Isä- tytärsuhde ihan säpäleinä
Kaikki alkoi 9-vuotta sitte, kun aloin eka kerran seurustelee.
Isä oli sairaan mustasukkanen, se kiukutteli mulle, oli ilkee, varotteli ihan liikaa.
Olisipa se ilkeily loppunu siihe, kun suhteeni ensi rakkauteei loppui…
Mutta on jatkunut tänäki päivänä, olen nyt 26v.
Terapiassa isäni käytös sai nimen joka on passiivisagressiivinen, eli se ei lyö tms. mutta romuttaa mua henkisesti.
Mykkäkoulu jonka isä alotti Juhannuksena, on alistamista ja vallan hakua.
Isä osaa olla todella ilkee, se sanoo asioita joilla loukkaa ja satuttaa tahallaan. Arvostelee.
Ennen se teki sitä,kun äiti oli töissä,nyt se tekee sitä kun äiti on paikalla.
Äiti ei tule väliin, aivan kuin hyväksyisi isä käytöksen😑❓
Jos puhuisin asiasta isän kanssa, saisin kuulla olevani valehtelija, syypää kaikkeen, vääristelen asioita jne.
Isä kääntää kaiken väärinpäin, ei myönnä itse alottaneensa riitaa.
Mä olen tapahtuneessa aina se paha/ilkee ihminen 😞
Välillä saattaa olla aikoja, että isä on ihan ok isä.
Sitte on se aika kun se vihaa mua, sitä voi jatkua kuukausia kun se on ilkee.
Mä en voi enää omalta osaltani tehdä mitää.
Mä oon tehny kaiken, mitä oon voinu.
Yrittäny puhuu, kustsuin perheterapiaan, jonne äiti ja isä tulivatkin.
Olen omalla panoksellani tehnyt kaiken voitavan.
Kun isä ei suostu tulee yhtää vastaan, myöntämään että on tehnyt väärin, eikä näe itsessään mitää vikaa, on turha yrittää tehä mitää.
Mun on vaa tehtävä elämästä mahdollisimman hyvä, niillä asioilla mitä mulla on.
Olo on avuton ja surkee 😭
Mulla on sentään oma asunto jossa viihdyn, nyt elokuussa mun tykö muuttaa pikkunen kisu.
Joskus en halua tulla tänne vanhempien tykö käymää,kun ei tiedä mitä isän päässä liikkuu.
Mä en tiiä, kuka mun isä oikeesti on, onko se yleensä se sama ihminen kun yheksän vuotta sitte…
Mulla on terapiaa kerran viikossa ja tukihenkilö täällä tukinetissä, molemmat on auttaneet.
Mä en vaa tiedä,miten kauan mä enää kestän😑❓
Välillä tuntuu, ettei mulle ole isää ollenkaan…
Hei!
Mun isäsuhde oli ihan vastaavanlainen aikoinaan. Ja äitisuhdekin ainakin siltäosin, ettei se (juuri) koskaan tullut väliin tai edes noteerannut tilannetta, jossa olisin kaivannut puolustamista. Isäni harjoitti henkistä väkivaltaa, alistamista ja nöyryyttämistä muiden ihmisten nähden. Minä olin kai paha, kun en purematta niellyt kaikkea ja kai mun viha isää kohtaan näkyi naamasta ja hänen sen vuoksi piti kaivaa maata mun jalkojen alta. Lopulta vanhemmat sitten erosivat, kun olin 17v (olin pyytänyt äitiä eroamaan jo 12 ikäisenä) ja sen jälkeen en ole isääni kuin 2 kertaa tavannut vain todetakseni ettei mikään ollut muuttunut. Isä oli edelleen ihan sama ihminen ja herätti minussa valtavasti vihantunteita, eikä tietenkään suostunut ottamaan siitä mitään vastaan tai myöntämään ikinä tehneensä mitään väärää. Katsoin sitten paremmaksi katkaista välit kokonaan kuin että olisin kestänyt sitä, että isä on elämässäni myrkyttämässä sitä. En sano, että sun kannattaa tehdä samoin, mutta varmasti joudut pesäeroa tekemään, suojellaksesi itseäsi. Sanoit, että tuntuu ettei sulla ole isää ollenkaan, no sehän on tavallaan totta ja sinä oletkin jo iso tyttö, että sikäli sellaista vanhempaa kuin lapsena oli ei sinulla enää ole. Asia pitää jotenkin yrittää käsitellä ja surra (hyvä että olet terapiassa), että opit puolustautumaan ja antamatta isällesi sitä valtaa että hän loukkaa sinua. Toivon sulle paljon voimia, toivottavasti sulla on ystäviä, jotka auttavat sinua.. 🙂🌻