Lisäten vielä sen, että olen muuten ehkä maailman herkin ihminen. Itken paljon ja stressaan ja olen heikko.

Luin tekstisi. Se herätti kysymyksiä mitä muuta saat käytöksestäsi irti kuin nautintoa ja hallinnan tunnetta? Koetko itse olevasi sillä hetkellä myös voimakas? Haetko toisten mielipahasta ja voittamisen tunteesta nautintoa siitä miten itselläsi tunnet itsetuntosi "kohoavat"? Joskus ihmiset vain tuppaavat pönkittämään omaa huonoa itsetuntoa tallomalla muita ja heidän tunteitaan. Tämä ei välttämättä tarkoita että olisit huono tai paha vaan vain hukassa itsesi kanssa ja sinulla on väärät keinot hoitaa asiaa. Jospa lähtisit vain rohkeasti miettimään ja rehellisesti tunnustamaan itsellesi mistä käytöksesi johtuu koska usein tervehtyminen lähtee siitä että myöntää omat heikkoutensa. Silloinhan voi alkaa miettiä niiden syitä ja parempia keinoja selvittää ongelmiaan. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia. Muista että nämä vain olivat minun mietteitäni enkä todellakaan ole mikään ammattilainen.

Sanoit hyvin viisaita sanoja. Minulla tosiaankin on ehkä maailman huonoin itseluottamus, ja olen tottunut siihen, että minut lytätää lyttyyn. Tunnen hallitsevan tilanteen ja olevan "the boss", kun lyttään toisia. Tunnen olevani suurempi ja voimakkaampi. Oikealta luonteeltani olen hyvin arka ja ujo, ja sellanen hermostunut, mutta räjähtäessäni olen hyvin terävikielinen ja ilkeä.

Olit myös hyvin jäljillä, koska tosiaan tunnen olevani hyvin hukassa itseni kanssa.. Olen myös huomannut nyt viime aikoina hyvin paljon muita huonoja puolia itsessäni (kuten mustasukkaisuus, omistushaluisuus, valittaminen, impulsiivisuus, rasittavuus) ja nyt tunnen aikamoista itseinhoa.. Tunnen myös sellaista jännää vapauden tunnetta, kun olen alkanut ymmärtämään piirteitäni ja niiden vaikutusta.

Ja myös tämä ero ja kaikki muu hässäkkä on saanut minut tuntemaan ja palaamaan aikaan kun olin se kiusattu ja satutettu heikko pieni tyttö. En nyt muutamaan päivään ole ilkeillyt, nyt tunnen vain koko aikaista surua ja tahtoa käpertyä pieneksi palloksi. Huomaan kuinka kaikki mun huono käytös on ajanut mut tähän tilanteeseen, ettei mulla ole oikein ystäviä ja rakkauskin jätti, niin se jotenki masentaa.

Okei, tää kaikki alkaa kuullostaa jo sekavalta jopa omaan korvaani.. Mutta se tosiaan on totta, tää minun tilanne tuntuu niin sekavalta ja olen ihan hukassa ☹️

Moikka!
Ei tuo ole ollenkaan sekavaa. Asiat painat sinua. Sisälläsi on paljon paineita ja murheita. Käsittelemättömiä asioita ja tämän päivän murheita. Kun tiedostat jo käytöksesi niin se on jo merkki siitä ettei se todellisuudessa ole sinua itseäsi vaan ehkä opittu tapa olla erillainen kuin se tyttö jota on kiusattu. Et kai syyllistä itseäsi siitä että sinua on kiusattu? Sain meinaan sellaisen kuvan ja sekään ei ole mitenkään ihmeellistä koska suurin osa kiusatuista reagoi niin. Totuus on kuitenkin että kiusaajasi ovat olleet väärässä ja hiekkoja koska he ovat omilla teoillaan pönkittäneet huonoa itsetuntoaan. Kuulostaako tutulta? Olisiko tuo kiusaaja virus tarttunut sinuun siinä uskossa että he olisivat olleet jollain tapaa vahvempi ja parempi?
Älä vihaa itseäsi vaan kuuntele itseäsi. Kuuntele ja yritä ymmärtää. Kuuntele mitä tuolla kiusatulla sisälläsi on sanotavaa. Kuuntele ja auta tuota kiusattua pääsemään asiasta yli. Unohtaa et koskaan voi mutta voit aina vaikuttaa itse siihen miten pystyt asian kanssa elämään. Tie voi olla pitkä ja ymmärryksen löytäminen voi viedä aikaa mutta se kannattaa.
Voit muuttua kun saat sisäisen tasapainon. Ota askel kerrallaan. Älä kiirehdi. Pieniä asioita. Pieni muutoksi. Ajan myötä niistä tulee yksi iso kokonaisuus.
Teroitan taas että nämä ovat minun mietteitä enkä ole ammatilainen. Olen 40 vuotias yhden lapsen äiti joka oli koulu kiusattu ja tiedän miten se vaikutti minuun vielä pitkälläkin tähtäimellä. Joitakin asioita joita kadun en koskaan saa tekemättömiksi mutta niidenkin kanssa voi aina opetella elämään ja katsoa ettei tulevaisuudessa enään toimi niin. Tieni on ollut pitkä toipumisessani mutta tässä vaiheessa voin sanoa että työ itsensä kanssa kannattaa. Luota itseesi ja tunteisiisi.
Voimia 🙂

