Parisuhteesta loppunut intohimo?

Parisuhteesta loppunut intohimo?

Käyttäjä Mindy1 aloittanut aikaan 23.12.2013 klo 01:01 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Mindy1 kirjoittanut 23.12.2013 klo 01:01

Heippa

Olen tullut kysymyksen äärelle: Onko parisuhteesta kaikonnut kaikki intohimo. Olemme mieheni kanssa seurustelleet päälle kaksi vuotta. Seksiä on ehkä kerran kuussa. Olen ollut aina se haluava osapuoli mutta nyt huomaan ettei minunkaa enää tee mieli. Elän varmaan jossakin elokuvahaavemaailmassa kun tahtoisin että minuakin suudeltaisiin intohimoisesti niinkuin joskus ennen. Tai rakasteltaisiin niinkuin elokuvissa. Ei. olen 4 hassua kertaa kuullut miehen sanovan rakastavan minua omasta aloitteesta. Olen myös puhunut hälle ongelmista myös seksistä aivan kyllästymiseen asti. Silti ei sytytä. Enää kumpaakaan. Tai ainakaan minua.

Minulla todettiin keskivaikea masennus. Olen alkanut miettiä johtuuko se suhteesta. Rakastan miestäni koko sydämestä. Hän on luotettava, kiltti ja huomaavainen mutta kukapa ei olisi.. On alkanut jopa vähän tuntumaan että tässä ollaan kämppiksiä. Jopa olen sanonut nämä asiat hänelle. Silti haluan viettää hänen kanssaan loppuelämän mutta tuleeko se olemaan aina näin.. tasaista, ehkä jopa tylsää sitten. Miten saada potkua parisuhteeseen?

Tuntuu että olen todella itsekäs halutessani asioita vaikka periaatteessa kaikki on hyvin. Vertaan tietty asioita myös entisiin suhteisiin jonkin verran. Pakko myöntää. Exilleni olen ns. kelvannut miehelle seksin suhteen jne.
He ovat kehuneet ja kohottaneet kyllä itsetuntoani joten en nyt aivan lahna voi olla! Suhteet taas kaatuivat väkivaltaan, ei siitä sen enempää.. En ole koskaan ollut mikään baarihirmu mutta tuntuu että haluan sinne kohottamaan itsetuntoani, en todellakaan pettämismielessä!! Sellaiseen en ikinä lähtisi.

Teksti on vähän sekavaa kun kirjoitan mitä mieleen tulee.

Onko kellään kokemuksia suhteen rutinoitumisesta? Miten saada suhteeseen potkua?