Aikuisen elämää

1 päivä sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4622
Käyttäjä purppuraenkeli aloittanut aikaan 25.11.2012 klo 15:31 kohteessa Aikuisen elämää

Parisuhteen rikkoontuminen ja suhteen päättyminen on tuonut elämääni toisenlaisen sävyn. – Olen elänyt vuosia ja vuosia parisuhteessa joka on ollut hyvä ja toivoa antava mutta mörkönä uskottomuus, syyllistäminen pettäjäksi ja ties miksi leimaaminen. Voin kertoa etten ole ollut väkivaltainen, en pettänyt. Syy pettämiseen on arvoitus, minua on petetty mutta minua…

Käyttäjä Spir aloittanut aikaan 26.11.2012 klo 01:15 kohteessa Aikuisen elämää

Epätoivossa googletettuani päädyin tänne, hyvä että on paikka, josta voi saada apua ja neuvoja. Miehelläni on peliriippuvuus, laskut ulosotossa ja vuokrat rästissä. Hän aloitti vastikään uuden työn, mutta palkan hän tulee saamaan vasta 15.12. Itse jouduin muutama viikko sitten työttömäksi työsuhteeni päättymisen vuoksi. Saan luultavasti peruspäivärahaa n.500e/kk mutta ei ole…

Käyttäjä wingless_angel aloittanut aikaan 25.11.2012 klo 00:06 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 20-vuotias nainen ja kärsinyt melkein jatkuvasta masennuksesta hyvin kauan. Minulla on koulukiusaamistausta ja yläasteikäisenä ja vähän vanhempana minulla oli erityyppisiä syömishäiriöitä. Onneksi olen niistä päässyt suurinpiirtein eroon. Mutta tilalle on tullut eräs riippuvuus, joka vaikuttaa elämääni joka päivä. En oikein haluaisi mennä kouluun, kauppaan enkä mihinkään, kun tiedän että…

Käyttäjä Katariikka aloittanut aikaan 23.11.2012 klo 11:50 kohteessa Aikuisen elämää

Hei Olen uusi tässä foorumissa. Olen yrittänyt etsiskellä foorumia masentuneitten/tunnehäiriöisten lasten vanhemmille. Tiedättekö mitään vastaavaa? Jos kirjoitelen täällä, niin mikä ryhmistä olisi sopivin? Minulla on 11-vuotias poika joka on oireillut jo 4-vuotiaasta saakka ja käy terapiassa. Jokainen päivä on taistelua, on masentuneisuuttaa, itsetuhoisuutta, koulukiusausta ym. Itse olen myös herkkä ja…

Käyttäjä thesove aloittanut aikaan 15.11.2012 klo 21:31 kohteessa Aikuisen elämää

Olen lukion päättänyt ja yksin asuva nuori nainen. Olen jo pidemmän aikaa kärsinyt suunnattoman voimakkaista ahdistuksen tunteista. En osaa pukea tätä ahdistustani sanoiksi, mutta olen lukenut ahdistuneisuushäiriöstä, ja oireet ovat hyvin samankaltaisia. Nyt tahtoisinkin hakea apua, sillä ahdistuneisuus vaikuttaa suuresti jokapäiväiseen elämääni, enkä tiedä miten tulen selviämään ilman avun hakemista.…

Käyttäjä Juureton aloittanut aikaan 12.10.2012 klo 01:28 kohteessa Aikuisen elämää

Heippa vaan kaikille! Olen tapaillut erästä miestä n. parin viikon ajan ja tänään selvisi että hänellä on aivan hirmuinen vauvakuume. Kerroin hänelle, että olen huomenna menossa poistamaan ehkäisykapseleita, koska ne ovat sekoittaneet kehoni (menkat n. joka toinen viikko) ja että aion jotain tietenkin pyytää tilalle… Hän oli sitä mieltä, että…

Käyttäjä Suer aloittanut aikaan 21.11.2012 klo 18:06 kohteessa Aikuisen elämää

Etsin apua äidilleni. En tiedä minkä puoleen kääntyä. Hän käyttää kaikki rahansa tarpeettomiin tavaroihin, eikä hänen asunnossaan pysty enää liikkumaan kunnolla. Hän ostelee tavaroita lähinnä kirpputoreilta, ja internetistä. Hän ostelee mm. hyllyjä, vaatteita, kenkiä, laukkuja, astioita.. hän joutuu säilyttämään osan keittiötavaroistaan olohuoneen kaapeissa, koska ne eivät mahdu enää keittiöön. Saunaan…

Käyttäjä sekaisin77 aloittanut aikaan 18.11.2012 klo 11:24 kohteessa Aikuisen elämää

Uudet sivut ja ensimmäinen kerta kun ajatuksiani kirjoitan. Maalla pienen tytön kanssa asusteleva mies miettii tuntujaan ja sitä, mistä hakea apua ongelmiinsa. Pienestä asti on tuntenut olevansa yksin ja aina on asiat menneet enemmin tai vähemmin metsään. Siis omassa mielessä. Järjellä ajateltuna kaikkihan pitäisi olla loistavasti. On hyvä työ, pieni…

Käyttäjä Norsutar aloittanut aikaan 15.11.2012 klo 17:48 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Minut on irtisanottu työstäni niinkuin moni muukin. Ihmettelin ja epäilin syytä, mikä meni pieleen? Oli pakko ajatella, mitä tehdä. Olen neljän lapsen yksinhuoltaja ja on pakko ajatella eteenpäin. Vaikeaa on saada töitä tai opiskelupaikkaa. Mulla kävi kuitenkin onni ja pääsin opiskelemaan. Mun on kuitenkin vaikea sopeutua. Pidän itseäni huonompana…

Käyttäjä Maisy aloittanut aikaan 13.10.2012 klo 20:38 kohteessa Aikuisen elämää

Ehdotuksia kaivataan. Siskoni (skitsofrenia) rahankäsittelytaito on ollut olematon aina ja nyt tilanne on taas kriisiytynyt. Vuokrarästejä ties miten paljon kaupungin vuokra-asunnosta ja häätö uhkaa. Mulla ei ole varaa ruveta niitä makselemaan tai sotken omatkin raha-asiani. Ydinongelma on lisäksi se, että hän ei halua mitään apua raha-asioidensa järjestämiseen. Tai siis rahaa…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: