Totuus ei selviä koskaan

Totuus ei selviä koskaan

Käyttäjä chilla aloittanut aikaan 30.04.2008 klo 14:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä chilla kirjoittanut 30.04.2008 klo 14:08

Kannattaako tästä enää jauhaa vai jätänkö asian unholaan. Mieheltäni en kuitenkaan saa koskaan rehellistä vastausta siitä kuinka kauan hänen suhteensa toiseen naiseen lopulta kesti.
Asian ristiriitaisuus kuitenkin häiritsee minua, kun naisen lähettämät sähköpostit ja viestit selvästi kertovat siitä, että suhde on kestänyt huhtikuun alkuun asti, mutta mieheni sanoo sen loppuneen jo silloin kun hän kärysi viime marraskuussa. Nainen ei kuitenkaan tiedä sitä, että mies on nämä viimeisimmät viestit näyttänyt minulle. Asia ajautui tähän kun kyllästyin lopulta mieheni käytökseen (haki seuraa treffeiltä netistä ja soitti ja viestitteli tälle naiselle ja hän taas vastaavasti miehelleni). Sanoin miehelleni, että en jaksa häntä enää vaan haluan erota hänestä. Tätä reaktiotani hän pelästyi ja lupasi lopettaa kaiken netissä hölmöilyn sekä vyyhdin purkauduttua olla vastaamatta enää tämän naisen viesteihin.
Eropäätökseni tein kun nainen otti minuun yhteyttä ja kertoi mieheni nettiseikkailuista. Hän tuki kovasti minua ja halusi minun osallistuvan mieheni naruttamiseen netissä, samalla väitti ettei ole kiinnostunut miehestäni enää.
Sain kuulla miehestäni sellaisia asioita, jotka saivat minut melkein voimaan pahoin. Kaikenlaista pettämistä oli hänen mukaansa ollut ja mieheni oli hänelle niin kertonut. Minulle hän viestitti, että suhde oli kestänyt seitsemän kuukautta eli siis tähän eropäätökseeni asti.
Keskustelin mieheni kanssa lopulta asioista ja kävi ilmi, että nainen on edelleen kiinnostunut miehestäni ja kun sen kuulin näytin miehelleni viestit, jotka sain naiselta. Näin vyyhti rupesi purkautumaan ja lopulta kävi selväksi se, että naisen tavoite oli saada meille ero aikaiseksi. Eroon emme sitten kuitenkaan päätyneet vaan jatkamme yhdessä.
Päätimme myös sen, että jos naiselta tulee vielä viestejä ja maileja niihin ei vastata, tuli ne sitten kummalle vaan. Myös sen päätimme, että molemmat saavat lukea viestit jotka toiselle tulevat. Sitten alkoi tekstiviestihäirintä naisen puolelta. Viestejä tuli minulle milloin mihinkin vihjaten mitä olivat mieheni kanssa puuhailleet ja samalla mieheni sai viestejä jossa surkuteltiin suhteen päättymistä ym. Muutaman päivän sitä kesti ja sitten loppui yhteydenpito.
Nyt olemme eläneet kohta kuukauden, niin ettei tästä naisesta ole kuulunut mitään eikä yhteydenottoja ole enää ollut. Toisaalta minun pitäisi olla tähän tilanteeseen tyytyväinen, nythän hän on poissa pelistä. Mutta silti vähän kaivelee se, että en koskaan saa tietää totuutta tästä suhteesta. Jouduin kuitenkin kärvistelemään viisi kuukautta kun olin tietoinen näistä yhteydenotoista ja epäilyksiäkin oli tapaamisten jatkumisesta. En ymmärrä miksi mieheni ei halua kertoa asiaa siten kuin se oli, sillä mitä merkitystä sillä lopulta enää on kun kaikki on ohi. Minusta olisi kuitenkin helpottavaa tietää totuus asiasta, ei enää tarvitsisi miettiä mikä se totuus lopulta on. Naisen miehelleni lähettämistä viesteistä käy selvästi ilmi, se että hänen mielestään heillä oli suhde siihen asti kunnes mieheni lopetti yhteydenpidon häneen. Mieheltäni kun asiasta kysyy hän tuskastuu heti ja yrittää pitäytyä alkuperäisessä kertomuksessa, että ovat tavanneet vain muutaman kerran ja loput on pelkkää viestintää. Eikä hänen mielestään mitään suhdetta ole enää ole ollut. Jos kysyn sitä, miten nainen on voinut niin hyvin olla koko ajan perillä siitä milloin olen poissa kotoa ja missä mieheni liikkuu on vastauksissa on selityksen makua. Ja kysyy vielä uskonko tätä naista ennemmin kuin häntä. En tiedä mitä pitäisi uskoa.
Minun pitäisi olla tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, suhteemme on parantunut ja ilmapiiri on hyvä perheessä. Miksi kuitenkin mieleni haluaa pysytellä näissä vanhoissa asioissa? Miten pääsen irti tästä pohdinnasta, eihän se näytä johtavan mihinkään. Elämässähän pitäisi siirtyä eteenpäin ja elää tässä päivässä eikä murehtia menneitä. Haluaisin jättää asian taakseni, mutta aina se vaan palautuu mieleen. Olenko todella niin loukkaantunut, että en pääse tästä irti? Mikähän voisi auttaa?

Käyttäjä chilla kirjoittanut 14.10.2008 klo 15:26

En ole vähään aikaan kirjoittanut kun uskoin, että meillä asiat järjestyy ja päästään elämässä eteenpäin. Näin ei sitten ole vieläkään. ☹️
Löysin lauantaina autotallista 5 prepaid liittymää (siis niiden kantaosat, jossa pin ja puk-koodit). Soitin niistä kaikkiin tuntemattomana ja yksi oli käytössä. Kävin ostamassa oman prepaid liittymän ja laitoin siihen viestejä varmistaakseni, että asia on niin kuin epäilin. Sain vastauksia ja kirjoitustyyli vastasi mieheni tapaa tekstata. 🙄
Sitten seuraavana päivänä laitoin numeroon tekstarin: voisin vinkata sun touhuistasi jollekin. Tämän jälkeen mies soitti minulle ja kuulosti siltä, kun hän yrittäisi urkkia tunnetilaani ja tiedänkö jotain. Myöhemmin huomasin, että nämä prepaid-kannat oli haettu pois autotallista. 🙄
Päätin silloin, että nyt tämän pitää loppua ja teen sen vaikka mikä olisi. Johonkin pitää saada raja. Haluan irroittautua tästä ja aloittaa oman elämän. Ajattelin, että teen sen hiljaisesti ja otan asioista etukäteen selvää. Mies kuitenkin vaistosi, ettei kaikki ole normaalisti. Hän alkoi urkkimaan miksi olen niin outo. Lopulta en enää jaksanut vaan heitin kaikki epäilyt ilmaan. 😠
Tästä sitten alkoi selittäminen jälleen. Prepaid-kortit olivat hänellä käytössään jo silloin kun aloitti suhteen tämän kakkosen kanssa. He viestittelivät aluksi niillä, mutta sitten joku miehen työkaveri joka tunsi naisen antoi hänen työnumeronsa tälle. Tämän jälkeen mies jäikin mulle kiinni. Suhde hänen mukaansa loppui tähän, mutta viestittely jatkui. Koska minä tiesin jo suhteesta hän pyysi naista viestittämään näihin prepaid-liittymiin, jotta eivät näkyisi kännykässä. (🙄 loppuikohan sittenkään suhde???)
Nainen alkoi uhkailemaan, että jos mies ei suostu tapaamaan hän kertoo kaiken minulle (tuli tätä tekstiviestihäirintää). Nyt kaikki on kuitenkin ohi ja miehen mukaan hänellä ei ole mitään meneillä (uskoako pitäisi 😝). Hänen mukaansa viimeinen kortti oli käytössä, koska antoi sen työkaverilleen sillä siinä oli vielä puheaikaa. Työkaverin nimeä ei voinut kertoa. Kun kysyin miksi oli samalla hakenut korttien kannat pois autotallista kun sai viestit, hän sanoi työkaverin kertoneen, että puhelimeen tulee outoja viestejä. Sitten hän pyysi ettei käyttäisi sitä enää. Nyt siihen ei enää saada yhteyttä (liekö hankkinut jo uuden 😝).
Tämmöistäkö tämä nyt sitten on jatkossa....olenko jotenkin riippuvainen vai miksi yhä mietin miten pitäisi toimia. Eikö tämä jo aikaa selvää ja läpinäkyvää ole. Tuo tarve selittää kaikki ja mitään ei tunnusta. 😠
Mies osti jopa uuden miniläppärin jota kantaa jopa töissäkin mukana. 🤔
Mihin sitä nettiä ympäri vuorokauden tarvii...en tajua. Ai niin joo tietty pitää pystyä sähköpostiakin lukemaan 😠.
Jatkanko kärvistelyä vai mitä teen tuollaisen tapauksen kanssa.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 15.10.2008 klo 19:40

..."enhän minä, mutta kun ne muut.."
Jos sinä haluat lopun ikääsi kuunnella selityksiä, miksi/miten, niin tässä on jo hyvä alku. Selityksiä piisaa ja ne ovat oikeita koottuja kertomuksia, on sinun asiasi, uskotko niihin, vai katsotko totuutta kohti, kirkkain silmin.

Käyttäjä E.V kirjoittanut 16.10.2008 klo 15:03

Chilla: Olet nyt päätöksen edessä: haluatko tällaista elämältäsi jatkossakin ties kuinka kauan, vai haluatko aloittaa normaalin elämän vaikka yksin. Päätös ei ole helppo. Minulta vei melkein puolitoista vuotta irrottautua, vaikka tilanne oli täysin selvä. Minäkin halusin uskoa vaimoni kertomuksia ja tiesin koko ajan kaiken olevan valhetta.

Tilanne meni minulla niin pitkälle, että keskustelin pitkään yhden pettämisasioita työkseen seuraavan etsivätoimiston edustajan kanssa. Vaikka näin tilanteen kuten sinäkin nyt näet, tarvitsin ajatuksilleni tukea ammattilaiselta. Hän kertoi minulle, että nämä pettäjät eivät muutu koskaan. Hänen mukaansa alkoholistin on paljon helpompi parantua kuin pettäjän, jolla on tämä pettäminen psyykeessä. Hän sanoi että ei itse katselisi tällaista minuuttiakaan, vaan laittaisi välittömästi suhteen poikki. Minulle hän kertoi, että vaimoni käytöksestä näkee selkeästi toistuvan pettämisen ja päätös on minun vain tehävä. Kaikki ne asiat mitä hän näki vaimostani muutaman vihjeen perusteella ovat myöhemmin osoittautuneet todeksi. Heitin hukkaan vuosikymmeniä ihmisen kanssa, joka ei koskaan muuttunut. Hän toisti pettämisessään kaavamaisesti samaa, kuten miehesi näyttää myös tekevän.

Eron ottaminen on raskas askel, mutta se on paljon helpompaa kuin katsella vuosikymmeniä pettämistä ja kuunnella näitä epämääräisiä selityksiä, jotka myöskään eivät koskaan lopu. Sinun on tehtävä tosiasioiden valossa päätöksesi. Vain sinä tiedät lopulta mikä tilanteessasi on oikea päätös. Vain sinä tiedät haluatko heittää mahdollisesti hukkaan vuosikymmeniä odottaessasi, että miehesi muuttuu. Jos sinulla on epäselvää mitä tehdä, käytä rohkeasti asiantuntijoita apunasi.