Kamppailu jatkuu

Kamppailu jatkuu

Käyttäjä rrr aloittanut aikaan 28.11.2012 klo 15:30 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä rrr kirjoittanut 28.11.2012 klo 15:30

hei,

Pääsin opiskelemaan yliopistoon, jossa olen opiskellut nyt toista vuotta. Opinnot päättyvät ensi kesänä työttömän omaehtoisella tuella. Sitten tapahtuu muutos eli muutoksella tarkoitan isoja päätöksiä ja luopumisiakin. Joudun päättäämään jatkanko opintoja. Oikeastaan päätös on tehtävä jo tänä päivänä eli jo esim. haettava asunto.

Joudun muuttamaan ja luopumaan kaikista huonekaluistani (joita olen kirpputorilta koonnut ja saanut lahjoituksena), lopettamaan lemmikkieläimeni ja muuttamaan toiseen kaupunkiin (70 km) opiskelija-asuntolaan, siihen asuntoon minkä satun saamaan, jos haluan jatkaa opintoja.

Taloudellisesti tilanne siis hieman pahenee, toisaalta olen ollut pieni-tuloinen koko elämäni. Olen 49-vuotias ja niinsanotusti perheetön. Toisaalta on vielä selvittämättä, mitkä ovat tuloni: opintotuki, asumislisä + toimeentulotuki. Jotain aavistuksia on. Tänä päivänä pystyn elämään aamun jogurtilla ja kahvilla, yhdellä lämpimällä opiskelijaruoalla ja kupilla kahvia iltapäivällä sekä leivällä ja nuudeleilla iltaisin. Pidän viikossa yhden lähes paastopäivän.

Opinnot ovat henkisen hyvinvointini pohja. En näe, että olisi juuri mitään järkevää ja mielekästä, kuin ne. Saavutin opiskelupaikan monen vuoden työssä sivutoimisena opiskelijana. Soluopiskelija-asuntolaan ei saa ottaa lemmikkieläimiä. Ellei satu saamaan yksiötä tai yksityisiltä markkinoilta.

Tällä hetkellä on monta kysymystä auki, esim. se pystynkö taloudellisesti toimittamaan kierrätyskeskuksen kautta huonekaluni ennen muuttoa jonnekin, miten muutto ja tuet asettuu aikajanalle, miten pystyn olemaan ilman lemmikkiä (kun ikäni on ollut jokin karvaturri). Ne on isoja ja pieniä kysymyksiä. En tarvitse niihin vastauksia, mutta on monta asiaa, jotka mietityttävät ja tavallaan painavat päälle, surullisiakin ja surullisenakin.

Käyttäjä kirjoittanut 28.11.2012 klo 16:22

Kyllä sun kannattaa ehdottamasti yrittää saada kämppä mihin voit eläimet mukaan.
Itse jouduin taas elämään viikkoja ilman eläimiä pakosta ja tuntui ettei ole mitään järkeä koko elämisessä. Vaikka on mieskin.

Vanhat huonekalut eivät tunnu kelpaavan kelleen vaikka ois hyvässä kunnossa. Me halusimme luopua sohvasta, kun avioliiton kautta niitä oli kaksi. Ei se kelvannut SPR;n konttiin eikä muuallekaan hyväntekeväisyyteen. Eivät edes käyneet kattomassa. Myimme sen sitten Torissa ja veimme sen itse ostajalle. Kokeile sitä. Vai onko tuo Tori koko Suomen, huutonet ainakin. Molemmissa kai on lahjoitetaankin osasto ja sitten ne hakee jotka haluaa.

Onnea opiskeluun ja kaikkeen muuhunkin.