksesta. Välillä kaikki on hyvin, olen iloinen ja nauran, sitten taas jonain päivänä saatan istua pitkän aikaa vessan lattialla miettimässä miten saisin itseni siirrettyä manan majoille pois toisten huolesta.

Tunnen todella suurta syyllisyyttä masennuksesta, ja se tietysti vielä entisestäänkin pahentaa asiaa. Minulla pitäisi olla kaikki hyvin, olen naimisissa, rakastan vaimoani suuresti, meillä on oma talo ja käyn työssä josta tykkään todella paljon. Tunnen syyllisyyttä siitä etten osaa olla onnellinen, vaikka minun pitäisi olla. Sitten yritän pitää iloista naamaa vain sen takia etten halua vaimoni murehtivan siitä mikä minua vaivaa. Minusta tuntuu etten halua hänenkin olevan pahalla mielellä jos minä olen.

Lääkärillä olen asian takia käynyt, ja psykiatrille on aika varattuna. Olen huomannut että puhuminen auttaa todella paljon, silloin kun saan asioita ulos. Siksi kai kirjoitin tännekin.

Hyvää kevättä kaikille! 🙂🌻

Hyvä Ystävä,

hienoa että olet hankkinut apua! Keskustelu auttaa... Oletko pohtinut, mikä on masennuksesi syy? Yleensä siihen löytyy selitys, miksi joku ihminen masentuu. Mitä asioita elämässäsi on taustalla? Kuvaat, että elämäntilanteesi on ok. Miten paljon olet voinut keskustella asiasta vaimosi kanssa? Entä ystäviesi, työtoveriesi?

Et kai ole uuvuttanut itseäsi liikaa työssä? Muista, että masennuksesta toipuminen vie aikansa - siitä ei hetkessä selviä. Hyvä on huomata, että omassa olemuksessa ja mielessä jokin on muuttunut. Se on askel toipumiseen, että myöntää ja HYVÄKSYY oman tilanteensa.. Eikös juu? Synkimpinä hetkinä yritä vaikka juuri kirjoittaa asioita ylös, kirjoittaminenkin on eräänlaista terapiaa.. Ja itselleen pitää olla armollinen... Synkän ja pimeän "talven" jälkee valo alkaa taas pikkuhiljaa voittaa. Ja silloin synkkä mielikin yleensä valaistuu. Mutta alkukevään raaka valo saattaa toisaalta vaan pahentaa masennusoireita - sitä saattaa huomata, että oma mieli on kovin synkeä, enkä jaksa "iloita" ja olla yhtä pirteä kuin muut ovat. Valoisuus on tällöin voimakas vastakohta omalle mielen tummuudelle.

Tällaista minä olen miettinyt... Itsekin masennusta pari kertaa sairastaneena.. Toipuminen on käynnissä - mutta mistäpä sen tietää milloin sitä on taas "täysin normaali". Elämä vain on tällaista.. Sitten kun on parempi elämätilanne, sitä jaksaa iloita ja olla tyytyväinen terveydestään yms.

Voimia sinulle! 🙂👍

Jaksamista sinulle. Et ole ainoa.

En oikein tiedä miten voisin asiaa enempää analysoida tai pohtia. En ainakaan yksin.

Olen puhunut vaimolleni, mutta minusta tuntuu ettei hän ihan täysin ymmärrä kuinka pahalta minusta tuntuu. Ja vaikka rakastankin häntä enemmän kuin mitään muuta, en ole enää ihan varma rakastanko häntä mitenkään muuten kuin hyvänä ystävänä. Mutta en voi tietää sitäkään onko se jotain mitä oikeasti tunnen, vai pelkästään jotain mitä en tunne koska kaikki muutkin positiiviset tunteet on välillä ihan kadoksissa. Minun ei ole helppoa puhua asioista enempää kuin olen jo puhunut. Sekin tuotti todella paljon vaikeuksia.

Ehkä minulla on vain raju 30-kriisi. Tässä tämä elämä nyt on eikä tästä parane. Tätä se on nyt ja ikuisesti ja siitä vain pitäisi kai vain osata nauttia. Mutta kun en osaa.

Nukkumisestakin on tullut kauhean vaikeaa. Nukahdan pitkän pyörimisen jälkeen joskus puoliltaöin ja herään joskus ennen kuutta vaikka voisin nukkua pidempään. Päivällä haluaisin kääriytyä sohvalle peiton alle, ja töissäkin vain röhnötän tuolissani tekemässä ei mitään. Töissä en ole muuten itseäni liikaa rasittanut, siitä olen ihan varma.

Tiedän etten ole yksin tämän vaivan kanssa, kiitos kaikille tuesta.

Hei under_a_soil_and_black_stone ja muut masentuneet!

Alma kirjoittikin jo viisaita... Joskus vaan 'masennuksen talvi' voi kestää vuosikausia ja silti pitäis jaksaa uskoa valon vielä voittavan. Apua siihen kyllä pitää saada, vaikkakaan avuksi kaikille eivät käy lääkkeet, mitä kyllä heti tarjotaan.

Kirjoitat, miten '[s]inulla pitäisi olla kaikki hyvin'. Onko jokin muu asia kuin masennus sitten kuitenkin huonosti? Syötkö, liikutko/ulkoiletko ja nukutko riittävästi? Onko sinulla ystäviä, joille voit olla oma itsesi?

Tekee mieli kirjoittaa, under_a_soil_and_black_stone, että vielä et 'massiivisesta masennuksesta' tiedä mitään, jos/kun kerran jaksat käydä töissä (ja jopa tykkäät siitä) ja osaat/jaksat rakastaa 'suuresti'. Mutta tarkoittanet 'mustia hetkiä' kuten kuvailetkin.

Minua mietityttäisäi, miksi koet 'todella suurta syyllisyyttä masennuksesta[si]'? Kirjoitat: 'Tunnen syyllisyyttä siitä etten osaa olla onnellinen, vaikka minun pitäisi olla.' Kuka määrää, että pitäisi olla onnellinen? Varmaan sinulla menee paljon voimaa, kun 'yritä[t] pitää iloista naamaa vain sen takia ette[t] halua vaimo[s]i murehtivan siitä mikä [s]inua vaivaa.' Eikö vaimosi tiedä masennuksestasi? Tai, miksi hän tulisi pahalle mielelle sinun masennuksestasi? Surulliseksiko? Ajatteletko hänen 'uskovan näyttelemistäsi'? Nythän hän varmasti murehtii, jos et ole hänelle avoin, ajattelisin. Vai onko hän sanonut, ettei kestä kuulla masennuksestasi?

Voimia ja, kuten itse toivotat, hyvää kevättä kaikille.🙂🌻

Jotakin tuttua tunnelmissasi on, etkä todellakaan ole yksin...elämä ei vaan näytä läheskään aina menevän niinkuin toivoisi, masentuminen ja näköalattomuus tulevaisuuden suhteen ei minunkaan suunnitelmiini kuuluneet, liekö nuo mielen kiemurat vain kemiallista toimintaa pääkopassa ja itselläni ainakin ei nuo suolat ja sokerit siltä kannalta ole kohdallaan ajoittain, jaksamista vaan...toivottavasti elämä jonakin päivänä näyttää ne hymyilevät kasvonsakin.

puolison on vaikea tajuta kuinka paljon masennus vie voimia, ei sitä voi edes tajuta kun ei ole itse kokenut samaa. minulla ja miehelläni on kummallakin masennus, mutta silti mieheni ei tajua minua silloin kun on todella masentunut päivä, se ihmettelee et miksi en hymyile ja miksi olen niin alakuloinen. voimia kaikille meille🙂👍

Kokeile jotain josta on joskus ollut iloa - masennus voi hetkeksi hellittää!

Olen ajoittain myös masentunut, siihen on syitä jotka tiedän, olen koettanut työstää sitä ja hyväksyä että loppujen lopuksi olen yksin. Eilen Itkin - ja vollotin itsekseni, pari tuntia, menin lenkille, ja itkin. Laitoin ruokaa ja söin ystäväni kanssa ja taas siinä, kesken keskustelun ja ruokailun, ystäväni hämmennykseksi aloin itkeä.

Illaksi tarvitsin jotain iloista, vuokrattiin leffa, mr Bean Rivieralla. Nauruterapiaa, siinä oleva "torilaulu- kohtaus" katsottiin jopa pari kertaa, leffa oli hervottoman hyvä. Nauru rentoutti, ja nukuin yön hyvin. Aamulla kirjoitin aamusivut, ja olo on vähemmän tuskaisa, mutta katsotaan miten tämä päivä menee.

Kokeilkaa hyvät ihmiset, ja kertokaa vinkkejä mistä iloa... vaikka väkisin, hilpeitä ja riemukkaita leffoja on vaikea löytää. Entä muut keinot, mikä saa tai on saanut sinut nauramaan - ja tee sitä.

elämäni on koko ajan samaa tunnista toiseen, päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta toiseen. samaa masennusta kuin vuonna 2004 lähtien. Koko ajan ajatuksissa käy itsemurha, vaikka kuitenkaan en edes uskaltaisi tehdä sitä. 😭😭😭. Enkä edes jaksa kiinnostua enää miehestäni niin kuin 2vuotta sitten ja nykyään me vain riidellään ihan koko ajan asiasta kuin asiasta ja yleensä enemmän rahasta. Edes mun lääkkeet ei enää auta vaikka kuinka söisin säännöllisesti mutta laihduttamiseen se on auttanu siis noi lääkkeet. Ei oo enää nälkäkään ja syönkin todella epäsäännöllisesti ja joskus jopa unohdan syödä kokonaan. Haluaisin jo sairaalahoitoon mutta rahat ei anna periksi.