hei. olen uusi täällä foorumilla. en tiedä kuinka tilanteestani edes vuodattaisin. olen 25 vuotias töissäkäyvä toimeentuleva naimisissa ja yhden ihanan lapsen isä. siis kaikki elämässäni pitäisi olla kunnossa perheelämä kukoistaa ja ainakin uskoisin elämäni ulospäin näyttävän melko hyvältä, mutta pääni sisällä ei siltä tunnu. päivät ovat pakollista puurtamista ja jos joskus olen sen pienen hetken iloinen ja tuntuu että hyvin pyyhkii niin kohta on taas mieli maassa ja melkein haulikon piippu suussa. olen aina ajatellut että masennus on akkojen sairaus ja omalla asenteella voi siittä parantua mutta ei. jotenkin tuntuu että ennen kovin hyvästä itsetunnostani ei ole nään jäljellä mitään enkä tunne enään iloa juuri mistään pienikin kolaus tai vastoin käyminen saa minut aina vain syvemälle tähän helvettiin. ammatti apua kun ei ylpeys anna periksi hake kai pelkään sitä häpeää. tai sitä että minua ei oteta tosissaan enkä oikein tiedä miten ja mistä sit. edes saisin muiden availessa lahjojaan ja iloitessaan joulusta minä odotan että talo tyhjenisi ja voisin taas vajota sohvalle omiin mietteisiini kun en tahdo jaksaa edes seurustella sukulaisten ja tuttavien kanssa. pitkä ja sekava sepostus tuntemuksistani. jos jollain on ollut samanlaisi tuntem
uksia tai ollut samankaltaisessa tilanteessa niin kertokaa ihmeessä miten slvitä eteenpäin
Kyllä minä suosittelisin kaikesta huolimatta hakemaan ammattiapua. Varaa itsellesi lääkäriaika vaikka terveyskeskuksesta tai työterveyshuollosta. Hän voi sitten laittaa lähetteen eteenpäin esim. psykiatriselle poliklinikalle, jos sille ilmenee tarvetta. On tosi tärkeää, että noista pahoista oloista ja synkistä mietteistä pääsee puhumaan jonkun ammattilaisen kanssa. Hyvä, että tulit tänne, koska täällä on meitä muitakin, jotka olemme olleet/olemme parhaillaan samankaltaisessa tilanteessa. Ainakin minulle vertaistuki on ollut tosi iso asia. Helpottaa, kun tietää, että on jossain joku, joka todella ymmärtää, miltä minusta tuntuu. Minä olen taistellut kuutisen vuotta vakavan masennuksen kanssa. Juuri nyt on menossa vähän helpompi vaihe, mutta vielä pari viikkoa sitten oli tosi vaikeaa. Aika varovaisesti uskallan ehkä toivoa, että tämä hyvä olo kestäisi, mutta tiedän, että eiköhän se rähmälleen putoaminen sieltä taas eteen tule jossain vaiheessa. Nyt menen päivän kerrallaan ja yritän kiinnittää huomioni elämässä niihin asioihin, jotka ovat hyvin.
Voimia sinulle ja hae rohkeasti apua. Se kannattaa.
Olet jo päässyt suuren askeleen eteenpäin, kun olet myöntänyt itsellesi oman tilanteesi. Muistan itse aikanaan siirtäneeni ammattiavun hakua ajatuksella; kyllä tämä tästä- Näitä selostuksia kävin mielessäni joitakin kertoja, kunnes tajusin, että tällä kertaa omatoiminen "kuiville pääseminen" ei enää onnistu.
Kun olin käynyt ensimmäisen kerran terapeutin luona, tunsin valtavaa helpotusta. Siellä käyminen ei tarkoita, ettet enää kokisi masentuneisuutta, mutta terapiassa käytyäsi sinulla on työkalut käsitellä tunnetilaasi. Ei myöskään kannata suhtautua liian skeptisesti mielialalääkitykseen.
Olen selittänyt omaa tilaani (kaksisuuntainen mielialahäiriö) miesystävälleni, joka ei haluaisi käsitellä ko. aihetta verraten mielialalääkitystä verenpainelääkitykseen. Jos verenpaineen pitämiseksi turvallisissa rajoissa tarvitaan lääkitys, sama tarkoitus on mielenterveyslääkityksellä. Jos välittäjäaineet eivät toimi aivoissa normaalisti, tarvitaan tietty lääitys, joka tasaa tätä kemiallista epätasapainoa aivoissa.
Oman ajatusmallisi muuttaminen on varmaan ykkösasia, jonka kanssa sinun on tultava sinuiksi. Avun hakeminen ei ole häpeä. Rohkaise mielesi, takaan, että se kannattaa.
Hei!
Ketjun aloittaja saikin jo hyviä ohjeita. Lisäyksenä vielä niihin, että yhtenä vaihtoehtona on tietysti varata aika suoraan yksityiseltä psykiatrilta, jos ei halua käyttää esim. omaa työterveyslääkäriään, terveyskeskusta tms. asiassa eteenpäin päästäkseen. Nykyään ajan varaaminenkin helppoa, kun monella lääkärikeskuksella on jopa nettiajanvaraus. Koska lääkäreissä on eroja tälläkin alalla, niin voi vaihtaakin lääkäriä, jos ensimmäinen ei tunnu olevan "samalla aaltopituudella". Mielestäni työssäkäyvälle pieni sijoitus tulevaisuuteen muutama erikoislääkärillä käynti, vaikkei olisi edes erillistä sairauskuluvakuutusta hankkinut.