Aikuisen elämää
Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.
Sopii Aikuiset, Seniorit
Aikuisen elämää
Aikuisen elämää aiheet
Kaikki aihealueet
Suru
6En tiedä mihin muualle purkaisin pahaa oloani. Olo on nyt niin surullinen ja epätoivoinen, etten tiedä mitä pitäisi tehdä tai miten päin olla. Mietin, olisi niin vaan helpointa lopettaa tämä kaikki suru tuohon lääkepurkkiin. Itken ja murehdin päivästä toiseen, en ole syönyt mitään neljään vuorokauteen. Ei näy valoa eikä toivonkipinää…
Mukava vointi ja kunnolla saa nukuttua. Pitkästä aikaa kaikki asiat onnistuvat yhdellä kertaa. Pärjään ilman unilääkkeitä. Raha-asiat sujuvat hyvin ja edunvalvojan kanssa ei tarvitse väitellä. Joskus on joutunut edunvalvojalle puhumaan järkeä. Tein perustelisen siivouksen asunnossa. Ei ollut paljoa tehtävää. Olen saanut uusia hyviä ystäviä. Ei edes flunssa masenna. 😉
hei, olen vuoden opiskellut työttömän omaehtoisella opintojen tuella (työkkärin tuki). Vielä on vuosi opintoja jäljellä. Sitten putoan toimeentulotuen piiriin. Opinto-oikeuteni yliopistossa on vaarassa eli tavallaan tulevaisuuteni, jonka varassa on erittäin tärkeä ammatillinen asenteeni, sosiaaliset suhteet, harrastukset, vapaaehtoistyö, vilkkaampi elämä ja arki lähikaupungissa ´kuolleen´ paikkakunnan sijaan, jossa olen asunut 15 vuotta…
Kävin tänään pyskiatrilla hakemassa alkavaan psykoterapiaani kelakorvausta varten lausuntoa. Samalla kävi ilmi, että voisin hyötyä lääkkeenvaihdosta, sillä olen koko ajan ihan järjettömän väsynyt ja painoni on noussut tasaisesti koko ajan lääkkeen käytön ajan. Nyt siis pitäisi vaihtaa essitalopramista voxraan.. Onko kellään kokemuksia tästä lääkkeestä? Tiedän, että vaikutukset ovat yksilöllisiä jne,…
Moi. Kirjoitan asiasta, joka minua on mietittynyt jo kauan. Kirjeiden, etenkin laskujen avaamisen vaikeus. Eikä aina ole kysymys siitä, ettei tilillä ole rahaa, ei vaan jaksa avata kirjeitä. Niitä sitten kerääntyy lehtikoriin, lipaston laatikoihin ja milloin minnekkin. Sitten on kamala paniikki, kun ei muista, että tyyliin… tv-lupamaksulasku on tullut kuukausi…
Ajatukset on niin sekaisin, etten osaa selvittää niitä. En tiedä enää mistään mitään ja tuntuu että maailma vain syvemmin painaa minua veden alle enkä saa henkeä. Missään ei näy valoa eikä mitään muutakaan. Pelkään hakea apua, koska en voi luovuttaa nyt. Koulutkin kesken ja kaikki muutenkin levällään. Kihlattuni tarvitsee minua…
Hei. Olen tässä vähän aikaa jo miettinyt, että onpa ollut hyvä olo. Ei ole pahemmin ahdistanut eikä masentanut… Nyt tuo masennus sitten tuli. Ei tämä vielä kovin paha ole. En juurikaan ajattele kuolemaa. Mutta huomaan heti, että joko oloani helpottaakseni tai sen näkyväksi tekemiseksi haluaisin alkaa naarmuttaa käsiäni. Alkaa itkettääkin.…
Hieman yli kaksi vuotta sitten minulla oli kaikki ja tällä tarkoitan hyvä työpaikka, avoliitto ja ystäviä. Lapsuuden takaisista traumoista kuitenkin sairastuin pahasti ja minulta loppui elämänhalu. Luovutin, mutta sain toisen mahdollisuuden. Menetin kuitenkin kaiken, läheiseni eivät kyenneet sivusta katsomaan ja tukemaan minua ☹️ Oli pitkiä sairaalajaksoja ja hoitoja mitä myöden…
Itse olen ainakin tällä tietoa sairauden vuoksi lapseton. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka muut ovat asian kokeneet.
Olen mennyt itse todellakin paljon eteenpäin tietyistä tapahtumista, joita en vieläkään hyväksy. Tässä yhteiskunnassa on nykyään paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät ns. koskaan jää kiinni teoistaan. Tänään tulin kotiin, ja oli taas tunne, että voin luottaa 100%:sti vain äitiini. Hän on elänyt elämääni, ja opettanut mitä luottamus tarkoittaa. HÄn tuntee…