Olenko alistettu... tai kenties tyhmä tai jotain??
Hei kaikille,
Olen selaillut viestiketjuja ja huomannut kuinka monella on samantyyppistä ongelmaa kuin itselläni, mutta päätin silti kirjoittaa omat asiani tänne ja pyytää mielipiteitä, koska jokaisen tarina on kuitenkin erilainen loppupeleissä. Eli mitään ihmeellistä ja suurta ei tämä tule olemaan verrattuna muihin, joten toivon, että silti jaksatte lukea ja valaa uskoa minuun, kommentoitte tai mitä tahansa, jotta saisin ulkopuolista näkökantaa ja kenties vahvistusta omaan tilanteeseeni.
Eli naimisissa olen ollut mieheni kanssa 7 vuotta, yhteiseloa takana 14 vuotta, 4 lasta, joista yksi enkelilapsi. Lapsen kuoleman jälkeen luulin, että arvot perheessämme ovat sellaisia, ettei mikään niitä pysty heilauttamaan, yhteenkuuluvuuden tunne oli rikkomaton. Mieheni on aina ollut humalapäissään arvaamaton.. en ole kuitenkaan joutunut pelkäämään lyömisiä vaan olen pärjännyt hänen kanssaan kunhan olen ottanut huudot ja haukut vastaan ja pitänyt suuni kiinni. Ongelmista ei oikeastaan ole puhuttu, ne on lakaistu maton alle siten, että omalta osaltani olen ollut hiljaa päivän pari hänen törttöilynsä jälkeen ja sitten hän tuli ja pyysi anteeksi ja lupaili, ettei enää sitä taikka tätä. Kerta toisensa jälkeen lupaukset kuitenkin pettivät ja taas kun joi joi senverran, että oli tukevassa humalassa ja sanoi mitä suustaan ulos tuli. Jossain vaiheessa rupesin sanomaan asioita vastaan ja sehön ei tilannetta hepottanut, vaan on myöntänyt että meillä meni paremmin kun olin hiljaa vaan. Kuitenkin… ongelmat ovat nyt kärjistyneet siten, että edellissyksynä lähti työn vuoksi muualla viikoiksi ja oli vain viikonloppuisin kotona.
HUomasin heti alakusyksystä jotakin outoa mihessä, mutta syytti pahaa oloaan minusta johtuviksi sekä työkiireistään johtuviksi. Rahaa ei koskaan tilillä ollut, jouduin lainaamaan jos keltäkin, että saisin lapsilleni talvikengät ja autoon renkaat sekä ruokaa jääkaappiin ja laskut maksettua. Tililtä seurailin, miten rahat kulusivat hänen kämppänsä lähiöpubin kassaan, isoja summia, sellaista rahaa joka olisi pitänyt olla tilillä jotta saisin elämän hoidettua lasten kanssa. Tästä kun puhuin, ei ottanut kuuleviin korviisa vaan jatkoi ja jatkoi. Hoiti työnsä, mutta vapaa-ajallaan vietti sen ystävien kesken kuppilassa kun siellä oli vaan niin mukavaa jutella ja viettää aikaa, siis hänen sanpjensa mukaan ihan poikaporukassa istuivat. Yritin useasti soitella, mutta puhelimeen ei vastannut, aina oli kuulemma puhelimessa jotakin vikaa tai ei ollut kuullut kun se soi, tai joskus se oli jopa kiinni kokonaan. Tätä jatkui pitkälle syksyyn ja loppujen lopuksi selvisi, että hän on erehtynyt sänkyhommiin toisen naisen kanssa, vaikkakin vain kerran omien sanojensa mukaan. Tämän selvitettyäni tajusin kaiken, vstaamattomat puhelut, rahan menon, kiukkuisen olemuksen kotona, minun syyllistämiseni ym ym.
Olin valmis pistämään mieheni pihalle, mutta hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että en voi heittää omaa elämäntyötämme kerrasta hukkaan vaan kaikkeni pitää yrittää, sekä hän että minä. Keskustelimme asiasta ja lupasi parantaa tapansa ja ottaa itseään niskasta kiinni sekä luapsi että tuon toisen naisen saisin unohtaa heti, se oli vain kertaerehdys ja sillä selvä ( tähän sellainen että tuo toinen oli samassa työpaikassa ja näkivät päivittäin ) Minulla oli omat tapani pitää selvillä hänen ja tuon toisen yhteydenotoista ja huomasin että tekstiviestejä läheteltiin silti vielä puolin ja toisin, tiuhaan tahtiin, mutta mies kiisti kaiken. Minäkään en sanonut mitään, yritin että olisi itse myöntänyt, mutta ei sitä tehnyt. Yhteydenpito loppui jossain vaiheessa, mutta mieheni käytös jatkui, eli jaksoi istua kavereidensa kanssa baareissa välittämättä lupauksistaan ja sanoistani tai siitä ”uhrauksesta” jonka koin, että olin anteeksi antanut.
Tunsin itseni aika typeräksi, mutta päätin jaksaa ja jatkaa. Alkutalvesta kävimme keskustelemassa jossakin parisuhde jutussa ja huomasin, että mies yirtti tosissaan ja tuntui taas että nyt alkaa sujumaan. Lopetti juoksut, kävi vain silloin tällöin kevään aika ystäviensä kanssa jossakin. Soitteli usein ja oltiin yhteyksissä paljon, ja kas kummaa puhelinkin toimi aina! Normaalia sanomista on tullut silloin tällöin, mutta ei isompia. Miehelläni oli ennen tapana aina riidan päätteeksi uhata avioerolla, ja nyt teimme sopimusen että sillä asialla ei leikitä, hän ei voi minua pitää jojonaan ja leikkiä niin vakavalla asialla. Sopimus on pitänyt aina viime Maanantaihin saakka. Joi itsensä kivaksi ja kun huomautin juomisesta ja siitä, että onko pakko kotona juoda noin paljoa niin johan suuttui. Kaiken kukkuraksi menin kieltäytymään seksistä hänen kanssaan ja se oli lopullinen niitti hänelle. Sanoi, ettei ketään väkisin pane… Tästä alkoi kova sanominen, joka johti siihen että huusi ja haukkui mut huoraksi lasten kuullen ja uhkasi hakata ( on kerran hakannutkin ja aika kovin sen silloin teki ) josta minä pelästyin ja uhkasin soittaa poliisit paikalle jos ei lopeta. Tämän jälkeen potkaisi ja nauroi, että se nyt oli pelkkä vitsi ja kysyi että missä mun huumorintajuni oikein on? Ilta päättyi siihen, että lähti kassinsa kanssa ulos ovesta, törkeästi vielä vanhimmalle lapselle sanoi, että se on nyt siinä ja iskä lähtee ja jätti minut pesemään likapyykin ja selvittämään asioita lasten kanssa. Sanoin vielä, että tiedät itsekin ettei erolla ja lähtemisellä uhata, kuten ollaan sovittu ja jos nyt lähdet tiedät ettei takaisin ole tulemista, koska rajat ne on minullakin. Sanoi, että tietää hyvinkin mitä on tekemässä ja lähti ovesta ulos, vain tullakseen aamulla erääin humalassa ja katuvaisena takaisin.
En ole omia sanojani pyörtänyt vaan olen ollut sitä mieltä että saa muuttaa pois, mutta silti ajattelen, että teenkö väärin?! Miten nuo lapset kestävät eron vaikkakin isoin sanoi, että on parempi, että eroatte ettei tarvitse kuulla riitojanne. Mulla olisi paljon tästä kirjoitettavaa, mutta nyt pitää lopettaa kun on töihin lähtö. Kommentoikaa olkaa kilttejä. otan vastaan aivan kaiken viisauden teiltä muilta, kunhan se omaa oloani helpottaisi….
Hei pahaolo! 🙂🌻
Et sinä mitenkään tyhmältä kuulosta, etkä täysin alistetultakaan, sillä jaksat kuitenkin miettiä vaihtoehtoja. Miehesi toiminta on kuitenkin todella törkeää, mielestäni tuollaista ei todellakaan tarvitsisi katsoa ja jaksaa. Pidän eroa parempana vaihtoehtona, mutten tietysti voi nähdä koko tilannettasi niin laajasti kuin sinä itse. Varmasti on myös paljon asioita, jotka puoltavat suhteen jatkamista. Lasten suhteen olen kuitenkin sitä mieltä, että he luultavasti kestäisivät paremmin eron kuin miehesi juomisen, käytöksen ja tappelemisen. Voin sanoa sen kokemuksesta, sillä isäni on alkoholisti ja masentunut, ja elämä hänen kanssaan on välillä ollut yhtä helvettiä. Nyt en vanhimpana lapsena asu enää kotona, mutta olen edelleen huolissani äidistäni ja nuoremmista sisaruksistani. Toivoin n. 12-vuotiaasta asti, että äiti ottaisi eron, lähtisi tai laittaisi isäni pihalle. Isäni joi, käyttäytyi holtittomasti ja aggressiivisesti, ja pilasi kirjaimellisesti elämä. Vei oma aikansa päästä irti kaikista traumoista, eikä se ehkä täysin onnistu koskaan. Ero voi tietysti tuntua pitkän yhdessäolon jälkeen vaikealta, mutta joskus se on kuitenkin kahdesta pahasta pienempi. Ei ole todellakaan oikein, että sinun pitäisi vain olla hiljaa, antaa tarvittaessa seksiä ja kuunnella haukkumista. Sellaiseen ei pitäisi suostua koskaan. Miehesi rahankäyttö ja pettäminen vain vahvistavat käsitystäni. Teet tietysti itse ratkaisusi, eikä niissä kannata hätäillä, mutta minulle muodostui tällainen mielipide luettuani viestisi. Paljon voimia ja jaksamista sinulle ja lapsillesi, mihin ratkaisuun sitten päädytkään! 🙂👍
pahaolo kirjoitti 15.06.2007 klo 13:05:
Olin valmis pistämään mieheni pihalle, mutta hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että en voi heittää omaa elämäntyötämme kerrasta hukkaan vaan kaikkeni pitää yrittää, sekä hän että minä. Keskustelimme asiasta ja lupasi parantaa tapansa ja ottaa itseään niskasta kiinni
Hei pahaolo,
Olet ollut sisukas ja todella yrittänyt kaikkesi. Jossakin menee kuitenkin raja, mitä toiselta voi sietää, niin kuin itsekin kirjoitit. Miehesi on pettänyt lupauksensa, eikö niin? Sinun on päätettävä, mitä se tarkoittaa. Miehesi käytös ei satuta vain sinua, vaan myös lapsia. Ei ole oikein, että he joutuvat kärsimään. Ei ole oikein, että sinä kärsit.
Minunkin mieheni on humalassa arvaamaton, ja olen hänet aikaisemmin jo jättänyt. Palasimme yhteen myöhemmin, mutta pettymykset ovat taas tulleet horjuttamaan kaikkea, uskoani häneen. Olen erittäin väsynyt omaan tilanteeseni. Nyt hän juuri lähti onneksi pyynnöstäni sukulaisilleen, että voin olla yksin. Tuntui, että en voi hengittää jos taas tämä ilta ollaan tässä saman katon alla. Hän tietää, että mietin eroamista. Hän on tänään vakuutellut, että hän pyrkii toimimaan jatkossa toisin. Sanoin, että sekö mun pitäisi uskoa ja yrittää siinä uskossa elää. Onko se sama kuin valheessa eläminen.
En juuri nyt osaa tämän enempää kommentoida sinulle, toivottavasti en masentanut omilla murheillani, mutta kirjoita taas, jos siltä tuntuu. Jaksamista sinulle!
Tarina jatkuu... Miten voi muutamassa päivässä asiat mennä enemmän solmuun? Mies siis lähti Maanantaina ja Tiistaina otti oman kämpän jossa majaillut. On työpäivien päätteeksi kuitenkin tullut parina iltana lapsia katsomaan kun mulla ollut menoja ja kotiin tultuani jäänyt sohvalle nukkumaan. Kai olen säälistä (??) antanut jäädä, vaikka olisi ollut parempi pistää yöhön.
Perjantaina mies oli töissä klo.23 asti ja kuvittelin, että olisi mennyt kämpilleen makoilemaan ja miettimään mitä on tullut tehtyä, ainakin sen jälkeen kun Torstaina täällä kotona ymmärsi kaiken ja oli kovin pahoillaan ja lupasi kaikkensa tehdä, jotta mulla ja lapsilla olisi hyvä. Lupasi tulla Sunnuntaina tänne niiden kanssa, jotta pääsen töihin iltavuoroon. Lapsetkin olivat iloisia, että iskä tulee, ei tarvitse olla "vieraiden" kanssa ( mamma tai mummi ) No kuitenkin, mulla oli aikoja sitten sovittua menoa Perjantaiksi. Lähdin kaupungille ja kuinka ollakaan klo. 02.00 näin mieheni ravintolassa aivan tuhannen kännissä. Ja hän oli siis päässyt töistä klo.23!! Hän ei huomannut minua, joten tarkkailin sivusta vähän aikaa miten mies teki itsestään idioottia arvostelemalla edessään seisoneiden naisten takapuolia ja niitä sitten jonkun kaverin kanssa naureskelivat. Menin morjestamaan ja hivenen ehkä oli nolona, mutta peitti sen ylimielisyyden ja kylmyyden alle. Ystäväni jonka kanssa olin liikenteessa sanoi, että hänen oli tosi paha seistä meidän kanssa, kun hänkin tunsi sen viileyden miten mua mies kohteli. Sormusta ei miehellä ollut kädessä vaan leikki poikamiestä raukka, kai flaksi käy paremmin jos sormus on pois.. en tiedä syytä, mutta jotenkin tuli selainen olo, että näin hän on kenties toiminut aina, ottanut sormukset siis pois, koska ne olivat nytkin pois. Myöhemmin käveli ohitseni kuin olisin ilmaa eikä katsellut päinkän, kunnes juuri ennen valomerkkiä tuli juttelemaan ja kas huomasin sormukset takaisin sormessa. Itse asiass mua hivenen hävetti hänen puolestaan.... miten voi niin lapsellinen olla?! Lähti siitä kuitenkin nopeaan pois viimeisillä voimillaan kokeilemaan yhtä isompaa seuruetta naisia, josko sieltä joku olisi hänen mukaansa lähtenyt, vaan ei saanut ketään ja lähti pois koko ravintolasta. Kun pääsin kotiin tuli mulle viesti että pyydänkö hänet kotiin myös? Kun siihen vastasin, että saa mennä kämpilleen niin kehtasi kysyä, että mikä nyt on, miksei hän pääse kotiin. En loppujen lopuksi enempää vastannut vaan menin nukkumaan.Seuraavana päivänä en saanut yhteyttä mieheeni, heitti luurin korvaan kun soitin tai ei vastannut ollenkaan. Viimeinkin vastasi johonkin tekstiviestiin ja ymmärsin, että oli taas kaupungilla. Vastausta siihen, että tuleeko lapsia Snnuntaina katsomaan en saanut. Itseänsä kusipääksi vaan moitti ja yritti ilmeisesti saada minulle pahan olon siitä, että olen niin ilkeä enkä päästänyt kotiin häntä. Koko päivän mies ilmeisesti joi jossakin ja illalla sain kuulla yhdeltä ystävältäni, että näki mieheni taas ravintolassa kännissä ja ilman sormusta. Mulla on kohta töihin lähtö ja olen hommannut lapsille hoitajan kun miehestä ei kuulu mitään. Olen laittanut viestiä, että soittaisi lapsille, niillä kun on puhelimet, mutta ei soita ja minä saan lapsille selitellä että miksi isä käyttäytyy kuten käyttäytyy. Kyllä on paha olla mulla kun ei lapsista välitä vaikka kaikkensa lupasi. Mä tiedän että niitä rakastaa, tottakai, mutta jos pettää lupaukset heille jo nyt ennenkuin olaan edes virallisesti erottu niin ei hyvin ala tämä homma. Jos lapset saavat pettyä isäänsä kerta toisensa jälkeen niin heidän luottamus ihmisiin ja lupauksiin karisee. Ja mitä minä voin tehdä? En mitään muuta kuin antaa syliä ja lohduttaa.... jos edes se auttaisi. Tiedän milta tuntuu kun lupaukset petetään kerta toisensa jälkeen, olenhan elänyt mieheni kanssa ja hän ei ole koskaan suuria lupauksiaan pitänyt. Esim. ensimmäisen lyönnin jälkeen lupasi ettei koskaan lyö, vaan niin potkaisi mua Maanantaina. On myös luvannut olla juomatta itseään humalaan kotona.. no sekin lupaus on mennyt taivaan tuuliin. ym ym lupaukset.
Kiitos vastanneille. "Hauskinta" omassa elämässäni on, että elän omaa lapsuuteni kauhua. Eli kuten ( oliko Mallow??) kertoi, hänen isänsä on alkoholisti, on myös minun. Olen tainnut mennä naimisiin oman isäni kanssa!!? Aivan järkyttävä huomio. Ainut ero mieheni ja isäni välillä on, että isäni joi joka päivä ja oli reissuillaan tosi usein, miehelläni heittää yli noin joka kolmas tai neljäskuukausi. Tähän väliin kuitenkin mahtuu niitä ns. "normaaleja" kännejä aina silloin tällöin. Mun mielestäni hänen normaalit kännit ovat sitä, että on humalassa ja pysyy kotona, on välillä ok, mutta enimmäkseen saan olla varpaisillani.
Mieheni tuli Sunnuntaina kotiin, soitti ja kysyi saako tulla. Olin itse töissä, mutta sanoin, että kunhan nukkuu ja selvittää päänsä niin sitten saa mennä kotiin ja vain siksi, koska on lapsille luvannut tänään tulla ( siis parempi myöhään kuin ei milloinkaan mielestäni )
Tuli tänne kotiin ja tapasi äitini, joka oli lapsia kaitsemassa. Kertoi, että äitini kertomus omasta lapsuudestani ja kokemuksensa juoposta miehestä avasivat hänen silmiään. Vaikka olin useasti kertonut miehelleni omasta isästäni ja hänen väkivaltaisuudestaan ym asioita ei ollut ymmärtänyt tekevänsä minulle ja lapsille samoin. Äitini kertomus oli tehnyt kuulemma suuren vaikutuksen! Itse tuohon olen kyllä skeptinen, miksi enää uskoisin mihinkään mitä sanoo.
Tällä hetkellä majailee kotona, käy töissä ja lupaa sitä ja tätä. MUTTA itse haluaisin tietää häneltä, että miten hänen lupauksensa ja anteeksipyyntönsä eroavat entisistä kerroista?!! Ei osaa vastata kuin, että nyt tarkoittaa todella. No joo, niin on ennenkin sanonut, että tällä kertaa ihan tosissani tarkoitan mitä sanon ja minä tyhmä olen uskonut. Teenkö taas virheen jos uskon ja luotan? Mulla kesti kuitenkin aika kauan mieheni kanssa luottaa häneen niinkin pienessä asiassa kuin että uskalsin itkeä hänen nähtensä. En uskaltanut omia tunteita kovin näyttää, kun olen ne tottunut piilottamaan ( alkoholistiperheen lapsen ongelma ) Pelkäsin, että kun itken hän torjuu minut ja alkaa ivaamaan tms. kuulostaa hölmöltä, mutta on totisinta totta. Nyt kuitenkin mun pitäisi luottaa itseni kokonaan hänen käsiinsä taas kerran ja hintana on kuitenkin minun sisäinen kaaos, jos sattuu pettämään lupauksensa ja minä jälleen kerran tipun ja korkealta. Pelkään etten jaksa, sekoan tai jotain.