Syyllistän itseäni hieman kiusaamisesta.. Minua kiusattiin lähinnä siitä että olin muita tukevampi ja heppatyttö.. Ja päässä jäytää sitten ajatus, että entä jos olisinkin laihduttanut tai että en olisi aloittanut ratsastamista. "Entä jos.." Lopulta lopetin koko ratsastamisen, osasti että en kestännyt kiusaamista, mutta oli osa myös pelkkää kiinnostuksen puutetta.. Viime viikonloppuna keräsin itseni ja menin ratsastamaan, se oli mielestäni hyvää terapiaa. Sai hetkeksi ajatukset kokonaan pois murheista ja sai liikuntaa. Olen viime aikoina vain kaiket ajat neljän seinän sisällä ja yrittänyt saada lohtua tietokonepeleistä.

Olen nyt muutaman päivän ottanut ihan rauhassa ja pystynyt suurin piirtein hallitsemaan kielenkantani. Se kun on aivan yksin tilanteessa kanssa, ja ympärillä olevat kaverit eivät ymmärrä tilannettani ja käyttäytymistäni, niin on aika vaikeaa.. Pitää olla koko ajan puolustelemassa käytöstään ja sit lopulta kaikki jättävät yksin, kun ovat kyllästyneet ilkeilyyni.

Monet ovat kehottaneet minua menemään ammattiauttajan tykö juttelemaan, mutta kaihdan ajatusta. Pelkään aikuisille puhumista, varsinkin omille vanhemmilleni, ja pelkään että he eivät ymmärrä tai että he tuomitsevat. On vaikea selittää, mitä päässä liikkuu.. Paljon helpompi on näin tuntemattomana avautua, kuin että face to face puhuisi jollekkin.

Mutta on tämä paranemaan päin.. Aina kun tekee mieli räjähtää, niin yritän miettiä jotain positiivista ja alan mieluusti keskittyä johonkin toiseen asiaan. Aina ei vain onnistu tarpeeksi ajoissa tuo tilanteesta poistuminen.. Mutta askel askeleelta, hiljaa hyvää tulee, kuten sanoit 🙂 Sinusta on ollut paljon apua ja lohtua, kerrankin tuntuu siltä että jotain kiinnostaa ja että joku välittää.

Moikka!
Kiva että tunnet tästä olevan apua ( vaikka olenkin aikuinen). Tuo ilkeilysi ja terävä kielesi on varmaan satutetun ihmisen tapa puolustaitua ja pitää muuria edessään ettei tule satutetuksi uudestaan. Samalla kuitenkin patoaa phaa oloaan sisäänsä ja joskus ainakn minulla vieläkin se purkaantuu jopa raivokkaallakin räjähtämisellä ja aika pahalla kielenkäytön suoltamisella. Minulla meni vuosia toipua kiusaamisesta ja voin sanoa etten oikeastaan ole toipunut vieläkään koska kokemukset vieläkin ohjaavat jollain tapaa käytöstäni nyt vain hieman eri tavalla. Olen työpaikan ilopilleri ja vitsiniekka.
Tuo avautuminen ja puhuminen on vaikeaa. Tunnustan etten itsekkään koskaan puhunut tai avautunut vanhemmilleni. En silloin enkä nytkään. Se että on läheinen ja tunteita toisia kohtaan on se ettei mielellään kauheasti tuskaansa pura. Heidän suhtautuminenkin on usein tunne pitoista ja siksi ei aina aivan oikeanlaistakaan. On hyvä että pystyt kirjoittamaan tänne. Jollakin tavalla avautuminen ja asioiden pähkäileminen auttaa aina. Mietin sinua tuossa eilen kun luin edellisen kirjoituksesi ja meileeni juolahti että mitäköhän tämä kiusattu tyttö sisälläsi haluaisi sanoa? Kokemuksistaan, olostaan nyt, toiveistaan.
Olen toki täällä tukemassa sinua mutta oletko jo kokeillut täältä saatavaa tukihenkilöä? Itselläni on sellainen ja olen tyytyväinen että sain hänet ja että hän on olemassa.
Vointeja sinulle🙂👍. Itse olen nyt ollut hieman väsynyt ja kärttyinenkin. Olen nukkunut aina kun voin koska välillä vain tuntuu siltä että maailma kaatuu päälle. Mutta minullekkin tämä kirjoittelu kanssasi on terapeuttista ja omalla tavallani käyn samalla läpi omia kiusatuksi tulemisen tuntoja ja kokemuksia.

En ole kauheasti perehtynyt tähän sivuun, joten en oikein vielä tiedä mitä kaikkea tämä sivusto sisältää. Törmäsin sivuun googleteltuani nettipsykologeja ja paikkoja missä voi puhua ilman että tarvitsee olla omalla nimellä. Pitkään mietin uskaltaaako tänne heittää avautumisiaan vai tuleeko täältä pelkkää naljailua, mutta onnekseni kirjoitin. Kirjoittaessa pystyy käsittelemään asioita ja olen saanut jonkun verran järjestystä päähäni.

Olen pitkään elänyt tasapainossa, mutta ero laukaisi kaiken taas. Se kun rakastama ihminen hylkää.. jonka kanssa oli onnellinen yli vuoden ja sai mut taas luottamaan ihmisiin ja itseeni. Luotin kerrankin ihmiseen 120% ja siihen, että hän rakastaa ja välittää. Tuntuu että kaikki on viety. Iski yhtäkkin tyhjyys ja tunne, että kaikki vaan hylkää. Luottamus meni siihen, että joku voisi vielä välittää minusta..

Olen kaikenlisäksi hyvin riippuvainen ihmisistä, en osaa olla yksin, vaikka olenkin elänyt suurimmanosan elämästäni yksin, vailla kavereita. Pelkään ja stressaan uusia tilanteita, uusia ihmisiä, ja olen aina tarvinnut jonkun.. Välillä tuntuu, että mussa ei ole mitään hyvää.. Että oon saanu vain huonoja luonteenpiirteitä. Ujous, ilkeys, mustasukkasuus, omistushalusuus, valittavuus, pelkoa, huono itseluottamus.. Sisässäni on jonkin sortin täydellinen sekasorto.

Huono itseluottamus on vaan kaikista pahinta.. Se heijastuu kaikkeen. Ajattelen koko ajan muiden mielipiteitä, en uskalla tunneilla vastata kysymyksiin (pelko nipoksi leimautumiseen, pelko väärästä vastauksesta), en uskalla harrastaa mitään koska pelkään olevani muita huonompi, en pysty olemaan suhteessa koska pelkään kumppanin löytävän jotain parempaa, en pysty luottamaan siihen että joku rakastaa.. Väitän vastaan kaikista kehuista, en osaa ottaa niitä vastaan.. Ja sit silti kerjään kehuja.

En enää puhu aiheesta ollenkaan.. Mutta tuntuu siltä että sisässäni on niin paljon ongelmia, en tiedä minkä korjaamisesta alottaisi. En tiedä mitä tehdä.. Asioiden ymmärtäminen on tietysti hyvä askel, mutta entä sitten.. Nyt olen saanut ilkeilyn loppumaan, tai en ainakaan viikkoon ole kerjännyt riitaa, mutta nyt sisälläni velloo paha olo lähes koko ajan. Halu itkeä ja kääriytyä peiton alle. Yksinäisyys vaan lisää sitä, ja eikä ainakaan paranna päivittäiset "ole hiljaa, onks sun pakko olla siinä.." ja mitä muuta.

Lähteäkseni vielä vähän enemmän sivuraiteille itse asiasta, niin tuosta huonosta itseluottamuksesta tuli mieleen se, että itseluottamukseeni vaikutti se kun olen elänyt melkein koko elämäni isosiskoni varjossa.

Siskoni on minua 2 vuotta vanhempi. Hän on aina ollut kaunis, laiha, suosittu eli lähes kaikkea mitä minä en. Hän seurusteli ja pussaili poikia jo ala-asteella, kun oma ensisuudelmani oli vasta vuosi sitten. Ja nyt hän on EM-tason urheilija, jolla on ensi vuonna MM-kisatkin edessä. Aina ihan sama mitä teimme, hän oli minua parempi. Ja on vieläkin. Sellaisen rinnalla oma itseluottamus murenee aika lailla.

Nyt vielä tänään parantaakseni muutenkin huonoa viikkoa, löysin vanhempieni avioerohakemuksen, jossa oli molempien allekirjoitus.. Meillehän oli melkein kerrottu. Tuntuu taas siltä että koko maailma sortuu ja eikä oikeen jaksais..

Moikka!
Rankkoja asioita käyt läpi nyt. Minulla ei ole ollut koskaan siskoa johon verrata itseäni joten en osaa sanoa tuohon asiaan oikein mitään. Lähinnä olen tuntenut olevani huonompi kuin sekkuni koska vanhempani olivat alkoholisteja ja aiheuttivat aina hieman hämminkiä. Minusta tuntui että minua ennemmin säälittiin kuin että minusta olisi välitetty. Se sai minut häpeämään itseäni, vanhempiani ja en oikein halunnut olla yhteydessä sukulaisiin koska en halunnut sääliä.
Olen nyt itse ollut hieman heikossa kunnossa ja todella väsynyt enkä ole jaksanut kirjoitella. Se ei tarkoita ettenkä jaksa välittää. Olet mielessäni kyllä ja luen kirjoituksiasi mutta aivot eivät jaksa oikein toimia että voisi kauheasti vastailla.
Voimia sinulle😳

Oma olo taas vähän heitellyt. Lähinnä kylläkin viimeinen viikko on ihme kyllä mennyt ihan positiivisssa merkeissä. Lähinnä intoilua ens vuoden puolesta, kun ois eessä kotoa muutto.. Onhan se vähän ongelmista karkuun juoksua, mutta tarviin vain uutta maisemaa, enkä sitä että kaikki asiat muistuttaa vanhasta. Enkä halua jäädä tänne keskelle perhekriisiä, jos nuo vanhemmat eroaa.

Olo alkanut onneksi helpottaa tuon eron suhteen, ja alan elää taas ajatuksen kanssa että olen yksin. Helppoa se ei ole, varsinkaan kun ex kohtelee vähän miten sattuuu, eikä myötätunnon merkkejä tosiaan näy. Päivä kerrallaan, kyllä tästä vielä hyvä tulee !

On nuo masentumisen olotkin pysynyt aikalailla pysynyt poissa, mitä nyt vähän itkeskelly iltasin. Mutta kerrankin on semmonen fiilis, että asiat voi viellä sujua, että edessä on hyvä tulevaisuus.

Noh ex ainekin varmistaa ettei oo liian hyvä fiilis.. Tässä muutamam päivän nauttinut elämästä, niin eiköhän ex tule ihan leveilemään sillä kuinka kiihkeetä sillä on toisen naisen kanssa, ja varsinkin kun kyseinen nainen on se, jonka kanssa se mua kesän lopussa petti. Nyt tällä itkulla ei vaan ole loppua ja tekee mieli vaan hypätä lähimmän junan alle. Rakastan viellä exääni koko sydämeni pohjasta, ja hänen kanssaan vuosi oli parasta aikaa.. Kuinka toinen vaan voi jatkaa elämäänsä kun minä jään itkemään perään, ja varsinkin kun hän haluaa joka tilanteessa satuttaa mua jollakin tavalla.. Mutta en itse pysty päästämään irti :/