Persoonallisuushäiriöistä…

Persoonallisuushäiriöistä...

Käyttäjä LunaChan aloittanut aikaan 21.09.2009 klo 14:14 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä LunaChan kirjoittanut 21.09.2009 klo 14:14

…ja etenkin hoitoon hakeutumisesta niiden suhteen tarvitsisin neuvoja. Olen ollut suhteellisen pitkään erilaisten terapiapalvelujen piirissä – 14-vuotiaasta lähtien (nyt olen 22). Tästä huolimatta tilanteeni on tuntunut vain pahentuneen vuosien varrella: enemmän ahdistusta, masennusta ja taipumusta itsetuhoisuuteen. Viime vuoden keväänä sain viimein diagnoosin, jossa oli (muiden asioiden joukossa) estynyt persoonallisuushäiriö ja toistuva masennustila, keskivaikea masennusjakso.

Vaikka käyn psykoterapiassa ja minulla on masennuslääkitys (olen kokeillut useita), en ole kokenut saavani niistä olennaista (jos edes yhtään mitään) apua. *raskas huokaus* Terapeuttini vaikuttaa myös olevan valitettavan neuvoton minun auttamisessani. Kysyisinkin nyt muilta persoonallisuushäiriöisiltä, mistä te olette kokeneet saaneenne apua tai miten olette oppineet pärjäämään paremmin häiriön kanssa. Kiitokset etukäteen kaikista mahdollisista vastauksista – tulevat todella tarpeeseen. 🙂🌻

Käyttäjä Skitsofreenikon nuoren äiti kirjoittanut 03.10.2009 klo 22:58

Toivon todellakin että saisit tukea, itselläni 14 vuotias tytär joka ennen diagnoosiaan on ollut tutkimuksissa 3 vuotiaasta lähtien...
Toivon todellakin että saat/mme neuvoja ja tietoa heiltä, jotka asian ymmärtävät...
eli saman kokeneilta... 🙂👍

Käyttäjä kiisseli kirjoittanut 10.10.2009 klo 23:46

Ketjun aloittajalle:
En ole täällä palstalla juurikaan käynyt, enkä pitkään aikaan, mutta pakko vastata, kun tarinasi kuulosti melkein kuin omaltani.
Oon sairastunut 13-v anoreksiaan, joskus 17-v diagnosoitu epävakaa persoonalisuus (vaativia ja estyneitä piirteitä). Eriasteisia masennusjaksoja on ollut koko ajan ja itsetuhoisuutta todella.
Oon käynyt psykodynaamisesssa psykoterapiassa 11 vuotta. Koko ajan kaksi kertaa viikossa. Pitkiä sairaalajaksoja. Taideterapiaa, fysioterapiaa. Ravitsemusterapiaa.
Mut psykoterapia on ollut varmasti se tärkein hoitomuoto.
Persoonallisuushäiriöissä myös aika korjaa, ihan oikeasti. Mä oon nyt 27-v ja olo on tasaantunut paljon vaikka viiden vuoden takaisesta.
Pidä itsesi hengissä, keinolla millä hyvänsä. Tulee vielä päiviä kun ei ahdista koko aikaa. Päiviä, kun jopa nautit elämästä. Vaikka nyt nämä mun sanat tuntuu pelkiltä kliseiltä, niin yritä uskoa. *halaus*

Käyttäjä LunaChan kirjoittanut 12.10.2009 klo 18:06

Kiitos rohkaisevista sanoistasi ja ymmärryksestäsi kiisseli. On helpottavaa huomata, että jonkun samanlaisia kokemuksia omaavan elämä on muuttunut paremmaksi. Toisin kuin niin monien muiden, sinun sanasi eivät tunnu tyhjiltä lupauksilta. 🌻🙂🌻