Päivää L (hitto, kun mulla taas pätkii, unohin sun nimen lopun jo) Jos luet tässä vähän alempaa mun "Kouluhelvetti alkaa", niin mie olen siinä kertonut mun lukion käynnistä. nyt se taas hetkesi on loppunu, toivon, että löytyisi joku lukio joka mut haluaisi lopuksi aikaa. mie olen välillä yksityisopetuksesa välillä luokassa, välillä vaan olen kotona.

mulla ei oikein mee päähän koko lukoin ajatus. kun on se opintotarjotin mistä saa valita mitä haluaa opiskella, mie halusin kaikkee, sitten väsyin, kun yleensä silloin piti hyppii koulusta toiseen. Sitten niitä vähensi, meni hyvemmin vähän aikaa. mulla oli jotenkin sellainen olo, että mie jo kaikki asiat tiedän. mitä en tietänyt, sitten mietin mitä mie sillä tiedolla teen. Niinku esmes mitä teen loppuelämässä kolmiloikkataijolla.
Sitten alkoi syventävät opinnot, sitten meniki persiilleen koko lukio.
Mie olin liian syvällinen koko lukioon, pyydettiin poistumaan.

Lilyh,
ammattikoulu on toistaiseksi keskeytetty. Ei tiedä, jatkuuko enää koskaan.😭

Moi!
Minä jouduin lopettamaan lukion kolmannen alussa, kun menin psykoosiin ja jouduin sairaalaan. Sairaslomalla olin puolitoista vuotta, jonka jälkeen menin amikseen ja hankin itselleni ammatin. Nyt luen iltalukiossa ja pääsen tänä keväänä ylioppilaaksi.

Muistan, miten yritin 18-vuotiaana väkisin käydä lukiossa, vaikka olin ihan harhainen. En nukkunut yhtään ja pian mulle tuli niin pahat pelkotilat, etten kyennyt enää menemään kouluun asti.

Ajatelkaa, miltä musta tuntui, kun keväällä 2002 kaverit painoivat lakin päähänsä ja minä olin suljetulla sairaalassa ja siinä tilassa, etten saanut edes mennä ulos ilman hoitajia. Yhdenkään kaverin yo-juhliin en päässyt, enkä olisi kyennyt menemäänkään, koska mua hävetti. Mua hävetti se, että olin sairas ja etten kyennyt mihinkään. Sairaslomankin aikana oli hirveää kuunnella, kun kaverit opiskeli ammattikorkeassa/ yliopistossa ja muuttivat isompiin kaupunkeihin. Olin 20-vuotias ja mulla ei ollut mitään muuta kuin peruskoulu käyty ja lukio kesken.

Nyt olen siis iltalukiossa ja mullakin tökkii lukio tosi pahasti. Tämä syksy on mennyt pelkästään juhliessa ja hauskaa pitäessä. Huomenna on englannin preli ja en ole yhtään lukenut. Ei jaksa ottaa paineita.

anteeksi, tämä ei juurikaan tähän aiheeseen liity, mutta k83, oon ennenkin tainnut sanoa sulle, mutta sanonpa taas, että sinusta tulee mieleen lukioaikainen kaverini, joka oikeastaan vaan hävisi koulusta. yksi ihminen taisi tietää, missä tämä oli, muttei halunnut kertoa siitä kellekään. jos olet mahdollisesti sama henkilö, ja vaikket olisikaan, on mukava kuulla että sulla menee paremmin ja toivon iloa tulevaisuuteenkin 🙂🌻

voinhan mie tähän aiheeseenkin vielä laittaa kyllä.. mulla on ollut masennusta, en edes tiedä varmaksi mistä asti, mutta lukion ekan lopulta aika varmasti. tokalla olin aika paljon poissa. en ikinä näyttänyt kellekään, että mulla oli huono olla, vaan kotona iltaisin yksikseni itkin ja surin. siinä kun yö oli mennyt itkiessä, niin ei ollut voimia lähteä kouluun seuraavana päivänä. näin tuli vähän lintsailtua. lukion sain kuitenkin loppuun suoritettua, vaikken millään hyvillä arvosanoilla kuitenkaan. itse olin aina sitä mieltä, että lopetan sen kesken ja mietin jotain mulle sopivampaa, mutta äiti ei antanut. nykyään oon ihan tyytyväinen siihen kylläkin. lähdin lukion jälkee syksyllä vuodeksi muille maille ja aloitin terapian vasta seuraavana keväänä kun olin palannut suomeen tukinetin ihmisten kannustamana. eli kaksi vuotta lukion loppumisen jälkeen.

miun mielestä siitä terapiasta ei ollut hyötyä mitenkään päin. lääkkeet ei tuntunut auttavan, enkä saanut kerrottua kaikkia asioita, mitä olisi pitänyt, koska oon aina ollut sellanen, että pitää näyttää että kaikki menee hyvin ja itekseen vasta murehtii. en osaa muille näyttää pahaa oloa.

eipä tästä varmaan mitään hyötyä ollut, kun en osaa neuvoa. kerroinpahan vähän omaa tarinaani ainakin.

Hei.
Mä oon lukion ekalla, ja tuntuu välillä tosi hankalalta. Yhessä välissä oli opiskelumotivaatio ihan hukassa - siel oli joku joka teki mun elämästä kärsimystä.
Enää en anna sen ihmisen vaikuttaa siihen (tosin joskus salaa itken, mutta hyvin harvoin enää)
Nyt maistuu lukio, koska valitsin hieman helpompia kursseja. Liian rankka kurssi ottaa kellä tahansa voimille. Pelottaa miten käy kun viimeisessä jaksossa on kahta kieltä (ruotsi ja enkku) perätysten..sattuu kaikki sanakokeet ja verbikokeet yhtäaikaa.. ☹️

Voimii teille joilla on nyt paha olla. Itellä on tällä hetkellä viel ihan hyvä olla mut aika näyttää miten muutaman kuukauden päästä sit...

Mulla on nyt lukion ratkaisevin hetki menossa.Ylioppilaskirjoitukset. JOS kaikki menee hyvin saan painaa valkolakin päähäni 3.6.

Lukioaika oli mulle todella ristiriitaista. Ekana vuonna motivaatiota oli ihan hulluna, numerot oli kaikki todella hyviä. Toisen vuoden alkaessa ei jaksanut enää keskittyä, tuntui että ei jaksa panostaa täysillä koko kolmea vuotta. Siitä alkoi alamäki. Numerot putosivat yms. Kuitenkin jostain sain sellaista toivoa että siitä selviää. Ajattelin että mun ei oo pakko olla paras ja pärjätä hyvin. Se riittää että mä vain teen jotain. Ja sillä periaatteella oon nyt tässä. Ja motivaatiota on tuonut lisää se kun olen miettinyt tulevaisuutta. TOisen vuoden aikana mietin jopa itsemurhaa, mutta huomasin kuinka turhaa se olisi.

Tsemppiä hirveästi kaikille lukiolaisille. Elämän vaikeudet koettelevat varmasti eniten juuri tänä aikana kun pitäisi olla aikuinen ja ottaa vastuuta itsestä ja tulevaisuudesta ja kuitenkaan ei aivan täysin olisi siihen valmis.😯🗯️

Meikäläisellä on juuri toisin päin. Minusta on ihan mukavaa olla nykyään koulussa (yläasteikäisenä kouluun meno oli aina kuin olisi hypännyt haialtaaseen), koska käyn ihanaa lukiota, josta puuttuvat tyystin toisia nälvivät ääliöt, ja koska olen saanut upeita ystäviä joiden syystä olen puoliksi normaali. Pelkään nimenomaan kotona olemista. Se ei liity mitenkään perheeseeni, vaan yksinoloon. Heti kun menetän kosketuksen ystäviini, jotka tietämättään saavat minut tuntemaan kelpaavani omana itsenäni, kaikki kamalat ajatukset vain virtaavat mieleeni ja hetkessä olen taas kamalassa kunnossa. Kun on yksin, mikään ei muistuta siitä, että kaiken maailman möröt elävät vain omassa päässäni, enkä saa rauhaa itseinholtani. Vihaan sitä.

Muistan kyllä vielä, miltä tuntui pelätä kouluun menoa. Se vaan tuntui niin vastenmieliseltä ja halusi vaan nukkua kaiken pahan pois. Tuollaiseen tilanteeseen on vähän hankala keksiä ratkaisua; joissan tapauksissa pienen loman pitäminen voi auttaa, mutta joskus se vain pahentaa asioita kun se kynnys kouluun menemiseen vain kasvaa kasvamistaan mitä kauemmin sieltä on poissa.

Kun menin lukioon niin yksi kaveri tuli sinne myös, hän lopetti parin kuukauden jälkeen ja jäin yksin. Kävin koulua, mutta matka oli todella pitkä, väsyin ja jouduin sairaslomalle. Menin takaisin keväällä, tällä kertaa iltapuolelle. Siitä ei tullut mitään kun ei ollut pakko tehdä mitään. Lopetin lukion vähäksi aikaa. Sitten menin lähempään lukioon, mutta olin sielläkin yksin. Hävetti olla yksinäinen. Masennus oli minua vaivannut jo ekasta yrityksestä lähtien. Opo huolestui, olin kuitenkin hyvä oppilas, mutta ei vaan sujunut. Ne pisti mut psykologille, kävin siellä mutta en halunnut myöntää tarvitsevani apua. Lopetin taas vähäksi aikaa.

Menin uudestaan lukioon, siihen samaan ja olin vieläkin yksin. Hävetti taas. Ilmoitin taas lopettavani, matematiikan opettaja itki, hän sanoi että heitän lahjani hukkaan. Menin töihin, tein töitä muutaman vuoden, aloin seurustelemaan ja motivaatio nousi ja kirjoitin vihdoin ylioppilaaksi. Olin vain puoli vuotta lukiossa ennen tätä 🙂

Nyt sitten opiskelen ammattikorkeassa, mutta olen vieläkin yksin. Se haittaa opintoja kun ei uskalla mennä ryhmätöitä tekemään ☹️

minäkin olen nyt lukion kakkosella ja tuskaa tuntuu olevan. yhtä ainetta käyn jo iltalukioss akun tuli etenemiseste. kaveri jäi jo lintsauksesta kiinni. minua vain ei huvita olla siellä. porukat ei kannusta vaan huutaa paskasta koulumenestyksestä. minäkin haluaisin muuttaa jo yksin asumaan mutta mihin? käyn lukiota, ei työtä, ja opintotuki ei riitä koulukirjoihin, ruokaan, vuokraan, ja muuhun tarpeelliseen.

Moi!
Mua aikanaan nälvittiin päivälukiossa. Yläaste oli yhtä helvettiä, mutta vaikka menin kokonaan toiseen lukioon, missä oli ihan eri ihmiset, niin touhu oli todella kaksinaamaista. Moni oli niin kaveri olevinaan, mutta nauroivat sitten selän takana. Myöhemmin olen kuullut, että mulle naurettiin koko päivälukioaika, silleen salaa selän takana. En ole niin kaksinaamaista porukkaa tavannut. 😠 Yläasteella sentään kiusaaminen tapahtui päin naamaa, lukiossa se tapahtui selän takana, hiljaisesti, ettei sitä välttämättä itse edes tajunnut. Kolmannella meninkin sitten psykoosiin ja hävisin koko koulusta.

Iltalukio ollut henkisesti paljon helpompaa. Meno ihan toista kun päiväpuolella. Tosin olen ihmisenäkin muuttunut. Muutamalle selän takana naurajalle olen sanonut suorat sanat ja vittuilu loppui siihen paikkaan...

Mutta kyllä mulle lukio on ollut rankkaa. Yo-kirjotukset ovat menneet omalla painollaan. Yhteenkään en ole lukenut, ja toistaiseksi läpi kaikki, ei millään huippunumeroilla, mutta tässä kunnossa saa olla onnellinen, jos vielä maanantaina enkusta selviää. Sitten loppui mun lukemiset vähäksi aikaa...

Kiva. Samoin kävi kuin syksyllä. Pisteellä jäätiin paremmasa numerosta...Ja vahvin aineeni tulee takaisin M:mmänä. Tiedän et ois joittenki mielestä hyvä numero, mut ei musta. Preleist tuli melkee L, joten pilalle män.

Jokainen aine on jääny enintään kahdesta pisteestä paremmasta numerosta, paitsi yks (joka laski noin 20 pistettä ylioppilaslautakunnassa). En todellakaan voi ottaa hyvin mielin todistusta keväällä vastaan.😞

Jos pääset siihen kouluun mihin haluat, niin siinä tapauksessa sillä lukion paperilla ei ole mitään muuta väliä kuin että voit kehuskella jos meni hyvin. Itseä aluksi harmitti, kun kirjoitin niin nopeasti ja M: paperit. Jos olisin malttanut odottaa vielä vuoden niin olisin kirjoittanut huippuarvosanat, mutta pääsin vuotta aiemmin lukiosta ja nyt opiskelen siihen ammatiin mihin haluan, joten mitä väliä. Siitä lappusesta ei ole enää mitään hyötyä. Pääasia että valmistuu haluamaansa ammattiin hyvin paperein ja on ylioppilas.

Lilyh kirjoitti 12.01.2006 klo 12:39:
Haluaisin tietää, että onko jollakulla muulla, joka on masentunut tai jotain muuta, ongelmia koulunkäynnin kanssa. Ja miten olette selvittäneet ne?

Kärsin masennuksesta, mutta lääkitystä olen saanut vasta äskettäin. Ylioppilaaksi kirjoitin 2005, vaikka inhosin lukiotani yli kaiken. Vietin siellä niin vähän aikaa kuin mahdollista, en osallistunut mihinkään koulun toimintoihin enkä juuri puhunut kenenkään kanssa koko kolmen vuoden aikana. Kirjoituksiin en lukenut lainkaan, lakin sain silti ihan siedettävillä arvosanoilla. Lukion jälkeen menin ammatilliseen kouluun, jossa olin aina viimepäiviin asti. Sitten en vain jaksanut enää ja lopetin koulun kesken. Nyt lorvailen vanhempien kotona ja odottelen parempia aikoja. Kyllä nekin kohta tulevat... ainakin toivottavasti. En minä koko elämääni ajatellut laakereilla levätä. 🙂👍

Hei!
Minä selvitin tämän kevään kirjoitukset läpi. Jotain B/C:tä kait tulossa. Oikeastaan aivan sama. Olin tänä talvena lähempänä psykoosia kuin koskaan aiemmin ja kirjoituksiin menin vahvan rauhoittavan voimalla. Ko. lääke poisti ahdistuksen, mutta vaikutti muistiin todella vahvasti ja olin aivan seis koko kirjoituksissa. Lukemaan en kyennyt lainkaan, mutta läpi meni. Jos olisin päivälukiossa ollessani saanut A/B/C, niin olisin suuttunut todella pahasti, sillä päivälukiossa olin todella kunnianhimoinen ja halusin olla hyvä. Sitten kun kolmannen alussa menin psykoosiin, niin elämästä oppi aivan erilaisia asioita. 🙂
Mutta se, että siinä kunnossa, missä olin, pystyin kirjoittamaan niin, että muisti pätki ja olin muutenkin lääkkeissä, niin olen todella onnellinen, että lakki tulee. Minulla on jo ammatti ja työt aloitan pääsiäsen jälkeen toisella paikkakunnalla, niin minulla ei ole mitään hätää. Yliopistoon en halua, eikä ammattikorkekaan vielä houkuttele. Nyt pidän reilun välivuoden, sillä viimeisen kolmen vuoden aikana hankin itselleni ammatin aikuispuolella ja iltalukiosta yo-lakin ja lukion päästötodistuksen.

Kyllä sinne yliopistoon on menty B:nkin papereilla, että turha siitä on ottaa paineita. Kirjotuksissa möhläsin eniten ainekirjoituksissa, eli niin ruotsin kuin englannin aineet olivat ihme soperrusta, eikä niissä ollut rehtorin mukaan "järjen hiventäkään". Kaikki menee mun senhetkisen olotilan ja rauhottavien piikkiin. Mutta ilman rauhottavia en olisi koskaa kyennyt menemään edes kirjoituspaikalle.
Että jos nyt äikkä ei tipahda C/M:stä I:hin, niin juhlia jo suunnittelen. Seitsemän vuotta havittelin lakkia, välissä sairastuin lähes skitsofreniaan ja ammattikin tuli hankittua ihan puolivahingossa ja lukiokin tuli suoritettua vähän niin ja näin. Mutta olen ylpeä itsestäni, että skitsotyyppistä häiriötä sairastavana henkilönä olen saavuttanut ammatin, jonka ansiosta pääsin nyt töihin ja lukiokin on käyty.

Olen nyt lukion ensimmäisellä. Tai siis tavallaan olen. En ole käynyt koulua puoleen vuoteen. Masennuksen takia. En pidä ikäisistäni, enkä sopeudu joukkoon. Olen yksinäinen susi. Joten miten voin kuvitellakaan käyväni koulua? Olen koulussa lähes paniikkitilassa. Usein aamuisin kun pääsen kotoa koulunovelle asti, tulee rimakauhu ja lähden seuraavalla linja-autolla kotiin. En jaksa.😯🗯️