En tiedä, mikä pitää minut hengissä. Voi kai puhua, että minulla on suunnitelmia – ei siis vain yhtä – itsemurhaa varten. Jostain syystä en ole vielä lähtenyt niitä toteuttamaan. Jotenkin tilanne pelottaa minua. Mutta toisaalta haluaisin olla jo kuollut.
Tapasin eilen ensimmäistä kertaa uuden hoitajani. Hän ei kysynyt mitään nykyisestä voinnistani. Ei mitään puhetta kriisistä, jossa nyt olen. Enkä minä kertonut. En selviä tällä hoidolla. Tarvitsen enemmän. Ehkä se olisi sitten se sairaalahoito, mutta ei vielä. Vielä en ole valmis astumaan sairaalan ovista sisään. En, vaikka se toisi turvallisuuttta.
Itkettää.😭
Ja pelottaa😯🗯️
Jardin Prive
Voi, tunnistan niin hyvin tuon toivottomuuden. Jossain vaiheessa vain on pakko mennä sairaalaan, koska vaihtoehtoja ei enää ole. Jotenkin toivoisin, että voisimme edes hieman helpommalla päästä tässä elämässä. Tällaista piinaa ei todellakaan voi toivoa kenellekään. Toivon parempia päiviä sinulle!
Hei, Jardin Prive!
Jospa sittenkin menisit jo sinne sairaalaan, sillä tilanteesi alkaa olla vaarallinen. Ei sinun tarvitse odottaa, että saavutat jonkinlaisen ääripisteen: apua voit hakea jo nyt.
Vaeltaja-ihmettelijä
Hei. Kaipaisin toisaalta sairaalaan, mutta en voi vielä niin huonosti, että kestäisin sitä, etten voi tehdä mitään. Suljetulla en luultavasti pystyisi tekämään käsitöitäkään. Ja suljettu on ymmärtääkseni ainut vaihtoehto täällä.
Toisaalta mietin, miten muut reagoivat. Pelkään poikani isän hermostuvan. - Niin, niin... Menen sairaalaan, jotta pojallani olisi tulevaisuudessa myös äiti. Kyllä minä sen ymmärrän.
Yritän keskustella asiasta hoitajani kanssa.
Jardin Prive
Hei jälleen!
Toi on äärettömän yleinen syy puhumattomuuteen ja hoitoon hakeutumattomuuteen, kun me ajatellaan sitä, mitä muut ajattelevat. Näin toimiessamme me vain sahaamme altamme sitä oksaa, jolla istumme. Ymmärrän tuon kuvion ja tiedän myös sen seuraukset: siinä tekee hallaa vain omalle itselleen - ja läheisille.
Ajattele ja toimi itsesi hyväksi🙂
Vaeltaja-ihmettelijä
Kun ajattelee ja toimii itsensä hvyäksi kohtuudella, niin siinä tulee auttaneeksi myös läheisiään.
Vaeltaja-ihmettelijä
Sitä jää miettimään, ettenhän minä nyt niin huonosti vielä voi, että sairaala tarvitsisin. On tämä ristiriita. En halua sairaalaan ja ehkä kuitenkin tarvitsisin sitä.
En minä tiedä! Voi kun joku, jolla on valta, päättäisi asiasta!
Jardin Prive
Katsoin aiempia kirjoituksiani. on niin helppo sanoa toiselle: "Ota askel, mene ja puhu jollekin. Se auttaa. Vaatii rohkeutta, mutta on hyväksi." Ja itse en osaa tuota nyt tehdä. 😞
Toivoisin jonkun vain ottavan vastuun elämästäni.
Jardin Prive
Hei Jardin Prive
Et kertonut mistä tuo hoitaja on sinulle ilmaantunut, onko sinulla jo hoitosuhde olemassa. Kannattaisikohan kysyä lääkäriltä onko hänen mahdollista kirjoittaa lähete varoiksi, että voit mennä sairaalaan jos siltä tuntuu.
Minulla on se tilanne, että jos tietty asia toteutuu, olen päättänyt tehdä itsemurhan. Ja olen käytännössä päättänyt tavankin, koska tiedän etten voi elää sellaisessa tilanteessa mikä on pahin toteutuva vaihtoehto. Haluaisin että asiat menee hyvin ja voisin elää, mutta en voi itse vaikuttaa tämän asian toteutumiseen tai toteutumatta jäämiseen. Uskon että sinulla kuitenkin on toivoa vielä, jos epätoivo tulee sisältä silleen ettei se ole ulkopuolelta tuleva juttu, johon et voi vaikuttaa. On asioita jotka ovat oikeasti elämän ja kuoleman kysymyksiä ja sitten on niitä toisia. Sinun kriisistä en tiedä, mutta saatat joku päivä huomata, että tämä kriisi on ohi, se oli tilapäinen ja asiat kirkastuvat.
Mulla on hoitosysteemit muuttunet täysin muuton takia. Tiedän, että voin mennä sairaalaan psykiatrin arvioitavaksi milloin vain.
Eli mulla on kaikki hoitoihmiset uusia. En vain nyt osaa kertoa heille, miten huonosti voin. Kaikki pelottaa...
Jardin Prive
Jatkan vielä...
Uudelle läääkärilleni kerroin kaiketi itsetuhoisuudestani, mutta jotenkin en pystynyt kertoman sitä uudelle hoitajalleni. Hän istui vain lehtiön takana. Yritän seuraavalla kerralla kertoa olostani paremmin. Aion kertoa, vaikka hän ei kysyisi tai olisi edes kiinnostunut.
Hoitoni on julkisella puolella.
Tarpeen tullen voin kaiketi vaihtaa hoitajaa.
Nyt pelottaa... en oikein tiedä, mikä. Ehkä se on jonkinlainen pelko, ettei tule kohdatuksi ja oloni mukaisesti hoidetuksi.
Jardin Prive
Heipä hei, Teflon ja Jardin Prive!
Teflon: On todella ikävää lukea suunnitelmistasi elämän päättämisen suhteen. Vaikka se "tietty asia" toteutuisi, mietihän vielä monta kertaa, mitä olisit tekemässä ja mitä olet jo suunnitellut. Itsemurha on peruuttamaton teko, ja voi sitä tuskaa, mitä myös läheisesi joutuisivat kantamaan loppuelämänsä. Tällä en tarkoita sitä, että meidän on jatkettava elämäämme, jotta läheisemme voisivat elää mielekästä elämää. Sekin on totta, mutta ei oman elämäntarkoituksemme syvin syy. Elämäntarkoituksen pitää löytyä itse elämästä ja sen Antajasta.
Kerranhan me kaikki kuolemme, mutta sitä päivää ei kannata jouduttaa. Hyvä Teflon, sinä et ole yksin tässä maailmassa, ja epätoivoisen tekosi seuraukset myrkyttäisivät oman elämäsi lisäksi myös muiden elämää, tosin toisella tavalla. Eikö tilanteessasi olisi todellakaan mitään muuta vaihtoehtoa? Mietipä uudelleen.
Joka ikisen ihmisen elämällä on tarkoitus ja idea. Joskus me vain kadotamme sen idean, kun kohtaamme paljon elämänvaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Joka tapauksessa sinä, Teflon, et ole sattuman oikusta tässä maailmassa niin kuin ei kukaan muukaan. Olet Hyvän Jumalan suunnitelma, mikä ei tarkoita elämän ongelmattomuutta, vaan sitä, että Hyvä Jumala on läsnä myös niissä sinun ongelmissasi, ja Hän haluaisi auttaa sinua niiden keskellä.
Jardin Prive: Pelkosi siitä, että et tulisi kohdatuksi ja asianmukaisesti hoidetuksi on ymmärrettävää, sitähän me keikki joskus pelkäämme. Usein kuitenkin saamme huomata, että pelkomme ja huolemme ovat olleet turhia, ja ne ovat vain kuluttaneet energiaamme kohtuuttomasti. Suurin osa elämämme huolista ja peloista osoittautuu siis myöhemmin turhiksi, ja silti me vain pelkäämme ja murehdimme - minä niin kuin te muutkin. Miten voisimmekaan oppia murehtimaan vähemmän?
Hyvää kesäpäivää kaikille, niin myös Teflonille ja Jardin Privelle!
Vaeltaja-ihmettelijä
Hei Jardin-Prive !
Ymmärrän tunteesi hyvin. Olen paininut pitkään masennuksen kanssa, jota on entisestään pahentanut pitkään jatkuneet taloudelliset ongelmat sekä lisäksi työssä että parisuhteessa esiintyneet ongelmat.
Tunsin rusentuvani tuon ongelmavyyhdin alle ja tunsin hyvin todellisena, ettei minulla ole enää paukkuja jäljellä nousta, koska aina kun sain itseäni hieman kootuksi, tapahtui jotain, joka melkein tuntui ilkkuvan, että älä nyt luule pääseväsi näin vähällä.
Kun tarpeeksi saa iskuja, ei pystyynnousu ole enää niin helppoa. Luulen, että sinä toimit nyt vara-akun vara-akulla. Joskus ihmisen tarvitsee kuulla, ettei hänen tarvitse enää pinnistellä, vaan saa luvan murtua. Olen itse sepittänyt itselleni "enhän minä vielä siinä tilanteessa ole, että sairaalahoitoon tarvis turvautua", vaikka olen ollut jo ihan valmista kauraa.
Älä yritä pinnistellä liian pitkään, sulla on oikeus sanoa, että nyt en enää jaksa omin voimin, vaan tarvitset muutakin tukea, kuin terapeutin, joka piiloutuu lehtiönsä taakse.
Aiemmassa vastauksessa rohkaistiin sillä, että emme ole yksin maailmassa. Vaikeammin masentuneena muu maailma kaikkoaa ympäriltä. Siinä maailmassa olet yksin ahdistuksesi, voimattomuutesi ja pelkojesi kanssa. Siinä maailmassa ei asu positiivisuus ja toivo, vaan tuska. Ja kun se tuska kasvaa kasvamistaan, alkaa mikä tahansa vapautumiskeino tuntua paremmalta vaihtoehdolta, kuin riutua päivä päivän jälkeen tuossa helvetillisessä olotilassa.
Mielestäni samaan kategoriaan kuin tölväisyt"kyllä se siitä" tai "otat nyt vaan itseäs niskasta kiinni", kuuluu syyllistäminen,"ajattele, minkä tuskan aiheutat läheisillesi". Monikaan ei pysty varmaan täysin käsittämään, kuinka piinattu ja suuri tuska on ihmisillä, jotka päätyvät itsemurhaan. Jäljellejääville suru on suuri ja syyllisyys raastaa mieltä, mutta uskon, että itsemurhan tekevän tuskaisuus on omaamme verrattuna moninkertainen. Siksi tuo läheisille aiheutettu suru- vetoomus on niskavilloja ylösnostattava lause, koska emme voi astua toisen saappaisiin, tuntea, niinkuin hän tuntee, elää hänen elämäänsä.
Kiitos, Troubles!
Ehkä tässä sitten mennään vara-akun vara-akulla. Lapsi kaipaa nähdä minua. Jos olen sairaalassa, se ei onnistu. On pysyttävä avopuolella. Toivottavasti joku sanoo "stop", kun jaksamisen raja ylittyy. (Miksikö en nyt mene sairaalaas? - Pelkään, että läheiset suuttuvat, jos menen sairaalaan ja sotken kuviot. Mistäköhän tuokin pelko nousee???!)
Jardin Prive
Teflon,
etkö kertoisi mikä on se asia joka saattaa suistaa sinut lopulliseen ratkaisuun?
Ihan vaikka suurinpiirtein?
Kuulosti todella pahalta tekstisi ja olen varma, että me kaikki täällä haluaisimme auttaa jos tietäisimme mistä on kyse. Jos asia tuntuu sinusta ylitsepääsemättömältä, muut saattaisivat keksiä ja antaa uusia ajatuksia siitä tai uutta suuntaa.
Ethän tee mitään itsellesi.
Meitä on täällä monia, jotka jaksavat päivä tai hetki kerrallaan ja lähetämme varmasti kaikki toisillemme voimia ja ymmärrystä.
Vaikka tilanne näyttäisi aivan toivottomalta ja kamalalta, aina löytyy joku taho joka voi auttaa.
Hei, te kaikki!
Oloni on taas vaikea. Haluaisin satuttaa itseäni pysyvästi, ehkä luopua koko elämästä. Iskin ranteeseeni nyrkillä, mustelma, kipeä sellainen. Itse asiassa löin rannettani useamman kerran. Haluaisin viilltää, jos totta puhutaan...
En halua elää. Ei tässä ole mitään järkeä. Kaikki tuntuu turhalta ja mitättömältä. Epäilen jopa, onko tämä totta. Siis elämä...
Haluaisin huutaa tuskasta.
Miksi sairaalaan menolle on niin suuri kynnys?! Voi kun saisin riittävän avun avopuolella. Tarvitsisin tällä hetkellä niin paljon enemmän apua. Epätoivoinen olo.
Anteeksi, että valitan... 😞
Jardin Prive