Kuolleet kummittelevat, menneisyyden haamut elävät, ahdistaa :(
Hei kaikille
Viime yönä oli aivan järkky ahdistuneisuuskohtaus… Huokaus. Valvoin silmät pelosta selällään, kun mieli teki temppujaan.
Mulla on ollut tosi haastavaa viimeiset vuodet. Tai no koko elämä. Mutta viimeiset vuodet ovat mun mielestä olleet vaikeimpia. Pikaisesti: viimeisen 5 vuoden sisään olen käynyt läpi 3 raskautta, joiden tuloksena 2 lasta ja 1 enkelivauva. Toinen lapsista on kuuro, jolla on muutakin haastetta elämässään. Voimat ja usko elämään koetuksella siis. Hänen odotusaikaansa varjosti vaikea veriryhmäimmunisaatio, jota hoidettiin kohdunsisäisin verensiirroin ym.ym. Tyttö taisteli teholla hengestään keskosena ja mä traumatisoiduin syvästi. Taas kerran.
Menetin myös ystäviä, kun sain esikoiseni. Sen lisäksi menetin itselleni hyvin läheisen mummin, joka menehtyi syöpään 4 vuotta sitten.
Isäni menetin 17 vuotta sitten ollessani itse 13-vuotias. Hän kuoli täysin yllättäin hyvin nuorena. Jäin hyvin yksin tuolloin. Äitini ei osannut tukea minua, eikä perheellemme tarjottu mitään kriisiapua. Saimme selvitä yksin. Minä traumatisoiduin, masennun ja myöhemmin ahdistuin. Elämääni alkoivat varjostaa lukuisat pelot, pelkäsin pimeää, yliluonnollisia mörköjä ja ennenkaikkea kuollutta isääni. Kävin katsomassa häntä kuolleena ja siitä ne pahimmat traumat jäi.
Nyt olen käynyt 2 vuotta psykoterapiassa ja vasta nyt olemme päässeet siihen pisteeseen, että voin alkaa käymään läpi noita lapsuuden muistoja. Tätä ennen olen käsitellyt tyttäreni odotusta, pientä enkeliämme ja jaksamista omien somaattisten sairauksien kanssa.
Viime yönä pelot palasi ☹️ mieli laskeutui sinne jonnekin lapsen tasolle ja pelkäsin niin, että kurkkua kuristi. Ahdisti ihan järkyttävästi! Näin mielessäni kuolleen isäni ja mummini ja mieleni teki huutaa niin lujaa kuin keuhkoista lähtee. Niin kamalalta minusta varmasti niillä hetkillä on tuntunut. Mutta silloin en ole kyennyt.
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että alan pienin askelin työstämään traumojani? Tai mieleni alkaa? Vai onko ne aktivoituneet? Miten saada ahdistus ja pelko hallintaan keskellä yötä?
Kyllä varmaan se sitä tarkoittaa. Kokemiaan traumoja ei voi järjestää yön aikana, se on tehtävä päivätajunnassa. Yöllä mielikuvat ovat valloillaan ja mielenkiintoista onkin, että tutkijoiden mukaan suurin osa näkemistämme unista on painajaisia. On kai enemmän sääntö kuin poikkeus. että painamme kokemamme traumat syvälle alitajuntaan, koska emme ehdi/jaksa/kykene käsittelemään niitä, ja sitten yöllä ne aktivoituvat ja tuntuvat ahdistavilta.
Kuolema kuuluu elämään, mutta kuoleman kohtaaminen on ihmisen perushaasteita. Läheisten menetystä on hirvittävän vaikeaa hyväksyä, mutta mieli joustaa ajan myötä. Onko sinulla näkemystä kuolemanjälkeisestä elämästä? Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että unet eivät ole todellisia, ne ovat mielikuvituksen muokkaamia muistikuvia, joiden ainekset ovat eletystä elämästä, mutta kombinaatiot sekavia ja usein absurdeja. Terapeutille ne voivat tarjota kiinostavaa materiaalia, koska ne paljastavat tietoisesta mielestä torjuttuja, kipeitä asioita, mutta tulkinta on aina subjektiivinen.
Tietoisesta mielen rauhoittamisesta kuten meditaatiosta voisi olla apua sinun tapauksessasi. Oma kokemukseni on, että traumaan takertuminen ja kipeiden muistojen pakonomainen toistelu vain lisää tuskaisuutta. Päästä irti kuolleista omaisistasi myös mielen tasolla! Et voi tehdä enää mitään heidän hyväkseen. Huolehdi elävistä ja ennen kaikkea itsestäsi. Rauhallinen ihminen luo levollisen ilmapiirin ympärilleen ja sellaisessa mielen ilmastossa kypsyvät elämän hedelmät.
Tiedän hyvin itse, ettei rauhottuminen ole aina helppoa. Mutta sitä kannattaa tavoitella. Neuvoihan Jeesuskin rakastamaan lähimmäistään kuin itseään. Itsensä rakastaminen on usein yllättävän vaikeata, koska meidän on helppo olla itseämme kohtaan säälimättömiä. Jos ja kun kykenee armahtamaan itseään, on helpompi antaa muille anteeksi ja sitä kautta löytää uusi rauha.
Hei, näiden juttujen kertomiseen sisältyy aina oma riskinsä mutta kerronhan omaa tarinaani hieman - et ole yksin. - Itse olen isosta sisarusparvesta lähtöisin mutta yksin olen todellakin ollut omien kokemusteni kanssa. - Lapsuudessani kokemat näyt, kummitukset, luonnonhenget ym. kokemukset jättivät herkkään sieluuni syviä pelkoja ja myöhemmin ahdistusta ja masennustakin, haavoja. Vieläkin - viimevuosien aikana - aikuisena joskus pelot hiipivät, kokemukset ja kurkun kuristus. Demoninen henkivalta on minulle tuttua - pahan ja hyvän valta tunteissa ja aisteissa, elämässä.
Olen käynyt asioiden työstämisessä terapeutilla, sielunhoidossa ja puolestani on rukoiltu hyvin paljon.
- Olen löytänyt Raamatun ja sen lohduttavan sanan, avun ja turvan Sanasta, rukouksen. Olen yrittänyt löytää seurakuntayhteyttä mutta tällaiselle se on ollut melkein mahdotonta.
Kuuntelen hengellistä musiikkia, katson tv7 ohjelmia joista löytyy mm."yliluonnollista" osio. Oivalsin että Jumala toimii yliluonnollisesti. Jos ihminen etsii muualta kuin Jumalasta yliluonnollista niin se on väärää. - Ollessani masentunut silmiini osui artikkeli enkeleistä. Luin enkelikirjan ja kutsuin enkeliä avukseni iltasella nukkumaan mennessäni. - Aamulla heräsin sanoihin "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne....", otin Raamattuni ja etsi tuon kohdan Joh. 10;27-30 (vanhempi käännös). Tuosta alkoi etsiminen ja rukoileminen hyvin tiiviisti. Oivalsin miten pahan valta ilmeni elämässäni. Oivalsin miten demoneihin, ennustajiin, meedioihin yms. turvaaminen voi vahingoittaa elämääni. Oivalsin miten ed. mainittuihin asioihin turvaaminen voi vahingoittaa myöskin läheisiäni.