Olen pitkään tehnyt töitä itseni kanssa selvitäkseni lapsuuden aiheuttamista vaikeuksista aikuiselämässä. Nyt vaan tuntuu etten kestä. Tuska on jotain niin repivää. Suruksi sitä kai sanotaan, että olen vihdoin alkanut surra. Miten surra sitä ettei äiti rakastanut? Että isällekin olen aina toissijainen, jota autetaan jos sattuu olemaan aikaa. Miten surra välinpitämättömyyttä…

Olen kohta 20 -vuotias nuori aikuinen. Jälleen on tullut se aika vuodesta kun rintaa alkaa puristamaan tuskallisesti ilman mitään järkeen käyvää syytä. Kaikki pienetkin asiat tympäsee ja murskaa, tuntee olonsa yksinäiseksi vaikka olisikin ihmisiä ympärillä, kotona ei huvita olla, ulos ei huvita lähteä, ei haluta juhlia, ei tehdä kaikkea sitä…

Tätä asiaa on vaikea pukea sanoiksi. Yritän kuitenkin. Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä ja olisin kiinnostunut tietämään, onko kenties muitakin, jotka painivat saman asian kanssa jatkuvasti. Masennus vei minulta elämänhalun. Olen hiljalleen kuntoutumassa, mutta vaikka olen jo pitkään yrittänyt etsiä kaikkea itseäni kiinnostavaa ja mukavaa, silti en löydä elämänhalua. Kyllä minä…

Pitäs viettää hauskaa kesälomaa, mutta en pysty siihen täysillä. Pelottaa ja jännittää tuleva, työt loppuu vuoden vaihteessa enkä tiedä yhtään siitä eteenpäin. Samassa työpaikassa yli 30v, ei mitään koulutusta takana. Muille annan hyviä esimerkkejä mitä pitäs tehdä, mutta itse en uskalla.. pitäs vaan repästä, niinkuin sanotaan. Mieliala muuttuu päivittäin, tänään…

Seksuaalisuuden ja siitä nauttimisenhan pitäisi olla jokaisen ihmisen oikeus, eikö? Entäpä yksinäisten ihmisten, jotka eivät jostain syystä löydä kumppania itselleen? Minä itse olen se ihminen jonka ei ole helppoa löytää itselleen kumppania. Moni on sanonut ettei muka ymmärrä miksi minunlaiseni ihminen on edelleen sinkkuna, ottajia kuulemma luulisi olevan pilvin pimein.…

ja tottahan se kuulemani mukaan on, että kun pääset/joudut työkyvyttömyyseläkkeelle niin sen jälkeen sinua ei tarvitse hoitaa. Eli psykoterapiaani tuskin jatketaan koska en varmaankaan kuntoudu enää työelämään. Entä minun sairauteni hoitaminen? Sitäkö ei tarvitse hoitaa koska olen eläkkeellä??? Onkohan tämmöstä muiden sairauksien kohdalla…😐 Suomihan on hyvinvointivaltio-heh

Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Jaksojen pituudet vaihtelevat niin paljon (viikosta puoleen vuoteen) että kesän avoimen osaston hoitojakson jälkeen luulin olevani tarpeeksi ”terve” elämään elämääni. Hyvän kauden innoittamani muutin Englantiin nannyksi. Ja täällä sitä nyt ollaan kk jälkeen kuilun pohjalla. Unettomat yöt, itku,tunteettomuus, syömättömyys, pelkotilat,eristäytyminen. En usko että saan englannista minkäännäköistä apua,Suomeen…

Tällä hetkellä olen 24- vuotias nainen ja asun pk-seudulla. Minua on kiusattu koko elämäni ajan koulua käydessäni. Minulla oli harvoja kavereita. Luulin että he pysyisivät rinnallani loppuun saakka. Mutta kävikin niin että kaikki viimesetkin kaverit hylkäsivät minut kylmästi juuri ennen ylioppilaskirjotuksia. Olin silloin pieneltä paikkakunnalta eikä toivoa uusista kavereista ollut.…

Hei kaikille! Olen aika uusi täällä,muttei viimeiksikään kun kirjoitin kukaan ei vastannut kirjoitukseeni.Olin vuodeosastolla töissä 3 viikkoa ja olin sairaslomalla ja eilen kävin työterveyslääkärillä ja se sanoi etten voi enää jatkaa tuota työtä,oikea käsi ei kestä ollenkaan rasitusta.Lääkäri kirjoitti lapun etten voi myös jatkossakaan tehdä sellaista työtä missä käsi rasittuu.Sain…

Minulla on leikkauksen jälkeen jäänyt aika iso arpi, sellainen kyljestä lähtee puoleen selkään asti. Vaakatasossa. Kesä varsinkin oli hankalaa mutta nyt se haitta-aste mielessä ei näytä menevän ohi vaikka voikin pukea vaatteita suojaksi. Onko täällä muita joilla on isoja arpia?