Yksin alusta loppuun?

Yksin alusta loppuun?

Käyttäjä ssl aloittanut aikaan 25.08.2012 klo 22:42 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä ssl kirjoittanut 25.08.2012 klo 22:42

En tiedä mistä aloittaa. Olen täällä ensimmäistä kertaa. En tiedä mistä saisin apua, mutta jotain on pakko yrittää.

Luulen, että olen uudelleen masentunut/masentumassa yli kymmenen vuoden jälkeen, mutten enää tiedä mikä johtuu mistäkin. Haluaisin kertoa jollekulle kaiken, mutten voi. Yritän kirjoittaa asiat edes tähän:

Erosin vähän yli vuosi sitten pitkästä, yli kymmenen vuoden ihmissuhteesta. Suhde oli aina ollut ailahtelevainen, mutta menimme lopulta naimisiin neljä vuotta sitten. Emme varsinaisesti koskaan välttämättä halunneet lapsia kumpikaan, mutta häiden jälkeen annoimme ajatukselle mahdollisuuden. Sain keskenmenon vähän yli vuosi häiden jälkeen. En ehkä osannut riittävästi käsitellä asiaa, koska lapset eivät olleet koskaan olleen erityinen haaveeni.

Vähän aikaisemmin, 2008, jouduin taloudellisista syistä aloittamaan työpaikassa, joka ei vastannut toiveitani, mutta jossa sinänsä ei ollut mitään suurta vikaakaan. Koin kuitenkin henkilökemioiden takia paikan ajoittain todella haastavaksi ja keskenmenon aikoihin olinkin erittäin stressaantunut. En silloin tajunnut, mutta huomasin myöhemmin syyttäneeni sekä itseäni että työpaikkaa keskenmenosta ja siihen liittyneistä muista terveysvaikeuksista, koska stressitasoni ja -hormonini olivat olleet koholla jo niin pitkään.

Seuraavan vuoden yritimme raskautta uudelleen, mutta emme käsitelleet asiaa mitenkään. Raskautta ei tullut. Kaikki tapahtunut piilotti todennäköisesti alleen paljon muita suhteessa olleita ongelmia, jotka eivät saaneet riittävästi huomiota keskittyessämme pelkkään lapsettomuuteen. Paineet töissä jatkuivat.

Menimme lopulta 2010 lapsettomuustutkimuksiin, jotka kuitenkin jäivät kesken parisuhteen rakoillessa pahasti. Keväällä 2011 en enää jaksanut ja jäin pois töistä useaksi kuukaudeksi (en kuitenkaan sairaslomalle). Suhteen kannalta oli kuitenkin jo myöhäistä ja muutin lopulta pois kesän alussa.

Tiivistettynä elämääni on viimeisten 2-3 vuoden aikana kuulunut avioero, kaksi keskenmenoa, selittämättömäksi diagnosoitu lapsettomuus, suhde varatun miehen kanssa (joka on kalvanut todella paljon; en itse ole koskaan pettänyt kumppaniani enkä osaa selittää osallisuuttani nyt tapahtuneeseen mitenkään). Olen aina ollut yksinäinen, mutta muutettuani omilleni olen huomannut, että elämässäni ei ole yhtäkään ihmistä, jolle olisin kiinnostava tai tärkeä ilman, että he saavat minulta jotain: työnantajaa kiinnostaa työstäni saatava hyöty, samoin työkavereita, kahta ns. kaveriani kiinnostaa seura vain silloin, kun olen tarpeeksi vahva auttamaan ja kuuntelemaan heitä ja lopuille tuttaville olen yhdentekevä. Vanhempani ovat olleet päihdeongelmaisia koko elämäni, he eivät edelleenkään ”ehdi” kiinnostua asioistani.

Olen todella yksinäinen, ja yritettyäni nyt vuoden korjata tilannetta täysin tuloksetta huomaan ajattelevani todella pelottavia ja jo usein toistuvia ajatuksia, kuten ’se on sama olenko täällä vai en, kukaan ei sitä huomaa, mutta itselleni on helpompaa, jos en enää ole’.

Olen väsynyt pärjäämään ja olemaan vahva, en enää jaksa jatkuvasti yrittää. Ja yrittää, ja yrittää. En tiedä onko aikuisiällä enää edes mahdollista löytää ihmisiä. jotka välittäisivät. Minulla ei ole vanhempia, ei puolisoa, ei lapsia, eikä pitkäaikaisia kavereita. Uskoisin tämän olevan osasyy siihen, miksi ajauduin suhteeseen varatun kanssa, jota kuitenkin kiinnostaa vain oma hyvinvointi ja se, ettei kumppaninsa saa tietää (koska tarvitsee tukea ja apua, eikä kuulemma ole vahva ihminen).

Tiedän hyvin miten säälittävältä käytökseni kuulostaa, mutta olisin tehnyt toisin ja tekisin nytkin, jos vain osaisin ja pystyisin! En halua olla läheisriippuvainen. En halua olla näin toivottoman kuuloinen. Haluan jaksaa, mutta en enää tiedä miten se tapahtuu.

Mutta jos tämä ei olekaan masennusta. Pelkään, että tämä vain on elämääni, eikä sitä voi edes diagnosoida.

Käyttäjä Itarkemp kirjoittanut 28.08.2012 klo 00:05

Kun luin, miten suuria asioita olet kokenut kolmen vuoden aikana, ja kuinka siihen yhdistyy yksinäisyys, niin oispa outoa, jos ei elämän ihmetteleminen ulottuisi ihan tunnetasolle asti. Mä en omien kokemusteni myötä osaa oikein kirjoittaa muuta kuin yksinäisyydestä. Tai siis, vaikka olisi vuosiakin aivan yksin, ja vaikka täysin masentunut, voi siitä päästä.

Kenties sinusta vaikuttaa, että nykyiset kaverit tai tuttavat ovat ihmisiä, joiden kanssa et halua ystävystyä keskustelemaan syvällisesti isoja asioita, kuten keskenmeno, tai pitkän suhteen päättyminen. On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka mielellään keskustelisivat syvällisiä, kuuntelisivat, ja peilaisivat elämäänsä. Terapeutit taitaa olla tän ammattilaisia, mutta tarkoitan meitä taviksia. Etsittävissä ja löydettävissä.

Meillä kotona ei ollut tapana puhua kuin arkisista asioista. Mun piti opetella. Alussa kirjoittelin asioita lapulle, ja annoin ennakkovaroituksia tyyliin: Haluaisin muuten kohta keskustella tästä ja tästä....