Moi kaikki, olen uusi täällä mutta haluaisin tietää onko täällä kohtalotovereita. Minulla diagnosoitiin paniikkihäiriö muutama vuosi sitte, tais olla 2009 syksyllä. Minulle määrättiin Sepram nimistä lääkettä, en muista yhtään miten se silloin auttoi mutta muistan että kun rupesin seurustelemaan 2010 keväällä niin olin jo suht kunnossa ja pian sen jälkeen…

Morjesta. Millaisia ongelmia olette kohdanneet työelämän ja ammatissa pärjäämisen tai ammatinvalinnan sopivuuden suhteen? Haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia, saisin perspektiiviä omaan tilanteeseeni. Jos haluaa voi myös neuvoa minua: Olen nuori ja minulla on ollut mielenterveysongelmia (uniongelmat, riippuvuudet, masennuskausia, syömisongelmia, blaablaa), mutta minulla on hyviäkin päiviä ja aikoja jolloin kykenen ihan normaaliin…

Ulkonäköön liittyviä loukkauksia ei tarvitse ottaa vastaan. Tämähän on yleinen sääntö, jonka varmasti kaikki ihmiset allekirjoittavat. Ei tarvitse mielestäni myöskään kommentoida, jos poistuu kaupasta malttinsa menettäneenä, kun joku tuntematon kommentoi nimiä mainitsematta ihmisten ulkonäköä, ja sitä miten ravitsemus on vaikuttanut siihen. Itse hain aikoinaan apua ahmimishäiriöön, mutta sitä ei otettu…

Olen sairastanut masennusta monta vuotta. Vuosi sitten syksyllä sain vihdoin apua lääkäriltä ja diagnoosina oli vaikea masennus. Sen jälkeen olen käynyt terapiassa (mistä ei ole apua), syönyt montaa eri lääkettä, kun mikään ei tunnu auttavan. Viime keväänä tämä muuttui sellaiseksi, että välillä on todella hyviä aikoja ja sitten taas tullaan…

Nyt sen sitten varmaan näkee jo naamastakin, että masentaa ja ahdistaa rankasti. Nyt sairasloman alkupuolella en sitten enää oikein ole jaksanut vetää sitä ”pärjäävän ihmisen roolia”, josta aiemmassa kirjoituksessani puhuin. Kai olen nyt sitten jotenkin antanut itselleni luvan olla alavireinen myös ihmisten ilmoilla. Itseäkin kauhistuttaa miten raunio olen. Kävin tänään…

Olisiko ihmisillä täällä kokemusta hoitajien, psykologien ja lääkädeisen suhtautumisesta DID:hen? Sain kesällä osastohoitoni aikana ihanalta ja ymmärtäväiseltä psykologilta diagnoosin DID. Nyt kuitenkaan sitä ei enää papereissani lue, viimeisin merkintä siellä taisi olla epävakaa persoonallisuushärisiö. Olen törmännyt nyt toistuvasti asenteisiin, ettei DID ole olemassaoleva diagnoosi. Että vain esitämme ja haemme huomiota.…

Olen vuodenvaihteessa 41 vuotta täyttävä mies ja olen erikoisessa elämäntilanteessa. En tiedä onko enää mahdollista saada asioitani kuntoon, mutta mielelläni kuulisin kohtalotoverien ja muiden mielipiteitä ja neuvoja siitä miten se ehkä vielä onnistuisi. Koulua käydessäni olin vielä ”normaali”, olin luokallani yksi parhaiten pärjäävistä, älyssäni siis ei ole mitään vikaa. Kuudennelta…

Olen itse tällä hetkellä päälle 40- vuotias. Itselläni voimakkaat sosiaalisten tilanteiden pelot ja jännitykset alkoivat yläasteella 80- luvulla. 90- luvun alussa sain siihen kunnon lääkitystä, Rivatril 0,5mg vahvuisena. Se on ollut vuosien varrella varmaan tehokkain mun jännityksiin ja pelkoihin. Alkuun olin niin innoissani, kun tää lääke auttoi, ja pystyin syömään…

Onko kenelläkään sellaista, että on työviikon jälkeen niin väsynyt, että lauantaina on sitten olo kuin krapulaisella, on niin väsynyt eikä jaksa mitään. Mulla on vielä väliin sellaista, kuten eilen, että nukuin jossain vaiheessa töiden jälkeen. Sitten katoin yhden elokuvan dvd:ltä ja sitten takaisin nukkumaan. Jokapäiväinen kokopäivätyö, varsinkin tietyntyyppisissä töissä, vie…

Olen lueskellut muiden tarinoita ja ongelmia ja ajattelin nyt kertoa oman tarinani. Olen siis 20-vuotias tyttö ja kokenut ties mitä. Masennuin 18-vuotiaana ja terapeuttini kanssa pohdittiin sitten syitä tähän. Olin perheeni kanssa Tsunamissa vuonna 2004, joten se saattoi olla yksi tekijä, vaikkakin kävimme sen jälkeen koko perheen voimin terapeutille puhumassa…