Aikuisen elämää
Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.
Sopii Aikuiset, Seniorit
Aikuisen elämää
Aikuisen elämää aiheet
Kaikki aihealueet
Ahdistaa ja raivostuttaa tämän hetken suuntaus, jossa päivän sana on voiton, ihailun ja ei vähiten rahan haaliminen omaan pussiin, kun rauta on kuumaa. Tässä ”Minä itse ja Minulle kaikki ja heti”- ajattelutapa antaa selkeitä viitteitä siitä, millaiset ihmiset nyky-yhteiskunnassa pärjää. Itsekeskeiset, toisita piittaamattomat pyrkyrit, jotka polkevat mennen tullen toisia ihmisiä…
Kunpa voisi saada paperille sen mustan möykyn jota yritän oksentaa ulos. Siltä se tuntuu, musta möykky, tuo paha olo jota yrittää häätää itsestä mutta sillä onkin kovat otteet. Kun pienen hetken voi tuntea sen, että tästä ehkä selviää tai ehkä joku voi auttaa mut aina se vaan palaa. Hiipii kavalasti…
Nelikymppinen veljeni on ollut aina jokseenkin mieleltään sairas, jo pienenä oli ensimmäisiä merkkejä tästä. Noin 20v sitten isämme kuoli tapaturmaisesti ja veljeni näki tämän, lisäksi muita läheisiä vanhoja sukulaisia on kuollut ja veljeni mieli on sairastunut lisää. Nyt viimeisen kolmen vuoden aikana työkyky on mennyt täysin, hän ei käy kotoaan…
Tänään, keskiviikon liveryhmässä, oli yhtenä aiheena rohkeus. Toivon, että tähän ketjuun voisivat kaikki käydä kirjoittamassa pieniä tavoitteitaan, joiden avulla mennä sitä kohti, että voisi olla rohkeammin oma itsensä. Ja sitten käydä kommentoimassa, miten on onnistunut. Toivon, että kaikilta löytyy rohkeutta olla oma itsensä, toimia, pukeutua ja sanoa asioita omana itsenään.…
Hän makasi liikuntakyvyttömänä kotonaan 2vrk viime kesänä, kunnes löydettiin. Lääkäri totesi alkoholiperäisen dementian. Parin viikon kuluttua hänet kotiutettiin, 3 krtaa viikossa kodinhoitaja kävi katsomassa. Nyt syksyllä hän irtisanoi kodinhoitajat, oli kertonut, ettei tarvitse käydä enää, hän pärjää kyllä. Marraskuussa hän joutui tappeluun uhkailujensa ja väkivaltaisen käytöksensä vuoksi ja hänet hakattiin…
Asun aikuisen poikani kanssa kaksin.Meitä molempia ahdistaa yhdessä asuminen.Pojalla on masennusta,ahdistusta ja vihantunteita minua kohtaan.Hän on huoneessaan suurimman osan ajasta tietokoneellaan.Hän on usein puhumaton,ilmeetön ja epäkohtelias.☹️ Poika ei hyväksy miesystävääni.Miesystäväni ei voi käydä meillä ollenkaan.Poika aikoisi poistaa hänet voimakeinoin jos hän tulisi meille.🤕 Hän on käynyt lääkärillä,josta sai lääkkeitä.Tilanne on…
Löysin netistä sanan depersonalisaatio kun etsin selitystä oireilleni.. millasia kokemuksia muilla on? Jonkin aikaa siis vaivannut ”epätodellinen” olo (vaikea selittää). Tuntuu että vaikka on fyysisesti läsnä jossain paikassa, niin samaan aikaan henkisesti on jossain muualla, jossain tyhjyydessä. Ikäänkuin katsoisi elämäänsä joltain hidastuneelta filmiltä, joidenkin sumuisten lasien läpi. Tai kun eläisi…
Hei kaikille Viime yönä oli aivan järkky ahdistuneisuuskohtaus… Huokaus. Valvoin silmät pelosta selällään, kun mieli teki temppujaan. Mulla on ollut tosi haastavaa viimeiset vuodet. Tai no koko elämä. Mutta viimeiset vuodet ovat mun mielestä olleet vaikeimpia. Pikaisesti: viimeisen 5 vuoden sisään olen käynyt läpi 3 raskautta, joiden tuloksena 2 lasta…
Olen kolmekymppinen mies, ja edessäni on työttömyys, ero ja elatusmaksut kahdesta pienestä lapsesta. Takanani ja aina läsnä vuosien vakava, diagnosoitu muttei juuri hoidettu masennus. Jään työttömäksi kuun lopussa ja tulen saamaan ansiosidonnaista n.1000e nettona. Vuokra-asunto, mielellään kaksio, pitäisi saada että lapsetkin voivat vierailla luonani. Minulla on eron jälkeen velkaa noin…
Mikä teitä pitää elämässä kiinni? Mistä te saatte voimia?