Parisuhde, koti ja perhe

23 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä hipsukka aloittanut aikaan 02.05.2007 klo 19:33 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Elämässäni on päällisin puolin kaikki hyvin terveet lapset ja koti. Tämä kevät on ollut minulle rankkaa aikaa ensin oli perheväkivalta, työpaikan menetys, työttötömyys, rahattomuus….tuntui siltä et ei jaksa enää. Jokainen päivä on samanlainen en erota viikonloppua ,arjesta. Ennen vappua olin liikenteessä join aika paljon,tullessani kotiin purskahdin itkuun, en kestänyt enää…

Käyttäjä Vaakku aloittanut aikaan 07.05.2007 klo 16:23 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei vaan, Olen kamppaillut omien tunteideni ja käyttäytymiseni kanssa jo pari vuotta. Alan epäilemään, että onko minussa vikaa; onko tämä normaalia ja voiko tästä päästä eroon. Kyse on siis käsittämättömän vahvasta inhon (?) tunteesta mieheni 4v. poikaa kohtaan. Inho ei suoraan kerro, mitä tunnen, mutta se on jotakin sinne päin.…

Käyttäjä suvi-sisko aloittanut aikaan 07.03.2007 klo 16:42 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ihan pakko kertoa jollekin… Olen ollut kihlattuni kanssa yli kolme vuotta. Tänä aikana on tapahtunut paljon hyvää, kuten oman urani eteneminen ja talouden vakiintuminen. Kaikki siis näyttää ulkopuolelta hyvältä… Mutta jokin tuntuu pahalta. Kihlattuni on todella omistushaluinen, hän haluaa olla todella suuri osa elämääni ja sitä hän onkin. Hän osaa…

Käyttäjä tii81 aloittanut aikaan 10.05.2007 klo 13:31 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

…hellyys,yhdessä olo/tekeminen,seksi,avoimet keskustelut. Olemme olleet n.4v. yhdessä ja tähän on tultu. Avomieheni on aina yleensä hyvin kärttyinen (johtuu kai työstä,ainakin sanonut niin),ei osoita hellyyttä,pelailee tietokoneella paljon. Pitää minusta kyllä huolen monella muulla tavalla,sanoo rakastavansa mutta ei osoita sitä sillä tavalla kun tahtoisin. Olen yrittänyt oikeestaan kaikkeni ja itse olla hyvin…

Käyttäjä jerika aloittanut aikaan 10.05.2007 klo 15:25 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

minulla on tällä hetkellä jotain vastaavaa meneillään. parisuhteeni ei ollut kunnossa. olemme olleet yhdessä viisi vuotta, emme puhu, tee mitään yhdessä, seksielämää ei juuri ollenkaan. meistä se olin minä, jolla oli paha olla. opettelen arvostamaan itseäni edes sen verran, että minun ei pidä elää epätyydyttävässä parisuhteessa. näin ollen otin ohjat…

Käyttäjä mymmeli77 aloittanut aikaan 03.05.2007 klo 20:51 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

moi,olen saanut elämäni nyt suht`raiteilleen,toki mieheni ihastuminen ystävääni vieläkin kirveltää,mutta olen päässyt ihan hyvin jaloilleni.olen huomannut ystäväni olevan sellainen nainen,joka pitää ns.peliä miesten kanssa,muttei ilmeisesti meni flirttiä pidemmälle….en voi vaan kaikesta hyvästä huolimatta ymmärtää,miksi ei hän tehnyt miehelleni selväksi,ettei hänen ihastuksensa ystävääni kohtaan ollut oikein minua kohtaan,mieheni kertoi ettei tämä…

Käyttäjä sade07 aloittanut aikaan 30.04.2007 klo 02:12 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Täytyy kyllä myöntää että näin ahdistunut en ole koskaan ollut…jonkun mielestä nämä ongelmat voivat tuntua vähäpätöisiltä muihin verrattuna mutta toivon saavani jotain apua. Juttu lähtee siitä että olen seurustellut tässä nyt yli 6 vuotta. Asumme yhdessä sekä olemme kihloissa. Lapsia ei (onneksi) vielä ole. Minä korkeakoulussa/töissä ja mies töissä. Minä…

Käyttäjä looseri aloittanut aikaan 26.04.2007 klo 15:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ulkoisesti mulla pitäis olla kaikki hyvin, koti, perhe, hyvä työ, ja silti ajattelen vähän väliä haluavani tästä kaikesta eroon. Olen masentunut. Häpeän sitä että olen masentunut. Minulla ei ole ystäviä kenen kanssa pystyisin puhumaan asiasta. Ainoa kenelle olen sanonut mitään on siskoni ja pyysin häntä pyytämään anteeksi äidiltäni sitä että…

Käyttäjä iltama aloittanut aikaan 15.04.2007 klo 10:17 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen nyt lähes kymmenen vuotta auttanut viikottain 80 v. äitiäni arjen askareissa, lääkärikäynneissä yms. Siinä samassa lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi ja minusta on tullut mummi. Alan olla uupunut äitini vaativan luonteen takia.Olen ainoa lapsi ja ainoa apulainen joka kelpaa äidilleni. Vaativuustaso näyttää nousevan iän mukana, vaikka yritän olla välittämättä esim.…

Käyttäjä jenna* aloittanut aikaan 28.04.2007 klo 17:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Minulla on ollut suhde naimisissa olevan miehen kanssa useita vuosia. Hän on hyvässä asemassa. Viimeisellä tapaamisellamme hän hakkasi minua. Se sattui aivan älyttömästi, itkin ja huusin. Hän hävitti puhelimestani ennen tapaamistamme lähettämänsä tekstiviestit. Otti minua kurkusta kiinni ja totesi, että koska kukaan ei tiedä hänen olevan luonani, hän voi vaikka…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: