Päätin aloittaa uuden aiheen, mutta sitten en keksi miten sen aloittaisin. No, voin hieman kertoa itsestäni. En ole kauheasti täällä keskusteluissa kirjoittanut kun pelkään jonkun tunnistavan minut. Olen 18-vuotias tyttö, ja yritän kamppailla lukion kanssa tällä hetkellä. Vajaa neljä vuotta sitten kaikki alkoi mennä hurjaa alamäkeä. En jaksa sepostaa kaikkea,…

oon 13.vuotias tyttö..mulle todettii vuosi sitte (eli ku olin 12..) niin keskivaikee masennus.. sitte olin tänä vuonna lastenpsyk.kokovuorokautisella osastolla… se oli tosi paska paikka! mutta syyt miks jouduin sinne on seuraavat: se keskivaikee masennus,syömisongelmat(ei vielä mtn syömishäiriöö.. mutta syön kuulemma liian vähä…,kouluongelmat,uniongelmat ja itsetuhoisuus… siinä ne sitte oliki mutta on…

Olen lukion viimeistä vuotta käyvä tyttö ja musta tuntuu että en jaksa enää. Olen lukion ekasta lähtien halunnut vaihtaa koulua mutta en saanut vaihdettua arkuuteni vuoksi. Viimeinen vuosi on lyhyempi kuin muut ja sinänsä ”helppo” ettei ole enää kamalia aineita, ainakaan paljon. Mä inhoan meidän koulurakennusta, ihmisiä siellä ja sitä…

Vanhempani eivät hyväksy masennustani. Aina, kun tulee puhetta lääkkeistä, tulee kauhea riita ja kaikki menee huonosti. Muutenkin kotona on aina kireä tunnelma, eikä voi kertoa mitään kenellekään. Lääkärit ja psykologit ovat yrittäneet puhua vanhemmilleni, mutta ei se ole auttanut. Jatkuva henkinen väkivalta on hirveää!

Nyt tuntuu siltä että millään ei oo mitään väliä, oon yrittäny itsemurhaa jo toistakymmentä kertaa tai viiltäny, yhen kerran valtimot auki ja laskimo auki, ite oon kuitenki soittanu ambulanssin. Nyt vaan tuntuu siltä että mistään ei tuu mitään, en oo saanu iloa mistään moneen vuoteen. Mun vanhemmat luulee että oon…

Että voikin ahdistaa yhdet synttärit, reilu 24h ja täytän 18. Kun oli nuorempi 18-vuotta oli niinkun joku etappi, sillon ois tosi iso, sais päättää omista asioista ja elämän pitäis olla niin hienoo, nyt tekisin mitä vaan että pääsisin muutaman vuoden taaksepäin. Nyt tää ikä tuntuu vaan tosi ahdistavalta, pitäis olla…

Heti alkuun täytyy sanoa, että lueskeltuani foorumilta kaikkien muiden ongelmista ja elämistä, niin omani tuntuu pelkältä turhalta teiniangstilta. Päätin kuitenkin kirjoittaa tänne, sillä olen ennenkin huomannut kirjoittamisen auttavan. Uskallan nimittäin epäillä, että saisin täältä ainakin asiallista kommenttia. Elämäni näyttää täydelliseltä: keskituloiset, töissä käyvät vanhemmat, tarpeeksi ystäviä ja kavereita, harrastuksia ja…

Kun löysin tämän foorumin, päätin tässä kirjoittaa oman tarinani tänne, jos vaikka joku osaisi neuvoa minua. En tosiaankaan enää tiedä mitä tehdä.. Olen 15-vuotias tyttö. Elämäni näyttää muille täysin normaalilta, minulla on hyvin voiva perhe, huolehtivaiset vanhemmat. Kavereitakin löytyy. Olen muitten silmissä aina iloinen, ja koulukin menee hyvin. Tai siltä…

Elikäs onko teistä kukaan tai jonkun tuttu asunut muutaman hengen yhteisössä,jossa on muitakin mielenterveysongelmaisia ja hoitajan kanssa on mahdollisuus jutella ja hoitaja on päivävuorossa kodilla. Itse olen vasta muuttanut tällaiseen ja vielä aika pyörällä päästä omista ajatuksista ja siitä että olisiko tämä paikka se sopiva tässä elämäntilanteessa?? 🙂