Parisuhde, koti ja perhe

5 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3803

HuoH!

1
Käyttäjä Väiski aloittanut aikaan 19.12.2013 klo 04:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Elämä on… Kuukausi sitten minulle selvisi, että avomieheni on ihastunut toiseen naiseen. Siinä tyhjeni henkisesti takki. Hankin meille perheneuvolasta ajan. Olemme käyneet siellä kaksi kertaa viimeisen kahden viikon aikana. Tuntui, että olemme löytämässä keskusteluyhteyden ja läheisyyden mitä meillä ei ole ollut suhteemme aikana. Viikon ajan meillä oli mieletöntä seksiä. Olen…

Käyttäjä Kaarisilta aloittanut aikaan 17.12.2013 klo 21:52 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen työssäkäyvä äiti, jolla on murrosikäinen tyttö. Erosin tytön isästä kolme vuotta sitten hänen pettämisen ja minun mollaamisen takia. Passasin, puunasin ja unohdin itseni vuosien ajan – kunnes tajusin, että minua ei ollut enää olemassa. Olin vain väline muiden hyvinvoinnin tyydyttämiseen. Ostin oman asunnon ja kaikki meni hyvin tyttäreni kanssa…

Käyttäjä Väiski aloittanut aikaan 16.12.2013 klo 15:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mikä on teidän mielestänne Pettämistä ja uskottomuutta? Yritän miettiä mikä on pettämistä. Kun ihastuin mieheeni puhuimme kait, että olen yhden miehen nainen ja samaa toivoin mieheltäni. Kyllä minä tiesin, että mieheni suhteen moniaviolliseen elämään. Siinä huumassa sen halusin unohtaa. Ehkä uskoa, että sen on vain jotain miehistä päiväunta. Entä pettämisen…

Käyttäjä oka aloittanut aikaan 15.12.2013 klo 20:50 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Jouluna lapsettomuus on erityisen rankkaa. Postilaatikko on täynnä lelulahjamainoksia eikä ole ketään kenelle ostaisi lahjan. Minä vietin tänään päiväni lasten leluosastolla ja katselin nukkeja ja autoja. Joulupöydässä äitini taas kertoo kuinka on niin hiljaista, kun emme tehneet hänelle lastenlasta. Aattona käy hautausmaalla sytyttämässä kynttilän syntymättömälle lapselle.

Käyttäjä uupunut mies aloittanut aikaan 18.12.2013 klo 11:23 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Avaan tässä nyt hiukan elämääni ja ongelmiani anonyymisti muulle maailmalle. Tekstistä tulee aika pitkä ja hiukan poukkoileva tarina, mutta yritän tarjota mahdollisimman laajan kuvan avioliittoni solmusta. Olen 41-vuotias mies, naimisissa nelikymppisen naisen kanssa ja lapsia on kaksi yhteistä, 2- ja 4-vuotiaat sekä kaksi hänen edellisestä avioliitostaan, 10 ja 12. Tapasimme,…

Käyttäjä Väiski aloittanut aikaan 14.12.2013 klo 08:12 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen vähän ihmeissäni. Mieheni petti minut 1,5 kk sitten ja kertoi minulle siitä kuukausi sitten. Vajaa viikko sitten kävimme perheneuvolassa. Sen jälkeen meillä on ollut huikeata seksiä. Olemme puhuneet ja olleet lähellä. Nyt väkisin jää miettimään, että voiko tämä olla normaalia vai jotain reviirin puolustamista. Toisaalta takana on heikko seksivuosi.…

Käyttäjä traumaradio aloittanut aikaan 14.12.2013 klo 18:31 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen seurustellut kohta parisen vuotta nuoren naisen kanssa ja muutimme yhteen uudelle paikkakunnalle elokuussa opintojeni perässä. Tyttöystäväni muutti ensimmäistä kertaa omilleen, minä kolmannen kerran. Siitä lähtien tyttöystäväni on yrittänyt löytää töitä (valmistunut keväällä), mutta tuloksetta, sillä hänellä ei ole aiempaa työkokemusta eikä alueella vaadittua ruotsin kielen osaamistakaan. :/ Olen yrittänyt…

Käyttäjä hapsu3 aloittanut aikaan 13.12.2013 klo 17:40 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kysymyksenä tuo otsikko… Poikaystäväni on siis pettänyt minua, useasti ja karsealla tavalla. Sain osan hänen tekemistään asioista selville puoli vuotta jälkikäteen. Suhteemme alussa lupasimme toisillenne ettemme pettäisi ja jos näin kävisi, kertoisimme heti. Hänen kaverinsa tiesivät kaiken, ja tuntuu muutenkin että hänellä olisi ollut täysin toinen elämä ollessaan heidän kanssaan…

Käyttäjä lapintiira aloittanut aikaan 12.12.2013 klo 14:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen shokissa. Tämä kirjoitus voi myös loukata lukijota ja johtaa uusiin järkytyksiin. Toissa päivänä tuore avomieheni paljastui uskovaiseksi. Hän siis rukoilee uskoen Jumalan kuulevan ja ainakin jollain tavalla hän uskoo myös taivaaseen ja helvettiin. Aiemmin hän on sanonut pitävänsä kirkon tuomista perinteistä ja että on kotoa oppinut esim. lastensa kanssa…

Käyttäjä Atlantis aloittanut aikaan 12.12.2013 klo 09:49 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mies oli humalassa ja halusi keskustella parisuhteemme tilasta. Tovin keskusteltuamme hän antoi minulle nuo vaihtoehdot. Olen sanonut pitkään, etten halua mennä vielä naimisiin, enkä siis halua vieläkään. Syyni ovat taloudelliset: aiemmin hän ei ole suostunut avioehtoon vaan on halunnut, että kaikki omistamamme (omistamani) on ns. yhteistä avioliittoon mentyämme. Yllättäen tässä…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: