Parisuhde, koti ja perhe

2 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä sekaisin.. aloittanut aikaan 26.01.2008 klo 12:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

hei, olen lukenut miten ihmiset kirjoittaa, kun heidät on jätety. Olen koettanyt löytää, jotain, joka teki saman ison päätöksen kuin minä. Sanoin vuoden alussa miehelleni, että haluan erota. Me oltiin yli 11 vuotta naimisissa. Nuorena tavattiin, ja samantien yhteen. Toki opiskeltiin mutta aina yhdessä. Ei oikein muita.. Jäi nuoruuden juoksut…

Käyttäjä angelica79 aloittanut aikaan 08.02.2008 klo 14:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ollaan kohta 9 vuotta olleet yhdessä, joista 4 naimisissa. Aikoinaan rakastuminen oli niin rajua että yhteen muutettiin miltei heti, ja raskaanakin olin toivottua lasta odottaen jo 4 kk tapaamisen jälkeen. Meillä on kaksi lasta, 7 ja 4 vuotiaat. Rakkaus oli niin suurta, että olimme melkein aina vain kahden, ylimääräisiä ystäviä…

Käyttäjä Sekaisin aloittanut aikaan 13.02.2008 klo 10:39 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mikä on kaiken tarkoitus? Elämässämme pitäisi kaiken olla periaatteessa hyvin. On yhteinen koti ja vauva tulossa. Mutta kun mieheni otti ja rakastui toiseen. MOnien vaiheiden ja keskusteluiden kautta hän ilmoitti haluavansa erota ja olla yksin. Kauniisti sanoi, että on väärin minua kohtaan kituuttaa avioliitossamme edes lapsen takia. Ymmärrän kyllä asian…

Käyttäjä Kaisu85 aloittanut aikaan 30.01.2008 klo 23:39 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Tarvitsen apuanne!! Kertokaa joku miten saada narsistinen mies, jolla lapset tällä hetkellä huollettavana hoitoon tai jotain muutosta tilanteeseen. Perheestämme äiti ja kaksi siskoani ovat jo psykiatrisessa osastohoidossa isäni takia! Pakkohoitoon ei millään tavoin saada ja sosiaalitoimen kanssa jo tehdään yhteistyötä, mutta tilanne olevinaan ok, vaikka muutkin lapset jo oireilevat!! Vinkkejä…

Käyttäjä Soffeli aloittanut aikaan 29.01.2008 klo 13:21 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Välillä tuntuu, ettei tätä elämää oikeasti jaksaisi enään yrittää jatkaa ☹️ Tilanne on se, että muutama kuukausi sitten mies kertoi haluavansa erota. Ei halunnut työskennellä meidän suhteen eteen, vaan ainoastaan pilkkoa palasiksi kaiken sen mikä oltiin usean vuoden aikana kasattu.. hästäkin oli vasta muutama kuukausi aikaa. Kertoi myöhemmin, että oli…

Käyttäjä aloittanut aikaan 25.01.2008 klo 12:44 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Vihdoin ja viimein kun tuotakin harrastaa jonkin verran, niin sen jälkeen saakin kunnon migreenipääsäryn. Niin valtavan, että tekisi mieli huutaa ettei tätä kestä. Minulla on vielä niin, että kaikki lääkkeet ovat vanhempieni luona ja aina pitäisi mennä niiltä pyytään särkylääkkeitä. Sittenhän ne kohta aavistaisi miksi tulee päänsärky ja kyllä omat…

Käyttäjä Jussi-71 aloittanut aikaan 24.01.2008 klo 09:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Heips Mieli on maassa. Perheeni on hajoamassa ja minä pelkään kuinka jaksan itse ja kuinka kaksi lasta (3v ja 5v) ottavat tiedon ja jaksavat. Kerron tässä tiivistetysti yhden surullisen tarinan. Avovaimoni jäi viime vuoden vappuna kiinni pettämisestä. Ensin hän vähätteli tapahtunutta ja väitti kestoksi 2-3 kk. Satuin näkemään hänen lähettämän…

Käyttäjä Kaisu85 aloittanut aikaan 29.01.2008 klo 20:44 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei. Ajattelin vinkkaista tuosta EMDR-terapiasta, itselläni erittäin hyvät kokemukset. Omalla kohdallani sitä käytettiin osana raiskauksesta toipumisessani. Ja siitä oli erittäin suuri hyöty!! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan mikäli mahdollista! Tuolta seuraavalta sivulta löytyy tietoja ja siellä on näköjään terapeutti lista, että miltä paikkakunnalta löytyy kyseisiä terapeutteja ja niiden nimet: http://www.emdr.fi/ Traumaterapiakeskuksen artikkeli…

Käyttäjä Vain elämää aloittanut aikaan 28.01.2008 klo 22:43 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen täällä kirjoitellu pari viestiä miehen alkoholinkäytöstä ja pahoinpitelystä minua kohtaan. Meillä on mennyt nyt n. vuoden verran todella huonosti lähinnä alkoholin johdosta ja nyt tämän viimeksi tapahtuneen pahoinpitelyn vuoksi.. ja onhan niitä syitä varmati monia muitakin. Marraskuusta lähtien mies on kuluttanut kaiken vapaa aikansa netissä surffaillen ja tv:tä katsellen.…

Käyttäjä Kaisu85 aloittanut aikaan 19.01.2008 klo 14:23 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei taas.. Aikaisemmin kirjoitin raiskauksestani ja siitä selviytymisestä.. Nyt on vuorossa toinen kertomus, joka koskee veljeäni.. Ammattikoulu aikoina asuin vielä kotona ja kannoin erittäin suurta huolta paria vuotta nuoremmasta pikkuveljestäni. Hän oli murrosikäinen ja paljon poissa kotoa ja joi kavereiden kanssa ja koulukin meni vähän alakanttiin.. Välillä hän päätyi putkaan…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: