Apua

Apua

Käyttäjä Else aloittanut aikaan 23.12.2013 klo 09:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Else kirjoittanut 23.12.2013 klo 09:08

En tiedä mitä pitäisi tehdä.
Olen 6v. tytön yksinhuoltaja. Hänen isänsä on ollut hänen elämässään n. 2 kertaa vuodessa joskus ei sitäkään. Elämä ennen tyttöä, hänen isänsä kanssa oli pelkkää helvettiä, henkistä. fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Jonka seurauksena olen nykyisin todella pelokas, ekä ole itseluottamusta ollenkaan.
Osasi hän olla mahdottoman hurmaava ihastumis vaiheessa. Nyt vasta ymmärrän että hän on narsisti, eikä millään normaalilla tavalla. Se oli hirveää aikaa, onneksi pääsin hänestä eroon.

Tapaamiset ovat hankalia. Hän laittaa viestin, millon hänelle sopii ja tähän asti se on aina sopinutkin, mutta nyt itsenäisyyspäivänä sanoin, että on muita suunnitelmia ja hän suuttui siitä. Hän uhkaili tulla samantien käymään minun kotona, minne hänellä ei ole mitään asiaan. En halua nähdä häntä ollenkaan ja kotiini hän ei todellakaan tule. Eikä sillä kertaa tullutkaan. Viikko itsenäisyyspäivästä olimme tyttöni kanssa jo nukkumassa kun summeri soi muutaman minuutin putkeen. Kävin ikkunassa katsomassa samanlainen auto kun hänellä oli pihassa. Siitä lähtien olen ollut tosi pelokas, varsinkin iltaisin. Kaupungillakaan en pysty liikkumaan, ilman ajatusta mitä jos törmään häneen.
Elatusta en ole uskaltanut hakea, sen takia kun pelkään hänen reaktiota. Tytöltä olen kysynyt haluaako hän tavata isäänsä ja vastaus on ollut, että haluaa olla minun kanssa enemmän. Enkä ihmettele ei hänellä ole isäänsä mitään kiintymyssuhdetta. Ihmettelen miksi mies haluaa tavata kun ei oikeasti edes tunne lastaan. Tytön ensimmäisenä syntymäpäivänä hän muutti pois luotamme, johon vaadittiin paljon, että hän lähti. Hän ei auttanut lapsen hoidossa ja huolenpidossa mitenkään muuten kun alistamalla minua sanoilla tai nyrkillä. Olen ruvennut pelkäämään tytön puolesta. Millon isä rupeaa manipuloimaan häntä minua vastaan. Mitä jos tytölle sattuu jotain?
Kolme vuotta sitten jouluna isä oli sanonut lapselle ettei joulupukkia ole olemassa. Seuraavana jouluna he olivat yhdessä käyneet ostamassa lahjan ja paketoinuttaneet lahjan, niissä kaupan paketointi pisteissä, ihan tytön silmien edessä! Mielestäni mies yrittää ihan selvästi pilata meidän jouluperinteemme.

Mitä teen? Pelkään hänen seuraavaa yhteydenottoa.

Käyttäjä konttri kirjoittanut 23.12.2013 klo 10:54

Kurjaa että joudut pelkäämään tuollaisia asioita. Eniten harmittaa että mies vaikuttaa elämääsi edelleen vaikka olette (onneksi) onnistuneet pääsemään eroon hänestä.

En tiedä mikä olisi oikea taho hakea apua tähän; voiko poliisi auttaa tässä tilanteessa? Minusta sinulla on perusteltu pelko tyttäresi puolesta. Raakasti sanottuna kehottaisin tutkimaan vaihtoehdot joilla hänet saa "leikattua" teidän elämästänne pois koska tämän perusteella hän ei siihen mitään lisäarvoa tuo, ei sinulle eikä tyttärellesi(pahasti sanottu mutta se on mielipiteeni). Voimia ja uskallusta sinulle tässä vaikeassa tilanteessa!!!

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 23.12.2013 klo 15:27

Hei Else
vaikuttaa siltä, että hänellä on itsensä kanssa ongelmia, jotka hän heijastaa teihin tai sitten voi olla myös mahdollista että hän vaan on luonteeltaan ilkeä ja haluaa olla ilkeä.

Sun vois olla hyvä keskustella asiasta poliisin kanssa ja miettiä lähestymiskieltoa ja samalla ehkä varmistaa asiat lastenvalvojalta tai mikä se nyt on, kenen kanssa lapsen huoltajuusasiat on sovittu, jos niissä on mitään epäselvää.

Ei hän saa joka tapauksessa ovesta tulla sisään ja jos tulee häiriköimään niin soitat vaan poiliisit ja suojelet itseäsi ja lastasi! Se on hyvää kiltteyttä itseään kohtaan! Ole kiltti itsellesi ja suojele itseäsi!
🙂🌻🙂🌻

Käyttäjä Despered kirjoittanut 24.12.2013 klo 00:43

Etkö ole siis hakenut elatusapua Kelalta? Jos isä ei ole tunnustanut lasta sitä saa sieltä, se on sun oikeus. Jos olisin tilanteessasi hakisin lähestymiskieltoa. Voimia sulle