Aikuisen elämää

11 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä aurora.a aloittanut aikaan 15.07.2013 klo 16:33 kohteessa Aikuisen elämää

olen yksinäinen. en tiedä, miksi halusin siitä tulla tänne kertomaan. kai minä olen vain epätoivoinen. on rankkaa olla yksin ajatuksiensa kanssa. olen jo jonkin aikaa pitänyt julkista blogia, mikä on auttanut. kai siksi ajattelin tätäkin kokeilla. toisaalta tuntuu kovin itsekkäältä tulla tänne valittamaan omista ongelmistani. miksi ihmeessä haluaisin kaataa omat…

Käyttäjä faeriee aloittanut aikaan 24.07.2013 klo 22:09 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 23-vuotias korkeakoulussa opiskeleva nuori nainen. Näennäisesti minulla on kaikki asiat kunnossa, pärjään hyvin opinnoissani ja olen työskennellyt oman alan töissä. Minulla on ystäviä ja pärjään hyvin sosiaalisissa tilanteissa. Suurin ahdistusta aiheuttava asia on kuitenkin se, että koen erittäin suurta sosiaalista painetta itsenäistymisestä. Tunnen olevani epänormaali, kun en ole muuttanut…

Käyttäjä Piakristiina aloittanut aikaan 20.07.2013 klo 16:00 kohteessa Aikuisen elämää

Mietin tässä että onko sillä mitään vaikutusta siviilipalveluksen suorittamiseen, kun poikani on syyllistynyt lievään ja törkeään pahoinpitelyyn, kotirauhan rikkomiseen ja vahingontekoon. Asia on vielä poliisitutkinnassa mitään tuomiota ei siitä vielä ole tullut. Jos jollain olis kokemusta niin olisin iloinen jos voisitte kertoa ja muutenkin kokemuksia siviilipalveluksesta. Poika ei halua missään…

Käyttäjä LonelyWolf aloittanut aikaan 15.06.2013 klo 22:17 kohteessa Aikuisen elämää

Haluaisin kesälomalla kierrellä Suomea, mutta minne voisi yksin mennä ilman, että alkaa ahdistaa ja tuntea olonsa ulkopuoliseksi ja turhaksi? Olen kyllä ennenkin jotain kaupunkikierroksia tehnyt kesällä yksikseni, mutta niin kovin helposti alkaa tuntea olonsa joksikin kummajaiseksi tai sitten vain väsyy ja tylsistyy kun ei ole mitään juttuseuraa ja alkaa kaikki…

Käyttäjä Daniellaeleanor aloittanut aikaan 17.07.2013 klo 21:54 kohteessa Aikuisen elämää

Aion nyt kirjoittaan epätoivoni takia jotain, mikä varmasti jakaa mielipiteitä ja olen valmis vastaanottamaan myös ne haukkumiset. olen ne ansainnut. Kaikki alkoi kun 2011 otin ensimmäisen pikavipin. olin raskaana ja minulla ei pienen palkkani takia ollut rahaa ostaa edes kirpputorilta lapselle tarvikkeita/vaatteita. En kehdannut pyytää keltään apua, koska kaikki lietsoivat…

Käyttäjä nappinen001 aloittanut aikaan 22.07.2013 klo 13:03 kohteessa Aikuisen elämää

Olisiko kokemuksia Cymbaltasta jollakulla? Aloitin viikko sitten 30 mg annoksella. Tätä kaksi viikkoa ja nosto 60 mg. Sivuvaikutuksina pahoinvointia, unettomuutta ja hikoilua. Lääkäri sanoi, että on painoneutraali ja samoin depressiohoitaja,mutta netistä olen lukenut toista. Tosin yleisempi sivuoire on painon lasku. ☹️ Ärsyttävää, kun ei näistä oikein tiedä ja ei huvittaisi…

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo aloittanut aikaan 24.06.2013 klo 09:53 kohteessa Aikuisen elämää

Ajattelin tällaisen aloituksen, kun itselleni masentuneena ja ahdistuneena syöminen hiukan vaikeaa eli koko ajatus syömisestä saattaa alkaa ahdistamaan, ruokahalu on huono, eikä keksi mitään mitä tekisi mieli syödä. Minulla saattaa syöminen loppua kokonaan jos en pidä siitä tarkasti huolta. Tässä välillä annoin otteen repsahtaa, en syönyt paljon mitään, limsaa ja…

Käyttäjä Huusaa aloittanut aikaan 21.07.2013 klo 17:11 kohteessa Aikuisen elämää

Huomenna pitäisi palata takaisin töihin kuukauden kesäloman jälkeen. Ahdistaa ihan tajuttomasti. Viime vuonna ei ollut tällaisia tuntemuksia loman päätteeksi. Ahdistusta osaltaan voi aiheuttaa se, kun en vieläkään päässyt opiskelemaan haluamaani paikkaan, joudun siis vielä/taas vuoden kärsimään samassa paskahommassa. Okei, okei, ymmärrän kyllä itsekin että parempi että on vakityö, josta saa…

Käyttäjä eromies_2013 aloittanut aikaan 09.07.2013 klo 14:55 kohteessa Aikuisen elämää

Hei, olenkin tuolla toisessa ryhmässä jo kirjoitellut avioerostani. Ajattelin tässä kysyä apua yhteen sen syistä, minun turhan äkkipikaiseen luonteeseeni. Miten itsehillintää voisi kehittää? Onko tämmöiseen jotain lääkitystä joka estäisi kiehahtamisen? Olen koko ikäni näyttänyt tunteeni, niin ilon kuin surun, suuttumuksen tosi avoimesti. Liiankin ilmeisesti. Jos putoaa lasi lattialle, minulta tai…

Käyttäjä onneton9 aloittanut aikaan 20.07.2013 klo 19:38 kohteessa Aikuisen elämää

Elämä on jättänyt jälkensä. Se mitä joskus olin, ei ole enään. Katkeruus, viha ja epäoikeudenmukaisuus syö sisältä. Olen jäänyt yksin. En voi edes kuolla, koska lapseni tarvitsevat minua. Olen uskotellut itselleni kohta kymmenen vuotta, että joku päivä asiat ovat paremmin, mutta niin ei ole vaikka kuinka yritän. Kaikesta olen joutunut…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: