Nuorten foorumi

2 viikkoa sitten

Keskusteluryhmä, jossa nuoret voivat jutella mieltä painavista ja pohdituttavista asioista kuten ahdistuneisuudesta, itsetuhoisuudesta, ihmissuhteiden tai opiskelun kriisitilanteista jne.

Sopii Nuoret

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Nuorten foorumi

Nuorten foorumi aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 2107
Käyttäjä Weenu aloittanut aikaan 12.04.2011 klo 12:55 kohteessa Nuorten foorumi

Olen 21-vuotias tyttö ja mulla on heinäkuusta asti ollut todella outo ja huono olo joka ikinen päivä. Mulla oli ennen paniikkihäiriöitä, mutta siitä on aikaa.En ole ikinä saanut tähän vaivaan mitään lääkettä…Mun veljellä on kanssa paniikkihäiriö, se saa kohtauksiin Opamoxia. Jotenkin nää oireet lähti siitä kun erosin mun pitkäaikasesta poikaystävästä.…

Käyttäjä hessu97 aloittanut aikaan 11.11.2011 klo 20:45 kohteessa Nuorten foorumi

en oikein tiedä onko itselläni itsetuhoisia ajatuksia tai siis monesti ennen nukkumaan menoa elän jossain omissa fantasioissa tai jossain ja monesti olen ajatellut niissä että teen itsemurhan ja sen tyyppistä olen myös nähnyt unta että teen itsemurham. Olen myöskin epäillyt että olen masentunut ja olen jopa viillellyt itseäni, mutta ihan…

Käyttäjä -ansku- aloittanut aikaan 14.11.2011 klo 22:35 kohteessa Nuorten foorumi

Aattelinpa nyt kirjottaa tänne jos saisin jotain tukeakin. Elämä alko menemään alamäkee kun isä teki itsemurhan,masennuin kovasti ihan niinku äitikin.No äiti voi nyt ihan hyvin mutta mulla se ei nyt niin kultasesti… Alko viiltely ja rupes ahistamaan kovasti,koulu meni mehtään niinku aika lailla kaikki muuki.Psykologeista ei ollu mitään apua vaikka…

Käyttäjä ihme12 aloittanut aikaan 02.09.2011 klo 11:54 kohteessa Nuorten foorumi

Itselleni tämä sana, kaksisuuntainen mielialahäiriö tuli eteen, kun isäni sairastui siihen. Aloin lukea asiasta. Perinnöllisyys olisi minulle 20%, ellei myös äidilläni olisi sitä (=50%). Tässä olen pari päivää miettinyt, että olisikohan mahdollista, että myös minulla olisi se, mutta kukaan ei vielä olisi sitä tajunnut, tai ainakaan minä itse. Haluaisin tietää,…

Käyttäjä mulberry aloittanut aikaan 27.11.2011 klo 20:49 kohteessa Nuorten foorumi

Olen tosi yksinäinen ja ujo 17-vuotias tyttö pk-seudulta. Haluaisin tietää miten muut samojen ongelmien kanssa olevat ovat päässeet ujoudesta ja yksinäisyydestä eroon? Missä voisi tutustua helposti uusiin ihmisiin ja saada kavereita? Onko paljonkin muita samoista ongelmista kärsiviä?

Käyttäjä toivoto.n aloittanut aikaan 24.11.2011 klo 03:28 kohteessa Nuorten foorumi

Vaikka sateisessa hengenvedossa luulin tuntevani sinut, niin jäljelle oli jäänyt vain suolainen pisara, joka poskelleni kylmyydestä jäätyy. Huntuain kasivarsillani kannan, annan sateen pestä muistot pois. Vaikka vuokses routamaan annan paljaita jalkojani piestä, tuulen tuudittaa ruumiinlämpöni uneen ja kylmyys tekee hiuksistani jääpuikot harteilleni, et kuitenkaan ole vastassa. Vaikka polvistun nöyränä ja…

Käyttäjä Sirppi aloittanut aikaan 22.11.2011 klo 04:15 kohteessa Nuorten foorumi

Pelkään elämää, tulevaisuutta, kaikkea. Haluaisin vaan kuolla, mutta pelkään myös kuolemaa. En tiedä enää mitä tehdä, ahdistaa koko ajan ja on niin paha olla. Mistä saada elämänilo takaisin ja voimia jatkaa, tai mistä saada rohkeutta lähteä täältä? En jaksa tätä enää. 😯🗯️

Käyttäjä Tiu aloittanut aikaan 07.11.2011 klo 22:11 kohteessa Nuorten foorumi

Hei, olen nuori joka sairasti vakavaksi todettua masennusta viime keväänä. ja yllättäen parani siitä kesän aikana, näin väitti psykologini. En käy hänen luonaan enään, hän ei tajunnut asiaa.. jauho vaan siitä kuinka näytän pirteämmältä ja uhosi aina että kertoo vanhemmilleni.. Olen menettänyt paljon ystäviä, ja luokkalaiseni syrjivät minua. pari opettajaa…

Käyttäjä huizii aloittanut aikaan 14.11.2011 klo 16:43 kohteessa Nuorten foorumi

Heippa kaikki. Jos ootte muuttanu asumaan yksin tai ootte muuttamassa asumaan yksin, niin haluisin tietää millaset asiat teitä on pelottanu/ahdistanu tai mitkä ootte kokenu tärkeiks? Esimerkiks rahahommat, kaverisuhteet, parisuhteet, asunnon hankinta, työt, koulu ja jne. ISO kiitos vastauksista jo etukäteen 🙂

Käyttäjä needchange aloittanut aikaan 26.10.2011 klo 02:09 kohteessa Nuorten foorumi

Minulla on ongelma. Suuri ongelma. Ongelma jonka takia parisuhteeni tuhoutui. Kuten otsikossa mainitsin, nautin satuttamisesta. En kumminkaa ole sadisti. Asiaa on vaikea selittää, riitatilanteessa nautin siitä että hallitsen tilannetta, etsin vastapuolen heikot kohdat ja käytän niitä. Satutan, pilkkaan, teen kaikkeni. Ja menee hetki, ja kadun kaikkea mitä sanoin. Mutta yhä…

Nuorten foorumi moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Nuorten foorumi moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: