moi. oon aika lähellä itsemurhaa. koen elämän tarkoituksettomaksi. minulla on poika, asuu exän luona, koen että hänelläkin olisi helponpaa jos minua ei olisi.
eilen itkin holtittomasti, halusin niin kuolla, kaipasin köyttä kun ei ole kunnon lääkkeitä asiaan. perjantaina lähden työpaikan pikkujouluristeilylle..
Oon ihmisille tyhjää ilmaa, seura muun puutteessa, sivuseikka, syrjästäkatsoja, sivuutettava. kauhistus. syön mielialalääkkeitä..
En odota elämältä enää mitään. en tyrkytä itseäni.
Hei Inka50
Täällä toinen samanlainen. Työkaverit sietää mua vain sen mitä on pakko.
Tunnen itseni ukopuoliseksi porukassa. Kahvi ja ruokatauoilla yleensä
istun ja kuuntelen toisten juttelua. Olen jo oppinut mun ajatuksilla ja puheilla
mitään merkitystä. Monesti ne sivuutetaan kukaan kommentoi jos jotain erehdyn
sanomaan. Siksi kait alkanut kinnostus mennä koko työpaikkaan. Siinä työ-
paikassa ole kuin pari ihmistä joiden kanssa jonkin verran juttelen.Ei
luovuteta. Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää. Niin meissäkin. Toiset
eivät vaihuomaa tai halua huomata sitä.
Tsemppiä sinulle🙂👍
Tosi vähän itsekkin olen löytänyt tähän mennessä paikkoja jossa on samanhenkisiä ihmisiä tai itseäni tai toisia kiinnostaisi minun jutut joten olen sitten vain todennut antaa olla ja samaa käynyt itsellekin kouluissa tai harjoittelupaikoissa ei ole löytynyt saman henkistä porukkaa. Erääästä harrastuksesta olen löytänyt nyt se loppuu ja jatkuu keväällä mutta en tiedä tulevatko ne samat ihmiset sinne enään itse ainakin menen. Tuntuu niin hassulta monet löytävät niitä samanhenkisiä ihmisiä useita tai mistä vain itse en ole tähän mennessä niin huomannut, koska olen aika rauhallista tyyppiä.
Samanlaista täällä. Olen nyt töissä ja opiskelen siinä välillä. Sama juttu koulussa kuin työpaikalla. Olen luonteeltani rauhallinen ja hiljainen, mutta kyllä sanon jos on sanomista. Viimeksi kun olin koulussa sain tuntea kuinka yhdentekevää on jos sanon jotain. Juttelin aamulla kolmelle kaverilleni edellisen iltavuoron työtapahtumista. En saanut mitään vastausta vain hiljaisuutta ja sitten yksi tokaisi "Selvä". Tuli todellakin tunne että onko enää järkeä puhua mitään. Olin hiljaa koulusa koko päivän ja kuulin monta kertaa että miksi et sano mitään? Miksi sanoa mitään, jos ei se ketään kiinnosta.
Sama asia toistuu kotona. Mieheni on myös hiljainen. Usein hän keskittyy vain tv:n tuijottamiseen tai lehtensä lukemiseen. Jos sanon jotain en saa mitään vastausta. Tuntuu kuin puhuisin itsekseni. Samoin poika ei paljon minulle juttele.
Ja ulkopuolisuuden tunne minulla on ihan joka paikassa. Monet ihmiset jos puhuvat ryhmässä niin he eivät edes katso minuun tai katsovat ohi. Tuntuu kuin olisin vain ilmaa. Samoin työpaikallani ohjaajani ohimennen kysy miten menee ja siinä se juttelu.
No. Mun ongelma pyörii sen ympärillä et oon sukupuolen korjausprosessissa oleva nainen. Siis oonavoon ja tuun ihmisten kans toimeen. Iloinenkin oon kun joku kuuntelee . Mut siis oon tämmönen kummajainen. Homomiehet ehdottelee anaaliseksiä.YÖK! Oon lähes aseksuaali. En halua seksiseuraa. Siispä en saa mitään. Pidän naisista ja ilman tuota seksiä mieskin kävisi mut yök...
Siis oon elänyt nyt kolme vuotta ilman minkäänlaista suhdetta. Ja loppua ei näy. Oon sen verran seurallinen et yksin elo ahistaa. Auroraan ovat pyytäneet soittamaan mut tuntuu aika turhalta koko ajatus.
Soitin auroraan kun ahdistus meni niin yli... Käskivät mennä lähinmälle terveys asemalle. Soitin sinne. Käskivät sopia yleilääkärille ajan... En mä jaksanut enempää..
onko Transtukipiste tuttu?
http://www.transtukipiste.fi/
Ihmiset voivat suhtautua nuivasti, mutta eivät takuulla kaikki. Itse seurustelin transnaisen kanssa toistakymmentä vuotta. Ihmisen sisin on kuitenkin tärkeintä, ei ulkokuori 🙂
Juu. Niinhän ne jossain sanoo. Se vaan on niin että sillä söpöinmällä on se kauniein sisustakin. Tunnen minä monta transnaista joille seuran löytäminen ei oo mikään ongelma.
Oon ollu nii. Iloinen koko prosessista. Nauranut ja jutellut ihmisten kanssa , saanut ystäviä ja kavereita.
Nyt kun kolmas vuosi ilman minkäänlaista yritystä alkoi iski totaalinen masennus. Ahdistus vyöryy yli. Tuntuu että pitää tehdä jotain dramaattista sen lopettamiseksi. Ei ole mitään elämää tämä.
Minä tiedän, että on paljon naisia ja paljon miehiä, joiden on vaikea löytää kumppania. Voi johtua niiin monesta seikasta. Lasken itsenikin tähän porukkaan :/
Kaunein ulkokuori ja kaunein sisäpuoli eivät välttämättä ole ollenkaan samassa ihmisessä. Ei mullakaan ole kumpaakaan 😀 Mitä muuta voi, kuin yrittää.
Jos ja kun masentaa ja epätoivo iskee, hae apua. Niinkuin olit jo yritellytkin. Ei tarvi kaikkea yksin yrittää kantaa 🙂🌻
Oon kolmannen luokan ihminen. Surkea otus. Mikään mitä oon elämässä saavuttanut ei merkitse mitään. Oma mökki, hyvät tulot. Iloinen oon ihmisten kanssa ja avoin keskustelija. On itsensä pettämistä lääkillä ja tai huumeilla peittää se tosiasia... Kuinka helppoa on pujottaa köysi kaulaan. Tehdä kieppi takin sisälle. Kävellä jonnekkin sopivaan paikkaan .. jättää tää ahdistus taakse. Tää pallo joka ei oo minua varten.
Tänään työnantajan tarjoama jouluruokailu. Ahdistun pelkästä ajatuksesta
lähteä sinne. Yrittää näyttää iloista naamaa. Kuitenkin osa porukasta ei
vois vähempää kiinnostaa. Olen tämmöinen surkimus. Tuskin Monikaan
kaipaa vaikken menisikään. Kuitenkin kaipaisin edes yhtä ystävää. Olen
käynyt seurakunnan tilaisuuksissa. Jotenkin lohduttavaa. Itsemurhaa
olen kerran yrittänyt lääkkeillä. Onneksi tulin järkiini ja soitin ajoissa apua,
Minun mielestä itsemurha ei oikea ratkaisu. Vaikka sitten olisikin kaikki ohi.
Meillä jokaisella aikamme olla täällä. Olo vain niin lohduton. Masentaa ja
ahdistaa.
Peljon voimia kaikille🙂👍
moi..
oon miettinyt seurakunnan tilaiusuuksia mut en löydä niitä'.. taidn olla sinnekin väärä ihminen. perinteisestihän mä oon kaikkien mielestä hintti. (ei vois vähenpää kiinnostaa se porukka) katsovat pitkin nenän vartta..
Aika maseentunut oon, kyllä se köysi lopettaisi kaikki ahdistuksen..
😭
Kiitos... Raskasta elämä. Ei kärsi jäädä miettimään ja kuitenkin olisi pakko.
En aina pelkää porukkoja , pelkään sitä yksinäisyyttä. Viihdyn hautuumaalla, istun yksin.. kaikkialla. Raskasta tosiaan. Oon toisinaan iloinen mut sehän on vaan naamio. Naamio tai lumous. Totuus on kauhea, se kuinka surkea ja onneton oon..
Yksin ollessa sitä tulee ajateltua liikaa. Useimmiten niitä huonoja ajatúksia.
Sitä vain vaipuu yhä syvemmälle omaan surkeuteensa. Saisi tuon
ajatusmaailman käännettyä positiivisempaan suuntaa. Yksinäisyys
ahdistaa. Olisi kiva harrastaa jotain mutta yksin saa aikaiseksi. Minäkin
alkuun pelkäsin mennä seurakuntaan. Siellä oli kuitenkin ihan asiallista
porukkaa.Tänään taas huono päivä. Haluaisin käpertyä peiton alle piiloon
pahaa maailmaa . 😭
sama mulla.. peiton alle. ajattelin lopettaa lääkkeitten syönnin ja antaa tään paska elämän mennä pohjia myöten. vaikea noi seurakunnan jutut kun en oo joka ilta vapaa..
uskollan kyllä mennä, oonki saanut siitä kehuja. en vaan jaksa mihinkään lähteä, toi oma peti on turvallinen piilopaikka maailmaa vastaa. hirvittää et pitää vielä joskus lähteä töihin. ihmisten keskelle. hitto kun ei oo ketään juttukaveri, ei kahvitteluunkaan..
Yksinäisyys ja ahdistus puskee päälle ja tuntuu et pitää tehdä jotain dramaattista..
itkukohtauksia... 😭
inka50 kirjoitti 5.12.2013 0:1
No. Mun ongelma pyörii sen ympärillä et oon sukupuolen korjausprosessissa oleva nainen. Siis oonavoon ja tuun ihmisten kans toimeen. Iloinenkin oon kun joku kuuntelee . Mut siis oon tämmönen kummajainen. Homomiehet ehdottelee anaaliseksiä.YÖK! Oon lähes aseksuaali. En halua seksiseuraa. Siispä en saa mitään. Pidän naisista ja ilman tuota seksiä mieskin kävisi mut yök...
Siis oon elänyt nyt kolme vuotta ilman minkäänlaista suhdetta. Ja loppua ei näy. Oon sen verran seurallinen et yksin elo ahistaa. Auroraan ovat pyytäneet soittamaan mut tuntuu aika turhalta koko ajatus.
Ymmärränkö oikein, jos käsitän niin, että olet kokenut aina olevasi tyttö, nyt nainen, mutta ollut pojan/miehen kehossa? ja nyt muuttumassa naiseksi? Se on suuri prosessi, jossa nyt sitten olet, jos ymmärän oikein.
Ei ole ihme, että tunnet itsesi yksinäiseksi. Vie aikaa käydä prosessin kaikki vaiheet läpi, tämä yksinäisyys on yksi osa niistä. Onko sinulla vertaistukeen mahdollisuutta? Tunnetko ketään muuta tai muita jotka on/ovat muuttuneet tai muuttumassa myös? Heiltä saisit parhaimman vastakaiun? Me tavan tallarit olemme vähän yksinkertaisia tällaisissa asioissa, emme välttämättä kykene täysin käsittämään kaikkea. Yksinäisyys on karsea matkaseura,
sitä ei saa karistettua harteilta ellei rohkaistu uudestaan yrittämään suhtautua jotenkin avoimesti ihmisiin. Netin kautta on erilaisia blogeja, myös tämän sukupuolen korjausprosessin tiimoilta; löytyiskö sitä kautta uusia ihmisiä elämään?