En väitä että elämä olisi pelkästää kauheata kaaosta, sirkusta, väkivaltaa ja veren roisketta – vaikka se siltä usein näyttää. Minun ongelmani on etten tunne saavani mahdollisuutta käydä depattia kenenkään kanssa niin, että saisin tyydytystä keskustelusta. En löydä ketään joka ei heti kohta tuntisi tarvetta takertua mihin tahansa lillukanvarteen puheen kääntämiseksi…

Kun olin synnyttänyt tuntui että elämä on aurinkoista mutta nyt tuntuu että se päivänpaiste on hiipunut pois. Mua ahdistaa, väsyttää ja masentaa. Tuntuu että kaikki menee pieleen. Elän vain lapsille.Mulla ei oo ketään ystävää kelle kertoa kaikista huolistani ja ahdistukestani. Eniten mua elämässäni ahdistaa se että en voi olla väleissä…

Tiedän että elämä ei ole aina kuin ruusuilla tanssimista, mutta minusta väillä tuntuu kun elmä olisi yhtä mustaa vain.Tämä johtunee siitä eetä usein hoidan kotityöt ja lapset ja Mieheni vain kaljoittelee viikonloppuisin kun voisi auttaa minua lasten hoidossa. Monesti on käynyt niin kun toinen lapsi syntyi että mieheni lähti yhelle…

en oo hyvä kirjottaa mistään,mut yritänpähän..oon hirmu yksinäinen ihminen,ja varmasti osittain oma vika.elikkästä,oon 23v nainen,mulla on 2 lasta ja ootan kolmatta.eikä mitkään loistavat tulevaisuuden näkymät.oon ollu masentunu 16 vuotiaast asti,ja ystävät jääny matkan varrelle.mun mies on ollu väkivaltanen koko meidän suhteen ajan.pahin sattui viime juhannuksena,kun hän ampui minua kohti,ja multa…

Olen uusi täällä ja olen seurannut keskusteluja ja nyt päätin kysellä ”apua” itselleni. Olen 31-vuotias nainen ja olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 12v. Meillä on aivan ihana ekaluokkalainen tyttö ja miehelläni lisäksi 13v. poika aikaisemmasta liitosta. Meidän suhde on ollut yhtä myrskyä koko ajan. Moni ihmettelee, kuinka olemme yhä…

hei kaikille. tuossa otsikossahan tuo suurin ongelmani onkin,ikinä en olisi uskonut että tuommosesta asiasta voi tulla suurikin ongelma joka tuntuu pilaavan koko elämän. eli minä olen herkkä ihminen,minä olen hyvä ihminen.haluan auttaa muita ja en kestä yhtään negatiivistä arvostelua.ongelmanahan on se että olen liikaa,yritän liikaa. teen kaikkeni että miehelläni,lapsillani,anopillani,ystävilläni ja…

Käyn pohdintaa elämäni kanssa. Olen 32-vuotias, työssä käyvä, seurusteleva nainen. Työsuhteeni tosin ovat aina olleet sijaisuuksia ja seurustelusuhteenikin toisinaan melkoisen epäselviä sotkuja. Toisaalta en edes halua vakituista työpaikkaa, vaan vaihdella ja katsella muitakin vaihtoehtoja. En ole tähän mennessä ollut kertaakaan vakituisessa työsuhteessa eikä se kai minua mitenkään haittaa tai harmita.…

Pyydän kokomuksia, neuvoja, kommentteja, ajatuksia. En halua syytöksiä yms…niitä saan itseltänikin. Olemme rakkaani kanssa seurustelleet nyt noin kuusi vuotta. Olemme nuoria, minä 23 ja miesystäväni 24. Olemme asuneet noin kolme vuotta yhdessä. Olemme kasvaneet yhdessä. Noin vuosi sitten suhteestamme alkoi kadota läheisyys ja lopulta huomion osoitukset puolin ja toisin loppuivat…

Olen pian 25-vuotias nuori nainen. Päällepäin kaikki on hyvin: opiskelen yliopistossa, josta valmistun pian, käyn osa-aikatyössä ja asun yksiössä, olen sosiaalinen ja minulla on kavereita ja kaksi ystävääkin. Silti, elämä on helvettiä. Ei pitäisi narista tyhjästä, enkä narisekaan. Haluaisin vain tästä omasta pahasta olostani pois. Haluan kuolla.Tiedän sen joka aamu…

Minä olen parin kuukauden ajan tapaillut vallan hurmaavaa, vaikkakin varsin hankalasti ”kesytettävää” miestä. Pidän hänestä suunnattomasti, hänkin tuntee vetoa minuun, mutta ongelmia alkaa keräytyä… Syynä vaikeuksiin tässä vielä alkumetreillä olevassa seurustelusuhteessa ovat meidän kovasti toisistaan poikkeavat käsitykset suhteen etenemisen vauhdista. Mies haluaa edetä hitaasti eli on kovin, kovin varovainen.Hänellä on…