moi. oon aika lähellä itsemurhaa. koen elämän tarkoituksettomaksi. minulla on poika, asuu exän luona, koen että hänelläkin olisi helponpaa jos minua ei olisi.
eilen itkin holtittomasti, halusin niin kuolla, kaipasin köyttä kun ei ole kunnon lääkkeitä asiaan. perjantaina lähden työpaikan pikkujouluristeilylle..
Oon ihmisille tyhjää ilmaa, seura muun puutteessa, sivuseikka, syrjästäkatsoja, sivuutettava. kauhistus. syön mielialalääkkeitä..
En odota elämältä enää mitään. en tyrkytä itseäni.
En ole lukenut ketjusta kuin ihan alkua ja loppua, mutta tuo yksinäisyyden tunne ja se, että on hiljainen (oikeastaan juuri siitä syystä minäkin, että tuntuu, että mikään sanomani ei kiinnosta, tai sitten toisaalta minua ei kerta kaikkiaan kiiinnosta toisten jutut niin, että pystyisin sanomaan mitään uutta, ainkaan ilman, että se on ilmiselvän väkinäistä), tuntuu olevan pahimpia ominaisuuksia, mitä ihmisessä on.
Jopa aggressiviisuus ja esim. alkoholismi ovat hyväksyttyjä siinä mielessä, että niitä halutaan ymmärtää ja hoitaa, mutta jos olet luonteeltasi hiljainen, se tulkitaan jotenkin passiivisen vihamieliseksi tai epäsosiaaliseksi käytökseksi.
Kunpa saisin päälle jonkin "tyhjänjauhamistilan" aina välillä, niin olisin sitten toisten silmissä "sosiaalinen", ja monta ongelmaa olisi sillä ohitettu.
toi on tuttua. mä oon sosiaalinen tyyppi mut monesti jutut on tyhjänpäiväistä löpinää.
muntäytyy löytää jostain paikka jossa 50v voi kirjoittaa niin että saa vastakaikua.
tää palsta se ei ole.