Aikuisen elämää

12 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä viallinen aloittanut aikaan 21.01.2014 klo 14:19 kohteessa Aikuisen elämää

Viimeisimpien viikkojen aikana unet ovat kadonneet jopa vuorokaudeksi. Viime yönä en nukkunut silmäystäkään. Aamulla sitten nukuin/nukun 3-4h pätkissä. Pakotan itseni ylös, että univelkaa jäisi illaksi ja unentulo helpottuisi, mutta turhilta on yritykset tähän saakka tuntuneet. Käytän melatoniinia 6mg ja aiemmin lisäksi Tenoxia 20mg/Imovanea 7,5mg. Unilääkkeet ovat menettäneet tehonsa, joten viime…

Käyttäjä helintun aloittanut aikaan 13.01.2014 klo 21:49 kohteessa Aikuisen elämää

Mul on todettu pakko-oireinen häiriö joku vuosi sitten. Lisäksi mulla on ollut vaikea asteinen masennus kauemmin. Mutta nyt voisin kertoo tähän muutamia esimerkkejä niistä tilanteita, joissa pakko-toimintoja syntyy. Mikäli en tee pakko-toimintoa niin pelkään että sattuu jokin suuri katastrofi. Pakko-ajatus laittaa siis tekemään tämän pakko-toiminnon, jotta ei sattuisi mitään pahaa.…

Käyttäjä hukassa123 aloittanut aikaan 21.01.2014 klo 22:42 kohteessa Aikuisen elämää

Miten näistä akuuteista pahan olon hetkistä pääsee yli?? Mulla on pienet lapset kotona ja kaikkea, pakko kestää jotenkin järjissään. En kestä enää! Pitäisi nukkua vaan en osaa. On niin paha olla ja pelkään seuraavaa aamua.

Käyttäjä tiina4 aloittanut aikaan 14.01.2014 klo 01:13 kohteessa Aikuisen elämää

Eilen chatissa puhuttiin aika paljon häpeästä ja löysin netistä yhden aihetta käsittelevän Terveyskirjaston artikkelin ja linkitän sen tähän. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00079 Artikkelin teksti on paikoin hieman vaikeaa luettavaa, kun siinä on paljon lääketieteellisiä termiä, mut kyllä sieltä kansantajuisia esimerkkejä löytyy. Itse olen kärsinyt häpeästä lähes koko ikäni ja erityisesti lapsuudessani ja nuoruudessani…

Käyttäjä Levoton77 aloittanut aikaan 14.01.2014 klo 13:09 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 36 vuotias juuri alaa vaihtanut äiti. Olin aiemmin kokki ja toimin työssä 14 vuotta. Töiden muuttua työpaikallani, mietin kaksi vuotta ja lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi ja valmistuin viime vuoden marraskuussa lähihoitajaksi. Olin pari kuukautta henk. kohtaisena avustana eräälle naiselle, mutta koska työ oli osa-aikaista lähdin hakemaan kokopäiväistä työtä. Paineet ovat…

Käyttäjä pihlaja2 aloittanut aikaan 11.11.2013 klo 05:47 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 44-vuotias, maatilan emäntä. Meillä on neljä lasta, iältään 14-22 vuotiaat. Elämä on ollut työntäyteistä koko ajan; rakentamista ja tilan kasvattamista lisää raivaten ja tietenkin perhe on tullut siinä samalla. Tavallista elämää, välillä suuriakin rahavaikeuksia mutta toistaiseksi ainakin selvitty. Itselleni on aina riittänyt että lapsilla on hyvä olla ja he…

Käyttäjä jasuhi aloittanut aikaan 19.01.2014 klo 22:22 kohteessa Aikuisen elämää

Yksinäisyys painaa sairaseläkeläisen arjessa. Lähes kaikki ihmiset ovat kaikonneet ympäriltä ja huomaa välillä puhuvansa seinille. Harva terve muutenkaan ymmärtää masentuneen kotkotuksia. Yritän harrastaa sen kun pystyn, mutta se tuntuu joskus vielää kurjemmalta kun näkee toisten kulkevan porukoissa ja itse harrastaa yksin.

Käyttäjä Blueberry aloittanut aikaan 20.01.2014 klo 10:42 kohteessa Aikuisen elämää

Tämä on niin valtava kokonaisuus ettei oikein tiedä mistä edes alottaisin. Olen 24-vuotias Valmistuin viisi vuotta sitten minkä jälkeen en saanutkaan opiskelupaikkakunnalta töitä, muutakuin kuukauden mittaisia jaksoja eri työpaikoissa. Muutin sen jälkeen kotipaikkakunnalleni joka on pienehkö muutaman tuhannen ihmisen kylä. Siitä lähtien olen ollut enemmän ja vähemmän työttömänä, käynyt työkkärin…

Käyttäjä nimimerkki2 aloittanut aikaan 05.12.2013 klo 07:18 kohteessa Aikuisen elämää

Hei, olen 60-vuotias nainen ja käyttänyt psykoottistasoiseen masennukseen Suprium-nimistä lääkettä 24 vuoden ajan ja toiminut työelämässä. Nyt sairastuin rintasyöpään. Supriumin käyttö aiheuttaa prolaktiini-hormonin tuotantoa ja tämän on todettu olevan haitallista rintasyöpäpotilaille. Nyt olisi pakko löytää uusi lääkitys. Mitä lääkityksiä teillä joilla ollut samanlainen diagnoosi: psyk.tasoinen masennus. Suprium käsittääkseni vaikuttaa lähinnä…

Käyttäjä turhautunut vaimo aloittanut aikaan 18.01.2014 klo 20:56 kohteessa Aikuisen elämää

Puolisoni on sairastanut masennusta vuosia, on myös äärettömän narsistinen, poikamme kärsii myös neuro ja psyykkisistä ongelmista, arki alkaa olla aika tuskaa, oma jaksaminen alkaa loppua. Puoliso painostaa seksiin, syyllistää päivittäin, uhkailee erolla ja erilleen muutolla. Huolehdin lapsista ja hänestä yksin, hän ilmoittanut että aikansa on tullut, ei jaksa enää, haluaa…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: