Sairas pienen lapsen äiti.....
Synnytin 3 vuotta sitten ja menetin nukkumakyvyn kokonaan. Nyt 3-vuoden jälkeen on keksitty 7 eri lääkkeen coctail millä saan nukuttua jotenkuten.. Syy miksi kirjoitan tänne on se, etten enää jaksa ja keksi ketä rasittaisin ongelmillani. Toisaalta myös olen angsti vaiheessa että karkoitan kaikki läheltäni, eritoten läheisiä. Olen tooosi herkässä tilassa ja erittäin epätoivoinen, koska ennen oli aina joku lohtu edessä kuten sairaala tai uusi lääke ym… Lääkkeistä tullut painoa sellaiset 40 kiloa kahdessa vuodessa☹️ Olen insestiuhri, koulukiusattu, väkivaltaisesta parisuhteesta, työn uuvuttama, isäm menettäminen kuolemalle ja rikkinäinen(kuluttava) äitisuhde…
Diagnoosina tietty aluksi synnytyksen jälkeinen masennus, nykyään traumoista aiheutuva persoonallisuushäiriö, vaikea masennus , panniikkihäiriö, unettomuus ja määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. Sairaalat nähty, lääkkeet kokeiltu, terapia käynnissä, uudelleen ouluttautuminen edessä, mutten päässyt kouluihin. Taloyhtiömme lapsiperheet eivät ole tekemisissä kanssamme, koska riitaannuin kaverini kanssa, jonka olisn suositellut ostamaan asunnon taloyhtiöstämme. Lapseni joutuu leikkimään yksin hiekkalaatikolla koska kaverini on saanut kaikki puolelleen ja en saa anteeksi riitaa (ala-arvoista tekstivistiä, josta pyysin anteeksi). Sen sijaan minulle huudettiin ollessani ”väärällä hiekkalaatikolla” lapseni kanssa, että uskaltaako edes lapsia nukuttaa taloyhtiössämme kun täällä asuu tollasia sairaita.
Luotto kunnalliseen hoitoon mennyt täysin… En välitä mikä sää, mikä päivä on. Suren suunnattomasti lapseni vuoksi, koska olen ennenkin kestänyt kaiken, mutta toivotun lapsen tuoksu ja lähikontakti jäi lääkityksen vuoksi pois jo vauvana, nyt sitten tuntuu että hän joutuu kärsimään vielä vuokseni.. Minulla on 8-vuotta kestänyt suhde ja olemme naimisissa ja saan olla todella kiitollinen, että mieheni on luotettava ja ei käytä mitääään päihteitä. Hän on lapsemme enimmäkseen kasvattanutkin viimeiset 1,5 vuotta, koska silloin lähdin sairaalaan ja lapsi meni päiväkotiin. Mieheni toki on aika kylmä, eikä ole kovin kiinnostunut sairaudestani…
Mikään ei niin mikään mennyt niinkuin olin haaveillut. Kaverini elää tietoisesti minun unelmaani, viettää aikaa muiden äitien kanssa ja järjestävät lapslle juhlia ym… Joudun kuulemaan niitä riemun kiljahduksia aina käydessäni tupakalla, onneksi talo on väliss, etten joudu näkemään heidän riemua. Olen yrittänyt kaikin tavoin korjata tilannetta , anelemalla, nöyristelemällä, mutta kun olen masentunut, enkä sellainen kuin he, kaikki hoitovapaalla, emme kelpaa joukkoon ja aidosti tämä on asia joka on eniten elämässäni minua satuttanut. En pysty katsomaan lastani silmiin tämän syyllisyyden takia.
Tarkennan kuitenkin, että lapsellani on kaikki tosi hyvin, hän on todella fiksu, reipas, iloinen hassuttelija ja lääkäritkin määritelleet, ettei sairauteni hänestä näy mitenkään :ONNEKSI edes näin🙂
En tiedä miten voin uudellen kouluttautua, jos minua ei valita erikoisoppilaitoksiin sen perustella, että minulla on jo pt? Tulevaisuus on täyttä huttua ja pelonsekaista kauhua, koska olen taipuvainen järjestämään kaikki asiat kuntoon, hakenut tietoa yms. Nyt on Helmen jäsenyys ja MTKL:n kuntoutuskurssit käyty ja enää en tule sinnekkään valituksi..
Koen ettei mikään taho ole kiinnostunut, perheneuvolat, neuvola ym. käyty.. En ole enää yhtäkkiä kesän jälkeen mihinkään sopiva. Miten voin ajatella valoisasti?
Olen etsinyt vertaistukea ”kiusatuille sairaille äideille”, mutta tuloksetta, polin erikoissairaanhoitajakin sanoi, ettei ole kuullut ennen vastaavaa—-> sai puoleltani kenkää, kun totesi ettei hän myöskään ole terapeutti. Mikä sen tehtävä sitten on? Luulisi että olisi kuulunut toimenkuvaan edes auttaa etsimään sellaista?
En tiedä… kaikki on kokeiltu…..
Eniten satuttaa, etten saanut /saa nauttia lapsestani, joka on minulle kaikkeni<3😭
Lapsesi on siellä kanssasi ja voit nauttia lapsestasi. Hänelle ole maailman paras äiti ja muuten maailman ainoa äiti, mitä tulet aina olemaan. Naapurustonne on aivan hirveä ja tilanne vaikuttaa suorastaan piinaavalta. En voi ymmärärtää tuollaisia ihmisiä, jotka antavat aikuisten kinojen tulla lasten väliin ja sorsivat omaa pikkumaisuuttaan lasta. Onko teillä mahdollisuus muuttaa? Lähteä tuosta ympäristöstä? Se voisi olla hyväksi.
Voimia sinulle.
Katso lastasi silmiin ja pidä paljon sylissä. Siitä huolimatta, että ajatuksesi olisivat toisaalla.
Pyri kuitenkin 1-2 krt päivässä olemaan tietoisesti läsnä lapsellesi ja esim. lukemaan hänelle. Olet hänelle se paras äiti ja muista, että lapsesi rakastaa sinua sellaisena kuin olet tällähetkellä.
Olisiko asuinalueen , ehkä jopa paikkakunnan muutos ratkaisu jotta
voisit aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä ?
Hyvä, että sinulla on kunnollinen puoliso.
Teflon kirjoitti 20.8.2012 19:9
Lapsesi on siellä kanssasi ja voit nauttia lapsestasi. Hänelle ole maailman paras äiti ja muuten maailman ainoa äiti, mitä tulet aina olemaan. Naapurustonne on aivan hirveä ja tilanne vaikuttaa suorastaan piinaavalta. En voi ymmärärtää tuollaisia ihmisiä, jotka antavat aikuisten kinojen tulla lasten väliin ja sorsivat omaa pikkumaisuuttaan lasta. Onko teillä mahdollisuus muuttaa? Lähteä tuosta ympäristöstä? Se voisi olla hyväksi.
Ihanaa, että joku ymmärtää tätä hirvittävää kiusaamista..... Asumme mieheni omistusasunnossa ja hänen isommat lapset eivät kuunapäivänä suostuisi muuttoomme, saatikka mieheni.. Ei minun puoliso ymmärrä sisäistä murskaantumista...
Sitäpaitsi olemme asuneet kauemmin täällä kun he ja koen erittäin epäreiluna että meidän pitäisi muuttaa paikasta/alueelta jota rakastamme. Siksi olenkin epätoivoinen..
Toki lasta suojelen tältä kaikelta, hän on päivähoidossa pidemmällä ja menee aikoinaan eri kouluunkin. Kiitos kannustuksesta🙂🌻
Vietänkin voimieni mukaan niin paljon aikaa kuin mahdollista. Kyllä meillä on omat puuhamme, kuten lukeminen ja uiminen ja leipominen. Pyrin antamaan itsestäni kaiken edelleen hänelle...
Muutto on mahdoton vaihtoehto, koska mieheni eikä hänen isommat lapset suostuisi ikinä muuttamaan tästä mieheni omistamasta asunnosta. Ennen ystävättären tänne muuttoa 2-vuotta sitten, ainoa ilonaihe tämän sairastamisen ohella oli kodin ympäristö, nyt vasta siitä on muodostunut painajainen... Siksi olenkin epätoivoinen. Kotikin saatiin vihdoinkin keväällä rempattua mieleiseksi. Pitäisi vain olla niin paljon voimia, että kävelisi moisten ihmisten ohi iittaamatta mitä ne ajattelevat ja tiedän että aikanaan he ovatkin yhdentekevä 😉
Mieheni on kunnollinen, mutta tietyssä asiassa aika kylmä. Ei hän ymmärrä minun sisäistä tuskaa, vaikka taivuttelisin sen rautalangasta☹️. Olemme jonossa onneksi pariterapiaan, katsotaan velä se kortti, muut onkin sitten katsottuja.
Olen ollut vuoteen omana koko kesän. Viimeviikolla hoidin lasta yksin viikon ja nyt olen taas sänkypotilas.
Huomenna yritän viedä poitsun sirkuksen 🙂 Hänelle hyvitys eilisen uinnin peruuntumisestä vointini takia.
Kiitos kuitenkin vinkeistä ja mielenkiinnosta kannustaa ja rohkaista <3
Hei Brix,
Hienoa, että kirjoitit tänne. Tilanteesi on todella raskas. Tuntuu, että olet hakenut apua joka taholta, mutta olosi ei ole helpottanut. Jos siitä on mitään lohtua, olen todella harmissani puolestasi ja lähetän PALJON positiivista energiaa!🌻🙂🌻
Voisitko löytää omasta elämästäsi sellaisia ituja, jotka auttaisivat sinua kasvamaan vahvemmaksi? Että olisit muutakin kuin vain sairautesi? Voisitko listata kaikki kivat asiat elämässäsi (vaikka se leipominen) ja miettiä, voisiko niitä lisätä tai tehdä useammin? Mitä jos joka ilta pyytäisit lapsia mainitsemaan yhden kivan asian siitä päivästä, ja myöhemmin illalla miehesi kanssa myös kertoisitte toisillenne yhden kivan asian? Lähtisikö hän siihen mukaan? Kiva asia voi olla vaikka, että aurinko paistoi tai että tukossa ollut hana toimii taas, tai että lapsi antoi pusun?
Oli kiva lukea, miten tärkeä lapsesi on sinulle. Jaksaisitko kirjoittaa hänelle johonkiin vihkoon näitä helliä ajatuksia - vaikka pari lausetta muutamana päivänä viikossa? Joka päivä, jos jaksat. Voihan niitä hänelle sieltä lukeakin. Itse en aina muista sanoa lapselleni, miten hassu, ihana ja rohkea hän on.
Ideani on siis, että löytäisit jotain tapoja ITSE parantaa tilannettasi, kun apua ei nyt tunnu muualta löytyvän.
Tsemppiä!
Mantelinen kirjoitti 22.8.2012 20:47
Hei Brix,
Hienoa, että kirjoitit tänne. Tilanteesi on todella raskas. Tuntuu, että olet hakenut apua joka taholta, mutta olosi ei ole helpottanut. Jos siitä on mitään lohtua, olen todella harmissani puolestasi ja lähetän PALJON positiivista energiaa!🌻🙂🌻
Voisitko löytää omasta elämästäsi sellaisia ituja, jotka auttaisivat sinua kasvamaan vahvemmaksi? Että olisit muutakin kuin vain sairautesi? Voisitko listata kaikki kivat asiat elämässäsi (vaikka se leipominen) ja miettiä, voisiko niitä lisätä tai tehdä useammin? Mitä jos joka ilta pyytäisit lapsia mainitsemaan yhden kivan asian siitä päivästä, ja myöhemmin illalla miehesi kanssa myös kertoisitte toisillenne yhden kivan asian? Lähtisikö hän siihen mukaan? Kiva asia voi olla vaikka, että aurinko paistoi tai että tukossa ollut hana toimii taas, tai että lapsi antoi pusun?
Oli kiva lukea, miten tärkeä lapsesi on sinulle. Jaksaisitko kirjoittaa hänelle johonkiin vihkoon näitä helliä ajatuksia - vaikka pari lausetta muutamana päivänä viikossa? Joka päivä, jos jaksat. Voihan niitä hänelle sieltä lukeakin. Itse en aina muista sanoa lapselleni, miten hassu, ihana ja rohkea hän on.
Ideani on siis, että löytäisit jotain tapoja ITSE parantaa tilannettasi, kun apua ei nyt tunnu muualta löytyvän.
Tsemppiä!
Hei!
Taidat olla ihan hoitoalalla, koska KUKAAN ei ole osannut antaa noin kivoja ja simppeleitä vinkkejä. Oli ääretön ilo lukea tsemppaustasi, koska olit päässyt tilaanteeseeni hyvin kiinni ja annoithelliä vinkkejä, joista varmasti otan osan heti käyttöön🙂
Se miten polisoni tulisi edes minuutiksi illalla luokseni kokeilemaan tätä positiivisen asian kertomista varten se jääpi nähtäväksi 😉
Viestisi piristi minua todella paljon, kiitos siitä🙂🎂
Ihana kuulla, että viestini piristi!
Ehdota ihmeessä puolisolle, olisi jopa hienoa, jos hän voisi ottaa vastuun siitä, että joka ilta muistetaan miettiä ne positiiviset asiat.
En ole todellakaan hoitoalalla, mutta olen oppinut olemaan ratkaisukeskeinen. Asioihin löytyy aina joku tapa viedä niitä parempaan suuntaan. Itsellänikin on raskaita vaiheita, juuri nytkin meneillään.
TSEMPPIÄ!!!