Tuntuu että tämmönen kuuluu sinne murrosikään, olen kuitenkin jo 23v. Tuntuu että tämän ikäisen pitäisi jo tietää kuka on, uskaltaa sanoa mielipiteensä ja olla oma itsensä. Mutta kun tuntuu myös, etten vaan tiedä kuka olen😳.
Toisaalta en oikeen edes uskalla olla oma itseni. Koko koulussaoloajan olen ollut koulukiusattu, sekä luokkakavereiden että välillä opettajienkin toimesta, kaipa olen vaan erilainen. Toisaalta olen luoteeltani tosi herkkä, kaveri kutsuu tunneimuriksi🙂. Huomaan helposti mitä mieltä ihmiset on asioista ja imen itselleni muiden mielialat aivan huomaamattani. Sitten ei tulekaan miettineeksi mitä mieltä ja millä tuulella itse on. Ja kun haluisin nii kovasti kuulua porukkaan nii välillä en edes välittänyt itsestäni. Kehitinkin tästä muiden ”matkimisesta” oikeen taitolajin ja jonkun aikaa minulla jopa oli kavereita.
Nykyään en enää jaksa yrittää sulautua massaan, olen lopen väsynyt yrittämään olla joku muu kun olen. Kaipa sitä pitää tyytyä olemaan ulkopuolinen, erilainen, outokin. Mutta kuka minä sitten olen, sitä en oikeen enää tiedä.😐
En edelleenkään oikeen uskalla sanoa omaa mielipidettäni ääneen, edes netissä. Siksi en tännekään ole kirjotellut oikeastaan mitään vaikka sivuja lueskellut jo vuoden verran 😳. Edelleen pelkään negatiivista reaktiota sille mitä suustani päästän, niinkun usein käy kun suuni menen avamaan. Ja vaikka en haluaisi, niin kuitenki ihmisen ilmoilla turvaudun vanhaan kostiin ja imaisen itseeni kaiken mitä ihmisestä saan irti ja yritän olla samaa mieltä toisen kanssa. Useamman ihmisen ryhmät ovatkin siis kauhistus, en pysty kaikkien mielialoja vahtimaan ja monen kanssa on vaikea olla samaa mieltä yhtäaikaa. Jos en ”matki” muita nii usein vetäydyn syrjään, kuuntelen kyllä muiden juttuja mutta pidän suuni enimmäkseen kiinni. En vaan uskalla sanoa mitään.
Toinen kauhistus on jos joku menee kysymään jotain mieleipidekysymyksiä minulta. Uskallan kyllä sanoa, etten syö punasta lihaa, kun en mausta tykkää, rakastan mozzarellaleipiä, suklaata, leivoksia ja keksejä. En pidä kaalista ja homejuustoista. Tommoisissa asioissa uskallan kyllä olla erimieltä kuin muut, mutta siihen se sitten jääkin. Kysymykset lempimusiikista, leffoista, kirjoista jne ovatkin jo kauhistus. Ja turvaudun taas vanhaan kaavaan ja luettelen juttukaverit lemppareita, jos vaan niitä tiedän.
Tässä muutimme poikaystäväni kanssa erilleen ja silloin tajusin että monissa asioissa oli vain matkinut hänen mielipidettään. Nyt kun olen oleskellut paljon yksikseni on tullu asoita mietittyä paljon. Ja olen myös huomannut kuinka yksinäinen olen. Ihmisen kanssa on niin raskasta olla kun kokoajan täytyy tarkkailla muita silmä kovana, etten jaksa pitkään olla ihmistenilmoilla. Muutama kaveri joiden kanssa osaan olla vähän rennommin löytyy, mutta en oikeen heidänkään kanssa niin luonnollisesti uskalla olla että saisin asiasta puhuttua. Ja kuitenkin kun asioita mietin niin ne omat mielipiteen löytyvät jostain sieltä omista uumenistani, kun vaan uskaltaisi ne ääneen joskus sanoa.
Nyt taas tekisi mieli vaan poistaa koko kirjoitus, en millään uskaltaisi tuota lähetä nappia painaa. Täällä en pelkää että kukaan alkaa ilkeilemään, mutta en vaan ole tottunut omia mietteitäni tuomaan julki.🤔
Hei,
Lukiessani juttuasi tuli mieleeni, että nythän Sinä harjoittelet hyvin oman mieleipiteesi esiintuomista. Rohkaise itsesi jatkamaan tätä kirjallista harjoittelua ja voipa olla, että asteittain kynnys oman näkemyksen kertomiseen seurassa alkaa alentua.
Kirjoittaminen on myös hyvä keino tehdä asioita/näkemyksiä itselleenkin konkreettiseksi. 🙂
Oma läheiseni oli koko kouluaikansa kiusattu (myös hakattu) ja nyt vielä 45-vuotiaanakin asia vaikuttaa elämään. Hän on itsetuntoaan onnistunut vahvistamaan myönteisten kokemusten ja ihmissuhteiden avulla vuosikymmenten aikana. Tietynlaisissa tilanteissa kuitenkin asia tulee esiin.
Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä?
Minulla on osittain sama tilanne, että minä en uskalla tai edes kykene puhumaan tunteistani avoimesti. Kyllä minä mielipiteeni osaan ilmaista, mutta esimerkiksi omien tuntemuksien kertominen tuntemattomille ihmisille on kuin tervaa joisi tulikuumana kurkusta alas. En minä esimerkiksi pysty puhumaan siitä, että pidänkö minä toisesta vai vihaanko minä häntä. Kyllä minä pystyn asiasta puhumaan jotenkin kolmannelle ihmisille, mutta tälle henkilölle itsensä olen valmis valehtelemaan vaikka meren taivaalle, jos minun ei tarvitse lähteä puhumaan epämiellyttämistä asioista. Minäkin yksinkertaisesti pelkään sitä negatiivista suhtautumista niin paljon, että oikein tärisen kun edes ajattelinkin mahdollisuutta, että joutuisin sellaiseen tilanteeseen. Se pelko lamauttaa koko ajattelun täysin, jolloin ainoastaan paniikkireaktio jää jäljelle. Tämä kaikki korostuu silloin, kun minun pitää jostain epämiellyttävästä puhua. Silloin mielummin vaikkapa lopetan kaiken yhteen paikkaan ja välttelen tätä ihmistä lopunikääni kuin lähden puhumaan asiat suoriksi.
Mitä tuohon minuuteen tulee, niin minulla on tuhansia kasvoja joista vain seuran mukaan valitsen sopivan. Vaikka mieltymykseni eroaisivat kuin yö ja päivä, niin kaveripiireissäni olen aina pystynyt valehtelemaan omat makumieltymykseni sosiaalisen hyväksynnän saamiseksi. Tosin yksin ollessani minulla on omat mieltymykset ja ajatuksen asiasta. En varmaan elämässäni ole onnistunut luomaan yhtään sellaista ihmissuhdetta joka ei olisi perustunut muiden miellyttämiseen, oman valheiden verkon luomiseen ja oman identiteetin keksintään. En edes muista kuinka monta kertaa olen aina uuden ystäväpiirin kesken luonut naamion, joka valheellisuudessaan edustaa vain hyvin kieroutunutta versiota minusta. Kaikki tämä vain sosiaalisen hyväksynnän vuoksi. Tosin nyt kun minulla ei ole mitään kaveripiiriä tai kavereita, niin miksi valehdella, kun ei ole yksinkertaisesti mitään muuta kuin yksi rikki potkittu näkemys minusta. Sen takia minä yritän edes kerran elämässäni johonkin muuhun kuin pelkkien valheiden laukomiseen.
Hei Jossu!
Voin kertoa, että itselläni on usein ollut samanlainen tilanne. En tosin tunneimuri ollut, kuten itse mainitsit, mutta muuten yrittänyt soluttautua aina muuten massaan. Ja totesin, ettei se oikein tyyliini sovi, vaikka olikin "kavereita", niin loppujen lopuksi, ei kukaan niistä ollut kuitenkaan. Olin vain ulkopuolinen, joka ei millään tuntunut sopivan siihen joukkoon. Sen, ja monen muun syyn takia lopetin lukion käymisen kesken, oli vääränlainen paikka minulle.
Myös mielipiteiden sanominen oli/on vaikeaa. Veljeni usein yritti saada jotain mielipidettä johonkin asiaan sanomaan, mutta sieltä tuli vain ympäripyöreitä, neutraaleja, jossain määrin sellaisia vastauksia, jotka jollain tavalla kuuluisi hänen suustaan kuulemilta. Ei siis omiani, vaan matkittuja. Ja kyllä, sain siitä sitten kuullakin.. Ja nykyisen poikaystäväni kanssa tulee vastattua joihinkin kysymyksiin niin, että se enemmän hänen korvaansa sopisi, vaikka itselläni olisikin oikeasti jotain muuta sanottavaa 😟
En vain osaa/halua/kykene vastaamaan mielipiteisiin ja usein jätänkin vastaamisen, sillä perusteella, etten vain osaa sitä tehdä. Sehän melkein auttaakin tilanteessani ☹️
Jos kysytään musiikkimausta, elokuvista tms, niin helpointa on sanoa, että kaikenlainen menee; mahdollisesti häpeän sitä, että miten muut suhtautuvat asiaan? Se on vaikea kovaan ääneen ilmoittaa, että kyllä, katselen mieluiten animaatioita ja juu, tykkään suomalaisesta musiikista enemmän.
Olisiko sinulla sellaista mahdollisuutta, että harjoittelisit jonkun kanssa tuota omien mielipiteiden ilmaisua? Ensin tulisi vain jotain helpompia, mitkä eivät olisi niin henkilökohtaisia ja arkoja aiheita siulle, ja kun saat niissä rohkeutta enemmän, niin voisi mielipiteitä sitten syventää? Itsekin vaatisin sellaista harjoittelua 😳
Tai, voisihan sellaistakin kokeilla, että kirjoittaa jotain sanoja paperille yksin ollessaan ja sitten sanoo ääneen mielipiteensä niistä. Ja jos ei sillä hetkellä saa mitään mielipidettä jostain asiasta, niin jättää sen ruksaamatta ja kokeilee myöhemmin uudelleen. Sekin auttaa, kun vain itsekseen niitä mielipiteitä ääneen sanoo 🙂
En nyt saanut tähän mitään täydentävää tekstiä, mutta muista, olet parhaimmillasi juuri tuollaisena, mene rohkeasti omana itsenäsi eteenpäin elämässäsi 🙂🌻
Hienosti tehty, kun et poistanut viestiä!
Ei noissa ajatuksissa mitään hävettävää ole. Ihan lähes jokainen on välillä epävarma eikä uskalla tuoda julki ajatuksiaan. Kerralla ei tuollaisesta epävarmuudesta pääse. Pikkuhiljaa...🙂👍
Hei 🙂
Elä turhaan mieti semmoista, että tämä viesti olisi pitänyt poistaa. Tänne kirjoittaminen on tietynlaista "terapiaa" ja jos ei ole ketään kenelle oikeasti pystyisi tämmöisistä asioista puhumaan niin kirjoittaminenkin kyllä auttaa. Vaikka tottakai parempi olisi jonkun kanssa keskustella asioista niin kyllä omalla tavallaan tämäkin on ajatusten purkamista ulos ja ehkä hieman edes tulee parempi olo. Ja hei.. tuskinpa täällä kukaan lähtee ketään mollaamaan tai kommentoimaan ikäviä. Tämä sivusto on sitä varten, että täältä saa apua samojen asioiden kanssa painivilta ja tukea yleensäkin.
Sinä olet vielä nuori ja sinulla on aikaa miettiä mitä elämältä haluat ja kuka sinä olet. Ehkä sinulla on vain tällä hetkellä sellainen vaihe, että etsit itseäsi ja sitä mitä haluat elämässä tehdä. Minä olen itse jo 31-vuotias nainen ja en voi sanoa, että täysin tietäisin, että kuka olen mitä oikein tulevaisuudessa todellisuudessa haluan tehdä.
Itsekin olen ollut kiusattu nuorena ja elämässä on tapahtunut todella paljon kurjia asioita. Olin koko nuoruusikäni todella ujo ja hiljainen. Minulla toki oli ystäviä, mutta ennen yläastetta se ainoa todellinen hyvä ystävä muutti kauas toiseen kaupunkiin ja sen jälkeen on vain ollut niitä "kavereita". Sitä vaan kulki massan mukana ja oli niin kuin ne kaikki muut. En kauheasti mielipiteitäni tuonut minäkään julki vaan olin melkeinpä aina samaa mieltä muiden kanssa. Olin aina porukassa se mukana roikkuja eli en koskaan ollut äänessä, jos nyt ei sit varta vasten multa kysytty.
Sitten yläasteen jälkeen minulle kävi tosi kurjasti... Meitä oli semmoinen 4 tytön kaveriporukka ja minä olin ensimmäinen joka alkasi sitten seurustelemaan. Tottakai ihastuneena vietin todella paljon aikaa poikaystävän kanssa ja kaverit jäi vähemmälle. Yks päivä sit sain kotiin kirjeen, että kaverit ei enää ookaan mun kavereita. Kirjoittivat, että ovat päättäneet, että en enää kuulu kaveriporukkaan ku vietän niin paljon aikaa poikaystävän kanssa enkä heidän kanssaan. Se oli todella kova paikka sillä ikää. Juuri oli edessä lukioon meneminen ja olinkin menossa samaan lukioon noiden kavereiden kanssa. Kuitenkin tuon kirjeen jälkeen ajatus samasta koulusta tuntui todella kamalalta ja niinpä kesälomalla vaihdoinkin sitten valintani kauppikseen.
Oli todella vaikeaa kun ei ollut ystäviä ja kauppiksessakin sitten iso osa luokkakavereista oli paljon vanhempia. Tottakai uusia tuttavuuksia on tullut elämän varrella, mutta niitä todellisia ystäviä on ollut todella vaikea löytää.
Täytyy sanoa, että monta vuotta elämä oli aika vaikeata, mutta onneksi minulla on kaksi siskoa ja heidän kanssaan olenkin paljon aikaa viettänyt. Isosisko on vain kaksi vuotta vanhempi ja meistä tuli melkeinpä parhaat kaverukset tuossa 5 vuotta sitten. Sitten innostuin myös kovasti urheilusta. Huomasin, että urheilusta saan hirveästi energiaa ja iloa elämään. Kuntosalista tuli mulle kuin toinen koti ja urheilusta tuli elämäntapa. Aloin kuluttamaan kaiken yksinäisen vapaa-ajan urheilun parissa ja huomasin olevani onnellinen. Huomasin myös, että urheilun myötä musta tuli paljon sosiaalisempi, iloisempi, positiivisempi ja rohkeampi. Tein paljon sellaista mitä en ennen uskaltanut ja aloin saamaan ystäviäkin urheilun parista. Monet ystävät ja perheenjäsenetkin sanoivat, että minä olin muuttunut ihmisenä todella paljon. Uskalsin avata suuni ja en enää pelännyt mitä muut ajattelevat. Aloin myös enemmän pukeutumaan omalla tyylillä ja muutenkin ulkonäköäni "muokkasin" sellaiseksi kuin ITSE tahdoin olla. Minusta tuli siis iloinen ja positiivinen punapää, joka tykkää pukeutua urheilullisesti 🙂
Tottakai usein vieläkin tiettyjä tilanteita pelkää ja miettii, että uskaltaako sitä sanoa mielipiteitään. Usein myös tulee niitä hetkiä, että pelkää sanovansa jotain väärää tai noloa. Joskus myös miettii, että mitähän muut musta aattelee, mutta sit aina muistaa, että mitäs sillä on väliä mitä muut aattelee kuhan vain ite on onnellinen 🙂
Ehkä tosiaan sinunkin pitäisi vaan löytää se oma juttusi, oma tyylisi ja ne asiat mitkä tekee SINUT onnelliseksi. Ehkä sinun pitäisi miettiä, että mitä sinä elämältä tahtoisit ja mitkä on sulle tärkeitä asioita. Sinun elämäsi on sinua varten eikä ketään muuta varten 🙂
Tsemppiä sulle ja kirjoita ihmeessä lisää niin saat purettua ajatuksiasi ulos päästäsi 🙂🌻
Kiitos rohkaisevasta palautteesta.Tuntuu myös lohdulliselta kuulla etten ole ainoa joka kamppailee tämmöisen jutun kanssa. Ja taidat Jesse olla oikeassa, tuossa tuli kyllä paljon juttua joka on peräisin ihan omasta päästäni 🙂. Kirjoitan mielelläni ja sillon on paljon helpompi tuoda ajatuksiaan julki, kun saa rauhassa miettiä miten asian muotoilee ja silleen. Poikaystäväni kanssa usein jutellaanki hankalemmista asioista mesen välityksellä, vaikka samassa talossa oltaisiinkin 😋.
Minulle tärkeitä juttuja...
maailma ihanin koirani ainakin, joka ei ikinä kritisoi vaikka mitä sanoisin tai tekisin ☺️❤️, ratsastus, musiikki, lukeminen, urheilu yleensäkin, nämä nyt tulee ensimmäisenä mieleen. Rakastan myös työtäni kovasti, teen töitä erityislasten kanssa.
Tajusin tuossa vielä mistä tämä edellinen posti lähti liikkeelle. Olen netissä tutustunut yhteen ihanaan ihmiseen jolle jostain syystä uskallan sanoa mielipiteeni melko suoraan, ehkä helpottaa kun ei olla koskaan tavattu kasvotusten. Hänen kanssa jutellessa alkanut miettimään mitä mieltä sitä on oikeasti asioista ja silleen.
Nyt ei oikeen tämä kirjottaminen kyllä ota onnistuakseen paljon olisi sanottavaa, mutta en saa mitään järkevää ulos, taidan olla liian väsynyt. Lähinnä halusin kiittää teitä kaikkia. Kirjottelen lisää kun ei univelka paina niskassa.
Jossu
Heippa jossu86!
Älä häpeä kirjoituksiasi! Vihdoinkin kuuntelet itseäsi. Se on käännös parempaan päin.
Itsekin olin koulukiusattu lähes koko peruskoulun ajan. Olen aika samanikäinen kanssasi, mutta kiusaaminen vaikuttaa minuun yhä. Tuskin kukaan selviytyisi vastaavista kokemuksista niiden vaikuttamatta itseensä mitenkään.
Peruskoulu jätti minuun pelon siitä, että joutuisin naurunalaiseksi. Pitkälti sen vuoksi jännitän sosiaalisia tilanteita. En osaa pitää itsestään selvänä sitä, että minut hyväksytään. Puolitutuille tai vieraille ihmisille minun onkin vaikea esittää omia mielipiteitäni. Siksi monille on hämärän peitossa, millainen todella olen. En aina tiedä tätä itsekään...
Olen tehnyt valintojani sen mukaan, mitä toiset ovat halunneet minun tekevän. Nyt olen niin pitkällä, että olen alkanut uskaltaa tavoitella omia toiveitani. Läheiseni ovat minulle tärkeitä, mutta tämä on minun elämäni, ei heidän. En halua olla läheisesti tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei hyväksy minua omana itsenäni. En usko, että läheisyyttä voi syntyä ilman aitoja tunteita ja mielipiteitä.
Tsemppiä sinulle! Kirjoita ihmeessä lisää. 🙂👍
Hei taas, nytkun on univelat nukuttu pois alkaa taas ajatukset juoksemaan jollakin tavalla.
Mietin tuossa koiran kanssa sateessa vaellellessa että mitä oikeastaan pelkään kun en mieleipiteitäni meinaa uskaltaa ääneen sanoa. Ehkä ongelmana on juuri pilkan ja naurunalaiseksi tulemisen pelko. Pelkään kovasti myös epäonnistumista, toisinaan jopa niin pitkälle etten edes suostu yrittämään asioita joissa voisin epäonnistua (mikä ajaa toisinaan poikaystäväni hulluksi 😋)
Olen myös huomannut että usein jos menen omia ajatuksiani tuomaan julki muut katsovat oudosti tai naurahtavat hämmentyneinä. Tuntuu että ajattelen monista asioista kovin eritavalla kuin muut ikäiseni. Ehkä siksi en heidän kanssaan viihykään, kun monet tuntuvat niin pinnallisilta ja teennäisiltä. Vaikka itsehän tässä olen kai teennäisyyden perikuva 🙂
jossu
jossu86: Entä jos aloittaisit siitä että jos joku kysyy lempielokuvaasi ni aloitat vaikka genrestä?
Esim itse aina sanon että rakastan kauhuelokuvia. Musiikkin eism on aika hankalaa vastata koska riippuuhan se paljoltakin jostain tilanteesta? Mutta siinäkin genrellä alotus on ihan turvallista mielestäni.
Pikkusilla varovaisilla askelilla. Eikä kaikille kannata sanoa mielipidettä kaikista kaikille, ja uskonto, politiikka ja raha ovat aika nou nou 🤕
Toivottavasti alkaa sujumaan oman mielipiteen ilmaisu eikä aina tarvitse muotoilla itseään kaikkien mukaan 😞