Olen ollut kohta 4 vuotta yhdessä tyttöystäväni kanssa. Olemme asuneet kohta 2 vuotta yhdessä ja kihloissa olemme olleet yli 3 vuotta. Opiskelemme molemmat. Asumme opiskelija kämpässä. Elämä on ollut elämisen arvoista koko yhdessä oloajan myös heikommat hetket mukaanlukien. Nyt sitten vajaa viikko sitten lauantaina hän halusi ajatella muuttavansa pois ainakin joksikin aikaa, eli niinku antaa aikaa itselleensä. Meillä ei ole ollut riitoja minkään suhteen. Ainoastaan olemme eläneet tän vuoden puolella paljon niin että hän on ollut netissä ja minä kattellut telkkaria tai pelannu.
Mulla on ollut masennusta pitkän aikaa elämässä(hoidan kuitenkin masennusta) ja ehkä en ole kyennyt antamaan sitä jotain tyttöystävälle mistä hän on jäänyt paitsi ja nyt hän haluaa miettiä tätä meidän juttua.
Oon yrittänyt jutella hänelle monta kertaa ja hän sanoo ettei tämä ole lopullista, hän vain muuttaa ja ottaa aikaa itselleen.
Olen tällä hetkellä pois kotoa saadaksemme väliä tähän tilanteeseen.
Toivon todella että hän ei muuttaisi ja pääsisimme aloittaa tavallaan alusta. Pelkään kuitenkin kokoajan pahinta ja se raastaa sydäntä todella todella paljon.
Olen todella katkera tästä.
Hei, inhimillinen ihminen!
Mikä on tilanne nyt? Asutteko tyttöystäväsi kanssa erillään? Oletteko yhdessä?
Viestisi kiinnitti huomioni, koska tunnen useamman parin, jotka ovat muuttaneet erilleen vuosien yhdessä asumisen jälkeen, eikä kyse ole kertaakaan ollut erosta! He ovat asuneet aikansa erillään, pysyen kuitenkin parisuhteessa, ja sitten muuttaneet takaisin yhteen, kun on siltä tuntunut.
Muutitteko suoraan lapsuudenkodista yhteen? Sain sellaisen käsityksen, että olisitte melko nuoria vielä.. On ihan hyväkin opetella itsenäisyyttä ja yksin asumista nuorena, ei sitten tarvitse vanhempana haikailla "kokemusten" perään. Itse muutin ensin yksin asumaan, ja vasta sen jälkeen poikaystäväni luo (vaikka olisin voinut muuttaa suoraan hänen luokseen), koska halusin kokeilla, miltä tuntuu asua niin, ettei tarvitse miettiä ja huomioida jonkun toisen menemisiä ja tulemisia. Että pystyin keskittymään ihan vain iteseeni.
Älä sido tyttöystävääsi. Anna hänen muuttaa omilleen, jos hän niin haluaa. Ei se tarkoita eroa! Pieni fyysinen etäisyys voi jopa lähentää teitä entisestään..
Toivottavasti jakselet masennuksesi kanssa ja muistat, että kaikesta selviää kyllä! 🙂🌻
Hei aikalailla tuttu tunne. Meilä on ollut hiljaiseloa kotona jo hetken aikaa ja nyt minulle ilmoitettiin että avopuoliso haluaa muuttaa erilleen ja kokeilla itsenäisyyttään. Hänellä on jäänyt se elämänvaihe kokematta ja onhan se hyvä nyt kokea ennen kuin on yhteiset talot yms. Pelottaa vaan se jos hän ei haluakakaan enää palata tai tapaa jonkun muun. Meillä 2v tyttö joka on meille kaikki kaikessa. Olemme olleet 6v yhdessä josta 4v kihloissa ja meillä on ollut ylä ja alamäkiä. Nyt sitä alamäkeä on hetken jo kestänyt mutta olen luottanut siihen että kun yhdessä yritetään niin sieltä noustaan. Tuntuu että hän ei halua enää edes yrittää. Tuntuu kuin hän ei oikein edes tietäisi mitä oikeasti haluaa. Hän myös ilmoitti että tunteet ovat jollain tavalla kadonneet.
Toisaalta haluaisin laskea irti mutta toisaalta en. Hän on muuttunut paljon lähiaikoina ja jopa hänen ystävänsä on siitä maininnut minulle. Hänestä on tullut "ärsyttävä" kuulemma.
Pelottaa itsen kannalta kun välillä tuntee kuinka jää alkaa virrata eikä mikään tunnu miltään. Ainoa tietenkin on kun ajattelee lasta. Silloin tekee todella pahaa.
Olemme keskustelleet aiheesta ja hän on ilmoittanut haluavansa miettiä asioita/ etsiä itseään. Olen sanonut antavani hänelle niin paljon omaa aikaa kun hän tarvitsee, heitin pallon hänelle.
Toisaalta olen omalla osallani valmistautumassa pahimpaan tai siihen että haluanko minä edes ottaa häntä enää takaisin. Vaikeita asioita. Hänen kanssaan kuitenkin olen ajatellut olevani "loppuelämän".