Hei, liityin tänne hetki sitten. Yritin pohtia, että missä voisin edes hiukan purkaa pahaa oloani. Opiskelen, nyt kolmatta kuukautta. Opiskelu on mukavaa ja mielenkiintoista, mutta nyt on alkanut taas väsyttään ja tuntuu, että mikään ei kiinnosta täysin. Kärsin vuoden alusta vaikea asteisesta masennuksesta, jolloin yritin tehdä lääkkeillä itsemurhan ja päädyin 2,5kk psykiatriselle osastolle. Siellä ollessa toivuin ja sieltä pois lähtiessä ei ollut enään itsemurha ajatuksia, mutta nyt, tänään niitä on taas alkanut tulemaan. Mulla ei ole täällä ketään kenelle voisin puhua, koska kaikilla on aina niin kiire kaikkialle.
Mulla on 3v rakas ihana poika. Jota rakastan yli kaiken. Onneksi pääsen huomenna taas halaamaan ja rutistamaan häntä <3
En tiedä onko tässä kirjoituksessa mitään järkeä, mutta pääsinpähän jollekkin kertomaan nuo uudelleen alkaneet itsemurha ajatukset, jotka pyörii päässäni. Tiedän, että on itsekästä miettiä tuolloisia kun on lapsi, mutta toivon, ! Yritän olla lapselleni hyvä äiti, mutta en kuitenkaan ole. Ajatuksessani on että en ole missään hyvä ja olen surkea kaikessa enkä osaa tehdä mitään. Itsetuntoni on maassa, kiitos pojan isän.
Hei "Yksin90"!
Hyvä, että löysit tämän areenan tuulettaaksesi tunteitasi ja ajatuksiasi. Kirjoittele vain edelleen tunnoistasi; viestejäsi kyllä luetaan, vaikka niihin ei aina heti vastattaisikaan. Ja minä ainakin myös rukoilen sinun puolestasi, että jaksaisit eteenpäin. Nyt tällä hetkellä mulla on päänsärkypainajainen päällä, joten nyt en pysty kirjoittelemaan enempää.
Sinä olet tärkeä ja arvokas ihminen, älä vahingoita itseäsi. Lapsesikin tarvitsee sinua. Älä anna tilanteen mennä pahaksi, vaan hae ajoissa apua itsellesi.
Hei Yksin90!
Hyvä, että reagoit, kun tulee taas itsemurha-ajatuksia. Se on terve elämänhalun merkki. En kysy syistä sen enempää, koska se on oma asiasi. Mulle annettiin aikoinaan samankaltaisessa tilanteessa ohje, että tee kaikkea mikä minua auttaa elääkseni eteenpäin. Yksi syy mulla vähän samankaltaiseen tilanteeseen oli että koskemattomuuttani ei kunnioitettu. Kotona oli selkeät seksuaalisuuden rajat, mutta sitten ei enää muualla maailmassa ollutkaan. Tämä kaikki kääntyi sisäänpäin. Näyttää olevan niin, että tuollaista ei voi täysin tajuta muuta kun joku joka on saman kokenut. Ehkpä pahinta mitä sanoo tuollaisen kokeneelle, on että päivittelee ja syrjii. Mutta ei sitä voikaan tajuta, miten nuoren rajojen puolustamisen yritys kääntyy itseään vastaan. Ei nuoren kuulukaan tajuta kaikkea. Jos sua autta vaikka toiseen kulttuuriin muuttaminen, niin tee se. Pääasia että saat takaisin halun elää. Ennenkaikkea parasta tekevät hyvät, persoonaasi kunnoittavat ihmiset, jotka ottavat asian elämänä.
Moi Yksin ja hukassa.
Mun neuvo on että nyt äkkiä hakemaan apua jostain. Onhan sulla jokin tukiverkko olemassa sen itsariyrityksen jälkeen? Eihän sua ole jätetty yksin? Onko sulla ketään kelle voisit kertoa olostasi? Nämä oli nyt mun ajatuksia mitä tuli mieleen. Kirjoita tänne jos se vaikka helpottaisi. Koita jaksaa siellä 🙂👍
Kiitos vastanneille.
Kyllä mun perhe piiri tietää tuosta yrityksestä ja sitä myötä sain tukiverkoston heistä, mutta nyt täällä perhe ja ystävät olettavat että kaikki on hyvin kun käyn ahkeraan koulua ym. Mutta olen aina osannut peittää huonon oloni ja niin Se taas tuntui. Nautin koulun käynnistä, ala on mielenkiintoinen, mutta alkaa taas väsyttää. Mutta en voi hakea sairaslomaa, koska sitten poikani isä saisi tietää siitä ja sit siitä nousisi ja tulisi ongelmia.😞
Terve taas, "Yksin90"!
Mitä sulle kuuluu tänään? Oletko jo lähtenyt hakemaan apua itsellesi?
Ajattelen, että on todella hienoa, että kerroit tilanteestasi tällä areenalla, ja kyllä viestiisi myös reagoitiin. Itselläni oli eilen aamulla kamala päänsärky, niin etten jaksanut kirjoittaa enempää. Minusta tuntui eilen, että pääni halkeaa, eikä ajatuskaan oikein kulkenut; kipuilin koko eilisen päivän.
No niin, mutta sinun asiaasi. Ensimmäinen itsemurhayritys altistaa usein (ei aina!) seuraavaan yritykseen. Tämän vuoksi sinun kannattaa herkästi hakea apua itsellesi, ennen kuin olet ihan lukossa. Mene käymään vaikkapa terveyskeskuksessa, jos sinulla ei ole muuta "purkupaikkaa". Jos tilanne käy aivan kestämättömäksi, etkä tiedä, mihin mennä, niin soita silloin hätäkeskukseen, 112:een. Mutta älä jää yksin kuuntelemaan pahaa oloasi.
Kirjoittele ja kerro voinnistasi, että tiedämme, miten sulla menee. Ja minä haluan edelleen rukoilla sinun puolestasi. Hyvää viikonloppua sinulle🙂
"vaeltaja-ihmettelijä" kiitos vastauksestasi. Tänään on menny ihan hyvin kun on saanut,viettää aikaa rakkaan poikani kanssa <3 tunnin päästä poika pitäisi olla isällään ja,näen hänet vasta maanantaina, mietin tätä v-loppua. Pitäis yrittää nukkua kun viime yö jäi hengitysvaikeuksien vuoksi neljään tuntiin. Hengitysvaikeudet siis johtui tod.näköisesti alkavasta astmasta.
en haluaisi joutua mennä terveyskeskukseen enkä joutua ottaa yhteyttä muihinkaan viranomaisiin koska sitten kun käräjäoikeus tai soppala kysyy tietoa noista tahoista niin selviää taas että tämmöistä on ollu mielessä. Ja sit,pojan isä saa tietää ja kaikki ovat tyytyväisiä kun ex Sais poikansa kokonaan itselleen. Sen takia mun on täällä yksin yritettävä taistella tai sit tehdä Se viimeinen ratkaisu niin, että Se on viimeinen 😞 mutta kuitenkin toinen puoli haluaisi taistella, mutta en jaksa yksin 😭 varmaan niin pitkää kuin viimeksi ensimmäistä yritystä.
Tänään sitten sain puhelun että pitäisi järjestää palaveri jossa lapseni isä olisi myös läsnä, kieltäydyin kyllä samantien, koska en halua sinne kun lapsen isä on mukana, mut tätä asiaa ei taas vaihteeksi perhetyöntekijä ymmärtänyt. Eikä kyllä taida ymmärtää kukaan muukaan. ☹️
Itsemurha-ajatuksista ainakin itselläni tulee mieleen sulkeutuneisuuden haitallisuus. Itselläni on tapana peittää rauhallisen tai iloisen ulkokuoren alle kaikkein synkimmät ajatukset, joka sinänsä on hyvin tuhoisaa. Usein riittäisi pelkästään se, että pystyisin puhumaan tuntemuksistani jollekin läheiselle ihmiselle, mutta koen sen jostain syystä todella suureksi kynnykseksi. Tästä johtuen patoankin helposti sisääni tietynlaisen negatiivisen tunnekehän, jota en osaa katkaista.
Yhtenä keinona liian sekaviin ja itsetuhoisiin tunnetiloihin olen käyttänyt rauhoittavaa lääkitystä. Omalla kohdallani se on toiminut, mutta itselläni edelleenkin vaivaa luottamuspula ihmisiin - en uskalla avautua läheiselleni negatiivisista tunteista ja avohoidon henkilökuntaan harvoin olen saanut luotua toimivaa kontaktia. Omalla kohdallani oma tukiverkostoni on siis edelleen liian hatara. Tiedän, että voisin milloin tahansa tarvittaessa soittaa vaikka tyttöystävälleni ja sanoa, että minusta tuntuu paskalta ja haluaisin vain kuolla, eikä hän minua tuomitsisi, hylkäisi ja varmastikin ymmärtäisikin kyseisen tunnetilani, mutta ilmeisesti jokin tunnelukko estää minua toimimasta tällä tavoin.
Jaoin tässä tällaisia omakohtaisia kokemuksia ja ajatuksia, toivottavasti niistä oli jotain apua tai ajatuksia avartavaa. Ongelmien patoaminen ja peittely kuitenkin usein pahentaa niitä, oli se syy sitten mikä tahansa peittelevään käyttäytymiseen kuten pelko, häpeä tms. Toivottavasti saat pidettyä itsesi kasassa ja jaksat yrittää vaikka edes pelkästään lapsesi takia.
Joo, mitäs tohon lisäämään muuta kuin, että itsekin opin jo kouluaikoina peittämään huonon oloni. Koulut jotenkin oikein palkitsevat sitä, että peitelkää vaan. Sitähän oppii oikein hyväksi näyttelijäksi tosiaan kaiken tuollaisen palkitsemisen myötä. Ja arvosanatkin ovat sitten huipussaan, niin eihän mikään gaussilla näy... Saattaa kuulostaa vähän sarkastiselta, mutta sitten kun itsenäistymisvaiheessa huomaa, että ei luota kehenkään, koska luottamus on etety, niin näytelmät loppuvat aika lyhyeen lukemattomissa hylkäämiskokemuksissa. Sitten ei ole vaihtoehtoa kuin lähteä toiseen kulttuuriin. Elämässä pitää kuitenkin pystyä luottamaan muihinkin kuin äitiin ja isään. En minäkään suinkaan ole maailman laajuisesti ensimmäinen joka on joutunut vaihtamaan jo koko kulttuuria...