Lapsen masennus ja pakkoajatukset
Kiltti, ylitunnollinen ja hyvin koulussa menestynyt poikani alkoi näyttää väsymyksen merkkejä runsas vuosi sitten 11 vuotiaana. Me vanhemmat opettajan lisäksi yritimme puhua hänelle, ettei vaatisi itseltään täydellisiä suorituksia koulussa.
Pian hänellä alkoi ilmetä ns. pakko-oireita; jatkuvaa valojen ja ovien lukkojen tarkistelua sekä käsien pesua. Lisäksi hänellä oli koko ajan ”murheita” esim. pelkäsi olevansa homo tai saatananpalvoja ym. ”Murheita” tuli koko ajan lisää, kun entiset saatiin puhuttua. Lopulta hänelle tuli viime keväänä myös itsetuhoisia ajatuksia. Hän itki ja kertoi ajatelleensa, että jos hän tappaisi itsensä, näin pääsisi eroon murheistaan.
Kävimme poikamme kanssa lasten psykiatrian polilla koko viime kesän viikottain ”juttelemassa”. Siellä jo toisella käyntikerralla tarjottiin lääkitystä masennukseen ja ahdistukseen. Emme silloin halunneet kuitenkaan aloittaa lääkitystä, sillä itsellämme ei ollut juurikaan tietoa lasten psyykelääkityksestä.
”Jutteluista” ei ollut mitään apua. Päinvastoin, myös me vanhemmat aloimme tuntea pahaa oloa, sillä tapa, jolla polilla keskusteltiin, oli hyvin vanhempia syyllistävä.
Haimme apua yksityiseltä sektorilta.
Jäin työstäni vuodeksi virkavapaalle viime syksynä, jotta pystyisin mahdollisimman paljon olemaan poikamme tukena. Ovien ja valojen tarkistelut jäivät tuolloin häneltä pois. Mutta tilalle tuli pakkoajatuksia. Poikamme on käynyt nyt viikottain psykoterapiassa syyskuun alusta alkaen. Tammikuun alussa hänellä aloitettiin masennuslääkitys. Ensin 2 viikkoa sipramil 10mg ja sen jälkeen 20mg. Lääkehoidon aloittamisen jälkeen mieliala on hivenen kohentunut, mutta pakkoajatukset ovat voimistuneet. Lisäksi on tullut eräänlaista ”loikkimista” ja ”hyppelyä”, kaulan venyttelyä, änkytystä ym.
Meillä on kolmen viikon päästä aika lääkityksen määränneelle lastenpsykiatrille. Vielä siihen asti joudumme pelkäämään ja odottamaan, josko pakkoajatukset entisestään pahenevat, johtuuko se mahdollisesti lääkityksestä ja helpottavatko oireet jossain vaiheessa.
Vielä ei kukaan koulukavereista ole huomannut tai ainakaan sanonut mitään, mutta pelottaa, milloin joku huomaa ja alkaa mahdollisesti kiusata näiden oireiden takia.
Aiemmin poika on ollut luokkansa suosituimpia kavereiden keskuudessa. Nykyään hän ei enää halua olla kavereidensa kanssa juuri ollenkaan. Mikään ei kiinnosta ja mistään hän ei tunne juurikaan iloa.
Haluaisin enemmän tietoa lasten pakko-oireista, pakkoajatuksista ja miten niistä päästään eroon, sekä myöskin lasten masennuslääkityksestä ja sen vaikutuksista.
Lapsensa tuskasta murtunut äiti 😭
Hei Tuulantei,
Ymmärrän tuskasi. Itselläni on kaksikin masentunutta tytärtä. Toinen heistä käyttää mielialalääkitystä, mutta ei siitä paljoa ole hyötyä. Toinen käy terapiassa.
Terpaiassa käynti on ollut kaikkinensa pettymys tai huono tuuria. Minulle on ihan suoraan sanottu, että on aina äidin syy, jos tyttärellä menee huonosti. En tiedä, oliko se olevinaan joku vitsi, mutta ei se naurattanut.
Ketä sellainen naurattaa, kun lapsi sanoo jo 9-vuotiaana, että haluaisi lentää taivaaseen, kun ei ole ketään ystävää.
Olen myös yrittänyt vuosia kaikkeni, ja kohta en enää itsekään jaksa. Parisuhde, joka ei tosiaankaan ole ihan ensimmäisenä mielessä, on kärsinyt. Avioliitto alkaa rakoilla.
Epäilen, että mielenterveysongelmat ovat meillä suvussa. Ulkopuolisuuden tunne on jatkuva vaiva ja invalidisoi tehokkaasti älykkäätkin yksilöt.
Parasta aikaa nuorempi tyttäreni jonottaa nuorisopsykiatrialle, mikään ei kiinnosta häntä ja hän vain makaa lattialla ja viiltelee itseään. Mitä voin tehdä? Olen kertonut hänelle, että rakastamme häntä, mutta ei se auta, kun hän tuntee, ettei ole riittävän hyvä.
Toivon sinulle jaksamista ja aina sitä jotenkin jaksaa vielä yhden päivän eteenpäin. Lapsella sentään on se suurin ongelma ja hänen vuokseen on jaksettava.
Terveisin ER
Pahoittelen nimimerkkiäni, aikoinaan huonosti valittu, eikä liity asiaan.😳
Hei,
kirjoitatte kuin minun elämästäni ja tunnnoista tällä hetkellä.
Olen havainnut 8 v. tyttärelläni masennuksen oireita. Tällä hetkellä
hän on sijoitettuna, koska en itse jaksanut. Ulkopuolinen henkilö,
joka jutteli hänen kanssaan sanoi, että elämän ilo on kadonnut häneltä.
Olen yh. jonka exä syyttää erosta vain minua, mutta ei mene itseensä
ja mieti omaa juomista (ei yhtään täysin selvää vapaapäivää, vapaita
noin 3 päivää/viikossa). Käy aika raskaaksi muille perheessä.
Nyt odotan, että perheneuvola antaisi edes jotain tukea meille jaksa-
miseen sen aikaisemman ei oon sijasta.
Huomaan, etten ole yksin, paha sanoa, mutta sekin tavallaan auttaa
jaksamaan.
Ilman edes jonkinlaista huumoria, tästä ei tule mitään.
Hei!
Olen itse kärsinyt pakkoajatuksista varmasti enemmän vähemmän koko ikäni. Voisin sanoa, ettei ne koskaan kokonaan häivy, ainakaan mun päästä. Ainut mitä niille olen voinut tehdä, on etten anna niitten ahdistaa, vaan yritän antaa niiden tulla ja mennä. Hyväksyä sen, että jokaisella kulkee joskus päässä hullujakin ajatuksia, ja ajatukset ei ole sinänsä hyviä tai pahoja, vain jos omia ajatuksia lähtee toteuttamaan niin ne voivat olla pahoja. Ehkä lapsille voisi opettaa sitä, että ajatuksia ei voi valita mutta teot voi, ja että ne ovat eri asioita. Ja sitten olen huomannut, että mitä enemmän minua stressaa niin sitä enemmän tarkistelen asioita ja sitä enemmän tulee muitakin pakkoajatuksia. Sairaita ajatuksia sinänsä, mutta yritän olla ahdistumatta lisää pelkistä ajatuksista. Jonkin verran oikea ravinto auttaa, esim kalaöljyt, kaippa ne öljyää noita aivoja toimimaan paremmin, mene ja tiedä... Mutta vointeja teille, ei varmasti ole helppoa, mutta jos voisitte saada lastenne elämään edes hetkeksi jotain mukavaa tekemistä, kuten liikuntaa missä voisi unohtaa edes hetkeksi nuo painajaismaiset ajatukset. Vointeja!