Mies on luvannut mennä lääkärille, tilasi jo itselleen ajan, koska keskusteltuani kanssani oli samaa mieltä, että jokin hänen sisällään kalvaa ja se jokin purkautuu hänestä ulos kun on humalassa ja silloin minä saan kuulla kunniani.
En osaa sanoa huomisesta... kun en osaa sanoa edes sitä, että mitä tapahtuu kun tulee töistä tänään. Voi olla että saamme kovan riidan aikaiseksi tai ilta menee rauhallisesti keskustellessa.On myös luvannut kuunnella tosissaan minua ja sitä mitä sanon, ja luvannut pinnistää ja purra hammasta jos satun koskettamaan sanoillani jotakin hänelle herkkää paikkaa. Olen myös sanonut, että ei ottaisi itseensä niin paljon jos sattuu kuulemaan totuuksia suustani. Vaikeaa on.
Kyllä olet kovilla, pahaolo! Ja pakko nostaa hattua, että olet jaksanut ja jaksat vieläkin, jos et ihan uskoa, niin ainakin toivoa, että miehesi muuttuu. Toivon teidän kaikkien vuoksi, että näin tapahtuu🙂👍!
"Solmuja" tuntuu riittävän suhteessanne ja mietin vaan, että niitä olisi ehkä helpompi lähteä availemaan jossain pariterapiassa. Siellä ammatti-ihminen osaa ja uskaltaa esittää sellaisia kysymyksiä, joita ei ehkä itse saa sanottua. Jonot niihin on vaan aika pitkiä usein, joten tilaa se aika nyt. Jos miehesi ei sinne suostu tulemaan, niin mene yksin.....ja voihan sen sitten peruakin, jos asiat alkaa sujumaan.
Ei siitä ainakaan haittaa tule olemaan, mutta moni asia voi saada paremman käänteen.🙂
Tsemppiä ja jaksamista sinne suunnalle🙂👍🙂🌻!
Kiitos vastanneille :O) Olen jatkanut elämääni päivä päivältä, minuutti minuutilta. Uskon ja haluan uskoa, että mies tosissaan tarkoittaa mitä sanoo... Tuntuu, että on niin paljon asioita vuodatettavana, että niistä saisi kirjan kun oikein aloittaisi kirjoittamaan.
Pariterapiaan haluaisin mennä heti, kuten miehenikin, mutta jonot ovat aivan järkyttävät ( olemme jonossa ). Yksityisellä taas maksaa niin paljon, että en tiedä kestääkö talous, toisaalta se hinta olisi pieni verrattuna siihen että perhe hajoaisi. Haluan kuitenkin antaa lapsilleni ja itselleni, sekä miehelleni hyvän elämän yhdessä.
Osaako kukaan sanoa/kertoa hyviä kokemuksia tai hyviä pariterapeutteja esim. Turussa, Salossa tai Kaarinassa? Olemme niin pieneltä paikkakunnalta, että jos menemme täällä kaupaungin tarjoamaan pariterapiaan, niin sen oven avauksen kuulevat kaikki :O( ja en jaksaisi selitellä kellekään naapureille ym mitään omia asioitani.
Hei tässäkin ketjussa, Pahaolo ja muut! Etsin tosiaan alkoholinkäyttöön liittyvää ketjua; täällä kirjoitat miehestäsi sellaista, mitä etsin(?). -Menin ns. uusiin naimisiin jokin aika sitten ja valtavaksi pettymyksekseni ja surukseni sellaisen miehen kanssa, jolla on (hänen mielestään vain minun mielestäni; tosin tiedän, että myös siskojen, vanhempien, entisen perheen, jne. mutta kukaan ei puhu asiasta mitään vaan haluavat pestä kätensä/eivät jaksa tai uskalla sanoa mitään) alkoholiongelma. Se tuli esille heti häittemme jälkeen (😭 voi, miten kauheaa ja surullista se oli!) ja suuren kriisin seurauksena mieheni lupasi toisen pariskunnan läsnäollessa olla tuomatta kotiimme edes saunakaljaa. Lupaus ei ole kokonaan pitänyt; ensimmäisenä talvena oli joitain öitä, jotka nukuin kotona peloissani kunnes päätin aina heti hänen humalatilan havaitessani lähteä itse pois. Joitakin kertoja olen joutunut lähtemään; viimeisen kerran puoli vuotta sitten (minkä jälkeen ei ole juonut väkeviä). Silloin poishakijan itselleen soitti myös mieheni murrosikäinen poika (poika ei halunnut lähteä minun kanssa, vaikka kysyin). -Tänään keskustelimme alkoholista pitkästä aikaa (mieheni itse otti asian esille) ja olen todella pettynyt! Hänen mukaansa uudenvuodenaatonaattona MINÄ menetin päreeni kokonaan (olin ihan hetken edes kotona, ihan hiljaa tilanteen huomattuani -eli että mies oli juonut poissaollessani- kunnes tosi nopeasti päätin poistua miehen pojan alettua huutaa isälleen potun juomisesta!)...Poikakin vaan lähti mieheni mukaan minun reaktioni takia. Eli, aina löytyy muista ja etenkin minusta syy ja selitys!🤕
Mietin miten puran tätä itselleni todella vaikeaa asiaa!😑❓? Täällä netissä olen lukenut ihan hirveitä juttuja, mitä naiset hyväksyvät/kestävät, joten minulle ei ole samalla tavalla tapahtunut mitään hirveää (ja mieheni mukaan olen tehnyt kärpäsestä härkäsen). Ensimmäinen mieheni oli ilman alkoholia joitakin kertoja (noin kerran vuodessa) väkivaltainen minua kohtaan halutessaan hiljentää minut (minkä olin tavallaan unohtanut häiden aikaan!), nyt sitten pian naimisiinmentyäni mieheni mielettömän huudon ja raivoamisen lisäksi kävi käsiksi ja uhkasi tappaa (otti terävän veitsenkin esille; jälkeenpäin selittäen aikoneensa tehdä jotain itselleen); reagoin nyt väkivaltaan niin voimakkaasti, että asiasta tuli oikeuskäsittely (mikä mieheni silmissä ja mielestä on pelkästään minun vikani, vaikkakin yleinen syyttäjä vei asian oikeuteen). En olisi voinut ajatellakaan jatkaa/aloittaa yhteiselämää mieheni kanssa ilman että hänen rikoksensa (pahoinpitely) minua kohtaan sai sille kuuluvan rangaistuksen. -Hän ei kuitenkaan ole missään vaiheessa myöntänyt toimineensa niin kuin asia oli. -Lähes kaikki läheiseni ja ystäväni ja lakimiehet ja poliisit olivat sitä mieltä, että minun olisi pitänyt heti lopettaa koko avioliitto, koska heidän mielestään kukaan alkoholiongelmainen ei muutu.
Nyt puoleen vuoteen mieheni ei ole ainakaan minun tietääkseni juonut muuta kuin olutta tai siideriä eikä niitäkään nähteni. En siedä kaljan hajua, mieheni käyttäytyy jo kahden pullon/tölkin jälkeen eri tavalla kuin ilman niitä (itse tosin selittää minun käyttäytymiseni muutoksen aiheuttavan hänen muutoksensa), viimeksi joi neljä pulloa illassa viime viikolla. Itse en viimeiseen vuoteen ole ottanut siideriäkään mieheni kanssa; en kertakaikkiaan näe siinä mitään mieltä. -Olin naiiviudessani siinä luulossa tähän päivään asti, että mieheni on vihdoinkin tajunnut haluavansakin olla ilman humalatiloja....
Jatkan joku toinen kerta jos tähän on jotain reaktioita... Voimia ja päättäväisyyttä vaatia ihmisarvoista elämää!!!🙂🌻
Hei pahaolo.Mitä sinulle nykyisin kuuluu?Olen epätoivoisesti etsinyt täältä palstalta samanlaisia kokemuksia kuin minulla on ja sinun sivuavat sitä jonkin verran.Haluaisin päästä juttelemaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa kokeneitten naisten kanssa.Sellaisten jotka kokevat olevansa vankilassa omassa kodissaan.