Että voikin ahdistaa yhdet synttärit, reilu 24h ja täytän 18. Kun oli nuorempi 18-vuotta oli niinkun joku etappi, sillon ois tosi iso, sais päättää omista asioista ja elämän pitäis olla niin hienoo, nyt tekisin mitä vaan että pääsisin muutaman vuoden taaksepäin. Nyt tää ikä tuntuu vaan tosi ahdistavalta, pitäis olla niin iso ja aikuinen ja pärjätä yksin. Aikuisuus on jotain niin pelottavaa ja ahdistavaa, kuinka siitä voi edes selvitä?
Se on niin hirveetä kun kaikki kyselee että mitäs lukion jälkeen ja koskas muutat pois kotoo ja plaa plaa, vaikee on vastata tommosiin kysymyksiin kun ei tiedä edes miten selviäis päivästä toivomatta kuolemaa.

Mun ongelmia on niin vaikee(mahdoton) selvittää, koska siitä lähtien kun oon saanu niihin apua(vuosia jo) oon valehdellu ja salannu yhden olennaisen jutun mikä mun elämässä on päin persettä. Nyt en pysty tai en uskalla tai jotain, mutta mun on ihan mahdoton myöntää enään sitä, koska sillon kaikille valkenis että kaikki on perustunu valheeseen ja kuka enään haluais auttaa tämmöstä valepukkia jonka takia monta vuotta on menny hukkaan.
Toinen asia mikä vaikeuttaa asioiden käsittelyä on se että en pysty puhuun asioista ja ongelmista enkä saa niitä puettua sanoiks ja just vähättelen, valehtelen ja salailen asioita, mä en haluais tehdä niin mutta en vaan pysty enkä osaa muuta.
Jumitan vaan paikallani ja huomaan että tää päivä olikin taas eilistä pahempi 😭

Koko ajan saa pelätä että eteen tulee niin hirvee päivä ettei vaan pysty enään jatkaan eteenpäin, siks rohkasin itteni ja päätin pelkän lukemisen sijaan kirjottaa ja avautua tänne, jos jollain teistä olis samanlaisia tunteita tai kokemuksia ja haluais jakaa niitä.
Ois vaan niin pakko päästä jo pois täältä helvetillisestä oravanpyörästä 😯🗯️