Petetty vai pettänyt?
Lauantaina iski vasten sydäntä, kouraisi ja jäi puutunut pahaolo. Mieheni on harrastanut seksiä työkaverinsa kanssa.
Takana on pitkä avioliitto25v. , 4 ihanaa lasta ja paljon hyviä hetkiä. 4 vuotta sitten perustin yrityksen jossa mieheni kaiken tukena ja katsonkin että juuri siksi lähdin yrittäjäksi.Tuona aikana myös mieheni perusti yrityksen kaverinsa kanssa ja tuo yritystoiminta kulki rinnakkain oman yritykseni kanssa. 2vuotta meni hyvin ja sitten alkoi alamäki ja vauhdilla. Päädyin konkurssiin…😞 Pankin kanssa svoin yrityslainat omaksi henkilökohtaisiksi lainoiksi ja niille maksuaikaa. Tuossa vauhdissa myös mieheni yritys toiminta alkoi hiipua. Samalla alkoi parisuhteemme kärsimään, tuli rajuja rahariitoja, puhumattomuutta, erillään oloa. Mieheni istui usein tietokoneen ääressä tehden työasioita, hankkien rahaa perheelle, näin siis kuittasi minulle kun kysyin. Minä halusin olla lähempänä ja tiiviimmin, mutta koska ei käytännössä niin ollut rupesin myös käyttäytymään samoin mieheni kanssa, istuin koneella aina kun sain arjenpyöritykseltä mahdollisuutta. Etsin työpaikkoja, kirjoittelin faceystävien kanssa, pelailin. Sairastuin pariin autoimmuunisairauteen jota myöten tunsin itseni väsyneeksi, pahoin voivaksi ja kun stressi iski tuli samantien korkea kuume. Sain toki lääkkeet niihin mutta aikaa oli mennyt paljon. Tuossa ajassa seksielämämme kuihtui ohimeneviin suukkohin. Tässä olen suurin syyllinen ja myönnän sen, sillä mieheni on seksuaalisesti aktiivinen ja nuo hetket olivat taviaallisia myös minulle. Konkurssin jälkimainingit, ystävien kaikkoaminen jne… painoivat päälleni raskaalla taakalla. Minä iloinen ja seurallinen olinkin yksin itseni kanssa kaikkineen taakkoineni. Siinä pyörintin perhettä, hoidin kaksostyttöjemme rankkaa murrosikävaihdetta. Yritin pitää kaiken kasassa. Rahaa oli hyvin niukasti ja otin kulutusluottoa selvitäkseni arjesta. Näistä en kertonut puolisolleni, joka tuona aikana tuntui jo etäiseltä tuomitsijalta tein tai sanoin mitä vaan. Paha olo velloi sisälläni.
Kyllä! Halusin rakkautta, seksiä, kiihkeitä suudelmia, löhöilyä toisen vieressä. Mutta mitään en tehnyt niinden vuoksi, eikä miehenikään.
Onko rakkautta ilman rahaa?
Tuo on jäänyt kalvamaan mieltäni mieheni sen kerran sanoessaan, Rakkautta ei voi olla ilman rahaa. Ja minä uskon että voi. Eikö rakkaus juuri kanna vaikeilla hetkillä? Eikö rakkaus anna voimaa? Olinko siis maksullinen tai maksaja kun halusin rakkautta? Raha oli tullut väliimme. Samalla mieheni yritytoiminta muuttui toiminimeksi hänelle, alkoi näyttelijä ja demari harrastus, yksi läheis suhde toiseen naiseen, tx ja tapaamisilla,( tämä ei mieheni mukaan ollut vakavaa)jotka söivät lisää suhdettamme , sen ylläpitoa. Mennyt vuosi on ollut hirveän raskas, riitoja, seksittömyyttä,yksinäisyyttä. Huomasin kyllä etten enään yksin ole syyllinen. Monet kerrat riideltyämme sovimme myös kuinka tästä eteenpäin ja aina päädyimme jatkamaan suhdettamme, yrittämään parhaamme.
Pari viikkoa takaperin löysin mieheni reseptilääkkeen, joka auttaa erektion syntymisen. Kysyin häneltä suoraan miksi ja mitä varten? Hän kertoi sen olevan hänelle koska ei seiso ja pelkää että tulee eturauhasvaivoja. Ja koska minä en anna niin hänen pitää vetää käteen. Niin.. olinhan syyllinen siihenkin. Mutta kysyin myös että miksi et kertonut minulle? Eikö suhteessa puhuta myös näistä? en saanut vastausta.
Jotenkin jäi kaivamaan mieltä ja rupesin seuraamaan tarkemmin mieheni eleitä. Kun mieheni palasi lauantaina työpaikkansa koulutuksesta, hän oli rentoutuneen oloinen ja hyvällä päällä. Tämä ele herätti epäilyn ja vilkaisin hänen puhelinta, tx löysin viestejä jotka kertoi hänen vaihtaneen hellää viestittelyä jokun kanssa. Otin numeron ylös ja hain nimen netistä. Toinen nainen! Mieheni oli tuolloin pikaisella asioilla ja kun hän palasi meni suoraan luokseen: Onko sinulla toinen? no, on . Olen tapaillut yhtä naista, joka on töissä samalla työpaikalla. Olemme jutelleet ja halailleet, ei muuta.
Kysyin mieheltäni uudelleen tärisevällä itkuisella äänellä: oletko harrastanut seksiä? kyllä… Mutta rakastan sinua . En voinut olla paikalla, vapisien ja itkien lähdin ulos ajelemaan autolla. Perheen piemiään huutaen perään: ethän äiti muuta?
Ajelin iltapimeässä välillä pysähtyen huutamaan ja itkemään. Tähänkö olin ajanut itseni ja perheen? Seksittömyyskö ajoi suhteemme karille? Vai mikä? Vieläkin pyörittele useita kysymyksiä päässäni. Palasin kotiin sillä pienimmän sanat jäi mieleenija laitoin itseni jotenkuten kasaan. Myöhemmin yöllä, kun lapsemme nukkuivat. Ryhdyin kyselemään mieheltäni miksi? Mieheni sanoi että tilaisuus teki varkaan, oli helppoa, pikainen hetki, ei suunniteltua, halusi testata vieläkö toimii,ilman rakkautta. Hän kertoi myös miten oli keskustellut toisen naisen kanssa perheestämme ja minusta sekä että oli hakenut läheisyyttä. Kysyin miksi ei tuota voinut tehdä minun kanssani, olisinkominä voinut olla tuo testausväline? En kuulemma ole enään kiinnostunut miehestäni. Niin… olinko siteenkin vienyt suhteemme väärälle radalle ja yksinkö? Mieheni vannoo rakkautta vain minua kohtaan.Uskoako? Laitoin sunnuntai aamuna mieheni soittamaan tälle toiselle naiselle ja kertomaan että suhde häneen on ohi ja hän teki väärin , omin sanoin, niin kuin minulle kertoi. Istuin hänen lähellään kun hän keskusteli puhelimessa. Näytti väsyneeltä ja masentuneelta. Korosti myös että syynä on perhe. Hänen piti myös sanoa että rakastaa vain minua ja että rakkaudella ei ollut mitään osaa heidän välillä.Tämän hän sanoin minulle ennen puhelua. Huomautin häntä siitä kun lopetti ja hän sanoin että unohti ja voi soittaa toiselle uudelleen. Sanoin itkien että antaa olla. Avasimme kuitenkin keskusteluyhteyden ja sanoin miehelleni että sitten puhutaan.Mitä tosin olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. On helppoa jossitella mutta totuus tulee vastaan karsealla tavalla.
Nyt olemme kaksi kertaa keskustelleet aiheesta ja niiden tuomista tunnetiloista. Olen kysynyt miltä tuo yhdyntä tuntui ja vastaus oli että ei mietenkään huipulta, minun kanssa se onkuulemamonta kertaa parempaa. Kysyin miltä nainen näyttää, saman tyylinen kuin minä ja minua vanhempi. Minä itse ajattelin että kyseessä on joku nuorempi, parempi kroppasempi. Tämä nainen kuulema lähtee pois töistä, joten ei tule törmäämisiä. Sanoin uudelleen että tästä sitten puhutaan keskenämme ja kerrotaan tunteistamme, puretaan pahaa oloa. Sillä sellainen olo on koko ajan. Mieheni sanoi niin hänelläkin, puristaa ja vatsa on sekaisin. Sanoin että nyt loppuu myös syyttelyt molemmin puolin ja keskitytään suhteeseen ja perhe-elämämme parantamiseen, ehdotin parisuhdeterapiaa. Maailma pyörii nyt ympärillä ja pohja on pudonnut. Halu jatkaa pitkää suhdetta on kuitenkin molemmin puolinen. Tai toivin niin epävarmuus jäytää. Toipuminen on alkanut, suhteen parantaminen on alkanut. Ulkopuolisen apu on ehkä tärkeä pointti. Yllätyin että fyysinen pahaolo on ihan todellista ja itku herkässä.Olen ehkä myös edelleen sinisilmäinen sillä haluan uskoa rakkauteen.
Hei 🌻🙂🌻
Osittain aivan, kuin omaa tarinaani olisin lukenut. Minullahan todettiin sairaus ja se vaikutti hoitojen ajan myös seksuaalielämää.. Jos on kipeä, ei ole seksi heti mielessä.
Kuitenkin: miksei pitänyt elämäämme ongelmallisena, vaan totesi, että kylälle selvitään yhdessä tästä. Siihen minä sitten minäkin menin uskomaan.
Vuosi sitten aavistelin jotain outoa:kännykkä pidettiin äänettömälle. Yöllä yöpaidan taskussa. Viestit poistettu ja laskut tiettyyn liittymään 2 kuukautta isot. Tuolloin otin asian puheeksi ja eihän se totuus heti tullut ilmi.
Mies sai raivareita mutta lopulta sanoessani, ettemme pääse eroon tästä minun "aiheettomasta" mustasukkaisuudestani, jos en näe asioita paperilla. Siihen hän sanoi, että tietenkin ne tilataan, muttahän ei ymmärrä, mitä niistä sitten selviäisi.
Kun hän tuli töistään, ensin tuli puhetta, että hän on ollut yhteydessä tuttuun mummoihmiseen kaveripohjalta. Tarkemmin kysellessäni, hän romahti täysin. Lysähti keittiön lattialle itkemään, että nyt tulee hänelle muutto yksiöön.
Silloin tajusin, että jotain muutakin tässä on. Olihan siinä: kaksi kahdenkeskistä tapaamista, joilla seksiä ilman suojaa oli yritetty mutta lopulta ei toiminut ja jotain käsipelillä touhuttua, ilman laukeamista.
Tämän tiedon puristin parissa päivässä siten, ettei mies voinut olla yhteydessä tuttavaamme, perheelliseen mummoon ja keksiä lisävalheita.
Nainen oli tosi röyhkeä mutta niin minäkin kerroin suoraan, mitä hänestä ajattelen. Lopulta hän pyysi anteeksi, sillä ei ole minulle mitään merkitystä.
Nyt elämme pettämisen/ valehtelun "vuosijuhla-aikaa" ja koville ottaa, henkisesti.
Vuoden aikana olet ollut väsyneempi, surullisempi ja ahdistuneempi, kuin koskaan.
Miehen teko loukkasi: hän esitti kunnollista miestä ja työaikana hoiti tuota sivusuhdetta.
Suhde oli alkanut siitä, että nainen ( kahvilanpitäjä) oli istunut miehen pöytään jutustelemaan. Soitellut sen jälkeen, koska oli yritysten välillä laskutusjuttua kesken. Soittanut uudelleen, opettanut tekstaamisen ( mies ei sitä hallinnut ennen ).
Verhosi käytöksensä empatiakyvyksi sille, että perheessämme on sairautta.
Eniten tässä loukkasi se, että olin/olen sairas ja toinen kehtaa tehdä noin. Toisaalta: mies joutui 2 kuukauden sairaslomalle tuon tapahtuman jälkeen. Hän ei itse vieläkään ymmärrä, mitä hänelle tuolloin tapahtui. Ei hän rakastanut naista, ollut ihastunut tms. Mies ilmaisi asian, että hän on tehnyt todella väärin ja loukannut minua mutta jotenkin häneltä puuttui oma tahto ja häntä vietiin, kuin pässiä narussa...Lääkäri totesi, että jonkunasteisessa epänormaalissa psyyketilassa mies on ollut.
Nyt on voimassa lääkärin määräykset: työntekoa pitää vähentää, lepoa enemmän ja läheisiä pitää kuunnella.
Kävin itse n.5 kertaa psykiatrilla...jotenkin en kokenut siitä hyötyä olevan. Aika lailla itkemisen sisältöiset olivat nuo käyntikerrat.
Tipahdin korkealta ja kovaa. Unettomuus vaivaa ajoittain ja suruntunne vieläkin. Epäilyjä vähän mutta nähtyäni miehen psyyketilan suhteen paljastuttua, en usko, että hän aivan heti lähtisi uudelleen samaan...
En voi Sinulle muuta sanoa, kuin, että yritä jaksaa, niin vaikealta kuin se ehkä tuntuukin.
Ja se vastuukysymys: pettämisellä on turha itseään syyllistää. Mies olisi voinut puhua oudosta olostaan minulle ja tämä juttu olisi jäänyt tapahtumatta. Samoin sinun miehesi häntä askarruttavista asioista. Niin syvältä voi toista satuttaa, että toipuminen vie pitkän aikaa.
Voimia Sinulle🙂🌻
onpa teillä ollut rankkaa mutta myös suoraa ja avointa kohtaamista. onnittelut siitä.
Hei miten olette päässeet eteenpäin? Olisi mielenkiintoista kuulla, jotenkin kuulostaa että teillä on eväitä avoimeen kohtaamiseen.
Hei🌻🙂🌻
Pöllöhuuhkaja: sairauteni pahimmassa vaiheessa oksensin taukoamatta kolme vuorokautta ja samalla tuntui siltä, kuin joku olisi jääpiikillä raastanut päätäni. Tämä tapahtui yhden päähän tehdyn leikkauksen jälkeen. Kaikkiaanhan niitä tehtiin viisi. Silloin ajattelin, että tästä kun selviän, selviän ihan mistä vaan.
Mutta eihän se ihan niin menekkään: henkinen tuska silloin, kun itselle rakkain pettää, on jotain, mitä ei voi mihinkään verrata. Se lyö jalat alta totaalisesti. Ihan, kuin kaikki elämässä olisi perustunut valheelliselle pohjalle.
Ja siihen vielä toisen käytös itseä kohtaan, kun epäilyt uskottomuudesta nostivat päätään ja niistä kerroin. Miten ivallinen ja ilkeä toinen voi olla.
Toki näitä asioita on puitu jälkikäteen ja anteeksipyydetty mutta särö niistä siitä huolimatta sieluun jää.
Ja se, että tässä tilanteessa 30 vuoden yhteinen matka rinnakkain, ei saa mitään arvoa parin kuukauden uskottomuuden rinnalla.
Ei siis ole mikään ihme, että nyt tunnen itseni maahan poljetuksi ja keräilen itsetuntoni rippeitä kasaan.
Se, että minulla on vanhemmuus: kuusi ihanaa lasta, auttaa ajattelemaan niin, että jotain arvokasta minulla on, mitä tämä asia ei voi viedä pois.
Avioeroahan mieheni ei halua. Itsestäni en ole vieläkään varma.
Päivä kerrallaan tässä mennään nyt eteenpäin itsetutkiskelua harjoittaen.
Voimia Teille; tämmöisiä asioita ei käsitellä pikavauhtia, vaan pikkuhiljaa. Ehkä aina jotain uuttakin oivaltaen 🌻🙂🌻
Ei ole tarkoitus olla sarkastinen, mutta mitä ihmettä nuo kysymykset; miltä tuntui jne., mitä painoa on vastauksella ja tottakai se vastaus koettaa olla kysyjälle mieleinen.
Pitkistä parisuhteista täällä tänäänkin luettu monta tarinaa ja vielä mietitään annetaanko uskottomuus anteeksi.
Arvostakaa nyt hyvät ja rakkaat kanssa-eläjät sen verran itseänne, ettette ota niskaan mitään ylimääräistä pa*kaa niskaanne miettimällä vielä, että onko se oma vika kun puoliso pettää??!?!?
EI SE OLE! 🙄
Hei🌻🙂🌻
Timppa 313: en usko, että tämän palstan päätarkoitus olisikaan se, että haetaan syyllistä tilanteisiin. Tottakai se on pettäjän OMA VALINTA, pettääkö hän vai ei.
Täällä ihmiset haluavat purkaa omia tunteitaan ja elämäntapahtumien kautta.
Tällä on mielestäni tietynlainen terapeuttinen merkitys. Pahasta olosta ja surustaan on tänne helppo anonyyminä kirjoittaa. Myös toisten, vastaavanlaisessa tilanteesa olevien kokemusten lukeminen tuo tietynlaista lohtua: ei tunne olevansa niin yksin ongelmiensa kanssa.
Vaikka parisuhde olisi hyvinkin ongelmainen ( tai niinkuin meillä miehen mielestä ongelmaton ), siitä pitää puhua kumppanillee, eikä valita pettämistä sensijaan. Se on ihmisarvoa loukkaava teko aina.
Meidän kulttuurissamme näyttää paljon olevan sitä, että ongelmat vaietaan kuoliaaksi tai sitten ei ole riittävästi rohkeutta tuoda niitä esille puhumalla. Myös ammattiapuun ( pariterapia ) hakeutuminen koetaan häpeällisenä.
Paljon olisi asioita, joiden tulisi ihmisten välisessä vuorovaikutukssa muuttua.
Toista ei voi muuttaa mutta itseään voi. Ketään ei voi pakottaa olemaan parisuhteessa tai naimisissa. Kunniallisempaa olisi kuitenkin ensin erota ja sitten hakea uusi ihmissuhde.
Pettäminen on rankin ja raadollisinta tapa loukata ihmissuhdetta 😳