Aikuisen elämää
Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.
Sopii Aikuiset, Seniorit
Aikuisen elämää
Aikuisen elämää aiheet
Kaikki aihealueet
Hei, Minulla olisi kysymys teille. Kerron ensin vähän taustaa. Olen jo teinistä asti kärsinyt masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista. Virallisen diagnoosin sain vasta 26v eli 1,5v sitten hyvin vakavan itsemurha yrityksen jälkeisessä hoidossa. Sitä ennen olen ollut hoidossa vaihtelevasti, koska en ole kenenkään mielestä ollut liian sairas. Eli minun piti tipahtaa pohjalle…
Olen kamppaillut (vähintäänkin) muutaman vuoden masennuksen ja yleisen ahdistunesuushäiriön kanssa ja päivä päivältä tulen epätoivoisemmaksi sen suhteen, voinko enää koskaan parantua tästä sairaudesta niin, että voisin elää elämääni ollen siihen tyytyväinen. Onko toivoa elämästä nauttimiseen? Ajatuskin siitä, että voisin joskus elää ”normaalia” elämää, josta voisin ajatella, että on upeaa olla…
Synnytin 3 vuotta sitten ja menetin nukkumakyvyn kokonaan. Nyt 3-vuoden jälkeen on keksitty 7 eri lääkkeen coctail millä saan nukuttua jotenkuten.. Syy miksi kirjoitan tänne on se, etten enää jaksa ja keksi ketä rasittaisin ongelmillani. Toisaalta myös olen angsti vaiheessa että karkoitan kaikki läheltäni, eritoten läheisiä. Olen tooosi herkässä tilassa…
Hei! Kaipaan kipeästi kokemuksia ja vinkkejä, jos kenelläkään on vastaavasta kokemusta. Ongelmanani on (ilmeisesti) sosiaalinen jännittäminen, jota en ymmärrä. En ole ujo, tykkään esiintyä, ja minulla on hyvä itsetunto. Yksin ja tiimin kanssa puurtaminen sujuu ongelmitta, mutta kokoukset ovat kauheita. Pelkään tekeväni jotain kauheaa, alkavani kirkua, lyöväni jotain tmv. Kun…
Samaan tapaan kuin musiikki ketju, niin voisi tehdä videoista oman ketjun. Vinkkaa linkki tai ainakin videon tiedot, jotta video löytyy youtubesta tai vastaavasta palvelusta. Painoarvo tässä ketjussa on enemmän visuallisella (kertomus) puolella kuin äänellisellä. Millaisia videoita huomaat katsovasi silloin tällöin uudestaan? Mitkä koukuttaa haaveilemaan? Mikä koskettaa sydäntä? Missä on hyvä…
Kyselisin onko kenelläkään tietoa mikä olisi sellainen foorumi, jossa aikuiset ihmiset keskustelee kaikenlaisista asioistaan, asialliseen sävyyn ja jossa ei olisi näitä häiriköitä jotka kirjoittelee kaikenlaista niin ettei sellaista jaksa lukea, eikä halua sellaiseen osallistua. olen yrittänyt hakea sellaista mutten löydä. Täällähän on turvallista kirjoittaa, mutta haluaisin jo muutakin kirjoittaa kuin…
Löytyykö kokemuksia opiskeluaikana koetusta ”työuupumuksesta” ja kenties jopa siitä miten siirtyminen työelämään on onnistunut sen jälkeen? Oman tarinani taustalla ovat jatkuvat taloudelliset huolet yhdistettynä perfektionistiseen kiltin tytön luonteeseen. Halusin myös kovasti selvitä ilman opintolainaa ja rahoittaa opiskeluni mieluummin työnteolla. Aloitin opinnot 5 1/2 vuotta sitten yliopistossa, jolloin minulla oli muutaman…
Pitkän kesäloman jälkeen palasin töihin. Pohjimmilta pidän työstäni paljon. Nyt vaan, jo ensimmäisen viikon aikana, mieli tuntuu raskaalta. Ennen lomia pelästyttävän suuri läheisimmistä työtovereistani siirtyi omasta tahdostaan muualle. Työpaikallani työntekijävaihtuvuus on aina ollut suurta. Uudet kollegani tuntuvat mukavilta, mutta itsestäni tuntuu raskaalta tutustua taas uusiin ihmisiin ja auttaa ja opastaa…
Ajattelin jo välillä vaihtaa nimimerkkini Esperanzaksi (’toivo’), mutta olkoon. Olen kyllästynyt sammuviin toivonkipinöihin, väsynyt turhiin ponnisteluihin, nääntynyt vuosikausien itkemisestä. Sen verran edistystä on vuosien aikana tapahtunut, että jokahetkinen ahdistunut epätoivo on osittain vaihtunut apatiaksi. Elonmerkkinä on sietämätön tuska. Ajatus toiminnasta oksettaa, eikä mikään ole tuottanut mielihyvää vuosiin. Aurinko näkyy paistavan,…
Hei, Mitä tekisitte minun sijassani? Olen yli 50-vuotias nainen 🙂👍. Perhe on ja työpaikka, eli siis perusjutut ovat kunnossa. Kaipaan kuitenkin ihmissuhteita. Olemme mieheni kanssa olleet pitkään yhdessä ja jostain syystä sosiaalinen elämämme on täysin loppunut. Hän ei edes kaipaa muita ihmisiä ja ahdistuu sosiaalisissa tilanteissa. Minullekaan hän ei juurikaan…