Mä oon 18v nuori tyttö ja oon tosi masentunut, kukaan ei huomaa sitä,koska en halua..mä en nuku öitäni enää kunnolla ja saan raivareita. tekis mieli päättää päivänsä, mutta oon kihloissa ja rakastan miestäni niin paljon, että sen avulla jaksan, mutta jos vaan tilaisuus joskus tulisi kohdalle saattaisin tehdäkkin jotain. Mä…

Tuntuu olo aika tyhjältä mut yritän kirjoittaa jotakin… Mulla todettiin tää maanis-depressiivisyys 3 vuotta sitten. Yx tärkee juttu on et elämässä täytyy olla rutiineja ja selkeä vuorokausirytmi, siis yöllä nukutaan ja päivällä ollaan ylhäällä. Sitten lääkitys pitää olla kunnossa, mä en voi kuvitella eläväni ilman lääkitystä. Kolmanneksi pitää olla toimiva…

Hei kaikille! Olen aivan sataprosenttisen varma sairastuneeni kyseiseen maanis-depressiivisyyteen. Se on kuulemma periytyvää ja ilmenee usein varhaisessa aikuisiässä stressaavan elämänvaiheen tai kokemuksen laukaisemana. Kausittaiset mielilalanvaihtelut ovat yleistyneet viimeisen kahden vuoden sisällä ja olen jo tilanteessa, jossa välillä pelkään tekeväni jotain peruuttamatonta. Haluaisinkin kuulla kokemuksia miten sairautta pystyy hoitamaan? Ja eritoten…

Olen nyt lukion tokalla, enkä yksinkertaisesti kykene käymään siellä. Kun tiedän että pitää mennä kouluun, tulee pahoinvointia ynnä muuta. Asun kotona ja olen alaikäinen, joten koulussa pitäisi vielä käydä. Haluaisin tietää, että onko jollakulla muulla, joka on masentunut tai jotain muuta, ongelmia koulunkäynnin kanssa. Ja miten olette selvittäneet ne? En…

Hei! Mietittekö koskaan, kun luette tämän palstan viestejä, että miten tällainen pahan olon määrä on ylipäänsä mahdollista? Olisi kiva löytää edes joitain syitä. Itsekin kuulun samaan masentuneiden sakkiin. En silti ymmärrä miksi. Onko elämän tarkoitus olla kärsimystä? Ei kai sentään. Sitä en tahtoisi hyväksyä, mutta onko miun sittenkin pakko? Olen…

Mulla oli vastaava tilanne silloin kun olin sinun ikäinen. Mä olin just päässy lähihoitajakoulutuksesta. Sitten mä mietin mitä minä oikein haluan. Tosiasiassa mä en tiedä vieläkään vaikka aikaa on kulunut jo 7 vuotta. Mä käyn töissä maanantaisin ja loput viikosta yritän jotenkin kuluttaa. Illat on tosi pitkiä… Kyllä minä uskon…

Kuinka paljon se sattui? Miten siitä selvisi? Mikä on tilanne nyt? Vähiten ihminen haluaa menettää omia perheenjäseniään. Eiköhän niin ole melkeinpä jokaisessa perheessä! Entä sitten kun tietää koko elämänsä ajan, että niin tulee tapahtumaan.. Ajatelkaa tämä minun osalta: Saat aikaa olla isosiskosi kanssa n. 14 vuotta. Ette pysty kommunikoimaan normaalilla…

Mietin vain, että eikö aika monenkin ihmisen on vaikea hyväksyä omat kasvonsa, Muotonsa ja muut kehon piirteet? Kliseinen lausahdus: ”kauneus on katsojan silmissä” pitää mielestäni paikkansa. Kyllä aina löytyy joku joka välittää. Toisilla se löytyy helpommin. En kyllä suosittele sitä plastiikkagirurgiaa, koska se muuttaa sua ihmisenä. Myös tuntemagttomiin on vaikea…

itselläni todettiin paniikkihäiriö noin puolitoistavuotta sitten, pienestä asti olen ollut todella arka ja hiljainen, mutta viimeaikoina on ollut jo helpompaa. välillä kaikki menee ihan jees, välillä kaikki on tosi vaikeeta.. lääkitys on ollu varmaan sen puoltoista vuotta ja terapiassakin käyty, tiedä sitten onko siitä mitään hyötyä. mulle on tosi vaikeeta…

Pitkä tarina? Niin sehän on vielä keskenkin. 19 vuotiaaksi elänyt ja joskus tämä aika näytti kaukaiselta. Minua kiusattiin. Katsoin linjaauton ikkunasta, samalla paikalla ja samassa asennossa, kuusi vuotta elämästäni. Pelosta jäykkänä. Joskus minulle sanottiin jotain enkä sieltä päässyt pakoon. Kovasti tahdoin. Pakenin aina. Pakenin erityisluokkaan, jossa ihmisten ennakkoluulot minusta vahvistuivat.…