Olen tällä hetkellä hyvin väsynyt, uupunutkin, te varmasti ymmärrätte ettei kyse ole nyt ihan perusväsymyksestä vaan lamaavasta, työkykyyn vaikuttavasta uupumuksesta kaikkine muine sivuoireineen josta pitäsi ja lääkäri on jo ehdottanutkin pidempää sairauslomaa, mutta en ole vielä ollut kuin muutaman päivän silloin tällöin ”huililla”. Nyt alkaa olla jo tilanne se että pari päivää ei oikein riitä mutta olen jotenkin niin ”huono” olemaan pois töistä. En tunne itseäni oikeasti ”sairaaksi” ja vaakakupissa painaa myös niin naurettavalta kuin se saattaa kuulostaakin se että mitä selän takana juorutaan. Vaikka kuinka saattaisi olla hyvä henki työpaikalla niin ainahan sitä kysellään että miksi se ja se on pois ja aina on sellaisia jotka asiasta piikittelevät leikillään ainakin. Varmaan tarkkasilmäisimmät on saattaneet huomatakin jotain mutta kun on niin huono itsetunto että sitä pitää vaan viimeiseen saakka kulisseja pystyssä tässä pärjäämisen ja jaksamisen kuplassa kun pelkää joutuvansa naurunalaiseksi. ”..Se sitten otti ja pimahti, hehhee..” Miten olette kertoneet pitkistä poissaoloista työpaikalla ja miten siihen on reagoitu? Millaista on palata takaisin töihin?
Itse välillä saikku jaksoja töistä. Suurimaksi osaksi mielenterveysongelmien
vuoksi. Töihin paluu vaikeaa loman jälkeen. Sitä pelkää miten töissä
suhtaudutaan. suhtautuminen vaihtelee. On ihan asiallista suhtautumista
mutta myös sitä piikittelyä leikin varjolla. Jotenkin tuntuu että mua
pidetään tyhmänä. Aivan kuin mun amattitaito olis hävinny saikun aikana.
On myös että huomaan asiota paljonkin en vain aina kommentoi. Mietin
sitten itsekseni kotona.
Menneen vuoden aikana saikuttelin töistä milloin mistä syystä... Feikkasin flunssaa, selkäkipua mitälie.. Kuhan sain saikkua, jotta sain levätä, nukkua. Pokkaa ei ollut sanoa, että syyt on "korvien välissä", eikä lääkärikään tajunnut.. Joko se ei halunnut tajuta tai sitten olen pirun hyvä näyttelijä (jota en kyllä ole..)...
Työsuhteen päättyminen oli "lottovoitto", lupa vaan olla kotona, välittämättä mistään....
Olisiko sittenkin parempi mennä saikun jälkeen töihin "karmit kaulassa kuin maailman omistaja" ja sanoa, että vikaa on korvien välissä ja muuallakin.
Kun totuuden kertoo kursailematta, ei jää tilaa selän takana puhumisille, ne alkaa arvailla, että nyt se laskee lööperiä.
Kyllä se valitettavasti leima lyödään kun mielenterveys perusteella sairastaa. Itseäni kaduttaa kun sellaisen sairauden tunnustin. Työkyky meni jo fyysisten vammojen vuoksi ja kun toipuminen ei mennyt odotusten mukaan tuli kuvaan masennus. Se aiheutti sen, että nyt ei enään fyysisiä vammoja hoideta, koska lääkärien mielestä masennus on potilaan merkittävin sairaus. Toipumisesta ei ole enään toivoakaan, koska aiheuttajaa ei hoideta. Näin niitä mielenterveys syistä eläkkeelle joutuvia nuoria Suomessa synnytetään.
Tuo on muuten totta. Olen huomannut saman asian. Ikävä vain että näin on😞
Kyllä minullakin aina ensin hoidetaan masennus pois ennen kuin tehdään esim joku suuri leikkaus. Tai en kykene hoitamaan diabetestani tai epilepsiaani, jos olen masentunut. Siksi onkin luonnollista, että ensin hoidetaan mielenterveys kuntoon ja vasta sitten fyysiset sairaudet.
Mielen sairaat ovat yleensä itse ensimmäisenä vähettelemässä omaa sairauttaan. On hienompaa sanoa, että on flunssa tai joku fyysinen sairaus ja suututaan, jos lääkäri ammattitaitoisena ensin hoitaakin mielen sairautta joka on pahempi kuin potilaan luulema fyysinen sairaus.
Mielen sairaudet useimmiten aiheuttavat niitä fyysisiä sairauksiakin.
Läheisten on vaikeaa suhtautua mielenterveyden ongelmiin. Itse olen tämän huomannut. Taatusti menee kaveripiiri uusiksi. Sellaista elämä on.