Parisuhde, koti ja perhe

3 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä ninnuska aloittanut aikaan 02.05.2008 klo 01:45 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kirjoittelin tänne reilu vuos sitten kun tuli aivan yllättäen ero eteen ja maailma romahti täysin ja minä sen mukana. Mieheni ilmoitti kaksi päivää ennen joulua ja meidän poikamme 2 vuotis synttäreitä että ei enää halua olla kanssani. Muutti äidillensä ja ei mennyt kun viikko niin olin muuttanut lasten kanssa uuteen…

Käyttäjä sitova aloittanut aikaan 07.09.2008 klo 21:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Oli pakko kirjoittaa tänne, sillä on jotenkin vain purettava omia tuntemuksiaan ihan yksin ja saada palautetta ulkopuolisilta. Jo jonkin aikaa mua on ahistanut kaikki asiat: rahatilanne, työtilanne, parisuhde. Tuntuu, että olen koko ajan menossa alaspäin ja etten enää hallitse tilannetta. Oltiin tyttöystävän kanssa perjantaina viihteellä ja sitten mustasukkaisuuspuuskassa lähdin kotiin…

Käyttäjä alistettu aloittanut aikaan 09.06.2008 klo 12:16 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa tänne. Jouduin väkivallan kohteeksi viikko sitten miesystäväni mökillä. Hän pahoinpiteli minut lievästi (poliisien mukaan), uhkasi tappaa, oli nyrkit pystyssä, heitteli tavaroita ja hajoitti ikkunan. Hän oli täysin raivon vallassa. Luulin sen yön olevan viimeiseni.. 3 v lapseni näki tilanteen ja meni myös aivan hysteeriseksi, tärisi vielä…

Käyttäjä liina3 aloittanut aikaan 28.08.2008 klo 12:39 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen tässä kahden vaiheella erotako 19 vuotisen yhdessä olon jälkeen miehestäni☹️. Tässä muutaman vuoden sisällä olen herännyt ja ymmärtänyt, että mieheni sairastaa narsistista persoonallisuushäiriötä. Hän saattaa suuttua aivan pienistä mitättömistä asioista ja huutaa ja räyhätä ja jos minä en tee hänen ohjeitten mukaan joitakin hänen määräämiä asioita oikein ja se…

Käyttäjä kirsi67 aloittanut aikaan 03.09.2008 klo 12:02 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Remonttia tehty ja takanapäin 5 viikon kesäloma.Kaikessa rauhassa kotiin tulossa.Pihalla olikin kaksi miestä odottamassa…poikani oli piesty…sisällä yksin.Toinen miehistä (mieheni sukulainen) kävi sanallisesti kimppuuni ja alkoi uhkailemaan ym.Sanoin vastaan ja yritin päästä kotimme ulko-ovelle.Yhtäkkiä tämä mies löi minua nyrkillä kasvoihini ja toinen mies ja oma mieheni vain katsoivat vieressä.Pyysin soittamaan poliisit,…

Käyttäjä Mies aloittanut aikaan 28.07.2008 klo 12:20 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kuinka jaksaa eteenpäin, kun puoliso on epävarma suhteen jatkumisesta ja samanaikaisesti on kiinnostunut kolmannen henkilön seurasta, joka täyttää hänen ajatuksensa? Hän ei vielä ole valmis keskustelemaan asiasta, sillä sanoo ajatustensa olevat keskeneräisiä. Kirjoittaminen ja puhuminen on minua auttanut jotenkin, mutta onko lisää kokemuksia ja apukeinoja?

Käyttäjä mestari aloittanut aikaan 27.08.2008 klo 01:22 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

kertokaa joku, että miksi vaimo masturboi joka ilta vaan ei suostu seksiin kanssani?olenko niin tyhmä etten näe lopun tulleen?

Käyttäjä Soturi aloittanut aikaan 26.08.2008 klo 14:15 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Tapasin mieheni 12 vuotta sitten, 19-vuotiaana kakarana. Hänellä oli ikää 11 vuotta enemmän, takana kaksi kariutunutta avioliittoa. En tiedä rakastuinko häneen, elämäni oli silloin palasina maailmalla ja nuoruuden hullunrohkeutta, pelkoa ja tyhmyyttä riittämiin. Nyt tiedän, että hain hänestä jonkinlaista satamaa ja hän minusta laastaria avioero haavoihin. Ja nuorta tyttöä, nimenomaan…

Käyttäjä loulita aloittanut aikaan 22.02.2008 klo 23:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Puolisoni juo joka viikonloppu…Jos sanon,etten suostu siihen että hän lähtee viihteelle,hän suuttuu ja mököttää ja uhkailee.Soitin äsken hänelle,ihan umpi tunnelissa tuntui olevan…”Kun hänellä on vaikeaa” ja kun minä en muka koskaan kuuntele ja sitten raivoaa minulle puhelimessa asioista.Kaiken keskipiste on hän.En jaksa enää…Joka viikonloppu sama juttu.Jos hän sattuu tulemaan yli…

Käyttäjä Emiliana aloittanut aikaan 28.08.2008 klo 11:50 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ongelmani alkujuuren näkee jo otsikosta, olen siis liian kiltti ja kärsin siitä. Olin ainut lapsi, kasvoin vastaamaan vanhempieni joskus liiankin suuria vaateita. Halusin miellyttää kaikkia, enkä koskaan saanut niitä tosiystäviä. Luulen että minua pidetään pinnallisena ja häilyvänä, ehkä jopa turhamaisena. Mutta sitä en ole, ainakaan omasta mielestäni. Olen koko ikäni…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: